torstai 13. syyskuuta 2018

Piipahdus Meikossa — nuku yö ulkona 2018

Vuoden 2018 nuku yö ulkona -kohteeksemme valikoitui Kirkkonummen kaunis Meiko. Tosin heti alkuun täytyy tunnustaa, että vasta pois lähtiessä tutkailin parkkipaikan uutta karttaa kunnolla ja tajusin, että Meikossa leiriytyminen on sallittua vain Korsolammen nuotiopaikan ympäristössä. Meiko on luonnonsuojelualuetta, ja muut alueen tulipaikat on tarkoitettu vain päiväretkeilyyn.

Meikojärven rantaa Ribergetin niemen kupeessa



On aina yhtä palkitsevaa, kun ajatus retkelle lähtemisestä tulee lapselta. Olin maininnut tämänvuotisesta nuku yö ulkona -tapahtumasta jo pari viikkoa ennen määräpäivää, mutta silloin kumpikaan lapsista ei innostunut ajatuksesta. En myöskään ruvennut lapsia houkuttelemaan juuri täksi yöksi metsään, sillä voihan yönsä nukkua ulkona koska tahansa.

Yllättäen ajankohdan lähestyessä, nuorempi lapsista ilmoittikin haluavansa lähteä yöksi ulos. Asiaan saattoi vaikuttaa keittiön seinällä roikkuvaan Suomen ladun kalenteriin painettu teksti aiheesta. Kirjoitetulla sanalla on valtava voima.

Hiekkatie kohti parkkipaikkaa
Me kävimme vain nukkumassa ulkona, sen pidempää retkeä tekemättä. Kun säätiedotus vielä lupasi, että tulossa olisi lämmin ja sateeton yö, pakkaaminen sujui nopeasti ja helposti. Kerrankin.

Kun kaikki oli pakattu ja iltapala-aikakin alkoi jo lähestyä, oli legojen rakennus vielä pahasti kesken. Lopulta pääsimme lähtemään, mutta auringonlaskua saimme ihailla vain auton ikkunasta. Kaikki retken kuvat ovatkin sunnuntaiaamulta.

Paluumatkalla polkua pitkin
Yöpymispaikallamme Ribergetin niemelle oli vain kilometrin matka hämärän metsän läpi. Paikalla oli kaksi muutakin seuruetta, mikä vähensi pimeän tuomaa jännitystä lapsen mielessä. Mitä enemmän ihmisiä tavallisissa puuhissa, sitä turvallisempi olo lapsella on.

Ihmisten lisäksi teltta ja otsalamppu tuovat turvallisuuden tunnetta lapselle. Vaikka itse kuuntelisin teltassa ulkoa kuuluvia rasahduksia välillä hätkähtäenkin, niin lapsi mieltää teltan seinät turvallisiksi rajoiksi, varsinkin kun oma vanhempi on vieressä.

Ihmisen tuottamiin ääniin tottunut lapsi myös valitti ettei pysty nukkumaan kun linnut (kurjet) pitivät niin kovaa ääntä. Sen sijaan järven toiselta puolelta kuuluvia mopojen kiihdytysääniä hän ei edes huomannut.

Parkkipaikalla olevaan karttaan on Ribergetin kohdalle merkitty keittokatos, mutta sellaista emme löytäneet. Rannalla oli vanha muurattu grilli, uudelta vaikuttanut puuvaja kuivine puineen sekä huussi.

Yöpyä Ribergetillä ei tosiaan olisi saanut. Eri luonnonsuojelualueilla on erilaisia rajoituksia liikkumisen ja yöpymiseen eikä näistä ole aina helppoa löytää tietoa. Seuraavalla kerralla Meikoon tullessani osaan pystyttää telttani Korsolammelle. 
 
Riberget -niemen rantaa
Aamulla poika löysi teltan läheisyydestä kaatuneen puun tasapainoiluleikkeihin ja kallioita kiipeilyyn. Olisi ollut aika ihana jäädä vielä päiväksi tutkimaan aluetta tarkemmin. Meillä oli kuitenkin loppupäiväksi muita suunnitelmia, joten keräsimme tavarat kasaan ja lähdimme takaisin.

Kävellessämme takaisinpäin vastaantulijoita riitti. Periltä löysimmekin ääriään myöten pullistelevan parkkipaikan, josta vapautimme paikan ainakin yhdelle seurueelle.

Kaunis puro Meikonkierroksen varrella
Viime vuonna osallistuimme nuku yö ulkona tapahtumaan mökin takapihalla seikkailtuamme ensin Lauhanvuoren kansallispuistossa:

Lauhanvuoren huipulta yöksi pellonlaitaan



perjantai 7. syyskuuta 2018

Popkornia trangialla

Popkorni on nopeasti valmistuva retkieväs, josta useimmat lapset pitävät.

Popkornin valmistaminen trangialla on periaatteessa yhtä helppoa kuin liedelläkin, mutta tarkkana saa olla, jotta popparit eivät pala pohjaan. Alumiininen astia johtaa hyvin lämpöä eikä kattilan ravistelu onnistu.


