sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Geokätköilyä lasten kanssa Espoon keskuspuiston luontopolulla


Geokätköily lasten kanssa on hauskaa puuhaa. Aloittelijalle kätköjen löytäminen ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa. Siksi on kiva löytää paikkoja, joissa on useita helppoja kätköjä lähekkäin.

Tikankierros-luontopolku Espoon keskuspuistossa on tällainen paikka, johon on helppo suunnata kätköilemään lasten kanssa. Luontopolku on viiden kilometrin mittainen ja sen varrella, tai muuten lähettyvillä on paljon lapsille sopivia kätköjä.

luontopolku johtaa metsän siimekseen


Luontopolkuna Tikankierros ei ole mitenkään mieleenpainuva, vaikka varsin mukava lenkkipolku onkin. Polku on suurimmaksi osaksi helppokulkuinen, joskin välillä juurakkoinen. Märimpiin paikkoihin on rakennettu pitkospuut. Luontopolku kulkee lähellä isompia ulkoiluväyliä, joten siitä voi helposti kävellä vain osan. Koko luontopolusta saa hyvän kuvan kurkkaamalla etukäteen esittelyn Lähiluonnon lumoa -blogista.
  
Viime keväänä suuntasimme ensimmäisen kerran Tikankierroksen kätköille. Jätimme polkupyörät polun varteen ja lähdimme kävellen etsintäretkelle. Silloin ei itse luontopolulla näkynyt pyöräilijöitä, mutta kun palasimme paikalle marraskuussa, tuli vastaan useampikin maastopyöräilijä.

syksyinen metsä ruskean ja vihreän sävyissä

Kevätretkellä etsimme kolme kätköä luontopolun eteläisestä osasta. Mieleen jäivät kauniit kalliot, juurakkoiset polut sekä kevään heräävä valo. Loppusyksyn etsintäkierroksella tunnelma metsässä oli aika erilainen. Vaikka aurinko välillä pilkisti pilvien raosta, luonto oli selvästi lepotilassa.

Keskuspuiston kallioita
Syysretkemme alkoi Alamäentien parkkipaikalta, josta suuntasimme Mössenskärrin lammen luota luontopolun pohjoiselle osalle. Eväät otettiin esiin heti lammen jälkeen, polun varressa olevalla penkillä istuskellen, ennen kuin ensimmäistäkään kätköä oli löytynyt. Yhtä oli kyllä hetken haettu. Kyseisen kätkön vierestä kulki kuitenkin sen verran vilkas ulkoiluväylä, ettei kovin tarkkoja etsintöjä päässyt tekemään ja päätimmekin jättää tuon kätkön rauhallisempaan ajankohtaan.

Mössenkärr


Seuraavat kätköt löytyivät suht helposti. Tarttuipa yhden luota mukaan vielä kourallinen suppilovahveroitakin. Ihan kaikkia alueen kätköjä emme vieläkään saaneet haettua. Muutama yksittäinen sekä yksi multikätkö jäivät vielä meiltä piiloon, sillä hämärä hiipii marraskuussa aikaisin. Palannemme etsintöihin siis vielä kolmannenkin kerran.



Myös Hanikan luontopolun tuntumassa olemme käyneet geokätköilemässä:
Itsenaisyyspäivän geokatkoseikkailu Soukan rantakallioilla

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kipsi kädessä ulkoilemaan - TSI irtohiha toppaliiviin

Kuopuksen käsi murtui. Kädessä oleva kipsi ei saisi kastua ja ainoa takki, joka mahtui kipsin kanssa pojan päälle oli isoveljen neljä numeroa liian iso talvitakki. Siinä teltassa eivät autoleikit kovin hyvin sujuneet. Sitäpaitsi isoveli tarvitsi takkia itsekin.

Marraskuun kosteassa ja kylmässä viimassa pitäisi kuitenkin päästä ulkoilemaan. Montaa viikkoa ei mitenkään voi sisätiloissa viettää. Päiväkotiakin varten olisi kiva olla ulkoiluvaatteet, jotka suojaavat kipsiä ja mahdollistavat samalla muutkin ulkopuuhat kuin kävelyn.

Kipsi ulottui sormenpäistä aivan olkapään alle ja oli kyynärpään kohdalta niin paksu ettei mitään hihaa pystynyt pujottamaan siitä läpi.

Aikani mietittyäni päätin tehdä kipsiä varten irtohihan. Ensin piti vain hankkia takki, jonka saisi muunnettua toppaliiviksi, ja jossa olisi valmiiksi vetoketjuilla kiinni olevat, irrotettavat hihat.

