lauantai 24. helmikuuta 2018

Siirtymäriitti Salamajärvellä


Olin painanut vanhan työpaikan oven perässäni kiinni ja uusi työ alkaisi vasta reilun viikon kuluttua. Mikä olisikaan parempi tapa siirtyä myös henkisesti ajanjaksosta toiseen kuin toteuttaa pitkään mielessä pyörinyt unelma hiihtovaelluksesta. Niinpä tammikuisena lauantai-iltana hieman ennen puoltayötä pysäköin autoni Huttukankaan parkkipaikalle Salamajärven kansallispuistossa. Aivan ensimmäiseksi katseeni osui lyhtyyn, joka oli ripustettu opastaulun viereen retkeilyreittien lähtöpisteeseen. Tunsin heti oloni tervetulleeksi.

Reitin alkupää Huttukankaan parkkipaikalla

 

Yöksi Heikinjärven rantaan


Taivas oli pilvessä, mutta otsalampun saattoi silti sammuttaa ahkion pakkaamisen jälkeen. Vilkaisin karttaa ja pakkasin sen sitten epähuomiossa ahkion sisälle. Matkaa Heikinjärven laavulle olisi vain puolitoista kilometriä helpossa maastossa. Olin kuitenkin tullut katsoneeksi karttaa huolimattomasti ja suuntasin järven pohjoispuolelle. Kun tajusin virheeni, en enää lähtenyt hiihtämään takaisin etelärannalle, vaan pystytin teltan siihen missä olin. Näin siitäkin huolimatta, että kansallispuiston alueella saisi leirityä vain nuotiopaikkojen välittömässä läheisyydessä. Yksin, väsyneenä ja nälkäisenä päätin että pysähtyminen olisi järkevämpi ja turvallisempi ratkaisu kuin matkan jatkaminen.

Etukäteen suurimpia mietinnän aiheitani oli ollut, kuinka uskaltaisin nukkua yksin teltassa. Sen verran pitkä päivä oli takana, että uni tuli heti enkä kerennyt miettiä pimeänpelkoa.


Telttapaikka Heinkinjärven rannassa

 

Ensimmäinen päivä  - aavaa suota ja yö jokivarressa


Herättyäni sumuiseen aamuun päätin suunnata edelleen pohjoiseen, yli Heikinjärvennevan. Kuukautta myöhemmin tämä reittivalinta ei olisi enää ollut mahdollinen, sillä osassa kansallispuistoa on liikkumisrajoituksia kevättalvella.

Pakkasta oli muutama aste, metsäsuksi kantoi ja tasaisella suolla oli kevyt edetä ahkion kanssa. Maisema ympärilläni oli mustavalkoinen ja aivan hiljainen. Suunnistaminen oli samankaltaista kuin meloessa, kartallakin näkyi saaria ja salmia. Etäisyyksien hahmottaminen oli hankalaa, joka puolella näytti samanlaiselta. Kartalla pysyin parhaiten, kun tarkastelin saarten ja suota ympäröivien kangasalueiden korkeuskäyriä.

Heikinjärvenneva






Nevan ylitettyäni poistuin vajaaksi vuorokaudeksi kansallispuiston alueelta ja maasto muuttuikin täysin erilaiseksi. Oli hakkuuaukeaa, metsäautoteitä sekä ojitettua suota. Tuntui, etteivät retkeilykartta ja ympäröivät maamerkit täsmänneet toisiinsa enää ollenkaan. Hakeuduin lähemmäksi pohjois-eteläsuunnassa kulkevaa Koirajokea, ehkä jopa vähän liian lähelle. Kuten arvata saattaa, joenvarren pusikko ei ollut kaikkein helpoin maasto ahkion kanssa kuljettavaksi. Useampaan kertaan jouduin irrottamaan ahkion, jotta pystyin edes kääntymään. Lopulta löysin teltalle mukavan paikan, johon koneiden jäljet eivät näkyneet. Teltassa maatessani kuuntelin etäistä Koirakosken kohinaa. Mieli oli täysin tyhjä turhista ajatuksista. Ihan kuten ympäröivä metsäkin.

