sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Eräs partioretki aikuisen ja lapsen silmin

Esikoinen ja minä vietimme viime viikonlopun partioretkellä Kavalahden leirikeskuksessa, Inkoossa, noin 50 lapsen ja 20 aikuisen kanssa. Etukäteen oli tiedossa, että retkellä tehdään sudenpentujen esiintyjämerkkiin liittyviä juttuja. Koko launtaipäivä menikin esitystä rakentaessa. Lapset kiersivät pienryhmissä tehtäväpisteitä, joissa suunniteltiin näytelmän kulku, askarreltiin koristeita ja asusteita, tehtiin maskeerauksia kasvomaaleilla sekä rakennettiin oma soitin. Minä kiersin pisteitä yhden lapsiryhmän mukana pitäen omalta osaltani huolta, että ryhmä pysyy kasassa ja kaikilla on mukavaa.

Illalla kaikki ryhmät saivat vuorollaan esiintyä, minkä jälkeen ohjelmassa oli vielä disko ja kammokuja. Päivään kuuluivat myös lipunnosto ja -lasku sekä tietysti ruokailut. Ohjelmantäyteteinen lauantai siis. Sunnuntaina aamupäivällä vielä leikittiin ja harjoiteltiin suunnistamistaitoja lounaaseen saakka, minkä jälkeen koitti kotiinpaluu.


Kaikki meni retkellä mukavasti, mutta kovin montaa lepohetkeä ei itsellä eikä lapsillakaan ollut. Aikuisena olen tuollaisessa tilanteessa koko ajan tietynlaisessa valmiustilassa. Aivoni skannaavat taukoamatta lähistöllä olevien lasten tunnetiloja valmiina reagoimaan, jos jollakulla on hätä. Asiaa ei auta se, että en tunne kaikkia lapsia eikä ole helppo arvioida, miten kutakin pitää tulkita.

Näin vanhempana oli mielenkiintoista ja huojentavaakin tarkkailla, kuinka lasten käytös muuttui, kun lähistöllä oli oma vanhempi tai muuten tuttu aikuinen. Omien aikuisten läsnä ollessa paikallaan pysyminen, ohjeiden kuunteleminen sekä noudattaminen hankaloituivat huomattavasti ja tunteet tulivat selvemmin esiin.

Kun lähdin kävelemään poispäin tilausbussilta enkä ollut enää vastuussa kuin yhdestä omasta lapsestani, päätäni alkoi välittömästi särkeä. Tuntui myös kuin kaikki voima olisi valunut pois lihaksista. Myös esikoisesta näki, että retki oli ollut väsyttävä, häneltä meni palautumiseen loppujen lopuksi useampi päivä.    


Viikko retken jälkeen pyysin lapselta haastattelua tätä blogijuttua varten. Selvästikään häntä ei tekemisen ja sosiaalisten tilanteiden paljous ollut haitannut:


Mitä odotit retkeltä?
         -Vaikka olen huono näyttelemään, niin odotin retkellä esiintymistä.

Mitä tuntemuksia sinulla oli retken aikana?
         -Sattumista, iloa, väsymystä ja tylsyyttä.

Mikä oli retkellä kivointa?
         -Esiintyminen

Mikä muu oli kivaa?
         -Yöpuulle meno ja se, että sai syödä vähän karkkia.

Mikä oli raskasta?
         -Ei oikein mikään, mutta jos jotain pitää sanoa, niin raskainta oli
          tavaroiden kantaminen bussilta majoituspaikkaan.

Olitko väsynyt retken jälkeen?
         -Joo!

Miksiköhän olit väsynyt?
        -Oli niin paljon tekemistä.

Oliko retki sopivan pituinen?
         -Se oli vähän liian lyhyt.

Mitä opit retkellä?
         -Uusia leikkejä ja sen, että esiintyminen on kivaa.
 
Lähtisitkö uudelleen?
         -Ehkäpä joo.



Lisää partio-aiheisia postauksia:

Meidän ensimmäinen partioretkemme
Mitä päässäni pyöri puolijoukkueteltassa
Pinkissä oli kivaa (ja raskasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti