tiistai 5. joulukuuta 2017

Täydenkuun valossa Kilpisjärveltä Tsahkaljärvelle

Kilpisjärven kylän koillispuolella olevalle kauniille Tsahkaljärvelle on kylältä vain reilun kilometrin matka.  Kylän ja järven välille on rakenteilla uusi, noin 4 km pituinen rengasreitti, jonka lähtöpisteet ovat Kilpisjärven luontokeskuksella sekä Kilpishallin tuntumassa. Kesäreitti ja rakenteet eivät ole vielä täysin valmiina, mutta talvireitti on jo lanattu. Tein reittiä pitkin öisen hiihtoretken järvelle täydenkuun valaistessa tietäni. Vaikka revontulet jäivät tällä kertaa vain himmeäksi vihreäksi hehkuksi pilvien seassa, niin retkelle lähteminen ei kaduttanut tippaakaan. Talviöinen tunturikoivikko on maaginen kokemus.

Tsahkaljoen ylittävä silta Tsahkaljärven tuntumassa




Olemme jo useana vuonna matkustaneet Lappiin kaamoksen aikaan. Nämä kaamosreissut ovat ihan erilaisia kuin kevättalven hiihtomatkat. Kaamoksen sinisessä hämärässä on lupa nukkua paljon, olla tekemättä mitään ja antaa mielen rauhoittua.

Tänä vuonna kaamosmatkan kohde oli helppo valita. Saana-tunturin valotaideteos Saana Luminous oli nähtävä. Lepäämisen ja yhdessäolon lisäksi matkalle ei oltu tehty mitään suunnitelmia. Sukset ja monot oli kuitenkin pakattu mukaan, jos tulisi sellainen olo, että tekee mieli hiihtää. Ja tulihan se. Saana oli koevalaistu varsinaisia valoteoksen avajaisia edeltävänä iltana, jolloin päätin lähteä pienelle hiihtolenkille.

Saana Luminous -koevalaisu





Kilpisjärven latujen kunnossapito rajoittuu pääasiassa kevätsesonkiin. Keskitalvella hiihtäjän pitää hakea omat reitit. Olin kuitenkin lukenut, että Kilpisjärven kylän tuntumassa olisi revontulipolku, joka lanataan myös keskitalvella. Kellon lähestyessä puolta yötä pilvet väistyivät kuun edestä ja revontulitutkakin näytti edes hieman nollasta poikkeavia lukemia.

Laitoin sukset jalkaan, repun selkään ja kameralaukun vyötärölle ja lähdin etsimään Tsahkaljärvelle vievän revontulipolun päätä. Kesäreittien opaste löytyi helposti Kilpishallin vierestä kulkevalta Urpiaisentieltä. Kesäreittiä oli selvästi kuljettu myös lumikengillä, mutta varsinainen talvireitin lähtö oli hieman eri kohdassa. Hiihdettyäni tietä vajaa sata metriä eteenpäin löysinkin lanatun uran, jota pitkin olisi voinut kävellä vaikka ilman lumikenkiä. Alla olevissa kuvissa näkyy kesäreittien opasteet sekä lanatun uran alkupiste päivänvalossa.

Kalottireitin lähtöpiste Kilpisjärven kylällä

Tsahkaljärvelle lanatun uran lähtöpiste Urpiaisentien varrella


Lähdin kulkemaan uraa pitkin kohti Tsahkaljärveä, samalla ihaillen vasemmalla puolellani olevaa, koevalaistua Saanaa. Kuu valaisi kulkuani kaakon suunnasta, mutta Saana oli osittain pilvien peitossa. Vähän matkaa hiihdettyäni huomasin pohjoisessa taivaanrannassa, pilvien lomassa, vihreää hehkua. Päätin kiivetä reitin vieressä olevan mäen päälle parempien näköalojen toivossa. Revontulet eivät tänä yönä loistaneet parhaimmillaan, mutta näkymät Kilpisjärven kylälle ja Saanalle olivat joka tapauksessa pienen kiipeämisen arvoiset.

Öinen Kilpisjärven kylä

Näkymä Salmivaaran ja Ala-Kilpisjärven suuntaan






Jatkoin matkaa ja maisema muuttui koko ajan vain satumaisemmaksi. Täydenkuun valossa otsalamppua ei tarvinnut, lumi tunturikoivikon juurella loisti valkoista valoa. Hetken kuluttua kuulin virtaavan veden kohinaa. Olin saapunut Tsahkaljoelle. Jutun ensimmäinen kuva on joen ylittävältä sillalta, jonka kohdalle olisin voinut jäädä tunnelmoimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Tsahkaljoen reunalla

Tsahkaljoki

Tsahkaljärvi




Lopulta ylitin sillan ja lähdin laskettelemaan mäkeä alas kohti luontokeskusta. Tässä vaiheessa en enää pysähtynyt kuvaamaan, vaan nautin loivan alamäen tuomasta vauhdista. Luontokeskukselta hiihtelin kevyen liikenteen väylää pitkin takaisin Kilpishallille ja siitä mökille. Ihmeellinen yöretki oli takana. Mieleen jäi polte päästä vielä joskus hiihtovaellukselle ja tieysti tulla tutustumaan tähän Tsahkaljärveen lasten kanssa kun reitti ja sen rakenteet ovat valmiina.