Kaikkein siistein ratkaisu olisi ollut laittaa vetoketju myös kipsihihaan. Täsmälleen samanpituista ja samanlaisella hammastuksella olevaa vetoketjua kuin takissa oli, ei kuitenkaan löytynyt, joten päätin ratkaista kiinnityksen tarranauhalla.

Kolmas piirtämäni kaava johti toimivaan hihaan, joten jaan sen tässä.

Tarvikkeet:

  • liukaspintaista ulkoilukangasta
  • tarranauhaa hihan kiinnitykseen
  • kuminauhaa hihansuuhun
  • (saumateippiä)

Työn vaiheet:


1. Piirsin alkuperäisen hihan kaavan paperille


2. Mittasin kipsin paksuimman kohdan ympärysmitaksi 37 cm. Levensin hihan kaavaa siten, että sen ympärysmitta tulisi olemaan mahdollisimman suurelta osin 50 cm. Hihan pyöriön mitan tuli pysyä samana, koska takkia en halunnut lähteä muuttamaan.

Tässä mallissa hihan päälle tulee sauma. Jos haluaa hihasta täysin vedenpitävän, sauman voi tiivistää saumateipillä. Itse en tätä tehnyt, koska varsinainen takkikaan ei ole täysin vedenpitävä.


3. Pukemisen helpottamiseksi tein kaavaan vielä vähän tilaa kyynärpään kohdalle.


4. Leikkasin kankaasta hihan kahtena kappaleena. Päällisen saumanvarojen kanssa ja vuorin ilman saumanvaroja. Ompelin kappaleet kiinni toisiinsa sivusaumoistaan.



5. Seuraavaksi pujotin päällisen ja vuorin sisäkkäin oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne kiinni toisiinsa pyöriön kohdalta. Käänsin hihan oikeinpäin ja tein hihansuuhun kuminauhakujan, samalla kiinnittäen vuorin ja päällisen toisiinsa myös hihansuusta. Pujotin kuminauhan kujaan ja ompelin hihan pyöriön reunaan tarranauhan koukkupuolen.




6. Takin hiha-aukkoon ompelin tarranauhan pehmeän puolen. Alla olevassa kuvassa on ensimmäinen kokeiluni, liimattava tarranauha, mutta se ei harmillisesti pysynyt takin pintäkäsitellyssä kankaassa kiinni.   



7. Kiinnitin hihan takkiin ja se oli valmis käyttöön.


Lopuksi pujotin kipsin päälle vielä netistä lukemani vinkin perusteella pätkän mustaa sukkahousua, jolloin kangas liukui kipsin päälle vieläkin helpommin.

Kun sain hihan valmiiksi, ulkolämpötila oli nollan tuntumassa ja taivaalta leijuivat syksyn ensimmäiset valkoiset hiutaleet. Lapsi leikki kipsistä huolimatta monta tuntia pihalla sentin lumikerroksesta riemuiten.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Ruskaretki Teijoon

12-14.10.18

Tämän syksyn todennäköisesti hienoimpana ja poikkeuksellisen lämpimänä ulkoiluviikonloppuna patikoin Teijon kansallispuistossa. Niin teki moni muukin. Kaiken ikäisiä päivä- ja yöretkeilijöitä kulki Teijon poluilla ruskaa ihastelemassa välillä melkein jonoksi saakka. Ties vaikka Reppuretkiä-blogin Merjakin olisi kävellyt vastaan.

Suomaisemaa Teijon kansallispuistossa
Perjantai-iltana poimin auton kyytiin retkiseuraksi ystäväni, perhe jäi tällä kertaa kotiin. Rinkka oli ihmeen kevyt vain yhden hengen tavaroilla lastattuna.

Lokakuussa aurinko laskee aikaisin, joten otsalamppu tuli tarpeeseen jo puolen kilometrin matkalla Mikkossuon parkkipaikalta Vicksbäckinlahden laavulle. Muutama teltta tuolla leiripaikalla oli jo pystyssä. Silti meillekin löytyi vielä hyvin tilaa. Työviikon jälkeen uni tuli nopeasti. Yölläkään en tainnut herätä kuin kerran, silloinkin kauniiseen hiljaiseen musiikkiin, joka kuului Matildanjärven toiselta puolelta. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Lauantaina oli hauska kömpiä teltasta ulos katsomaan minkä näköistä leirin ympäristössä oikeastaan olikaan. Otsalampun pienessä valokiilassa en ollut mitenkään hahmottanut kaksiosaista niemeä, vaikka sen rannalta olimme telttapaikkaa hakeneetkin.


Ruskaa Matildanjärvellä






Teijossa on monta päiväretkille sopivaa rengasreittiä, mutta kahden yön retkellä joutuu väkisinkin kävelemään samoja polkuja edestakaisin tai kulkemaan osan matkaa teitä pitkin. Omia polkuja tallatessa tulee nopeasti vastaan suo tai muuten vaan hankalakulkuinen maasto.

Päätimme yrittää vältellä pahinta ruuhkaa poistumalla Matildanjärven tienoolta kohti Punassuota. Seurailimme kuitenkin Matildanjärven kierrosta Roosinniemeen saakka. Polku kulki järven rannassa, jossa oli toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja.


Mäntymetsää Matildanjärven rannalla

Ruskaa Väliojan tienoilla

Roosinniemestä patikoimme polkuja ja teitä pitkin Punassuolle. Matkalle osui kaunis puro ja hienoa maalaismaisemaa.

Pieni puro Teijossa

Vanhan talon kivijalka, jonka kivet hohtavat vihreinä



Itse Punassuo ei vielä lokakuun puolessa välissä ollut kauneimmassa ruska-asussaan, mutta kaunis yhtä kaikki. Suon laidassa, pienellä näköalalevikkeellä oli hyvä pitää lounastaukoa.

Punassuo lokakuisessa asussa

Suot ovat yksi lempikohteistani, olisin voinut kulkea Punassuollakin vaikka kuinka pitkään, mutta ymmärrettävästi pitkospuita ei oltu rakennettu ihan koko suon läpi. Pohjoisosassa reitti oli linjattu kuivemmalle maalle. Onneksi suomaisemaa oli viikonlopun aikana tiedossa vielä lisää.

Punassuon jälkeen päädyimme Sahajärven kierrokselle, jossa kanssaretkeilijöitä näkyi taas enemmän. Viikarivartin kuvien perusteella Sahajärven kierroksen varrelle mahtuu varsin monipuolisia maisemia. Me näimme kuitenkin reitistä lähinnä sen osan, joka ei varsinaisesti hivele silmää. Onneksi metsäautotietä ja ryteikköä seurasi näköalapaikka kallion päällä, juuri ennen Kalasuntin saaren rantaan laskeutumista.

Maisemakallio Sahajärven eteläpuolella

Kalasuntin lossi

Kauniiseen Kalasuntin saaren pääsee köysilossilla, jonka kiskomiseen tarvitaan reilusti käsivoimia. Jostain syystä köysi on asennettu niin alas, että sitä joutuu vetämään kyyristyneessä asennossa, mikä ei helpota hommaa laisinkaan.

Mieluusti lossia kyllä kiskoo, kun sillä pääsee näin upeaan saareen. Melkein kuin Kalasuntti olisi varta vasten luotu retkeilijöiden yöpymispaikaksi. Saaressa olikin jo monta telttaa pystyssä ja yksi riippumatto viritettynä. Laavullakin aikoi yksi seurue yöpyä. Silti ilta oli hyvin rauhallinen ja saari näytti siistiltä, vaikka retkeilijöitä varmasti riittää muulloinkin. 

Auringonlasku Sahajärvellä
Rantakalliolla ja laavulla vietetyn illan ja toisen telttayön jälkeen jäljellä oli vielä kuuden kilometrin patikointi takaisin autolle. Tuntui, että erityisen kaunis sunnuntai oli saanut kaikki ihmiset liikkeelle. Nuotiopaikat olivat täysiä ja pitkospuilla sai väistellä vastaantulijoita. Ihan kuin Nuuksiossa konsanaan.

Ihastelimme sammalmetsiä, soita ja ruskaa. Teerisaaren laavulle pysähdyimme vielä kokkaamaan lounasta. Laavu on hienolla paikalla suon laidalla, järven rannassa.



Ruskan kauneutta Kalasuntin vastarannalla


Sammalmättäitä Endalin laavun lähellä


Retki päättyi Mikkossuon parkkipaikalle, mistä se oli alkanutkin. Sen jälkeen pyörähdimme vielä Mathildedalin satamakahvilassa syömässä marjapiirakat ennen automatkaa kotiin.

Tällainen viikonlopun mittainen ruskaretki ei ainakaan laannuta kaipuutani pidemmille vaelluksille. Sellaista ei ole tiedossa, mutta ruskan värejä on mukava muistella tulevassa marraskuun pimeydessä.

Viime syksynä ihastelimme Joutsijärven ruskaa pidennetyllä viikonloppuretkellä: Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle 




torstai 13. syyskuuta 2018

Piipahdus Meikossa — nuku yö ulkona 2018

Vuoden 2018 nuku yö ulkona -kohteeksemme valikoitui Kirkkonummen kaunis Meiko. Tosin heti alkuun täytyy tunnustaa, että vasta pois lähtiessä tutkailin parkkipaikan uutta karttaa kunnolla ja tajusin, että Meikossa leiriytyminen on sallittua vain Korsolammen nuotiopaikan ympäristössä. Meiko on luonnonsuojelualuetta, ja muut alueen tulipaikat on tarkoitettu vain päiväretkeilyyn.

Meikojärven rantaa Ribergetin niemen kupeessa



On aina yhtä palkitsevaa, kun ajatus retkelle lähtemisestä tulee lapselta. Olin maininnut tämänvuotisesta nuku yö ulkona -tapahtumasta jo pari viikkoa ennen määräpäivää, mutta silloin kumpikaan lapsista ei innostunut ajatuksesta. En myöskään ruvennut lapsia houkuttelemaan juuri täksi yöksi metsään, sillä voihan yönsä nukkua ulkona koska tahansa.

Yllättäen ajankohdan lähestyessä, nuorempi lapsista ilmoittikin haluavansa lähteä yöksi ulos. Asiaan saattoi vaikuttaa keittiön seinällä roikkuvaan Suomen ladun kalenteriin painettu teksti aiheesta. Kirjoitetulla sanalla on valtava voima.

Hiekkatie kohti parkkipaikkaa
Me kävimme vain nukkumassa ulkona, sen pidempää retkeä tekemättä. Kun säätiedotus vielä lupasi, että tulossa olisi lämmin ja sateeton yö, pakkaaminen sujui nopeasti ja helposti. Kerrankin.

Kun kaikki oli pakattu ja iltapala-aikakin alkoi jo lähestyä, oli legojen rakennus vielä pahasti kesken. Lopulta pääsimme lähtemään, mutta auringonlaskua saimme ihailla vain auton ikkunasta. Kaikki retken kuvat ovatkin sunnuntaiaamulta.

Paluumatkalla polkua pitkin
Yöpymispaikallamme Ribergetin niemelle oli vain kilometrin matka hämärän metsän läpi. Paikalla oli kaksi muutakin seuruetta, mikä vähensi pimeän tuomaa jännitystä lapsen mielessä. Mitä enemmän ihmisiä tavallisissa puuhissa, sitä turvallisempi olo lapsella on.

Ihmisten lisäksi teltta ja otsalamppu tuovat turvallisuuden tunnetta lapselle. Vaikka itse kuuntelisin teltassa ulkoa kuuluvia rasahduksia välillä hätkähtäenkin, niin lapsi mieltää teltan seinät turvallisiksi rajoiksi, varsinkin kun oma vanhempi on vieressä.

Ihmisen tuottamiin ääniin tottunut lapsi myös valitti ettei pysty nukkumaan kun linnut (kurjet) pitivät niin kovaa ääntä. Sen sijaan järven toiselta puolelta kuuluvia mopojen kiihdytysääniä hän ei edes huomannut.

Parkkipaikalla olevaan karttaan on Ribergetin kohdalle merkitty keittokatos, mutta sellaista emme löytäneet. Rannalla oli vanha muurattu grilli, uudelta vaikuttanut puuvaja kuivine puineen sekä huussi.

Yöpyä Ribergetillä ei tosiaan olisi saanut. Eri luonnonsuojelualueilla on erilaisia rajoituksia liikkumisen ja yöpymiseen eikä näistä ole aina helppoa löytää tietoa. Seuraavalla kerralla Meikoon tullessani osaan pystyttää telttani Korsolammelle. 
 
Riberget -niemen rantaa
Aamulla poika löysi teltan läheisyydestä kaatuneen puun tasapainoiluleikkeihin ja kallioita kiipeilyyn. Olisi ollut aika ihana jäädä vielä päiväksi tutkimaan aluetta tarkemmin. Meillä oli kuitenkin loppupäiväksi muita suunnitelmia, joten keräsimme tavarat kasaan ja lähdimme takaisin.

Kävellessämme takaisinpäin vastaantulijoita riitti. Periltä löysimmekin ääriään myöten pullistelevan parkkipaikan, josta vapautimme paikan ainakin yhdelle seurueelle.

Kaunis puro Meikonkierroksen varrella
Viime vuonna osallistuimme nuku yö ulkona tapahtumaan mökin takapihalla seikkailtuamme ensin Lauhanvuoren kansallispuistossa:

Lauhanvuoren huipulta yöksi pellonlaitaan



perjantai 7. syyskuuta 2018

Popkornia trangialla

Popkorni on nopeasti valmistuva retkieväs, josta useimmat lapset pitävät.

Popkornin valmistaminen trangialla on periaatteessa yhtä helppoa kuin liedelläkin, mutta tarkkana saa olla, jotta popparit eivät pala pohjaan. Alumiininen astia johtaa hyvin lämpöä eikä kattilan ravistelu onnistu.


Popkornit eivät ihan mahtuneet trangiaan



Ainekset 1.75L kattilaan:

  • 1dl popkornin jyviä
  • n. ½ dl öljyä (sen verran, että kattilan pohja peittyy, mutta jyvät eivät ui öljyssä)
  • suolaa maun mukaan
     

Tapa 1: Kuumenna ensin öljy


Kaada öljy kattilaan. Lisää muutama popkornin jyvä. Kuumenna keskilämmöllä. Kun jyvät poksahtavat, on öljy tarpeeksi kuumaa. Lisää jyviä siten, että pohjalla on yhden jyvän paksuinen kerros. Laita kansi päälle ja säädä kaasu aivan pienelle. Poksunnan hidastuessa käännä kaasu kokonaan pois. Hetken kuluttua ota kansi pois, lisää suolaa ja sekoita.


kuvasarja popkornien valmistamisesta trangialla

Tapa 2: Kaikki kerralla kattilaan


Kaada öljy kattilaan. Lisää popkornin jyviä siten, että niitä on yhden jyvän paksuinen kerros. Laita kansi päälle ja kuumenna jyviä keskilämmöllä. Kun poksunta alkaa, säädä kaasu pienelle. Poksunnan hidastuessa käännä kaasu kokonaan pois. Hetken kuluttua ota kansi pois, lisää suolaa ja sekoita.

Tämä tapa toimii parhaiten kylmällä säällä


Älä tee niin kuin minä tein eli trangiapopcornia ei kannata yrittää tehdä

  • vesisateessa, huppu päässä.
  • helteellä käyttäen neljän vuodenajan kaasua. 
  • niin, että kääntää kaasun pois vasta kun poksunta on loppunut kokonaan
  • laittamalla jyviä enemmän kuin yhden kerroksen kattilan pohjalle.

Jos kuitenkin käy huonosti ja popkornit palavat pohjaan, niin kattilan voi saada vielä puhdistettua hinkkaamalla mustia kohtia sokeripalalla. Alla oleva kattila tosin taitaa olla menetetty tapaus. Muutama pohjaan palanut kohta sokeripalalla kyllä puhdistuu, mutta puhdistaminen myös naarmuttaa kattilaa.


pohjaanpalanut trangian kattila


Oletko sinä tehnyt popcorneja trangialla? Millä estää pohjaanpalaminen?


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikonloppuretki Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle

Hyvinkään Kytäjä-Usmin ulkoilualue sopii hyvin päivä- ja yöretkeilyyn lasten kanssa. Alueella on paljon merkittyjä reittejä ja huollettuja tulipaikkoja.

Oman maun mukaan reiteistä voi valita vähän pidemmän ja rauhallisemman vaihtoehdon tai jäädä suosituimmalle nuotiopaikalle, aivan parkkipaikan läheisyyteen. Jos haluaa nähdä alueen parhaat puolet, on kuljettava myös merkitsemättömiä polkuja, joita näitäkin alueella riittää.

Kytäjä-Usmille tyypillinen leveä reitti

Halusin viettää kiireettömän viikonlopun metsässä, saada aikaa kahdestaan esikoisen kanssa. Rakastan herätä lauantaiaamuna teltassa, arki kaukana takanapäin. Tämän ihanuuden toteuttaminen vaatii tiukkaa aikataulua perjantaina, mutta on sen arvoista.

Parkkipaikalta oli lyhyt matka yöksi Piilolammen rantaan 


Perjantai-iltana kello läheni jo kahdeksaa, kun ajoin kohti Usminrinteentien parkkipaikkaa, jonka oli tarkoitus olla retkemme aloituspaikka. Jos olisin lukenut tarkemmin etukäteen kuvauksen alueesta, olisin tiennyt, että kyseisellä parkkipaikalla on öisin pysäköintikielto.

Eipä auttanut muu kuin ajaa takaisinpäin, ulkoilualueen toiselle puolelle. Aurinko oli jo laskemassa ja yöksi luvatun sateen ensimmäiset pisarat ropisivat tuulilasiin.

Takapenkkiläinen ei ollut kovin innostunut pimeässä metsässä kävelemisestä, nälkä kurni vatsassa ja unikin painoi jo pojan silmiä.

Piilolammin nuotiopaikalle on onneksi lähimmältä parkkipaikalta vain muutaman sadan metrin matka. Yhdeksältä teltta oli pystyssä ja iltapala syöty. Makuupussin sisällä oli hyvä kuunnella sateen ropinaa telttakankaaseen.

Tikkupulllat paistumassa nuotiolla

Yöllä satoikin ihan kunnolla, mutta aamu valkeni poutaisena. Kotona valmiiksi tehty tikkupullataikina oli yön aikana kohonnut sopivaksi ja paistui lammen rannan nuotiopaikalla herkulliseksi aamiaiseksi. Onneksi Piilolammin puuvaraston puut olivat valmiiksi pilkottuja ja kuivia, sillä kirves oli ilmeisesti kesän aikana varastettu kameravalvonnasta huolimatta.

Muita yöpyjiä ei Piilolammilla tuona elokuun lopun sateisena yönä ollut, mutta päiväretkeläisiä näimme viikonlopun aikana sitäkin enemmän. Olimme juuri saaneet aamiaistarvikkeet korjattua pois, kun ensimmäinen lapsiperhe saapui. Sen jälkeen nuotiopaikalla oli koko ajan yksi tai useampi seurue.

Suuri käyttöaste näkyikin nuotiopaikan ympärillä maaston kuluneisuutena, mutta myös välinpitämättömyyden ja ilkivallan jälkinä. Itselleni tuli hieman surullinen olo. Lapsi osasi nähdä paikassa sen kauneuden ihmisen toiminnan aiheuttamien jälkien ohi.

Piilolammin nuotiopaikalla on uudet penkit

Lauantaiaamupäivä kului mukavasti Piilolammin lähistön geokätköjä etsiessä ja teltassa pötkötellessä. Geokätköt johdattivat meidät pois merkityiltä poluilta, kiipeilemään mäkiä, sekä maistelemaan mustikoita ja puolukoita. Vasta lounaan jälkeen laitoimme tavarat kasaan lähteäksemme kohti seuraavaa yöpymispaikkaa, Kaksoislampia.

Polku Piilolammilta Kaksoilammille



 

Kaksoislammilla ei ollut kovin helppoa löytää tasaista telttapaikkaa


Piilolammia ympäröivät kolmelta puolelta korkeat rinteet. Niinpä Kaksoislammille johtava polkukin kiipeää kohtuullisen mäen yli pitkin kivikkoista polkua. Toisaalta tämän välin viimeinen kolmannes kuljetaan pitkin metsäautotietä, mikä tuntuu olevan Kytäjä-Usmille tyypillistä. Kävelyreitit on monin paikoin linjattu metsäautoteitä ja latupohjia pitkin.

Metsäautotie

Kaksoislammit ovat kaksi kaunista suolampea. Nuotiopaikka ja laavu sijaitsevat pohjoisemman lammen vieressä, kallion päällä. Vessa ja puuvarasto löytyvät hieman kauempaa, huoltotien varresta.

Tasaisia telttapaikkoja Kaksoislammilla ei pahemmin ole, mutta saimme kuin saimmekin pienen asumuksemme aseteltua kallion kainaloon siten, ettei kummankaan tarvinnut nukkua kivien tai juurien päällä.Tällä kertaa kuuntelin telttaan mopojen pärinää ja ymmärsin, miksi Usminrinteentiellä liikkuminen on rajoitettu päiväsaikaan.

Kaksoislammit

Näkymä kalliolta pohjoiselle Kaksoislammelle


Paluumatkalle osui retken kaunein paikka, Piilonsuo


Sunnuntaina meillä ei ollut kiire. Valitsin meille paluureitiksi pohjoiseen lähtevän polun. Tämäkin reitti kulki pääasiassa metsäautoteitä pitkin kunnes tulimme Piilolammen pohjoispuolella olevan Piilonsuon pohjoispäähän. Maanmittauslaitokseen karttaan oli merkitty polku kulkevaksi suon läpi. Kulkihan siitä, mutta suo oli jossain vaiheessa ennallistettu tekemällä patoja ja tukkimalla ojia. Löysimme metsän puolelta pienen polun ja läksimme sille sen sijaan, että olisimme valinneet pidemmän kiertoreitin.

Ennallistettu Piilosuo, puita kumossa ojan päällä








Ihastelin vehreää näkymää ympärilläni ja pysähtelin ottamaan kuvia. Minusta tämä oli koko retken kaunein paikka. Esikoinen painoi kovaa vauhtia rinkka selässä  ja oli onnellinen kun vihdoin pääsimme Piilolammen rantaan isommalle polulle. "Nyt vauhtia äiti", kuului edeltä.

Ennallistettu Piilosuo








Piilolammin pohjoispäästä, kallion päältä, löytyi kaunis tulipaikka, joka oli selvästi paljon vähemmän käytetty kuin lähempänä parkkipaikkaa oleva. Tähän varmasti vaikuttaa se, että puut pitää kantaa lammen toisesta päästä.

Astelimme lammen rantaa kiertävää luontopolkua pitkin parkkipaikalle enempiä pysähtelemättä, meidän tämänkertainen retkemme oli ohi.

Retkestä jäi utelias olo Kytäjä-Usmin suhteen. Toisaalta nuotiopaikkojen kuluneisuus ja metsäautoteillä kulkeva reitit eivät innostaneet, toisaalta olen varma, että alueella on noiden reittien ulkopuolella tai pidempien reittien varrella varmasti vielä paljon nähtävää.

Oletko sinä retkeillyt Kytäjä-Usmissa? Mistä löytyvät alueen kauneimmat paikat?





sunnuntai 19. elokuuta 2018

Ajatuksia tulevasta partiovuodesta

Koulut ovat jo alkaneet, ja kohta alkaa myös minun kolmas vuoteni ryhmänvetäjänä partiossa. Odotan kovasti ryhmämme lasten tapaamista näin kesän jälkeen. Odotan kuulevani mitä lapset odottavat tältä viimeiseltä sudenpentuvuodeltaan. Uskon, että tästä tulee kaikkein kivoin vuosi tämän ryhmän kanssa.

Partiovuoden kulku on jo tullut tutuksi itselleni, kuten ryhmän lapset ja aikuisetkin. Toki muutoksia tapahtuu. Joku muuttaa pois tai lopettaa partion muusta syystä. Uusia lapsia ja aikuisia tulee tilalle. Kuitenkin nyt tiedän jo aika hyvin mitä juuri tämän porukan kanssa voi ja kannattaa tehdä. Tänäkin vuonna meillä on tiedossa vauhtia, ulkoilua, leikkimistä ja mukavaa yhdessäloloa. Siinä sivussa niin lapset kuin aikuisetkin toivottavasti oppivat uusia taitoja.

Kun mietin kahta viime vuotta, yhtenä parhaista partiotapahtumista on jäänyt mieleen viime kevään lippukunnan maastoretki Espoon Kattilajärven leirikeskukseen.

Ruokailuväinepussit rivissä
Bussikuljetus kohti leirikeskusta lähti lauantai-aamuna yhdeksältä. Aivan liian aikaisin, jopa aamuvirkulle. Lauantai-aamuisin kuuluisi saada olla tekemättä mitään. Olin väsynyt työviikosta enkä odottanut tulevaa retkeä kovin innostuneena. Arvelin olevani sunnuntaina kotiin palatessa vielä väsyneenpi kuin lähtiessä. Olin tottunut siihen, että oman lauman retkiä isommilla partioretkillä on omaan rytmiini aivan liikaa ohjelmaa.

Toisin kävi, aurinkoinen ja lämmin viikonloppu oli täynnä rauhallisia ja kiireettömiä hetkiä. Lapset nauttivat ohjelmasta, uimisesta, leikeistä ja teltassa makoilusta. Ketään ei tarvinnut hoputtaa mihinkään. Jopa yö teltassa oli rauhallinen. Kotiin palatessa itselläkin olo oli enemmän virkistynyt kuin puhki ja kaikkensa antanut.

Toivon, että osaisin tulevana vuonna tavoittaa kaikessa toiminnassa tuon retken tunnelmaa. Ottaa aikaa lasten kuuntelemiselle ja pitää yllä positiivista ilmapiiriä.


lasten rakentamia veneitä odottamassa vesille laskemista järven rannassa

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Pyörällä töihin, pidemmän kaavan kautta

Kello neljä aamulla lämpömittari näytti 24C. Juuri sopiva päivä pyöräillä töihin.

Edessä oli 50 km kevyen liikenteen väylää ja maantietä Espoosta Nurmijärvelle. "Aika tylsää, taidanpa mennä osan matkaa metsän kautta", ajattelin. Tarkistin jopa netistä, miltä pääkaupunkiseudun metsissä kulkeva Reitti 2000 näyttää pyöräilijän näkökulmasta. Tai kuvittelin tarkistavani, aivoni taisivat napsia lukemastani sen, minkälainen halusin reitin olevan.

Loppukesän makeat tuoksut leijuivat ympärilläni ajaessani läpi Espoon keskuspuiston. Kevään ja alkukesän aamuöihin kuuluvaa lintukonserttia ei enää kuulunut.

Hetki ennen auringonnousua Espoonjoen varrella
Yksinäinen lenkkeilijä juoksi vastaan kuulokkeet korvilla ja Espoon keskuksessa rekasta purettiin kuormaa ruokakaupan lastauslaiturille. Aurinko oli pian nousemassa Turunväylän takaa.

Espoon keskuksen jälkeen alitin Turunväylän ja Kehä III:n. Muistelin, kuinka olin näillä main joutunut kantamaan suksiani hiihtäessäni toissa talvena Nuuksiosta kotiin.