Popkornit eivät ihan mahtuneet trangiaan



Ainekset 1.75L kattilaan:

  • 1dl popkornin jyviä
  • n. ½ dl öljyä (sen verran, että kattilan pohja peittyy, mutta jyvät eivät ui öljyssä)
  • suolaa maun mukaan
     

Tapa 1: Kuumenna ensin öljy


Kaada öljy kattilaan. Lisää muutama popkornin jyvä. Kuumenna keskilämmöllä. Kun jyvät poksahtavat, on öljy tarpeeksi kuumaa. Lisää jyviä siten, että pohjalla on yhden jyvän paksuinen kerros. Laita kansi päälle ja säädä kaasu aivan pienelle. Poksunnan hidastuessa käännä kaasu kokonaan pois. Hetken kuluttua ota kansi pois, lisää suolaa ja sekoita.


kuvasarja popkornien valmistamisesta trangialla

Tapa 2: Kaikki kerralla kattilaan


Kaada öljy kattilaan. Lisää popkornin jyviä siten, että niitä on yhden jyvän paksuinen kerros. Laita kansi päälle ja kuumenna jyviä keskilämmöllä. Kun poksunta alkaa, säädä kaasu pienelle. Poksunnan hidastuessa käännä kaasu kokonaan pois. Hetken kuluttua ota kansi pois, lisää suolaa ja sekoita.

Tämä tapa toimii parhaiten kylmällä säällä


Älä tee niin kuin minä tein eli trangiapopcornia ei kannata yrittää tehdä

  • vesisateessa, huppu päässä.
  • helteellä käyttäen neljän vuodenajan kaasua. 
  • niin, että kääntää kaasun pois vasta kun poksunta on loppunut kokonaan
  • laittamalla jyviä enemmän kuin yhden kerroksen kattilan pohjalle.

Jos kuitenkin käy huonosti ja popkornit palavat pohjaan, niin kattilan voi saada vielä puhdistettua hinkkaamalla mustia kohtia sokeripalalla. Alla oleva kattila tosin taitaa olla menetetty tapaus. Muutama pohjaan palanut kohta sokeripalalla kyllä puhdistuu, mutta puhdistaminen myös naarmuttaa kattilaa.


pohjaanpalanut trangian kattila


Oletko sinä tehnyt popcorneja trangialla? Millä estää pohjaanpalaminen?


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikonloppuretki Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle

Hyvinkään Kytäjä-Usmin ulkoilualue sopii hyvin päivä- ja yöretkeilyyn lasten kanssa. Alueella on paljon merkittyjä reittejä ja huollettuja tulipaikkoja.

Oman maun mukaan reiteistä voi valita vähän pidemmän ja rauhallisemman vaihtoehdon tai jäädä suosituimmalle nuotiopaikalle, aivan parkkipaikan läheisyyteen. Jos haluaa nähdä alueen parhaat puolet, on kuljettava myös merkitsemättömiä polkuja, joita näitäkin alueella riittää.

Kytäjä-Usmille tyypillinen leveä reitti

Halusin viettää kiireettömän viikonlopun metsässä, saada aikaa kahdestaan esikoisen kanssa. Rakastan herätä lauantaiaamuna teltassa, arki kaukana takanapäin. Tämän ihanuuden toteuttaminen vaatii tiukkaa aikataulua perjantaina, mutta on sen arvoista.

Parkkipaikalta oli lyhyt matka yöksi Piilolammen rantaan 


Perjantai-iltana kello läheni jo kahdeksaa, kun ajoin kohti Usminrinteentien parkkipaikkaa, jonka oli tarkoitus olla retkemme aloituspaikka. Jos olisin lukenut tarkemmin etukäteen kuvauksen alueesta, olisin tiennyt, että kyseisellä parkkipaikalla on öisin pysäköintikielto.

Eipä auttanut muu kuin ajaa takaisinpäin, ulkoilualueen toiselle puolelle. Aurinko oli jo laskemassa ja yöksi luvatun sateen ensimmäiset pisarat ropisivat tuulilasiin.

Takapenkkiläinen ei ollut kovin innostunut pimeässä metsässä kävelemisestä, nälkä kurni vatsassa ja unikin painoi jo pojan silmiä.

Piilolammin nuotiopaikalle on onneksi lähimmältä parkkipaikalta vain muutaman sadan metrin matka. Yhdeksältä teltta oli pystyssä ja iltapala syöty. Makuupussin sisällä oli hyvä kuunnella sateen ropinaa telttakankaaseen.

Tikkupulllat paistumassa nuotiolla

Yöllä satoikin ihan kunnolla, mutta aamu valkeni poutaisena. Kotona valmiiksi tehty tikkupullataikina oli yön aikana kohonnut sopivaksi ja paistui lammen rannan nuotiopaikalla herkulliseksi aamiaiseksi. Onneksi Piilolammin puuvaraston puut olivat valmiiksi pilkottuja ja kuivia, sillä kirves oli ilmeisesti kesän aikana varastettu kameravalvonnasta huolimatta.

Muita yöpyjiä ei Piilolammilla tuona elokuun lopun sateisena yönä ollut, mutta päiväretkeläisiä näimme viikonlopun aikana sitäkin enemmän. Olimme juuri saaneet aamiaistarvikkeet korjattua pois, kun ensimmäinen lapsiperhe saapui. Sen jälkeen nuotiopaikalla oli koko ajan yksi tai useampi seurue.