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kirkkonummen Linlo marraskuussa

Flunssaisessa ja sateisessa marraskuussa retkeilyt jäivät meidän perheen osalta aika vähälle. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja sisällä nyhjääminen sai riittää. Retkikohteen valinta tuotti aika lailla päänvaivaa, mutta lopulta päätin haluavani merenrantaan. Niinpä lähdin 4-vuotiaan kuopukseni kanssa tutustumaan Linlon ulkoilualueeseen, Kirkkonummelle.

Hauskat pitkospuut Linlon saaren keskiosassaPorkkalanniemen ja Upinniemen välissä sijaitsevalle Linlon saarelle pääsee siltaa pitkin Linlon satamasta, jonka osoite on Linlontie 136. Saarella risteilee paljon polkuja ja sieltä löytyy myös useampi nuotiopaikka sekä keittokatos. Puuhuolto ei tosin ainakaan näin marraskuussa ollut kovin hyvissä kantimissa, käytännössä olisi pitänyt olla omat puut mukana. Myös satamassa oleva ulkoilualueen kartta ja polkujen opasviitat kaipaisivat kipeästi uusimista.

Saari ei ole iso, pituutta sille tulee noin puolitoista kilometriä ja leveyttä enimmillään kilometri. Eksymään ei siis varsinaisesti pääse, ja jos kulkee rantoja pitkin, niin tulipaikkojakaan ei voi olla löytämättä. Kuulostaa täydelliseltä lapsiperheen retkikohteelta. Saaren keskellä metsä on kuitenkin sen verran tiheää ja polkuja sen verran paljon, että kävelyä tulee helposti enemmän kuin ensin ajattelisi. Jonkinlainen kartta on siis hyvä olla mukana.

Silta Linlon vieressä olevaan pikkusaareenMe kävelimme metsän halki aivan saaren toiseen päähän. Reittivalintamme muokkautuivat lähinnä sen mukaan missä suunnassa oli vähiten märkää. Osa poluista oli nimittäin täysin veden peittämiä tai vähintäänkin hyvin mutaisia. Saaren toisesta päästä löytyivät Skadaholmenin kauniit rantakalliot ja jykevä keittokatos. Katoksessa oli myös saha, mutta ei yhtä ainutta puuta sahattavaksi. Onneksi meillä oli mukana lämmintä kaakaota, joten muiden eväiden jääminen kylmiksi ei niin paljon
haitannut.

Keittokatos, Skadaholmen



Rantakallioita, Skadaholmen
Kun lähdimme takaisinpäin, alkoi jo hämärtää. Kuljimme mahdollisuuksien mukaan rantoja myötäileviä polkuja pitkin. Tähän aikaan vuodesta mikään kohde ei ole parhaimmillaan, ainakaan täällä lumettomalla etelärannikolla. Tällä pienelläkin retkellä kuitenkin saattoi nähdä, että Linlosta löytyy monipuolista luontoa. Voin hyvin kuvitella, että näillä rannoilla ja metsässä voisi seikkailla lasten kanssa vaikka kokonaisen kesäpäivän.


Oletko sinä ollut Linlossa kesäaikaan? Oliko tulipaikoilla tuolloin puita ja riittikö muita retkeilijöitä?





maanantai 20. marraskuuta 2017

Kenelle Nordic Outdoor Blogger -palkinto 2017?

Nordic Outdoor Blogger Award 2017 -kilpailu on avattu. Kilpailun järjestää Addnature -verkkokauppa yhteistyössä Haglöfsin kanssa.



Nordic Outdoor Blogger Award 2017



Käy katsomassa ehdokkaat ja äänestä 3.12 mennessä.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Punaisen sulan salaisuus -Nuuksion pienten lasten luontopolku

Aivan Haltian luontokeskuksen kupeesta löytyy pienille lapsille suunnattu luontopolku. Keväällä 2017 avattu, Punaisen sulan salaisuus -niminen polku on lapsille mukava lisä luontokeskuskäyntiin, jos ei ehdi tai halua lähteä varsinaisille luontopoluille. Pelkästään tämän polun takia en kuitenkaan Nuuksioon lähtisi.

Metsämörri-aiheinen polku on rakennettu luontokeskuksen viereiseen metsikköön. Sen alkupiste on Haltian tapahtumakentän takanurkassa. Tapahtumakentällä on kaikille avoin kota, jossa voi tulistella. Polttopuita kotaan saa luontokeskuksen infosta. Kentällä, polun lähtöpisteen vieressä, on myös katokseton tulipaikka sekä pöytä ja polun varrelta löytyy pieni eväidensyöntipaikka.


Lorut ohjaavat tehtäviä Punaisen sulan salaisuus -polulla

Kävin kuopuksen kanssa tutustumassa Metsämörri-aiheiseen polkuun harmaana marraskuisena maanantaina. Polku oli kivasti toteutettu, mutta sijainti hiekkakentän ja parkkipaikan välissä hieman häiritsi aikuista. Tulistelemaankin menisin mieluummin metsään hiekkakentän sijasta. Näin läheltä luontokeskusta ei tosin taida parempaakaan paikkaa löytyä.

Itse polulla oli paljon kauniita yksityiskohtia ja sen tehtävät upposivat 4-vuotiaaseen täysillä. Leppäkertuiksi maalatut kivet ohjasivat kulkijaa oikeaan suuntaan tehtävätaulujen kehottaesa niin kuuntelemaan, katselemaan kuin tunnustelemaan luontoa. Lapsi ei myöskään edes osannut odottaa isompaa metsää ympärille.

Punaisen sulan salaisuus -polun lähtöportti




Vanerista tehty lintu polun varrella

Näkymä polulta Haltian tapahtumakentälle
Toukan luukuista löytyy eläinten kuvia



Mielelläni olisin piipahtanut myös sisällä Haltiassa, mutten ollut tajunnut tarkistaa sen aukioloaikoja. Luontokeskus on näin talvikaudella maanantaisin kiinni. Niinpä lähdimme evästelyn jälkeen takaisin bussipysäkille.

Mieleen muistui vuoden takainen marraskuinen reissu Nuuksioon, Silloin olimme menossa Takalan laavulle, mutta aamulla tajusin ettei bussi kuljekaan sinne asti kuin tähän aikaan vuodesta, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja suuntaamaan Sorlammen keittokatokselle. Joskus on vaikea muistaa, että luontokohteisiin ei välttämättä ole kävijöitä vuoden pimeimpänä aikana eivätkä kulkuyhteydetkään tietenkään pelaa yhtä hyvin kuin suosituimpina kausina.

Leppäkerttukivet ohjaavat oikeaan suuntaan polulla

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Eräs partioretki aikuisen ja lapsen silmin

Esikoinen ja minä vietimme viime viikonlopun partioretkellä Kavalahden leirikeskuksessa, Inkoossa, noin 50 lapsen ja 20 aikuisen kanssa. Etukäteen oli tiedossa, että retkellä tehdään sudenpentujen esiintyjämerkkiin liittyviä juttuja. Koko launtaipäivä menikin esitystä rakentaessa. Lapset kiersivät pienryhmissä tehtäväpisteitä, joissa suunniteltiin näytelmän kulku, askarreltiin koristeita ja asusteita, tehtiin maskeerauksia kasvomaaleilla sekä rakennettiin oma soitin. Minä kiersin pisteitä yhden lapsiryhmän mukana pitäen omalta osaltani huolta, että ryhmä pysyy kasassa ja kaikilla on mukavaa.

Illalla kaikki ryhmät saivat vuorollaan esiintyä, minkä jälkeen ohjelmassa oli vielä disko ja kammokuja. Päivään kuuluivat myös lipunnosto ja -lasku sekä tietysti ruokailut. Ohjelmantäyteteinen lauantai siis. Sunnuntaina aamupäivällä vielä leikittiin ja harjoiteltiin suunnistamistaitoja lounaaseen saakka, minkä jälkeen koitti kotiinpaluu.


Kaikki meni retkellä mukavasti, mutta kovin montaa lepohetkeä ei itsellä eikä lapsillakaan ollut. Aikuisena olen tuollaisessa tilanteessa koko ajan tietynlaisessa valmiustilassa. Aivoni skannaavat taukoamatta lähistöllä olevien lasten tunnetiloja valmiina reagoimaan, jos jollakulla on hätä. Asiaa ei auta se, että en tunne kaikkia lapsia eikä ole helppo arvioida, miten kutakin pitää tulkita.

Näin vanhempana oli mielenkiintoista ja huojentavaakin tarkkailla, kuinka lasten käytös muuttui, kun lähistöllä oli oma vanhempi tai muuten tuttu aikuinen. Omien aikuisten läsnä ollessa paikallaan pysyminen, ohjeiden kuunteleminen sekä noudattaminen hankaloituivat huomattavasti ja tunteet tulivat selvemmin esiin.

