Kuukausi: huhtikuu 2017

Keväinen Kairessuo-Mieliäissuo

Teimme pääsiäisenä pienen retken Orimattilassa sijaitsevalle Kairessuon-Mieliäissuon luontopolulle. Tämä 3.2 km pituinen luontopolku esittelee erilaisia suotyyppejä ja johdattaa samalla kulkijan hienoihin suomaisemiin. Polku kiertää Kairessuon reunoja ja tekee piston upealle Mieliäissuolle. Mieliäissuon reunassa on Niinikosken kyläyhdistyksen tekemä lintutorni, josta aukeaa sykähdyttävä näkymä yli suon.

Kairessuo-Mieliässuo, Orimattila

Jätimme auton polun alussa olevalle pienelle parkkipaikalle, josta löytyi myös opastaulu luontopolulle. Pääsiäissunnuntaina polkuun oli tutustumassa useampikin muu seurue, vaikka sää oli viileä ja lähtiessä vielä pilvinen. Opastauluun oli kiinnitetty lappu, joka varoitti pitkospuiden olevan osittain veden vallassa. Ilman saappaita polkua ei olisikaan pystynyt kiertämään ellei edellisenä yönä ollut pakkanen olisi jäädyttänyt reittiä.

 Kairessuo-Mieliässuo, Orimattila

Sää oli tosiaan suurimmaksi osaksi pilvinen ja lämpötila melkein nollassa. Toppatakki oli oikea varustus tälle reissulle. Aina välillä pilvet raottuivat ja aurinko pilkisti esiin saaden suon värit hehkumaan. Niinä hetkinä oli myös kamera kaivettava esiin.

Kairessuo-Mieliässuo, OrimattilaKairessuo-Mieliässuo, Orimattila 

Lintutornin juurella pidimme evästauon ja sitten kiipesimme itse torniin ihailemaan maisemia. Lintuja emme, yhtä ylitsemme lentänyttä kurkea lukuun ottamatta nähneet, mutta suo itsessään oli näkemisen arvoinen. Suo oli myös vielä tarpeeksi kohmeessa, jotta siellä pystyi hyppimään mättäältä toiselle kuivin jaloin, mikä ei varmasti enää kesällä onnistuisi.

Kairessuo-Mieliässuo, Orimattila
Kairessuo-Mieliässuo, Orimattila

Tornilta palattiin metsän läpi takaisin Kairessuon laitaan ja pian olimmekin jo lähtöpisteessä. Olipa mukava reissu. Luontopolku oli hyvin merkitty ja se oli juuri sopivan pituinen lapsen kanssa kuljettavaksi. Ainoa huono puoli esikoisen mielestä oli, että äiti otti liikaa valokuvia.

Linkki karttapaikkaan.

Kairessuo-Mieliässuo, Orimattila

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Kairessuo-Mieliäissuo, lapset, luontopolku, Orimattila, päiväretki, 4 comments

Vuoden 2017 suunnistustavoite: mittakaava

Olen aina ollut aika suurpiirteinen suunnistaja. Jos olen menossa johonkin vieraaseen paikkaan, katson etukäteen kartasta teiden suunnat sekä muutaman ison risteyksen tai muun maamerkin, joiden perusteella osaan perille. En oikeastaan koskaan käytä navigaattoria. En aina välttämättä päädy määränpäähän kaikkein suorinta reittiä, mutta yleensä olen ajoissa ja oikeassa paikassa.

Lapsena parhaat omat retket olivat sellaisia, että vähän ”eksyin”. Toisin sanoen kävelin niin pitkälle kotoa, etten enää tarkkaan tiennyt missä olin ja kuitenkin sitten lopulta osasin takaisin kotiin. Näistä ei tietenkään vanhemmille kerrottu.

Aikuisena retkeillessä on joskus pakko olla täsmälleen kartalla ja tarkalleen oikeassa suunnassa. Viime vuosina en kuitenkaan ole ollut sellaisissa paikoissa tai olosuhteissa, joissa olisi pitänyt tietää oma paikkansa täsmällisesti. Yleensä metsässä kävellessä riittää, että tietää olinpaikkansa suurin piirtein, pääsee tavoittelemaansa paikkaan ja sieltä pois. Niinpä suunnistustaitonikaan eivät ole retkeilyn lomassa kauheasti harjaantuneet.

Neljä vuotta sitten uskaltauduin ensimmäistä kertaa kuntorasteille. Jäin ensimmäisestä kerrasta koukkuun, vaikka paikka, jossa suunnistin oli soinen ryteikkö eikä kartanlukutaitoni ollut ihan sillä tasolla kuin olin kuvitellut. Lenkkarit mutaisina ja hymy huulilla pääsin kuitenkin maaliin ja sen jälkeen olen yrittänyt kerran viikossa ehtiä suunnistamaan.

Kehitystä on kolmen kesän aikana tapahtunut, viime kesänä juoksin ensimmäistä kertaa A-radan, siis sen vaikeimman ja löysin kaikki rastit sekä ehdin vielä maaliinkin. Juuri ja juuri. Yksi asia minulta on kuitenkin jäänyt minulta täysin sisäistämättä, nimittäin kartan mittakaava. Siksipä päätinkin ottaa tämän kesän tavoitteeksi mittakaavan ja käyrävälien hallinnan.

Tähän mennessä rastivälit ovat olleet mielessäni joko lyhyitä tai pitkiä. Ei sen tarkempaa. Käyrät ovat näyttäneet olenko menossa mäkeä ylös- vai alaspäin. Ei muuta. Ensimmäiset rastivälit kuluvat etäisyyksiä hahmottaessa. Yleensä joskus reitin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aivoni mukautuvat kartan rytmiin ja huomaan etäisyyden perusteella, jos juoksen rastin ohi.

Ajattelin päästä hieman tarkempaan näkemykseen kahdella yksinkertaisella ajatuksella:

1) Tarkistan kartan mittakaavan ja käyrävälien pituuden jo ennen lähtöleimausta enkä vasta maaliin saavuttua.

2) Ymmärrän, että kompassin sivussa oleva viivotin ei ole koriste vaan sitä voi käyttää välimatkojen mittaamiseen.

Käytkö sinäkin kuntorasteilla? Onkohan tuohon mittakaavan hahmottamiseen mitään niksejä vai tekeekö vain harjoitus mestarin?

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in oma aika, suunnistus, 0 comments