Suuri käyttöaste näkyikin nuotiopaikan ympärillä maaston kuluneisuutena, mutta myös välinpitämättömyyden ja ilkivallan jälkinä. Itselleni tuli hieman surullinen olo. Lapsi osasi nähdä paikassa sen kauneuden ihmisen toiminnan aiheuttamien jälkien ohi.

Piilolammin nuotiopaikalla on uudet penkit

Lauantaiaamupäivä kului mukavasti Piilolammin lähistön geokätköjä etsiessä ja teltassa pötkötellessä. Geokätköt johdattivat meidät pois merkityiltä poluilta, kiipeilemään mäkiä, sekä maistelemaan mustikoita ja puolukoita. Vasta lounaan jälkeen laitoimme tavarat kasaan lähteäksemme kohti seuraavaa yöpymispaikkaa, Kaksoislampia.

Polku Piilolammilta Kaksoilammille



 

Kaksoislammilla ei ollut kovin helppoa löytää tasaista telttapaikkaa


Piilolammia ympäröivät kolmelta puolelta korkeat rinteet. Niinpä Kaksoislammille johtava polkukin kiipeää kohtuullisen mäen yli pitkin kivikkoista polkua. Toisaalta tämän välin viimeinen kolmannes kuljetaan pitkin metsäautotietä, mikä tuntuu olevan Kytäjä-Usmille tyypillistä. Kävelyreitit on monin paikoin linjattu metsäautoteitä ja latupohjia pitkin.

Metsäautotie

Kaksoislammit ovat kaksi kaunista suolampea. Nuotiopaikka ja laavu sijaitsevat pohjoisemman lammen vieressä, kallion päällä. Vessa ja puuvarasto löytyvät hieman kauempaa, huoltotien varresta.

Tasaisia telttapaikkoja Kaksoislammilla ei pahemmin ole, mutta saimme kuin saimmekin pienen asumuksemme aseteltua kallion kainaloon siten, ettei kummankaan tarvinnut nukkua kivien tai juurien päällä.Tällä kertaa kuuntelin telttaan mopojen pärinää ja ymmärsin, miksi Usminrinteentiellä liikkuminen on rajoitettu päiväsaikaan.

Kaksoislammit

Näkymä kalliolta pohjoiselle Kaksoislammelle


Paluumatkalle osui retken kaunein paikka, Piilonsuo


Sunnuntaina meillä ei ollut kiire. Valitsin meille paluureitiksi pohjoiseen lähtevän polun. Tämäkin reitti kulki pääasiassa metsäautoteitä pitkin kunnes tulimme Piilolammen pohjoispuolella olevan Piilonsuon pohjoispäähän. Maanmittauslaitokseen karttaan oli merkitty polku kulkevaksi suon läpi. Kulkihan siitä, mutta suo oli jossain vaiheessa ennallistettu tekemällä patoja ja tukkimalla ojia. Löysimme metsän puolelta pienen polun ja läksimme sille sen sijaan, että olisimme valinneet pidemmän kiertoreitin.

Ennallistettu Piilosuo, puita kumossa ojan päällä








Ihastelin vehreää näkymää ympärilläni ja pysähtelin ottamaan kuvia. Minusta tämä oli koko retken kaunein paikka. Esikoinen painoi kovaa vauhtia rinkka selässä  ja oli onnellinen kun vihdoin pääsimme Piilolammen rantaan isommalle polulle. "Nyt vauhtia äiti", kuului edeltä.

Ennallistettu Piilosuo








Piilolammin pohjoispäästä, kallion päältä, löytyi kaunis tulipaikka, joka oli selvästi paljon vähemmän käytetty kuin lähempänä parkkipaikkaa oleva. Tähän varmasti vaikuttaa se, että puut pitää kantaa lammen toisesta päästä.

Astelimme lammen rantaa kiertävää luontopolkua pitkin parkkipaikalle enempiä pysähtelemättä, meidän tämänkertainen retkemme oli ohi.

Retkestä jäi utelias olo Kytäjä-Usmin suhteen. Toisaalta nuotiopaikkojen kuluneisuus ja metsäautoteillä kulkeva reitit eivät innostaneet, toisaalta olen varma, että alueella on noiden reittien ulkopuolella tai pidempien reittien varrella varmasti vielä paljon nähtävää.

Oletko sinä retkeillyt Kytäjä-Usmissa? Mistä löytyvät alueen kauneimmat paikat?





sunnuntai 19. elokuuta 2018

Ajatuksia tulevasta partiovuodesta

Koulut ovat jo alkaneet, ja kohta alkaa myös minun kolmas vuoteni ryhmänvetäjänä partiossa. Odotan kovasti ryhmämme lasten tapaamista näin kesän jälkeen. Odotan kuulevani mitä lapset odottavat tältä viimeiseltä sudenpentuvuodeltaan. Uskon, että tästä tulee kaikkein kivoin vuosi tämän ryhmän kanssa.

