keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kolmen kahvilan hiihtoretki Rukalla

Neljä kilometriä helpohkoa latua, kolme latukahvilaa, kolme parkkipaikkaa. Sellainen hiihtoreitti löytyy Rukan Vuosselista. Kahvila Lammintuvalta löytyy lisäksi kaikenlaista tekemistä lapsille, niin maksullista kuin maksutonta.

Rukan vuokramökkimme sijaitsi lähellä Uuttusuon kahvilaa, joten lähdimme hiihtämään suoraan mökin pihasta. Retken olisi voinut aloittaa myös minkä tahansa kahvilan parkkipaikalta. Esikoinen, äitini ja minä hiihdimme viiden kilometrin matkan Lammintuvalle. Esikoinen sai autokyydin tuvalta takaisin mökille, me aikuiset palasimme hiihtäen.

Ensimmäinen etappi mökiltä Uuttusuolle kulki esikoisen toiveesta umpihangen kautta, vaikka valmis hiihtolatu olisi mennyt aivan mökin ikkunan alta. Hanki kantoikin lasta hyvin. Minä ja äitini sen sijaan sujuttelimme suosiolla moottorikelkan jälkeä pitkin. Puolen kilometrin hiihdon jälkeen saavuimme Uuttusuon kahvilan eteen, ja silloin olikin jo hyvä aika pysähtyä retken ensimmäiselle evästauolle. Lättyjen paistaja oli juuri laittanut pannun lämpeämään, joten hetken odottelun jälkeen saimme päivän ensimmäiset ohukaiset.

Uuttusuolta läksimme latua pitkin seuraavalla etapille, kohti Korpikahvilaa. Muutama sata metriä hiihdettyämme seurueen vanhimmalta katkesi toinen sauva. Koitin ehdotella kääntymistä takaisin, mutta eihän sellainen käynyt laatuunsa. Niinpä mummu jatkoi matkaa yhdellä ehjällä sauvalla. Onneksi keli oli nanopohjasuksille täydellinen, joten matkanteko sujui näinkin. Matkalta soitin huoltojoukoille ja mies toimitti anopille uudet sauvat Korpikahvilan pihaan.

Korpikahvila


Korpikahvilan nuotiopaikalla pidimme mehutauon. Uusilla voimilla ja sauvoilla hiihdimme hyvillä mielin retken pisimmän, 2.8 km osuuden Lammintuvalle, jonne mies siirtyi kuopuksen kanssa autolla.

Lammintuvalla vierähtää helposti pidempikin aika lasten kanssa. Pihapiirissä voi mm. laskea mäkeä, kokea vauhdin hurmaa napakelkassa ja leikkiä ulkoleluilla. Maksua vastaan pääsee ruokkimaan poroja, ajamaan lasten moottorikelkkaa tai koiravaljakkoajelulle.





Itse en ihan suunnattomasti pärisevästä huvista innostu, mutta moottorikelkkailu taisi kyllä kruunata lasten retken. 



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäispäivän ulkoilu Orimattilan latumajalla

Tänä keväänä meitä eteläsuomalaisiakin on hemmoteltu upeilla keväthangilla. Pääsiäisen pidemmät retkeilyt jäivät meidän perheeltä väliin flunssasta toipuessa, mutta onneksi pääsiäissunnuntaina jaksoin jo lähteä lasten kanssa ulkoilemaan aurinkoiseen säähän. Retki Orimattilan Ladun latumajalle oli sopiva yhdistelmä leikkiä, hiihtoa ja herkkuja.

Lapset hiihtämässä latumajalta lähtevää latua

Orimattilan latumajalle voi hiihtää kauniissa maalaismaisemassa 6 km pituista peltolatua pitkin. Ladun parkkipaikka on keskustan pohjoispuolelta kulkevan Heinämaantien poikkikadun, Kiventien, varressa. Latumajalle pääsee myös autolla, kuten me menimme. Majan osoite on Piikainkyröntie 496.

Orimattilan latumaja


Latumajalle päästyämme lasten huomio kiinnittyi ensimmäisenä majan pihapiirissä olevaan napakelkkaan. Siitä ei kumpikaan lapsista meinannut saada tarpeekseen. Isoveljen työntäminen kelkassa ei tuntunut rasittavan kuopusta lainkaan. Minut homma sai kyllä puuskuttamaan sekä pään pyörälle, jos erehdyin tarkkailemaan tippuuko lapsi kyydistä.