Kun lähdin kävelemään poispäin tilausbussilta enkä ollut enää vastuussa kuin yhdestä omasta lapsestani, päätäni alkoi välittömästi särkeä. Tuntui myös kuin kaikki voima olisi valunut pois lihaksista. Myös esikoisesta näki, että retki oli ollut väsyttävä, häneltä meni palautumiseen loppujen lopuksi useampi päivä.    


Viikko retken jälkeen pyysin lapselta haastattelua tätä blogijuttua varten. Selvästikään häntä ei tekemisen ja sosiaalisten tilanteiden paljous ollut haitannut:


Mitä odotit retkeltä?
         -Vaikka olen huono näyttelemään, niin odotin retkellä esiintymistä.

Mitä tuntemuksia sinulla oli retken aikana?
         -Sattumista, iloa, väsymystä ja tylsyyttä.

Mikä oli retkellä kivointa?
         -Esiintyminen

Mikä muu oli kivaa?
         -Yöpuulle meno ja se, että sai syödä vähän karkkia.

Mikä oli raskasta?
         -Ei oikein mikään, mutta jos jotain pitää sanoa, niin raskainta oli
          tavaroiden kantaminen bussilta majoituspaikkaan.

Olitko väsynyt retken jälkeen?
         -Joo!

Miksiköhän olit väsynyt?
        -Oli niin paljon tekemistä.

Oliko retki sopivan pituinen?
         -Se oli vähän liian lyhyt.

Mitä opit retkellä?
         -Uusia leikkejä ja sen, että esiintyminen on kivaa.
 
Lähtisitkö uudelleen?
         -Ehkäpä joo.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Rinkka lapselle tai nuorelle

Millaisia rinkkoja on tarjolla lapsille ja nuorille? Tähän kysymykseen lähdin hakemaan vastausta, vaikka samalla mietin että tarvitseeko lapseni ylipäänsä vielä omaa rinkkaa.

Ennen kuin lähtee ostamaan rinkkaa lapselle, kannattaa miettiä ainakin seuraavia asioita:

  • Tarvitseeko lapsi oikean rinkan vai riittäisikö hyvä reppu?
  • Haluaako lapsi itse kantaa rinkkaa? 
  • Kuinka paljon lapsi jaksaa kantaa ja minkälaisia matkoja kävellä kantamuksen kanssa? 
  • Mihin käyttöön rinkka tulee?
  • Voisiko rinkan ensin lainata jostain kokeiluun?

Rinkka vai reppu? Rinkat on suunniteltu niin, että niillä pystyy kantamaan isompaakin taakkaa. Rinkkojen kankaat ovat kulutusta kestäviä ja kantojärjestelmät tukevia. Rinkoissa on lantiovyö ja rintaremmi, jotka auttavat tasaamaan painoa. Niissä on yleensä reppuja enemmän säätövaraa esim. selän pituuden suhteen ja ne on siten helpompi saada istumaan kunnolla. Lasten ja nuorten rinkoissa säädöt on mitoitettu lapsen kehon mukaan. Aikuisten rinkat ovat helposti lapsille liian leveitä eikä selän pituutta saa säädettyä tarpeeksi lyhyeksi.

Rinkat painavat tyhjänäkin enemmän kuin reput. Painavan tai huonosti istuvan rinkan kantaminen voi viedä motivaation koko retkeilyyn. Hyvällä repulla pääsee metsäretkilläkin pitkälle, jos sitä ei lastaa liian täyteen. Lapsen tulee itse saada päättää kuinka suuren osan varusteistaan kantaa. Oma neljävuotiaani kantaa yöretkillä oman vesipullon, vähän evästä ja istuinalustan, ei muuta. Kahdeksanvuotiaan repussa on tähän mennessä ollut lisäksi oma makuualusta. Lapset ovat toki erilaisia, tärkeintä on kuunnella lasta.

Partiolaisten kohdalla rinkan hankintaa ruvetaan monesti miettimään siinä vaiheessa kun lapsi lähtee ensimmäiselle yön yli kestävälle partioretkelle. Sudenpentuikäiset kuitenkaan harvoin tarvitsevat varsinaista rinkkaa, koska tavaroita ei yleensä tarvitse kantaa muuta kuin bussilta tai autolta majoituspaikkaan eivätkä matkat ole pitkiä.

Lapsen rinkan hankinnassa pätee sama sääntö kuin aikuisillakin. Ennen ostopäätöstä rinkkaa pitäisi päästä testaamaan lastattuna. Ihmiset ovat eri mallisia, ja se mikä sopii yhdelle voi tuntua toisen selässä hyvinkin epämukavalta. Lainarinkkaa kannattaa kysellä tutuilta, useinkaan lasten rinkat eivät ole perheissä kovin isossa käytössä. Monesti myös lippukunnilla on lainarinkkoja ja myös netin vuokrauspalstoista kuten Kuinomasta saattaa löytyä lasten tai nuorten rinkkoja.