Partiovuoden kulku on jo tullut tutuksi itselleni, kuten ryhmän lapset ja aikuisetkin. Toki muutoksia tapahtuu. Joku muuttaa pois tai lopettaa partion muusta syystä. Uusia lapsia ja aikuisia tulee tilalle. Kuitenkin nyt tiedän jo aika hyvin mitä juuri tämän porukan kanssa voi ja kannattaa tehdä. Tänäkin vuonna meillä on tiedossa vauhtia, ulkoilua, leikkimistä ja mukavaa yhdessäloloa. Siinä sivussa niin lapset kuin aikuisetkin toivottavasti oppivat uusia taitoja.

Kun mietin kahta viime vuotta, yhtenä parhaista partiotapahtumista on jäänyt mieleen viime kevään lippukunnan maastoretki Espoon Kattilajärven leirikeskukseen.

Ruokailuväinepussit rivissä
Bussikuljetus kohti leirikeskusta lähti lauantai-aamuna yhdeksältä. Aivan liian aikaisin, jopa aamuvirkulle. Lauantai-aamuisin kuuluisi saada olla tekemättä mitään. Olin väsynyt työviikosta enkä odottanut tulevaa retkeä kovin innostuneena. Arvelin olevani sunnuntaina kotiin palatessa vielä väsyneenpi kuin lähtiessä. Olin tottunut siihen, että oman lauman retkiä isommilla partioretkillä on omaan rytmiini aivan liikaa ohjelmaa.

Toisin kävi, aurinkoinen ja lämmin viikonloppu oli täynnä rauhallisia ja kiireettömiä hetkiä. Lapset nauttivat ohjelmasta, uimisesta, leikeistä ja teltassa makoilusta. Ketään ei tarvinnut hoputtaa mihinkään. Jopa yö teltassa oli rauhallinen. Kotiin palatessa itselläkin olo oli enemmän virkistynyt kuin puhki ja kaikkensa antanut.

Toivon, että osaisin tulevana vuonna tavoittaa kaikessa toiminnassa tuon retken tunnelmaa. Ottaa aikaa lasten kuuntelemiselle ja pitää yllä positiivista ilmapiiriä.


lasten rakentamia veneitä odottamassa vesille laskemista järven rannassa

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Pyörällä töihin, pidemmän kaavan kautta

Kello neljä aamulla lämpömittari näytti 24C. Juuri sopiva päivä pyöräillä töihin.

Edessä oli 50 km kevyen liikenteen väylää ja maantietä Espoosta Nurmijärvelle. "Aika tylsää, taidanpa mennä osan matkaa metsän kautta", ajattelin. Tarkistin jopa netistä, miltä pääkaupunkiseudun metsissä kulkeva Reitti 2000 näyttää pyöräilijän näkökulmasta. Tai kuvittelin tarkistavani, aivoni taisivat napsia lukemastani sen, minkälainen halusin reitin olevan.

Loppukesän makeat tuoksut leijuivat ympärilläni ajaessani läpi Espoon keskuspuiston. Kevään ja alkukesän aamuöihin kuuluvaa lintukonserttia ei enää kuulunut.

Hetki ennen auringonnousua Espoonjoen varrella
Yksinäinen lenkkeilijä juoksi vastaan kuulokkeet korvilla ja Espoon keskuksessa rekasta purettiin kuormaa ruokakaupan lastauslaiturille. Aurinko oli pian nousemassa Turunväylän takaa.

Espoon keskuksen jälkeen alitin Turunväylän ja Kehä III:n. Muistelin, kuinka olin näillä main joutunut kantamaan suksiani hiihtäessäni toissa talvena Nuuksiosta kotiin.

Bodominjärven rantatiellä nouseva aurinko vilahteli puiden välistä. En kuitenkaan kehdannut pysähtyä kenenkään pihaan ihailemaan sitä, vaan jätin haikein mielin punaisen pallon selkäni taakse kääntyessäni Pirttimäen ulkoilualueelle. Täältä aioin ajaa metsäpolkuja pitkin ainakin Luukkiin saakka.

Juurakkoista polkua Pirttimäen ja Luukin välillä, Reitti 2000






Latupohjaa Pirttimäen ja Luukin välillä, Reitti 2000





Heti Pirttimäestä lähtiessä Reitti 2000 kulki pientä polkua pitkin yli juurakkoisen mäen. Matkalla Luukkiin mäkistä juurakkopolkua tuli vastaan enemmän kuin mihin voimani cyclocross-pyörällä riittivät. Reitti ei mennytkään koko matkaa latupohjaa pitkin, kuten olin kunnolla tarkistamatta ajatellut.

Kuuden aikaan pysähdyin Häkläjärven rannalle syömään aamiaista. Kaunista.

Häkläjärvi
 
Koko matkaa Luukkiin ei sentään tarvinnut taluttaa. Välillä reitti kulki pitkin helppojakin polkuja ja jopa ihan hiekkatietä. Luukissa ehdin jo kuitenkin päättää, että loppumatkan reittini kulkisi maantietä pitkin.

Kunnes Vihdintien ylitettyäni näin leveän hiekkatien kääntyvän metsän siimekseen. En voinut olla kurvaamatta sinne.


Hiekkatietä Luukissa


Päätös oli ehdottomasti oikea. Tai olisi ollut, ilman myöhemmin vastaan tullutta siltatyömaata.

Luukista pohjoiseen Reitti 2000 kulki pitkin mäkistä, mutta muuten helposti ajettavaa retkeilytietä pitkin. Alun leveästä hiekkabaanasta väylä kapeni jonkin verran ja jyrkimmissä mäissä jouduin taluttamaan. Muuten ajo oli nautinnollista ja jouduin ajoittain toppuuttelemaan vauhtia, ettei tulisi kolareita mahdollisten vastaantulijoiden kanssa. Sellaisia ei kyllä näin aamusta näkynyt.


Retkeilyreittä Luukissa


Olin niin innoissani ajamisesta, että nähdessäni edessäni leveän, asfalttisen alamäen, minua harmitti kääntyä sinne ja jättää Reitti 2000 taakseni.

Peltomaisema vilisi ympärilläni maantien laitaa polkiessani. Ajoin ohi risteyksen, jossa tiedotettiin Lepsämänjoentien olevan suljettu vuoden loppuun saakka. En ajatellut asiaa sen enenpää kunnes muutaman kilometrin kuluttua tajusin, että tuo risteys oli ollut juuri se, mistä minun olisi pitänyt kääntyä. Kiertoreitti toisi matkaa ainakin kuusi ylimääräistä kilometriä.

Eikä siinä vielä kaikki, seuraavasta risteyksestä käännyin väärään suuntaan ja jouduin palaamaan hyvän matkaa takaisin päin. Harmitti.

Peltomaisemaa Nurmijärvellä




Klaukkalan keskustassa huomasin tien toisella puolella leipomon. Pysähdyin katsomaan, ja melkein hihkuin ääneen ilosta tajutessani että leipomon yhteydessä oli kahvila, joka oli auki jo näin aamulla. Cafe Hugon lohipasteijan ja mustikkaleivoksen äärellä oli harras olo.

Klaukkalan jälkeen tuntui, että voimia taas riitti. Ainakin pari kilometriä. 

Voimieni loppumisesta kertoo hyvin se, että viimeiseen 20 kilometrin matkaan Klaukkalasta työpaikalle minulla meni reilusti yli tunti. Siitäkin huolimatta että matkalla ei ollut yhtään polkua eikä pakollisia pysähdyksiä. Ajoin Kuhakoskenkin ohi ilman, että olisi tullut mieleenkään kääntyä katsomaan, miltä uoma näyttää poikkeuksellisen kuivan kesän jälkeen.

Kuumuus ja metsäpolut olivat olleet minulle liikkaa. En pysty kuvailemaan kuinka onnellinen olin huomatessani viimeisten viiden kilometrin olevan alamäkeä. 

Työpaikan pihaan päästessäni pyörän mittari näytti 60 km ajoa ja kello oli jo yli kymmenen. Olin aivan loppu, yhtään enempää en olisi jaksanut.



Lopuksi haastattelin itseäni:

Oliko tässä mitään järkeä?
No ei.

Oliko kivaa?
Joo!!!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Stora Herrö ja Pentala - melontaretkeilyä ja historiaa

Espoon saaristossa on kesäisin upeat mahdollisuudet retkeilyyn niin omalla veneellä, meloen, kuin saaristoveneelläkin. Telttailualueita ja tulipaikkoja on monessa ulkoilusaaressa. Kaikissa saarissa ei saa yöpyä, mutta päiväretkien kohteeksi niistä sopii jokainen.

Ilta-auringossa Stora Herrön rantakalliolla


Endorfiininmetsästäjän blogissa on hyvät kuvaukset Espoon ulkoilusaarista retkeilijän näkökulmasta. Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo tuo hienon lisän saaristoretkeilyyn. Pentalassa ei tarvitse olla yksin, mutta pienemmissä saarissa on ruuhkaa paljon vähemmän kuin vaikkapa Nuuksiossa. Jopa heinäkuun helteillä saaristosta on mahdollista löytää ihan oma rantakaistale.

Meidän melontaretkemme kohteeksi valikoitui Stora Herrö, jonne on lasten kanssa helppo meloa suojaista reittiä pitkin.

Mahtuvatko kaikki tavarat kajakkien kyytiin?


Takakontti täynnä tavaraa


Edessä oli kahden yön melontaretki saaristoon. Vaikka sää oli helteinen, tuntui että mukaan otettavaa tavaraa kertyi taas yllin kyllin. Kävipä mielessä, että miten ihmeessä koko takakontillinen varusteita saadaan sullottua kahden kaksikkokajakin kyytiin. Hyvinhän ne sinne upposivat, kahden aikuisen ja kahden lapsen varusteet, ruoat ja ja vedet. Jäipä vielä tilaa ylikin.



Kuinka paljon puhdasta vettä tarvitaan?


Kaikkein hankalinta oli arvioida tarvittavan veden määrää. Stora Herrössä on kaivo, mutta sen kunto ei ollut etukäteen tiedossa. Lisäksi tiesimme, että merivedessä on ainakin jonkin verran sinilevää, joten siitä ei saisi puhdasta edes keittämällä.

Niinpä pakkasimme mukaan 16 L puhdasta vettä, eikä siinä ollut mitenkään liikaa 2 vrk helleretkelle. Stora Herrön kaivo löytyi, mäen päältä saaristovenelaiturin ja uimarannan väliltä. Kaivo toimi ja sen luona olleen kyltin mukaan kaivovettä saattoi keitettynä käyttää. Koska mukana tuodut vedet riittivät, me käytimme kaivovettä kuitenkin vain tiskaukseen, keittämättä.