Napakelkan pyöritystä



Riemua napakelkassa


Lopulta kuitenkin latumajan tarjoilut kutsuivat puoleensa, ja herkuttelun jälkeen laitoimme sukset jalkaan. Latu oli parhaassa mahdollisessa kunnossa ja ladun ulkopuolellakin hanki kantoi suksea. Hiihtomatkamme jäi kuitenkin muutamaan sataan metriin. Se oli 5-vuotiaalle tällä kertaa sopivan pituinen matka, jolla pääsi kokeilemaan ihan pientä ala- ja ylämäkeäkin. Varsinaista hiihtoa tärkeämpää kuopukselle taisi kyllä olla se, ettei kukaan vaan päässyt ohittamaan häntä. Esikoinen osaa jo onneksi ottaa pienemmän kilpailuhengen isonveljen lempeydellä. Niinpä hiihtämisestä jäi kaikille hyvä mieli. Sovimme vielä esikoisen kanssa, että tehdään sitten tulevalla Rukan reissulla yhdessä pidempi retki.

Luminen peltomaisema kylpee auringossa



Orimattilasta löytyy muitakin kivoja luontokohteita lapsiperheille. Kertomus keväisestä retkestämme Kairessuon-Mieliäissuon luontopolulle löytyy täältä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Lumoava Merikeskus Vellamo Kotkassa

Merikeskus Vellamo Kotkassa kätkee sisäänsä kolme museota: Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon ja merivartiomuseon. Niissä riittää nähtävää niin paljon, että yhdellä kertaa on melkein mahdotonta paneutua kaikkiin näyttelyihin perinpohjaisesti.




Merikeskus Vellamo on jo rakennuksena kaunis, ja sijainti karulla satama-alueella korostaa kauneutta entisestään. Vellamon kaikissa museoissa visuaalisuus on isossa osassa, moni tila saa huokailemaan ihastuksesta. Juuri tällaiset museot ovat minusta aivan parhaita. Koettavaa on sekä faktojen ystävälle että tunnelmaan sukeltaville.


Lapset on otettu Vellamossa hyvin huomioon. Näyttelyissä on paljon toimintapisteitä, joista kaikkia emme edes varmaan huomanneet. Minun ja esikoisen ehdoton suosikki oli puinen laivanupotuspeli, joka oli niin kaunis, ettei siitä voinut kulkea ohi pelaamatta yhtä kierrosta. Samanlaisen haluaisin kotiinkin.




Toinen lasten suosikki olivat Kymenlaakson museon virtuaalilasit, joilla pääsi katselemaan Kotkan Hietasen saaren höyrysaha-aluetta yli sadan vuoden takaa.



Erilaisia laivoja ja niihin liittyvää esineistöä Vellamossa on yltäkylläisesti. Kaiken runsauden keskellä upea oivallus on alakerrasta löytyvä yksinkertainen joutilaisuuden tila, jossa voi viettää hetken levollisessa ympäristössä. Vielä hienompaa on aivan tilan läheisyydessä oleva merirosvopeli, jonka parissa lapset viihtyvät hetken jos toisenkin aikuisten levätessä.








 

Unikudelmia


Vellamosta löytyi myös Unikudelmia -näyttely, joka sijoittuu suomalaisten satujen unimaailmaan. Koko näyttelytilassa oli käsin kosketeltava, taianomainen tunnelma. Mihin tahansa katsoikin, näki jotain kaunista, tuttua ja samalla vierasta. Kaikki aikuiset, jotka tilaan tulivat, ottivat heti kameran esiin. Meidän 4-vuotiaan mielestä tämä näyttelytila oli jopa hieman pelottava. 8-vuotias tunnisti ympäriltään monia tuttuja elementtejä, mutta hakeutui kuitenkin pian pöydän ääreen lukemaan Tatun ja Patun unikirjaa.





 


Unikudelmia -näyttely on esillä Merikeskus Vellamossa 8.4.2018 saakka. Näyttely on siirrettävä, toivottavasti se saa ilahduttaa ihmisiä vielä monessa muussakin paikassa.


Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka.





Myös Turusta löytyy hieno merikeskus: Kaupunkiretkellä Turun Merikeskuksessa


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Nuuksion luonnonladuilla

Nuuksion maasto mäkineen ja rotkoineen on kuin luotu lumikenkäilyyn, mutta tiesitkö, että Nuuksion keväthangista voi nauttia helposti myös hiihtäen? Vaikka kansallispuiston alueella ei ole koneella ajettuja latuja, niin soita ja järviä seuraileville luonnollisille kulkuväylille muodostuu luonnonlatuja, joita pitkin voi hiihtää tavallisilla latusuksilla.

Latu kulkee suon poikki

Tänä vuonna meidän perheen aikuiset eivät viettäneet hiihtolomaa, vaan lapset lomailivat isovanhempien kanssa. Lomaviikon viikonlopulle sattui täydellinen hiihtoretkipäivä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lämpömittarin näyttäessä alle viittätoista astetta pakkasta. Lapset eivät olleet vielä palanneet lomalta kotiin, joten lähdin yksin hiihtoretkelle Nuuksioon.

Lähdin liikkeelle Solvallan urheiluopiston vierestä, suunnaten ensin Solvallan kuntorataa kiertävälle ladulle. Latu oli loistavassa kunnossa, ja sitä pitkin olisi voinut hiihtää vauhdikkaasti vaikka Pirttimäen kahvilaan. Minun teki kuitenkin mieli rauhallisemmalle hiihtolenkille. Niinpä käännyin aika nopeasti pois ladulta kuntoradan pohjoispuolella olevalle Punjonsuolle. Vaikka Solvallan laskettelurinne ja kuntorata ovat aivan vieressä, niin tällä pienellä suolla tavoittaa jo sellaista erämaisuutta, kuin pääkaupunkiseudun liepeillä vain voi.

Punjonsuo







Suota pitkin kulki latu, jota lähdin seuraamaan. Lunta oli juuri sopivasti, latusuksilla olisi päässyt etenemään vaivatta, vaikka valmista latua ei olisi ollutkaan. Ihastelin lumen kuorruttamia suon muotoja sekä auringon kimmellystä hangella. Silmiini osui toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja, joista valitsin auringon lämmittämän Ruuhijärven rantakivikon. Evästelyn jälkeen kiipesin vielä kallion päälle katselemaan jään yli järven toiselle puolen, missä olin syksyllä juossut suunnistuskengät jalassa, hirvikärpäsiä hiuksiini keräillen.




Hiihtelin pieneltä järveltä toiselle hiljaisuudesta ja upeasta talvipäivästä nauttien. Lopulta päädyin tutulle Urja-järven tulipaikalle. Jäljistä päätellen tänne oli kulkenut useamman muunkin retkeilijän reitti sekä Solvallan että Kolmperän suunnasta.



Paljon jälkiä jäällä Urjan tulipaikan edustalla
Urjalta suuntasin itsekin vielä Kolmperä-järven poikki koneladulle ja sitä pitkin takaisin Solvallaan. Kiireetön retki oli ollut juuri sitä, mitä olin kaivannutkin.

Jos sopiva hetki tulee, niin ota sinäkin kartta käteen ja lähde ihastumaan talviseen Nuuksioon.


Jos kuitenkin haluat nauttia koneella ajetuista laduista ja mäkien vauhdista, niin niitä löytyy kansallispuiston vierestä, Solvallasta sekä Pirttimäen ulkoilualueelta. Samoja latuja pitkin pääsee myös Oittaalle ja Luukin ulkoilualueelle tai vaikka pidemmällekin. Kaikkien pääkaupunkiseudun hoidettujen latujen kunnon voit tarkistaa ulkoliikunta.fi -palvelusta.

Viime talvena tein itsekin retken valmiita latureittejä pitkin Solvasta Espoon keskuspuistoon. Kertomuksen retkestä löydät täältä.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Siirtymäriitti Salamajärvellä


Olin painanut vanhan työpaikan oven perässäni kiinni ja uusi työ alkaisi vasta reilun viikon kuluttua. Mikä olisikaan parempi tapa siirtyä myös henkisesti ajanjaksosta toiseen kuin toteuttaa pitkään mielessä pyörinyt unelma hiihtovaelluksesta. Niinpä tammikuisena lauantai-iltana hieman ennen puoltayötä pysäköin autoni Huttukankaan parkkipaikalle Salamajärven kansallispuistossa. Aivan ensimmäiseksi katseeni osui lyhtyyn, joka oli ripustettu opastaulun viereen retkeilyreittien lähtöpisteeseen. Tunsin heti oloni tervetulleeksi.

Reitin alkupää Huttukankaan parkkipaikalla

 

Yöksi Heikinjärven rantaan


Taivas oli pilvessä, mutta otsalampun saattoi silti sammuttaa ahkion pakkaamisen jälkeen. Vilkaisin karttaa ja pakkasin sen sitten epähuomiossa ahkion sisälle. Matkaa Heikinjärven laavulle olisi vain puolitoista kilometriä helpossa maastossa. Olin kuitenkin tullut katsoneeksi karttaa huolimattomasti ja suuntasin järven pohjoispuolelle. Kun tajusin virheeni, en enää lähtenyt hiihtämään takaisin etelärannalle, vaan pystytin teltan siihen missä olin. Näin siitäkin huolimatta, että kansallispuiston alueella saisi leirityä vain nuotiopaikkojen välittömässä läheisyydessä. Yksin, väsyneenä ja nälkäisenä päätin että pysähtyminen olisi järkevämpi ja turvallisempi ratkaisu kuin matkan jatkaminen.

Etukäteen suurimpia mietinnän aiheitani oli ollut, kuinka uskaltaisin nukkua yksin teltassa. Sen verran pitkä päivä oli takana, että uni tuli heti enkä kerennyt miettiä pimeänpelkoa.


Telttapaikka Heinkinjärven rannassa

 

Ensimmäinen päivä  - aavaa suota ja yö jokivarressa


Herättyäni sumuiseen aamuun päätin suunnata edelleen pohjoiseen, yli Heikinjärvennevan. Kuukautta myöhemmin tämä reittivalinta ei olisi enää ollut mahdollinen, sillä osassa kansallispuistoa on liikkumisrajoituksia kevättalvella.

Pakkasta oli muutama aste, metsäsuksi kantoi ja tasaisella suolla oli kevyt edetä ahkion kanssa. Maisema ympärilläni oli mustavalkoinen ja aivan hiljainen. Suunnistaminen oli samankaltaista kuin meloessa, kartallakin näkyi saaria ja salmia. Etäisyyksien hahmottaminen oli hankalaa, joka puolella näytti samanlaiselta. Kartalla pysyin parhaiten, kun tarkastelin saarten ja suota ympäröivien kangasalueiden korkeuskäyriä.

Heikinjärvenneva






Nevan ylitettyäni poistuin vajaaksi vuorokaudeksi kansallispuiston alueelta ja maasto muuttuikin täysin erilaiseksi. Oli hakkuuaukeaa, metsäautoteitä sekä ojitettua suota. Tuntui, etteivät retkeilykartta ja ympäröivät maamerkit täsmänneet toisiinsa enää ollenkaan. Hakeuduin lähemmäksi pohjois-eteläsuunnassa kulkevaa Koirajokea, ehkä jopa vähän liian lähelle. Kuten arvata saattaa, joenvarren pusikko ei ollut kaikkein helpoin maasto ahkion kanssa kuljettavaksi. Useampaan kertaan jouduin irrottamaan ahkion, jotta pystyin edes kääntymään. Lopulta löysin teltalle mukavan paikan, johon koneiden jäljet eivät näkyneet. Teltassa maatessani kuuntelin etäistä Koirakosken kohinaa. Mieli oli täysin tyhjä turhista ajatuksista. Ihan kuten ympäröivä metsäkin.

  

Toinen päivä - retken haastavimmat hiihto-osuudet

 

Toinen hiihtopäivä alkoi metsäkoneen kulkemaa tietä seuraillen. Kansallispuiston pohjoispuolella kulkevaa autotietä pitkin pääsin Koirajoen itäpuolelle ja sitä myöden takaisin puiston alueelle. Reitin linjaus metsässä oli helppo nähdä, mutta sitäkin hankalampi kulkea. Liian korkeaksi pakattu ahkio kaatui kyljelleen pitkospuilta ja kivikkoinen maasto pakotti välillä ottamaan sukset pois jalasta. Vaikka metsän keskellä kulkeva reitti oli todella kaunis, olin kovin helpottunut päästessäni takaisin suolle.

takaisin Salamajärven kansallispuiston alueella

vähän lumen peittämät pitkospuut saavat ahkion kaatumaan

mahdotonta kivikkoa metsäsuksien ja ahkion kanssa taivaltavalle





vihdoin takaisin suolla

Kolmas yöpymispaikkani oli jälleen Koirajoen varressa, tällä kertaa idyllisellä Talviahon nuotiopaikalla. Tuntui luksukselta viritellä nuotiota ja hakea vesi vieressä kohisevasta avoimesta joesta. Ruoka ei meinannut maistua, mutta pakotin itseni syömään. Tiesin, että tyhjällä vatsalla nukkumaanmeno johtaisi todennäköisesti paleluun yön aikana.


Koirajoki Talviahon nuotiopaikan vieressä


 

Kolmas päivä - Talviaholta takaisin Huttukankaalle


Kolmas hiihtopäivä oli edellistä paljon helpompi. Kuljin soita myöden sen minkä pystyin ja osasin jo tulkita karttaa. Tiesin ettei siihen oltu merkitty kuin isoimmat kivikot, joiden ympärillä olisi pienempää kivikkoa suurella alueella. Arvasin myös, että lehtimetsä suon laidalla olisi käytännössä läpipääsemätöntä pöpelikköä. 