Alle olen listannut valikoimaa myynnissä olevista lapsille ja nuorille suunnatuista rinkoista. Monet valmistajat ilmoittavat rinkan koon käyttäjän selän pituuden mukaan. Selän pituus mitataan seitsemännestä niskanikamasta vyötärölle. Ko. niskanikaman löytää helpoiten siten, että pyytää lasta taivuttamaan päätä eteenpäin ja etsii sen nikaman, joka tuntuu ja näkyy eniten pinnassa.

Päädyin itse ostamaan meille Deuterin Fox 50 -rinkan. Tätä kyseistä mallia ei enää valmisteta, mutta sitä löytyy vielä joistain kaupoista. Fox 50 on vastaava kuin saman valmistajan Fox 30 ja Fox 40, mutta kooltaan isompi. Alla kuva Fox 50 -mallista pitkäselkäisen (selän pituus n. 33cm), reilut 145 cm pitkän lapsen selässä. Selän pituuden säätö on toiseksi alimmassa pykälässä eli kasvuvaraa on reilusti. Toivottavasti ensi kesän jälkeen saan kirjoittaa metsäretkistä, joilla tämä rinkka on ollut käytössä.






Onko sinulla kokemuksia erityisesti lapsille ja nuorille suunnitelluista rinkoista?





Bergans Birkebeiner 40
  • Tilavuus 40L
  • Paino 1000g 
  • Käyttäjän pituus 135-175 cm
  • Hinta n. 80€
Bergans Birkebeiner 40
Bergans Birkebeiner 40, kuva Bergans.com


Deuter Fox 30
  • Tilavuus 30L
  • Paino 1200g 
  • Käyttäjän selän pituus ~31-40cm
  • Hinta n. 100€


Deuter Fox 30
Deuter Fox 30, kuva Deuter.com

Deuter Fox 40
  • Tilavuus 40L
  • Paino 1300g 
  • Käyttäjän selän pituus ~33-45cm
  • Hinta n. 120€

Deuter Fox 40
Deuter Fox 40, kuva Deuter.com


Osprey Ace 38
  • Tilavuus 38L
  • Paino 1090g (sisältäen sadesuojan)
  • Käyttäjän selän pituus 28-38cm
  • Hinta n. 150€
    Osprey Ace 50
    • Tilavuus 50L
    • Paino 1340g (sisältäen sadesuojan)
    • Käyttäjän selän pituus 33-46cm
    • Hinta n. 170€

    Tatonka Akela 35
    • Tilavuus 35L
    • Paino 1400g
    • Hinta n. 140€
    Tatonka Akela 35
    Tatonka Akela 35, kuva Tatonka.com


    Vaude Hildago 42+8 
    • Tilavuus 50L
    • Paino 1490g
    • Hinta n. 120€
      Vaude Hildago 42 +8
      Vaude Hildago 42+8, kuva Vaude.com
       

      Helsport Alta jr 45
    • Tilavuus 45L
    • Paino 1400g (sisältäen sadesuojan)
    • Hinta n. 120€

    maanantai 16. lokakuuta 2017

    Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle

    6-9.10.17

    Punaisena hehkuva hiillos autiotuvan takassa, kynttilän liekki pöydällä ja sateen ropina ulkona. Aina ei ehdi lähteä Lappiin saakka ihailemaan ruskaa eikä aina tarvitsekaan. Tämänkertainen retkikohteemme löytyi Länsi-Suomesta, Ulvilan Joutsijärveltä. Tätä hienoa erämaista järveä ympäröi kivikkoinen maaperä ja keltaisina hehkuvat lehtipuut. Melkein kuin jossain pohjoisempana.

    Nuotiopaikka ja laituri Sisälmystenlahden autiotuvan rannassa

     

    Pimeässä Kakkurintien parkkipaikalle ja kuunvalossa Sisälmystenlahteen

     

    Perjantaina töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ajamaan kohti Ulvilaa ja Joutsijärven retkeilyreittiä. Tarkempi määränpäämme oli Kakkurintien parkkipaikka Joutsijärven pohjoispuolella. Lähestyessämme Ulvilaa täysikuu nousi taivaalle upeana suurena pallona. Kuunvalossa käänsin auton pieneltä tieltä vielä pienemmälle. Kakkurintietä ajaessa ymmärsin, miksi tätä parkkipaikkaa ei oltu merkitty karttaan. Neljän kilometrin matkaan meni puoli tuntia ja koko ajan toivoin, että alla olisi ollut maastoauto eikä perhefarmari. Kovin pienellä maavaralla tälle tielle ei olisi ollut asiaa, sen verran isoja ja teräviä kivenmurikoita oli näkyvissä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olimme perillä ja autokin vaikutti vielä ehjältä. Alla kuva parkkipaikalla olleista opastauluista päivänvalossa.