  

Toinen päivä - retken haastavimmat hiihto-osuudet

 

Toinen hiihtopäivä alkoi metsäkoneen kulkemaa tietä seuraillen. Kansallispuiston pohjoispuolella kulkevaa autotietä pitkin pääsin Koirajoen itäpuolelle ja sitä myöden takaisin puiston alueelle. Reitin linjaus metsässä oli helppo nähdä, mutta sitäkin hankalampi kulkea. Liian korkeaksi pakattu ahkio kaatui kyljelleen pitkospuilta ja kivikkoinen maasto pakotti välillä ottamaan sukset pois jalasta. Vaikka metsän keskellä kulkeva reitti oli todella kaunis, olin kovin helpottunut päästessäni takaisin suolle.

takaisin Salamajärven kansallispuiston alueella

vähän lumen peittämät pitkospuut saavat ahkion kaatumaan

mahdotonta kivikkoa metsäsuksien ja ahkion kanssa taivaltavalle





vihdoin takaisin suolla

Kolmas yöpymispaikkani oli jälleen Koirajoen varressa, tällä kertaa idyllisellä Talviahon nuotiopaikalla. Tuntui luksukselta viritellä nuotiota ja hakea vesi vieressä kohisevasta avoimesta joesta. Ruoka ei meinannut maistua, mutta pakotin itseni syömään. Tiesin, että tyhjällä vatsalla nukkumaanmeno johtaisi todennäköisesti paleluun yön aikana.


Koirajoki Talviahon nuotiopaikan vieressä


 

Kolmas päivä - Talviaholta takaisin Huttukankaalle


Kolmas hiihtopäivä oli edellistä paljon helpompi. Kuljin soita myöden sen minkä pystyin ja osasin jo tulkita karttaa. Tiesin ettei siihen oltu merkitty kuin isoimmat kivikot, joiden ympärillä olisi pienempää kivikkoa suurella alueella. Arvasin myös, että lehtimetsä suon laidalla olisi käytännössä läpipääsemätöntä pöpelikköä. 

Pyydyskosken avoimella kodalla pidin pidemmän tauon ja kokkasin lounaaksi kauraomenapaistosta vaniljakastikkeella. Täällä näin ensimmäistä kertaa jälkiä muista retkeilijöistä. Kodan lähellä oli selvästi ollut teltta ja sielä lähti myös latu kohti Heikinjärveä. Todella kauniilla paikalla tämäkin kota, ja kaikki rakenteet siistissä kunnossa.

Pyydyskosken kotalaavu

Pyydyskosken silta




Kello oli vasta kolme iltapäivällä, kun saavuin Heikinjärven laavulle, jossa olin ajatellut olla viimeisen yön. Alkoi sataa lunta ja tunsin oloni äärimmäisen väsyneeksi. Ajatus pitkästä illasta laavulla ja yöstä hieman jo kosteassa makuupussissa ei yhtäkkiä houkuttanukaan. Niinpä jatkoin matkaani parkkipaikalle saakka.

Viimeisen yön vietin laavun sijaan sadan kilometrin pääsä Saarijärvellä, ihanassa Purola Farm -maatilamajoituksessa. Puusauna ja lämmin peitto kruunasivat retken. Seuraavana päivänä kotiin ajaessani tajusin, että kuume on nousemassa. Siksi siis edellinen päivä oli tuntunut niin raskaalta helposta hiihto-osuudesta huolimatta.

Retki oli tähän kohtaan elämää täydellinen, ja nyt tiedän että jonakin päivänä tulee sopiva hetki myös pidemmälle hiihtovaellukselle pohjoisessa. Tiedän myös, että pimeä ei pelota minua enää yhtä paljon kuin vielä vuosi sitten.

Muutama sana varusteista

 

Vaikka tämä oli ensimmäinen hiihtovaellukseni, en ostanut retkeä varten uusia varusteita. Sukset, sauvat ja ahkion vuokrasin Liizistä, jota voin lämpimästi suositella. Teltan lumiankkureina käytin vuosia sitten kivikkoista maastoa ajatellen ompelemiani kangaspusseja, jotka toimivat mainiosti ainakin näin metsäisessä maastossa.