Pyydyskosken avoimella kodalla pidin pidemmän tauon ja kokkasin lounaaksi kauraomenapaistosta vaniljakastikkeella. Täällä näin ensimmäistä kertaa jälkiä muista retkeilijöistä. Kodan lähellä oli selvästi ollut teltta ja sielä lähti myös latu kohti Heikinjärveä. Todella kauniilla paikalla tämäkin kota, ja kaikki rakenteet siistissä kunnossa.

Pyydyskosken kotalaavu

Pyydyskosken silta




Kello oli vasta kolme iltapäivällä, kun saavuin Heikinjärven laavulle, jossa olin ajatellut olla viimeisen yön. Alkoi sataa lunta ja tunsin oloni äärimmäisen väsyneeksi. Ajatus pitkästä illasta laavulla ja yöstä hieman jo kosteassa makuupussissa ei yhtäkkiä houkuttanukaan. Niinpä jatkoin matkaani parkkipaikalle saakka.

Viimeisen yön vietin laavun sijaan sadan kilometrin pääsä Saarijärvellä, ihanassa Purola Farm -maatilamajoituksessa. Puusauna ja lämmin peitto kruunasivat retken. Seuraavana päivänä kotiin ajaessani tajusin, että kuume on nousemassa. Siksi siis edellinen päivä oli tuntunut niin raskaalta helposta hiihto-osuudesta huolimatta.

Retki oli tähän kohtaan elämää täydellinen, ja nyt tiedän että jonakin päivänä tulee sopiva hetki myös pidemmälle hiihtovaellukselle pohjoisessa. Tiedän myös, että pimeä ei pelota minua enää yhtä paljon kuin vielä vuosi sitten.

Muutama sana varusteista

 

Vaikka tämä oli ensimmäinen hiihtovaellukseni, en ostanut retkeä varten uusia varusteita. Sukset, sauvat ja ahkion vuokrasin Liizistä, jota voin lämpimästi suositella. Teltan lumiankkureina käytin vuosia sitten kivikkoista maastoa ajatellen ompelemiani kangaspusseja, jotka toimivat mainiosti ainakin näin metsäisessä maastossa.

Pakkasta oli koko retkeni ajan alle kymmenen astetta. Makuupussini oli periaatteessa tarpeeksi lämmin tähän säähän, mutta kolmantena yönä kosteus jo selvästi alensi sen lämpöarvoja. Tuulettomassa, sumuisessa ja lumisateisessa säässä pussia ei saanut mitenkään kuivatettua. Seuravalla kerralla otan varmasti mukaan myös toisen, ohuemman makuupussin imemään kosteutta.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Hynkänlammella sai tammikuussa telttailla rauhassa

Olin lupaillut 4-vuotiaalle kuopukselleni yöretkeä jo muutaman kuukauden ajan, mutta viikonloput olivat joko olleet täynnä muuta tekemistä tai sää oli ollut surkea. Talvisaikaan en sentään viitsi lähteä lapsen kanssa vesisateeseen telttailemaan. Pitkän odotuksen jälkeen koitti vihdoin vapaa, jonka ajaksi säätiedotus lupasi poutaa, pientä pakkasta ja mahdollisesti jopa auringon pilkahduksen.

Jäisellä ulkoilutiellä saa asetella askeleensa varovasti


Valitsin meille retkikohteeksi Pirttimäen ulkoilualueella sijaitsevan Hynkänlammen tulipaikan. Aivan Nuuksion kansallispuiston eteläpuolella olevalla Pirttimäen ulkoilualueella on hyvin merkitty ulkoiluteiden verkosto ja paljon merkitsemättömiä polkuja. Alueen länsiosassa, Sorlammen ympärillä, kiertää viiden kilometrin pituinen luontopolku, jonka varrelta löytyy muun muassa hiidenkirnuja, luola ja keittokatos. Lumitilanteen salliessa Pirttimäen ulkoiluteille tehdään hyvät ladut, joita on mukava hiihdellä. Tällä retkellä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, että olisimme sotkeneet latuja.

Puron ylittävä silta tammikuun hämärässä
Lähdimme liikkeelle Nuuksiontien varrella olevalta parkkipaikalta, jolta pääsee Sorlammen luontopolulle. Vaikka luontopolulle ei ole tältä parkkipaikalta opastusta, niin polun löytää helposti kun laskeutuu ensin parkkipaikan kulmalta lähtevää reittiä alaspäin kohti puroa ja sen ylittävää siltaa. Heti sillan jälkeen saavutaan luontopolulle, jonka opasteet on juuri uusittu. Parkkipaikan läheisyyteen pääsee myös bussilla, lähin pysäkki on noin puolen kilometrin päässä parkkipaikasta.

Kun pääsimme matkaan, oli jo auringonlaskun aika, mikä tarkoitti tähän aikaan vuodesta noin puolta neljää iltapäivällä. Kuljimme luontopolkua pitkin pienen Sorlammen ohi, minkä jälkeen oikasimme metsän poikki Hynkälammelle johtavalle ulkoilutielle. Pimeä metsä selvästi jännitti lasta, joten tällainen hiekkatietä pitkin kulkeva reitti oli tällä kertaa juuri sopiva. Alkumatkasta meitä vastaan tuli vielä parkkipaikalle palaavia retkeläisiä, mutta sen jälkeen saimme kulkea aika lailla yksin. Ainoastaan yksi pyöräilijä sujahti hiljaa ohi kirkkaine valoineen taivaltaessamme kohti Hynkänlampea.

Perille päästyä oli jo aivan pimeää ja kaivoin otsalamput esiin. Edellisten kävijöiden jäljiltä keittokatoksessa oli vielä pieni hiillos ja puitakin oli iloksemme pilkottu valmiiksi. Saimme nuotion syttymään vaivattomasti ja pääsimme heti ruoanlaittopuuhiin.

Hynkänlammen keittokatosHynkänlammen keittokatos on rakennettu kallion päälle reilusti lammen rantaa ylemmäs. Ulkoilutie kulkee aivan katoksen tuntumasta. Kyseessä ei siis ole kaikkein erämaisin leiripaikka, kun huussikin sijaitsee tien toisella puolen.

Puuhaillessamme keittokatoksessa ja puuvajalla otsalamppujen valossa, lasta ei enää pelottanut lainkaan. Pieni valo toi tarpeeksi turvaa. Söimme ja pilkoimme puita puuvajan kiinteällä kirveellä. Teltan pystyttämisen jälkeen paistoimme vielä iltapalapopkornit. Tässä vaiheessa huomasin harmikseni, että suola oli jäänyt kotiin. Onneksi mukana oli voita, joka pelasti tilanteen. Koko pieni kattilallinen herkkua katosi alta aikayksikön.

Illan aikana voimistunut tuuli puhalsi suoraan yli Hynkänlammen ja kallion. Kallion päälle tuulensuuntaisesti pystytetty tunneliteltta ei pahemmin heilunut, mutta puiden latvoista kuulunut humina piti minua pitkään hereillä.

Näköala kallion päältä Hynkänlammelle


Pakkasta oli luvattu yöksi muutama aste. Olin varautunut siihen ottamalla sekä lapselle että itselleni kaksi makuualustaa: solumuovisen ja ilmatäytteisen. Lapselle oli mukana myös kaksi makuupussia: lasten ja aikuisten kolmen vuodenajan pussit, jotka laitoin sisäkkäin. Lisäksi minulla oli itselleni talvimakuupussi. Tällä yhdistelmällä pärjäisi vähän kylmemmälläkin säällä mainiosti, jos lapsi vain pysyisi makuupussien sisällä. Tälläkin kertaa pärjäsimme kyllä siinä mielessä mainiosti, ettei kummallakaan ollut kylmä. Koska poika on hyvin liikkuvainen, joiduin kuitenkin ottamaan hänet aamuyöstä osittain oman makuupussini sisälle ja asettelemaan loput pussit yhteisiksi peitoiksi. Arvatenkin oma uneni oli tämän jälkeen entistä katkonaisempaa. Lapsi nukkui tietysti hyvin eikä muistanut ollenkaan että olisi herännyt yöllä. 

Valo siivilöityy puiden välistä
Aamulla nousimme ylös mitä parhaimpaan talvisäähän, vain lumi puuttui. Aurinko paistoi vielä matalalta ja valo siivilöityi puiden lomasta. Kesäretkistä poiketen minulla ei ollut juomavesiä mukana, jotta sain rinkan painon pidettyä kohtuullisena (lähtiessä painoa oli aika tasan 20kg poislukien kamera, joka kulkee omassa vyölaukussaan). Niinpä ensimmäiseksi lähdimme lammelle vedenhakuun. Hynkänlammen rantaan vievä kallio on aika jyrkkä ja varsinkin näin talvisaikaan kannattaa olla tarkkana askelten kanssa tai kiertää suosiolla metsän kautta.