Bodominjärven rantatiellä nouseva aurinko vilahteli puiden välistä. En kuitenkaan kehdannut pysähtyä kenenkään pihaan ihailemaan sitä, vaan jätin haikein mielin punaisen pallon selkäni taakse kääntyessäni Pirttimäen ulkoilualueelle. Täältä aioin ajaa metsäpolkuja pitkin ainakin Luukkiin saakka.

Juurakkoista polkua Pirttimäen ja Luukin välillä, Reitti 2000






Latupohjaa Pirttimäen ja Luukin välillä, Reitti 2000





Heti Pirttimäestä lähtiessä Reitti 2000 kulki pientä polkua pitkin yli juurakkoisen mäen. Matkalla Luukkiin mäkistä juurakkopolkua tuli vastaan enemmän kuin mihin voimani cyclocross-pyörällä riittivät. Reitti ei mennytkään koko matkaa latupohjaa pitkin, kuten olin kunnolla tarkistamatta ajatellut.

Kuuden aikaan pysähdyin Häkläjärven rannalle syömään aamiaista. Kaunista.

Häkläjärvi
 
Koko matkaa Luukkiin ei sentään tarvinnut taluttaa. Välillä reitti kulki pitkin helppojakin polkuja ja jopa ihan hiekkatietä. Luukissa ehdin jo kuitenkin päättää, että loppumatkan reittini kulkisi maantietä pitkin.

Kunnes Vihdintien ylitettyäni näin leveän hiekkatien kääntyvän metsän siimekseen. En voinut olla kurvaamatta sinne.


Hiekkatietä Luukissa


Päätös oli ehdottomasti oikea. Tai olisi ollut, ilman myöhemmin vastaan tullutta siltatyömaata.

Luukista pohjoiseen Reitti 2000 kulki pitkin mäkistä, mutta muuten helposti ajettavaa retkeilytietä pitkin. Alun leveästä hiekkabaanasta väylä kapeni jonkin verran ja jyrkimmissä mäissä jouduin taluttamaan. Muuten ajo oli nautinnollista ja jouduin ajoittain toppuuttelemaan vauhtia, ettei tulisi kolareita mahdollisten vastaantulijoiden kanssa. Sellaisia ei kyllä näin aamusta näkynyt.


Retkeilyreittä Luukissa


Olin niin innoissani ajamisesta, että nähdessäni edessäni leveän, asfalttisen alamäen, minua harmitti kääntyä sinne ja jättää Reitti 2000 taakseni.

Peltomaisema vilisi ympärilläni maantien laitaa polkiessani. Ajoin ohi risteyksen, jossa tiedotettiin Lepsämänjoentien olevan suljettu vuoden loppuun saakka. En ajatellut asiaa sen enenpää kunnes muutaman kilometrin kuluttua tajusin, että tuo risteys oli ollut juuri se, mistä minun olisi pitänyt kääntyä. Kiertoreitti toisi matkaa ainakin kuusi ylimääräistä kilometriä.

Eikä siinä vielä kaikki, seuraavasta risteyksestä käännyin väärään suuntaan ja jouduin palaamaan hyvän matkaa takaisin päin. Harmitti.

Peltomaisemaa Nurmijärvellä




Klaukkalan keskustassa huomasin tien toisella puolella leipomon. Pysähdyin katsomaan, ja melkein hihkuin ääneen ilosta tajutessani että leipomon yhteydessä oli kahvila, joka oli auki jo näin aamulla. Cafe Hugon lohipasteijan ja mustikkaleivoksen äärellä oli harras olo.

Klaukkalan jälkeen tuntui, että voimia taas riitti. Ainakin pari kilometriä. 

Voimieni loppumisesta kertoo hyvin se, että viimeiseen 20 kilometrin matkaan Klaukkalasta työpaikalle minulla meni reilusti yli tunti. Siitäkin huolimatta että matkalla ei ollut yhtään polkua eikä pakollisia pysähdyksiä. Ajoin Kuhakoskenkin ohi ilman, että olisi tullut mieleenkään kääntyä katsomaan, miltä uoma näyttää poikkeuksellisen kuivan kesän jälkeen.

Kuumuus ja metsäpolut olivat olleet minulle liikkaa. En pysty kuvailemaan kuinka onnellinen olin huomatessani viimeisten viiden kilometrin olevan alamäkeä. 

Työpaikan pihaan päästessäni pyörän mittari näytti 60 km ajoa ja kello oli jo yli kymmenen. Olin aivan loppu, yhtään enempää en olisi jaksanut.



Lopuksi haastattelin itseäni:

Oliko tässä mitään järkeä?
No ei.

Oliko kivaa?
Joo!!!