Pakkasta oli koko retkeni ajan alle kymmenen astetta. Makuupussini oli periaatteessa tarpeeksi lämmin tähän säähän, mutta kolmantena yönä kosteus jo selvästi alensi sen lämpöarvoja. Tuulettomassa, sumuisessa ja lumisateisessa säässä pussia ei saanut mitenkään kuivatettua. Seuravalla kerralla otan varmasti mukaan myös toisen, ohuemman makuupussin imemään kosteutta.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Hynkänlammella sai tammikuussa telttailla rauhassa

Olin lupaillut 4-vuotiaalle kuopukselleni yöretkeä jo muutaman kuukauden ajan, mutta viikonloput olivat joko olleet täynnä muuta tekemistä tai sää oli ollut surkea. Talvisaikaan en sentään viitsi lähteä lapsen kanssa vesisateeseen telttailemaan. Pitkän odotuksen jälkeen koitti vihdoin vapaa, jonka ajaksi säätiedotus lupasi poutaa, pientä pakkasta ja mahdollisesti jopa auringon pilkahduksen.

Jäisellä ulkoilutiellä saa asetella askeleensa varovasti


Valitsin meille retkikohteeksi Pirttimäen ulkoilualueella sijaitsevan Hynkänlammen tulipaikan. Aivan Nuuksion kansallispuiston eteläpuolella olevalla Pirttimäen ulkoilualueella on hyvin merkitty ulkoiluteiden verkosto ja paljon merkitsemättömiä polkuja. Alueen länsiosassa, Sorlammen ympärillä, kiertää viiden kilometrin pituinen luontopolku, jonka varrelta löytyy muun muassa hiidenkirnuja, luola ja keittokatos. Lumitilanteen salliessa Pirttimäen ulkoiluteille tehdään hyvät ladut, joita on mukava hiihdellä. Tällä retkellä ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, että olisimme sotkeneet latuja.

Puron ylittävä silta tammikuun hämärässä
Lähdimme liikkeelle Nuuksiontien varrella olevalta parkkipaikalta, jolta pääsee Sorlammen luontopolulle. Vaikka luontopolulle ei ole tältä parkkipaikalta opastusta, niin polun löytää helposti kun laskeutuu ensin parkkipaikan kulmalta lähtevää reittiä alaspäin kohti puroa ja sen ylittävää siltaa. Heti sillan jälkeen saavutaan luontopolulle, jonka opasteet on juuri uusittu. Parkkipaikan läheisyyteen pääsee myös bussilla, lähin pysäkki on noin puolen kilometrin päässä parkkipaikasta.

Kun pääsimme matkaan, oli jo auringonlaskun aika, mikä tarkoitti tähän aikaan vuodesta noin puolta neljää iltapäivällä. Kuljimme luontopolkua pitkin pienen Sorlammen ohi, minkä jälkeen oikasimme metsän poikki Hynkälammelle johtavalle ulkoilutielle. Pimeä metsä selvästi jännitti lasta, joten tällainen hiekkatietä pitkin kulkeva reitti oli tällä kertaa juuri sopiva. Alkumatkasta meitä vastaan tuli vielä parkkipaikalle palaavia retkeläisiä, mutta sen jälkeen saimme kulkea aika lailla yksin. Ainoastaan yksi pyöräilijä sujahti hiljaa ohi kirkkaine valoineen taivaltaessamme kohti Hynkänlampea.

Perille päästyä oli jo aivan pimeää ja kaivoin otsalamput esiin. Edellisten kävijöiden jäljiltä keittokatoksessa oli vielä pieni hiillos ja puitakin oli iloksemme pilkottu valmiiksi. Saimme nuotion syttymään vaivattomasti ja pääsimme heti ruoanlaittopuuhiin.

Hynkänlammen keittokatosHynkänlammen keittokatos on rakennettu kallion päälle reilusti lammen rantaa ylemmäs. Ulkoilutie kulkee aivan katoksen tuntumasta. Kyseessä ei siis ole kaikkein erämaisin leiripaikka, kun huussikin sijaitsee tien toisella puolen.