    Opaskartat romahtaneen rakennuksen seinässä Kakkurintien parkkipaikalla

    Puolen kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, joka oli onneksi paremmassa kunnossa kuin parkkipaikka. Tähän pieneen autiotupaan mahtuu periaatteessa nukkumaan neljä kulkijaa. Kaksi nukkumapaikoista on tosin sen verran lyhyitä että olisin itsekin joutunut olemaan hieman kippurassa. Kävimme taloksi, lämmitimme tupaa ja ihailimme rannassa kuuta, jonka kirkkaus ihan häikäisi.

    Tällä kertaa saimme tuvan kokonaan itsellemme. Juuri ennen nukahtamista ihmettelin kummallista ääntä, kunnes tajusin että se on oman sydämeni lyönti. Mitään muita ääniä ei kuulunut.  

    Sisälmystenlahden autiotupa

    Sisälmystenlahden autiotupa sisältä
     

    Entisajan asumuksia kivikkoisessa erämaassa


    Aamulla ehdimme hetken ihailla auringon esiin tuomia värejä ennen kuin sade alkoi. Sateesta huolimatta emme lähteneet heti järven ympäri kulkevalle polulle, vaan kiersimme ylimääräisen 4 km lenkin Kustaan savupirtin sekä Kakkurin korsun kautta.

    Kustaan savupirtissä on alkuperäinen hormiton uuni, jolla kahdeksanhenkinen perhe on 1800-luvulla rakennusta lämmittänyt. Lisäksi savupirtin pihassa on kota, jossa voi tulistella. Savupirtiltä korsulle kulkiessa maasto käy koko ajan vaan kivikkoisemmaksi, kunnes näkyviin tulee suurten kivilohkareiden välissä piilossa oleva rakennus. Tämä korsu on entisöity jatkosodan rintamakarkureiden piilopaikka.

    Sekä Kustaan savupirtti että Kakkurin korsu ovat periaatteessa autiotupakäytössä, mutta kumpikaan ei olisi itseäni houkutellut yöpymään. Näissä kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaista elämä täällä erämaassa on aikoinaan ollut. Lisäksi tällä reitillä oli polunvarsi puolukoita punaisenaan, ihan jo niidenkin takia kannatti tätä polkua tallata.

    Kustaan savupirtti

    Kustaan savupirtti sisältä

    Kakkurin korsu piilossa kivenlohkareiden välissä

     

    Auringon pilkahdus ja saunomista Silokallion kurssikeskuksessa


    Kakkurin laavulla pidetyn lounastauon jälkeen jatkoimme myötäpäivään järven ympäri kulkevaa reittiä. Vähitellen sade loppui ja maasto muuttui vähemmän kivikkoiseksi. Ennen Kulhan laavua reitti kulkee ojitetun suon poikki. Tuolle osuudelle on jouduttu rakentamaan silta jos toinenkin ojien yli.

    Laavun tienoilla oli käynnissä pitkospuiden uusiminen, mikä hidasti kulkemista. Vanhat pitkospuut oli nimittäin osittain jo poistettu uusien vasta odottaessa asentamista polun vieressä. Itse Kulhan laavu oli todella hienolla paikalla järven rannalla, siellä kelpasi viettää aikaa järvimaisemasta nauttien.

    Me emme kuitenkaan jääneet laavulle, vaan jatkoimme matkaa, sillä olimme varanneet seuraavaksi yöksi majapaikan Silokallion kurssikeskuksesta. Vaikka laavullakin olisi ollut tunnelmallista yöpyä, niin täytyy myöntää ettei sisämajoituskaan huono vaihtoehto ollut. Varsinkin kun päällysvaatteet olivat kenkiä myöten märät. Olin jotenkin kuvitellut ettei näin lyhyellä retkellä tarvitsisi esimerkiksi säärystimiä tai korkeavartisia kenkiä, vaikka sataisikin. Maasto oli kuitenkin sen verran heinikkoista että sukat kastuivat nilkoista. Sukista kosteus imeytyi kenkään kastellen sen sisältäpäin. 

    Parasta oli kuitenkin, että Silokalliossa pääsimme saunomaan ja uimaan. Eipä paljon rentouttavampaa voisi olla patikointipäivän jälkeen.