Menomatka Suomenojalta Stora Herröhön


Lapsi meloo kaksikkokajakin etumelojana


Kajakkien saamiseen vesille menee helposti hetki jos toinenkin, vaikka valjastaisi lapsetkin mukaan kantamiseen ja pakkaamiseen. Lähdimme retkelle suosiolla ravintolan kautta, jottei nälkä yllättäisi ennen laiturista lähtöä. Vatsa täynnä on kaikilla mukavampaa. 

Neljän aikaan iltapäivällä olimme lopulta valmiita työntämään alukset vesille. Kauniina heinäkuun päivänä veneliikenne oli vilkasta, joten meloimme rantoja seuraillen ja veneväyliä vältellen. Yhden aikuisen meloma kaksikkokajakki ei ole kovin ketterä alus, vaikka peräsimen avulla varsin helposti ohjautuukin.

Esikoinen osaa ja jaksaa jo meloa itse, mutta joutuu melomaan isoa kaksikkokajakkia pelkillä käsivoimilla, jalat kun eivät millään yllä jalkatuille. Ei voi siis mitenkään vaatia, että lapsi meloisi koko matkaa.

Kuopukselle laitoin melaan karkuremmin, mutta sitä ei tarvittu kertaakaan. Viisivuotias piti melastaan hyvää huolta, vaikka varsinainen melominen jäikin vähemmälle. 

Pentalan hiekkarannan lahti oli vihreänä sinilevästä
Pentalan hiekkarannalla saimme ensituntuman sinilevän määrään. Koko lahti lainehti vihreänä noustessamme rantaan. Pentalan hiekkaranta on kaunis ja ainutlaatuinen, oli surullista katsoa vihreää puuroa vedessä. Vielä surullisempaa oli tosin haistella rannan vieressä olevaa pusikkoa. Vessojen puute tuntui selvästi nenässä. Tällaista en ollut huomannut pysähtyessäni rannalla viime kesän yömelontaretkelläni.

Merelle päivän katsoessa vesi lainehtii sinisenä eikä sinilevää huomaa
Eväs- ja etenkin juoksutauko teki kuitenkin lapsille hyvää, vaikka lopullinen kohteemme, Stora Herrö, oli enää pienen matkan päässä.

Perillä ilta-auringon aikaan


Rantauduimme Stora Herrön itäpuolelle suojaisaan lahteen. Aurinko ei enää tälle puolelle saarta paistanut, joten otimme eväät matkaan ja lähdimme etsimään sopivaa illanviettopaikkaa saaren toiselta puolelta. Stora Herrössä on monta hormillista tulistelupaikkaa eri puolilla saarta. Kannattaa tosin muistaa, että pahimman metsäpalovaaran aikana noiden hormillistenkin tulipaikkojen käyttö on kielletty.

Päivän viimeinen saaristovene oli lähtenyt jo aikoja sitten. Saaristovenelaiturin vieressä, kalliolla, odotti meille sopiva paikka tyhjänä ilta-auringossa kylpien. Taisi mennä melkein puoleen yöhön ennen kuin teltat olivat pystyssä ja pienet retkeilijät unten mailla.

Saaaristovenelaituri ilta-auringossa



Stora Herrössä on tekemistä, vaikka ei uimaan päästäisikään


Alkukesästä tätä retkeä suunnitellessani olin haaveillut Pentalan ja Stora Herrön hiekkarannoista. Siitä, kuinka lapset leikkivät rantavedessä ja itse istun varjossa vahtimassa. Käyn uimassa ehkä aamulla tai vielä myöhään illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa. 

Sinileväpuuro esti kuitenkin tehokkaasti kaikki vesileikit. Jos mietit, päästäisitkö lapset leikkimään sinilevää sisältävään veteen, kannattaa käydä lukaisemassa Retkipaikan loistava artikkeli aiheesta.

Osa Stora Herröstä on yksityisaluetta. Retkeilykäytössä olevallakin alueella riittää kuitenkin kuljettavaa koko päiväksi. Saarella on muun muassa kiintorasteja, joita kävimme etsimässä geotkätkön hakemisen lisäksi. Samalla tuli napsittua aika monta mustikkaa polkujen varsilta.

Mustikkametsää Stora Herrössä

Sinileväinen lahti ja rantakalliota

Näkymä Stora Herrön näkötornista merelle


Rantakallioilla kiipeilystä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Retkellä tiskauskin on lasten mielestä hauska ohjelmanumero, toisin kuin kotona. Päivään kuului myös vierailu naapurisaarella, sumopainia rantahiekalla ja näkötorniin kiipeäminen. Iltapalaa syömään siirryimme taas tutulle paikalle saaren länsipuolelle.

Paluumatkalla pysähdyimme jälleen Pentalassa, tällä kertaa saaristomuseoon tutustuen


Aamulla pakkasimme leirin kasaan, söimme aamupalan ja lähdimme jälleen kohti Pentalaa.

Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo on kaunis ja mielenkiintoinen käyntikohde, joka esittelee saariston historiaa. Yksityiskohtainen retkikuvaus kauniine kuvineen Pentalan saaresta löytyy Maisemaonnellinen -blogista, kannattaa käydä lukemassa.
Pentala on suurelta osin yksityisomistuksessa ja luonnonsuojelualuetta. Saaren luonto on herkkää ja erityisesti luonnonsuojelualueella liikkuessa pitää muistaa pysyä valmiilla poluilla. Telttailu on Pentalassa kielletty.

Saaristovene pysähtyy museon rantaan monta kertaa päivässä, Alueella on kahvilan lisäksi Lilla Villan -rakennus, jossa voi syödä omia eväitä sisätiloissa. Myös puhdasta juomavettä on saatavilla. Pentalaan on helppo tulla päiväretkelle lasten kanssa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa aukioloajat museon sivuilta.

Museoalueelta pääsee kävelemään luontopolkua pitkin niin saaren keskellä olevalle järvelle kuin eteläpuolen hiekkarannalle. 

Museoalueen vieressä on  myös venekerhon ravintola, josta saa lämmintä ruokaa. Meidän kokemuksemme ravintolan buffetista ei tosin ollut kovin hyvä. Viereiseen pöytään kannetut lista-annokset toisaalta näyttivät herkullisilta. Kuopuksen juostessa ympärillä tartuimme vain helpoimpaan vaihtoehtoon, emmekä tilatessa edes huomanneet ettei seisovan pöydän lisäksi olisi ollut muutakin tarjolla.

Pentalan saaristomuseon rakennuksia


Pentalan saaristomuseon kartta


Ranta-aitta


Meidän matkamme jatkui Pentalasta takaisin melontaseuran rantaan purkamaan tavaroita ja puhdistamaan kajakkeja, jotka pääsivät saman tien takaisin vesille seuraavien aikuinen-lapsi -melontaparien käsissä.



Viime kesänä meloimme lasten kanssa Kolovedellä, silloin ei sää ollut yhtä aurinkoinen:

Retkimelontaa Kolovedellä koululaisen ja leikki-ikäisen kanssa

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kirkkaassa ilta-auringossa Kaihuanvaaran Juhannuskalliolle

Juhannussunnuntaina, kahden sateisen lomapäivän jälkeen, aurinko tuli vihdoin esiin. Houkuttelin kuopukseni mukaan iltakävelylle Kaihuanvaaran Juhannuskallion näköalapolulle.

Hieno kelo Kaihuanvaaran kangasmetsässä

Kaihuanvaara on pieni ja sympaattinen retkeilyalue, joka sijaitsee Rovaniemen itäosassa, Kemijoen varressa. Vaaran rinteillä risteilee eri pituisia retkeilypolkuja sekä luontopolku, joka esittelee ruokasieniä. Lisäksi alueelta löytyy päivätupa, kaksi laavua sekä kaksi näkötornia.

Lyhyin Kaihuanvaaran reiteistä on 3 km pituinen Juhannuskallion näköalapolku, jonka varrella on toinen näkötorneista sekä laavu.

Kaihuanvaaran näkötorni

Meidän oli ollut tarkoitus kiivetä Kaihuanvaaralle jo edellisenä iltana ihailemaan yötöntä yötä koko perheen voimin. Flunssa ja vesisade olivat kuitenkin sotkeneet suunnitelmat. Nyt aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, kun ajoimme Kemijoen vartta kohti Kaihuanvaaraa.

Näköalapolun lähtöpiste sijaitsee Kaihuanvaaran rengastien varrella. Parkkipaikalta johtaa ensin leveä tie radiomaston ohi. Maston jälkeenkään maisemat eivät heti hivelleet silmää, vaan avarassa maastossa näkyi paljon koneiden jälkiä. Jostain kaukaa kuului koirien haukuntaa ja pyssyjen pauketta. Mietin jo hetken, oliko tullut tehtyä huono kohdevalinta tälle illalle.

Karua maisemaa näköalapolun alkupuolella

Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja vähitellen näkymä ympärillämme muuttui hienoksi, kumpuilevaksi kangasmetsäksi. Mitä ylemmäs rinnettä kiipesimme, sitä erikoisemman näköisiä, monihaaraisia, vänkkyröitä ja vinoon kasvaneita puita tuli vastaan.

Kaatunut kelo pehmeällä sammalmättäällä

Vinoon kasvaneita puita

Väkkyröitä puita luontotornin alla


Saavutimme pian näkötornin, jonne kipusimme ihailemaan puiden latvojen välistä pilkottavaa Kemijokea. Vaaran päällä huokui rauhallinen tunnelma. Olisin mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa viettämään iltaa näkötornin vieressä olevalle laavulle. Mieli olisi myös tehnyt jatkaa matkaa pidemmälle reitille, kohti toista näkötornia. Palasimme kuitenkin takaisin autolle samaa reittiä kuin olimme tulleetkin.

Loput Kaihuanvaaran poluista jäivät meidän osaltamme seuraavaan kertaan. Tunnelmia alueen muista reiteistä voit käydä lukemassa vaikkapa Pää pilvissä ja Arctic spell- blogeista.