Lammen rannassa on laituri, joka kesällä houkuttelee uimaan. Nyt järveä peitti viiden sentin jääkerros, jonka rikkominen pienellä retkikirveellä oli lapsen mielestä ihan parasta. Meidän pitikin palata rantaan kirveenkäyttöharjoituksiin uudestaan vielä aamupalan jälkeen.


Avantoa hakkaamassa Hynkänlammen rannassa


Paluumatkalle lähdimme puolenpäivän aikaan. Emme palanneet lähtöpaikkaamme, vaan kävelimme päinvastaiseen suuntaan Pirttimäen ulkoilumajalle. Harmillisesti Pirttimäen kahvila ei ollut auki, mutta kahvilan pihapiirissä olevalla leikkipaikalla vietimme jonkin aikaa ennen kuin suuntasimme Kunnarlantien varteen bussia odottamaan.

Meillä oli mukava talvinen retki, mutta kylmän vuodenajan nukkumisjärjestelyä tämän lapsen kanssa täytyy vielä pohtia, jotta saan seuraavalla kerralla itsekin nukuttua.


Lisää telttaretkiä Nuuksioon tai sen lähelle:

Kevätyö lapsen kanssa Nuuksiossa -mitä mukana?
Miksei aina voi olla maanantai?


torstai 18. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 ensimmäinen retki -Inkoon Kopparnäs

Suurin osa joululomasta kului mukavasti sohvan pohjalla akkuja ladatessa. Märkä ja pimeä sää ei paljon houkutellut retkeilemään. Uudenvuodenpäivänä sain kuitenkin puhuttua koko perheen pienelle retkelle Kopparnäsiin, Inkooseen. Lupasin sohvaan jo tottuneille lapsille, että tällä retkellä ei tarvitse kävellä kuin ihan vähän. Tarkoitus olisi mennä ulkoilemaan merenrantaan ja paistamaan eväitä nuotiolla.

Lähtiessämme Espoosta liikkeelle, maassa oli mukava kerros nuoskalunta, ja puhuinkin etukäteen pienemmälle, että mennään heittelemään lumipalloja mereen. Ajaessamme kohti Inkoota lumikerros oheni ohenemistaan, ja rannan tuntumassa siitä oli jäljellä enää vain aavistus. Lapset joutuivat siis tyytymään kivien heittelyyn lumipallojen sijaan.






Harmaasta säästä huolimatta paikalla oli muitakin retkeilijöitä sekä kalastajia. Kopparnäs on ainakin autoilijalle mahdollisimman helppo retkeilykohde. Täältä, ja viereiseltä Störsvikin alueelta, löytyy monta parkkipaikkaa läheltä hienoja merenrantakallioita. Kopparnäsisssa on myös useita tulipaikkoja ja alue tuntui olevan siistissä kunnossa. Olen tosin kuullut, että käärmekammoisille tämä ei ole kevät- ja kesäaikaan kaikkein suositeltavin kohde.

Edellisen kerran olimme olleet täällä nelisen vuotta sitten, kun meloin esikoisen kanssa Kopparnäsin edustalla olevaan Stora Halsön saareen. Lähdimme silloin liikkeelle Sandfjärden hiekkarannalta, joka oli muistini mukaan paljon kuluneemman oloinen, kuin tämänkertainen pysähdyspaikkamme Rävberget. Itse Stora Halsön saari oli mukava kohde lapsen kanssa tehtävälle yöretkelle. Matkaa tuli suojaista reittiä pitkin kolmisen kilometria suuntaansa ja perillä pääsi rantatumaan pieneen hiekkapoukamaan. Mikä parasta, saarella on itsepalveluperiaatteella toimiva sauna.



Kuten olin luvannut, parkkipaikalta oli vain pieni kävely Rävbergetin kallion päälle, josta avautuivat kauniit näköalat merelle. Kalliolta oli hauska kiipeillä alas merenrantaan. Koska lämpötila oli plussan puolelta, kalliot eivät edes olleet liukkaita. Aikamme rannassa seikkailtuamme suuntasimme siistiin keittokatokseen, jonka viereisestä puuvajasta löytyi vain valmiiksi pilkottuja puita. Tämän helpommaksi retkeily ei tosiaan voi tulla.


maanantai 1. tammikuuta 2018

Viisi vinkkiä lasten kanssa retkeilyyn

Lasten kanssa retkeily, kuten lasten kanssa oleminen yleensäkin, vaatii hieman vaivannäköä, mutta toisaalta myös antaa paljon. Tässä viisi vinkkiä, jotka olen huomannut toimiviksi lasten kanssa retkeillessä. Nämä eivät tietenkään ole ainoita oikeita tapoja tehdä asioita ja kannattaakin muistaa, että ehdottomasti tärkein on listan viides kohta.