    Ruskaa järven rannalla

     

    Taivallus venelosseille ja Tuurunkankaan autiotuvalle


    Toisena aamuna taivas oli jälleen pilvessä, mutta onneksemme kunnollinen sade alkoi vasta kun olimme saapumassa seuraavaan yöpymispaikkaan, Tuurunkankaan autiotuvalle. Järven eteläpuolinen osuus reitistä on vähemmän erämainen kuin pohjoispuoli. Etelärannalla on paljon mökkejä ja muita rakennuksia, joita pitää kiertää, joten järveä ei kovin paljon näy. Silokalliosta lähdettäessä reitti kulkee aluksi sähkölinjan aukkoja pitkin ja sen jälkeen vielä aika pitkiä osuuksia myös hiekkateillä. Siellä täällä on kuitenkin edelleen hienoja osuuksia ja onhan syksyinen metsä joka tapauksessa kaunis, vaikkei erityisen erämainen olisikaan.

    Silta Ahmauksenojan yli

    Pitkospuut koivikon halki Pitkäniemen laavua lähestyttäessä
    Erilaisia tulipaikkoja ja laavuja on Joutsijärven ympärillä taajaan, kaikkia ei ole edes merkitty karttaan. Pitkäniemen kohdalle oli merkitty vain tulipaikka, mutta sieltä löytyikin myös laavu. Lounastauolla Pitkäniemessä tapasimme järveä toiseen suuntaan kiertäneen naiskaksikon, ainoat koko retkellä näkemämme muut yöpyjät.

    Juuri ennen Tuurunkangasta reitti kulkee Tuurujärven ja Joutsijärven välissä kolmen salmen yli. Yhden salmen yli on rakennettu silta, kahden muun ylitys tapahtuu venelosseilla. Ensimmäinen losseista oli hieman jumissa ja kesti hetken ennen kuin saimme köydet oikeaan asentoon. Muuten tämä Kirkkosuntin lossi oli mukavampi ja vakaampi kuin Isosuntin soutuvenelossi. Hauskaa vaihtelua kävelylle molemmat kuitenkin olivat.

    Kirkkosuntin lossi

    Isosuntin soutuvenevenelossi


    Savua, roskia ja retken päätös


    Tuurunkankaan autiotupa on selvästi eniten käytössä oleva taukopaikka. Puut olivat melkein loppu ja pihan roskikset pursuilivat yli. Meidän mukanamme kulki pois ainakin sisältä löytyneet käytetyt paristot ja (käytetty?) neula. Lisäksi poimimme muovipussillisen tölkkejä polun vierestä ennen ja jälkeen autiotuvan. Aika surulliseksi veti ihmisten välinpitämättömyys.

    Saapuessamme tuvalle, siellä oli edellinen porukka paistamassa makkaraa. Tupa oli täynnä ihmisiä ja savua, joten jätimme rinkat kuistille ja lähdimme pienelle kävelylle tuvan lähiympäristöön. Ihan läheltä löytyi vielä paljon mustikoita sekä pieni suppilovahveroesiintymä, jonka keräsimme mukaan. Palatessamme takaisin päiväretkeilijät olivat jo lähdössä. Ihmettelimme hieman heidän nopeaa lähtöään, mutta sitten menimme tupaan, joka oli edelleen niin täynnä savua, että silmiä kirveli. 

    Jätimme tuvan oven auki, avasimme kaikki tuuletusluukut ja kävimme tekemässä pientä pilkettä takkaan siellä kyteneiden isojen märkien pöllien seuraksi. Pian savu rupesi menemään piipusta ulos, mutta aika tovin sai tupaa vielä tuuletella ennen kuin sisällä pystyi olemaan. 

    Tuurunkankaan tupa on rakennettu upeaan lehtimetsään, joka on varmasti hieno kaikkina vuodenaikoina. Toivoisin vaan, että ihmiset osaisivat kunnioittaa paikkaa ja kanssakulkijoita. 

    Tuurunkankaan autiotupa ja lehtimetsä syksyisessä asussaYön jälkeen oli jäljellä vielä viiden kilometrin matka Sisälmystenlahden kautta takaisin autolle ja kotiin. Tuurunkankaan sotkuisuudesta huolimatta päällimmäiseksi jäi mieleen raikas syksyinen metsä, keltaisten puiden heijastus järven pinnasta, makeat puolukat ja upea kivikkoinen erämaa järven pohjoispuolella. 



    tiistai 26. syyskuuta 2017

    Telttaretki Karnaistenkorven satumetsään

    Telttaretkestä Lohjan Karnaistenkorpeen jäi ristiriitainen tunne. Toisaalta siellä oli upea syksyinen metsä, jonka pohjaa peitti vihreänä hehkuva sammalmatto. Oli hienot laavut kauniiden lampien rannoilla, hyvät opasteet ja mukavat polut. Toisaalta mieleen jäi jatkuva moottoritien häly, joka ei tauonnut yölläkään, sekä roskien täplittämä maa nuotiopaikkojen ympärillä.