Puuhaillessamme keittokatoksessa ja puuvajalla otsalamppujen valossa, lasta ei enää pelottanut lainkaan. Pieni valo toi tarpeeksi turvaa. Söimme ja pilkoimme puita puuvajan kiinteällä kirveellä. Teltan pystyttämisen jälkeen paistoimme vielä iltapalapopkornit. Tässä vaiheessa huomasin harmikseni, että suola oli jäänyt kotiin. Onneksi mukana oli voita, joka pelasti tilanteen. Koko pieni kattilallinen herkkua katosi alta aikayksikön.

Illan aikana voimistunut tuuli puhalsi suoraan yli Hynkänlammen ja kallion. Kallion päälle tuulensuuntaisesti pystytetty tunneliteltta ei pahemmin heilunut, mutta puiden latvoista kuulunut humina piti minua pitkään hereillä.

Näköala kallion päältä Hynkänlammelle


Pakkasta oli luvattu yöksi muutama aste. Olin varautunut siihen ottamalla sekä lapselle että itselleni kaksi makuualustaa: solumuovisen ja ilmatäytteisen. Lapselle oli mukana myös kaksi makuupussia: lasten ja aikuisten kolmen vuodenajan pussit, jotka laitoin sisäkkäin. Lisäksi minulla oli itselleni talvimakuupussi. Tällä yhdistelmällä pärjäisi vähän kylmemmälläkin säällä mainiosti, jos lapsi vain pysyisi makuupussien sisällä. Tälläkin kertaa pärjäsimme kyllä siinä mielessä mainiosti, ettei kummallakaan ollut kylmä. Koska poika on hyvin liikkuvainen, joiduin kuitenkin ottamaan hänet aamuyöstä osittain oman makuupussini sisälle ja asettelemaan loput pussit yhteisiksi peitoiksi. Arvatenkin oma uneni oli tämän jälkeen entistä katkonaisempaa. Lapsi nukkui tietysti hyvin eikä muistanut ollenkaan että olisi herännyt yöllä. 

Valo siivilöityy puiden välistä
Aamulla nousimme ylös mitä parhaimpaan talvisäähän, vain lumi puuttui. Aurinko paistoi vielä matalalta ja valo siivilöityi puiden lomasta. Kesäretkistä poiketen minulla ei ollut juomavesiä mukana, jotta sain rinkan painon pidettyä kohtuullisena (lähtiessä painoa oli aika tasan 20kg poislukien kamera, joka kulkee omassa vyölaukussaan). Niinpä ensimmäiseksi lähdimme lammelle vedenhakuun. Hynkänlammen rantaan vievä kallio on aika jyrkkä ja varsinkin näin talvisaikaan kannattaa olla tarkkana askelten kanssa tai kiertää suosiolla metsän kautta.

Lammen rannassa on laituri, joka kesällä houkuttelee uimaan. Nyt järveä peitti viiden sentin jääkerros, jonka rikkominen pienellä retkikirveellä oli lapsen mielestä ihan parasta. Meidän pitikin palata rantaan kirveenkäyttöharjoituksiin uudestaan vielä aamupalan jälkeen.


Avantoa hakkaamassa Hynkänlammen rannassa


Paluumatkalle lähdimme puolenpäivän aikaan. Emme palanneet lähtöpaikkaamme, vaan kävelimme päinvastaiseen suuntaan Pirttimäen ulkoilumajalle. Harmillisesti Pirttimäen kahvila ei ollut auki, mutta kahvilan pihapiirissä olevalla leikkipaikalla vietimme jonkin aikaa ennen kuin suuntasimme Kunnarlantien varteen bussia odottamaan.

Meillä oli mukava talvinen retki, mutta kylmän vuodenajan nukkumisjärjestelyä tämän lapsen kanssa täytyy vielä pohtia, jotta saan seuraavalla kerralla itsekin nukuttua.


Lisää telttaretkiä Nuuksioon tai sen lähelle:

Kevätyö lapsen kanssa Nuuksiossa -mitä mukana?
Miksei aina voi olla maanantai?