Lastenkantorinkkaan on mukava nukahtaa

 

1. Ota lapsi mukaan retkikohteen valintaan


Itse päätetty kohde on sata kertaa mielenkiintoisempi kuin aikuisen valitsema. Leikki-ikäiselle lapselle voi hyvin antaa pari vaihtoehtoa, joista hän voi valita. Retkeilemään tottunut koululainen keksii jo itsekin toteutettavissa olevia suunnitelmia.

Eräällä hiihtolomalla tuijottelin tovin latukarttaa koittaen miettiä lapselle sopivan pituista, hyvän nuotiollisen taukopaikan sisältävää hiihtoretkikohdetta. Esikoinen ei ollut lainkaan innostunut koko retkestä, mutta ehdotti sitten että pakkaisimme eväät reppuun ja hiihtäisimme jään yli mökin ikkunasta näkyvään saareen. Niin sitten teimme, hiihdimme puolisen kilometria saaren rantaan, söimme eväät ja tulimme takaisin. Tämä oli lapsen mielestä ehdottomasti loman paras juttu.

 

2. Ota lapselle kaveri mukaan

 

Vaikka lapset osaavatkin yleensä rakentaa oman mielikuvitusmaailmansa minne tahansa, niin kaverin kanssa leikkiessä ja luontoa ihmetellessä askel kulkee joutuisammin kuin yksin. Valitusta matkan pituudesta tai tylsyydestä ei tällöin yleensä kuulu. Parhaimmillaan voit itse kulkea ajatuksiisi vaipuneena tai rauhassa toisen aikuisen kanssa jutellen, kun lapset juoksevat edellä omiin seikkailuihinsa syventyneinä.

Kutsu siis sukulaislapsi tai naapurin tenava mukaan retkelle. Kutsusta ilahtuvat varmasti myös mukaan pyydetty lapsi ja tämän vanhemmat. Sisarus tai sisaruksetkin voivat tietysti toimia kavereina, mutta silloin on suurempi todennäköisyys, että joudut setvimään riitoja esimerkiksi siitä, kuka saa kulkea ensimmäisenä.

 

3. Hyödynnä merkittyjä reittejä ja kerro lapselle etukäteen retken kulusta

 

Lapset eivät pysty hahmottamaan aikaa ja matkaa samalla tavoin kuin aikuiset. Merkitty reitti ja selvä polku muodostavat retkelle raamit lapselle helposti ymmärrettävällä tavalla. Oma kokemukseni on, että reitit, jotka on merkitty esim. puihin maalatuilla kuvioilla, ovat lasten mieleen. Hämmästyn edelleen itsekin, miten kaikki pinkaisevat jouksuun kuullessaan kysymyksen: "Missä seuraava punainen läiskä on, kuka näkee?"

Merkittyjen reittien ulkopuolellakin on hauska seikkailla. Silloin voi pienenkin lapsen kanssa kartan äärellä etukäteen jutella retken kulusta, ja näyttää minkälaisten kohteiden ohi oma reitti kulkee. Kun lapsi tietää pääpiirteittäin, mitä on odotettavissa, niin pienet vastoinkäymisetkin on helpompi ottaa vastaan.

 

4. Muista eväät

 

Eväiden merkitystä ei korosteta turhaan. Ei ole kuitenkaan kovin tärkeää, mitä eväänä on. Mukaan voi napata sitä, mitä kaapista sattuu löytymään. Vanha totuushan on, että kaikki ruokaa maistuu ulkona paremmalta kuin kotona. On myös täysin sallittua poiketa lähikaupan paistopisteen ja pillimehuhyllyn kautta ennen retkelle lähtöä. Tärkeintä on, että ruokaa on tarpeeksi eikä nälkäkiukku pääse yllättämään ketään.

 

5. Sovella ja tee niin kuin itsestä tuntuu parhaalta

 

Sinä tunnet oman lapsesi parhaiten. Tehkää retkistänne teidän näköisiä. Kulkekaa omia polkujanne, jos siltä tuntuu. Vaihtakaa kohdetta lennossa tai kääntykää takaisin, jos ei tunnu kivalta. Pysähtykää tai juoskaa. Tärkeintä on, että teillä on kivaa yhdessä.