    Kannon päässä kasvavia sieniä oli Karnaistenkorvessa paljon
    Vaihteluna Nuuksiolle, lähdin sunnuntaina iltapäivällä kuopuksen kanssa telttaretkelle Lohjalle. Kisakallion urheiluopiston tuntumassa sijaitseva Karnaistenkorpi oli minulle ennestään tuntematon paikka. Netistä olin saanut selville, että alueelta löytyy ainakin luontopolku sekä kaksi laavua. Metsässä risteili paljon polkuja, mutta varsinainen luontopolku sekä reitit laavuille oli hyvin merkitty.

    Lähdimme liikkeelle alueen eteläpuolelta, Jantoniementien parkkipaikalta. Parkkipaikka oli pieni ja pysäköidyistä autoista päätellen se oli ollut aiemmin päivällä tupaten täynnä. Ei sinänsä mikään ihme helposti saavutettavalla paikalla, aurinkoisena viikonloppuna ja parhaaseen sienestysaikaan.

    Alue ei ole kovin suuri ja parkkipaikalta ensimmäiselle laavulle tuli matkaa vain noin kilometri. Metsä ympärillä oli kuin sadusta: sammalmatto peitti kaiken paitsi isommat kalliot. Lehtipuut olivat jo varistelleet keltaisia lehtiä poluille ja sammaleen päälle. Kaatuneita puita ja mitä erilaisimpia sieniä näkyi joka puolella.

    Polku Jantoniemen parkkipaikalta Ahvenalammelle





    Polku kulki loivaan ylämäkeen, mutta se oli helppokulkuinen ja pian olimmekin jo Ahvenalammen rannassa. Söimme kallion päälle eväitä ja ihailimme lampea. Katselimme vähän ympärillemme telttapaikkaa etsien, mutta maasto oli sen verran muhkuraista ettei yhtään varsinaisesti tasaista kohtaa löytynyt. Lisäksi moottoritien ääni kantautui laavulle minun korviini todella häiritsevänä. Laavuhan sijaitsee siitä erikoisessa paikassa, että Turun moottoritie kulkee tunnelissa aivan sen lähellä Karnaistenkorven ali. Tunnelin suuaukko on vain muutaman kilometrin päässä laavusta.

    Olin useammastakin blogista lukenut ettei moottoritien ääni kuulu metsään. En tiedä oliko kyse omasta meluherkkyydestäni vai sääoloista, mutta minusta tien kohinaa ei mitenkään voinut olla huomaamatta. Tällä kertaa ilma olikin melkein tyyni ja sää pilvetön. Tuulen humistessa ja pilvien vaimentaessa kohinaa tilanne olisi voinut olla eri.  

    Muhkuraista maastoa Ahvenalammen laavun ympärillä
    Ahvenalampi

    Jatkoimme siis matkaa vielä toisen kilometrin kohti Sorvalammen laavua. Matkalla tien melu vaimeni jonkin verran, muttei kadonnut kokonaan. Myös Sorvalammelta oli hieman vaikeaa löytää tasaista paikkaa teltalle. Siksi tänne varmaan onkin rakennettu laavut eikä pelkkiä nuotiopaikkoja tai keittokatoksia. Paikka oli kuitenkin hieno ja nuotiolla oli mukava istua iltaa. Ainoa mikä häiritsi olivat pienet roskat, joita näkyi vähän joka puolella.

    Pimeän tullen muut retkeilijät lähtivät kotiinpäin. Heidän otsalamppujensa valojen hävitessä metsän siimekseen katsahdin ylöspäin ja huomasin tähtien syttyneen taivaalle. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaan tuijottamaan tähtiä ja hiipuvaa hiillosta. Paikan hiljetessä lasta rupesi kuitenkin vähän pelottamaan ja pian siirryimme teltan turvaan iltasatuja keksimään.

    Aamusumu Sorvalammella
    Seuraavana päivänä heräsimme kauniin sumuiseen aamuun emmekä pitäneet mitään kiirettä. Söimme aamupalaa pidemmän kaavan mukaan, teimme kaarnalaivoja ja tutkimme laavun ympäristöä. Sinä aikana useampi seurue ehti jo ohittaa laavun. Aamupalan jälkeen läksimme metsään sienikorin kanssa ja jonkinlaisen saaliin saimmekin. Sieniretken jälkeen söimme vähän välipalaa, laitoimme teltan kasaan ja lähdimme myöhäiselle lounaalle Ahvenalammen laavulle. Tuollakin laavulla oli sen verran tutkittavaa ja kiipeiltävää, että kotiin palasimme vasta Pikku Kakkosen alkamisaikaan.

    Jänniä kallionkoloja Sorvalammen laavun läheisyydessä

    Sorvalammen laavu ja nuotiokehä










    Blogger Widget