Kemijoki pilkottaa puiden takaa

Juhannuskallion laavu

Lapsi kävelee polkua pitkin


25 km päässä Kaihuanvaarasta sijaitsee Auttikönkään luontopolku, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa, jos on liikkeellä tällä suunnalla.

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Auttikönkään luontopolku Rovaniemellä - huippukohde lapsiperheelle

Sopiva sekoitus erilaisia luontotyyppejä, veden kuohua, upeita kivenlohkareita ja historiaa. Helpohko, mutta mäkinen, 3.5 km:n pituinen ympyräreitti, jonka hankalimmissa kohdissa on portaita, kävelysiltoja ja pitkospuita. Lisäksi riippusilta joen yli, laavu nuotiopaikkoineen, näkötorni sekä sympaattinen kahvila. Tällainen on Auttikönkään luontopolku Rovaniemellä, Posion rajan tuntumassa.

Auttijoki virtaa kauniina ja tyynenä

Vaikka Auttikönkään luontopolku kulkee osittain haastavassa maastossa, niin se ei ole varsinaiseti hankalakulkuinen. Reitti oli juuri sopivan vaihteleva 5- ja 9-vuotialle retkeilijöille. Polulla riittää kuitenkin mäkiä ja portaita kiivettäväksi, joten pienempien lasten kanssa retkeillessä voi olla hyvä ottaa mukaan jonkinlainen kantoväline jyrkimpiä mäkiä varten. Itse Auttiköngästä pääsee  katsomaan esteetöntä polkua pitkin könkään ylittävältä sillalta sekä parkkipaikan ja kahvilan läheisyydessä olevalta katselupaikalta, vaikka lastenrattaiden kanssa.

Uittoränni Auttikönkäällä

Patokoneistoa Auttikönkäällä

Uittoränni Auttikönkäällä



Könkäälle on aikoinaan rakennettu tukkien uiton mahdollistava uittoränni. Rännin jäänteitä, korkeita kallioita ja veden kuohumista katsellessa on helppo tuntea syvää kunnioitusta sekä entisajan työmiehiä että luontoa kohtaan. 

Näkymä Auttijoen rotkolaaksoon


Heti könkään jälkeen noustaan portaita pitkin korkealle mäen päälle. Pian laskeudutaan kuruun, jossa lojuu valtavia kivenlohkareita sikin sokin. Kivet ovat kuin pilviä, jokainen näkee niissä erilaisia muotoja ja kuvia. Toinen lapsista bongasi jostain kurun pohjalta kivisen sydämen, jota ei harmikseen saanut kameralla vangittua.

Ensimmäisten metalliportaiden sivuun on tehty puinen baana koiria varten. Myös kurun porrasreitin voi kiertää hieman pidempää, portaatonta reittiä pitkin.

Kivikkoinen kuru Auttijoen tuntumassa

Kurun jälkeen luontopolku kulkee joen suuntaisesti vaihtelevassa metsämaastossa esitellen alueen historiaa ja luontoa. Aluksi puiden välistä vilahtaa vielä Auttiköngäs ja sen alajuoksua, mutta sen jälkeen joki jää piiloon vähäksi aikaa.

Pitkospuita metsäpolulla

Onnellinen retkeilijä





Noin puolessa välissä reittiä vastaan tulee Auttijoen ylittävä silta sekä joen rannalla oleva laavu. Joen törmällä on portaat, joten laavulle voi tulla pitämään taukoa myös melontaretkellä. Hiljaa virtaava joki ja ympärillä oleva vehreys tekee paikasta mieltä rauhoittavan.


Riippusilta Auttijoen yli

Laavu ja nuotiopaikka Auttijoen rannalla


Tyyni joki riippusilan alla


Riippusillan jälkeen alkaa nousu Könkäänvaaralle. Joen tuntumassa kasvillisuus on rehevää.  Silmä löytää metsästä toisen toistaan kauniinpia yksityiskohtia. Mitä ylemmäs noustaan, sen karummaksi maasto muuttuu, kunnes ollaan vaaran päällä, kallioisella mäntykankaalla.

Meidän retkipäivämme, juhannuspäivä, oli sateinen. Sade oli pitänyt taukoa retkemme ajan, kunnes juuri ennen Könkäänvaaran lakea taivaan vesihanat avautuivat uudestaan. Nostimme huput päähän ja jatkoimme verkkaisesti matkaa antaen kanssaretkeilijöiden juosta ohi. Kiipesimme näkötorniin ja etsimme geokätkön kenenkään häiritsemättä. Esikoinen nautti tornin räystäältä kämmenselälle putoavista sadepisaroista, kuopuksella taas oli jo kahvilan herkut mielessä ja kova halu jatkaa polkua pitkin eteenpäin muiden perässä.

Sadepisarat tippuvat kämmenelle luontotornin räystäältä


Matka vaaran päältä takaisin parkkipaikalle ja kahvilalle sujui joutuisasti alamäkeen. Kun autojen äänet jo kuuluivat hiekkatieltä, polulla tuli vastaan vielä yksi erityisen kaunis kosteikkopaikka. Sadesää sai luonnon hehkumaan syvän vihreän eri sävyissä valoisana keskikesän päivänä.

Hieno vehreä kosteikko luontopolun lopussa