torstai 26. huhtikuuta 2018

Sudenpentulauman yöretki Kuusituvalla

Punainen mökki mäen päällä, peltojen keskellä. Takana oleva työviikko unohtuu täysin kun saavun mökin pihaan kaksi pientä partiolaista kyydissäni. Edessä on yhden yön retki oman lauman kanssa partiokämppä Kuusitupaan.

Kuusitupa

Kohta saapuvat muutkin ja koko retkiporukka on kasassa: kahdeksan tokaluokkalaista sekä neljä aikuista. Kun talo on tutkittu, nukkumapaikat jaettu ja sängyt pedattu, siirrytään ulos nuotionsytytyspuuhiin. Jokainen lapsi saa osallistua nuotiopuiden sahaukseen ja kantamiseen sekä makkaratikkujen vuolemiseen. Yhteisvoimin saadaan nuotio syttymään ja päästään makkaran ja vaahtokarkkien paistoon.


täydellinen vaahtokarkkiKevätilta on valoisa ja mieli tekisi jäädä ulos, mutta nuotioeväiden jälkeen on aika ryhtyä iltatoimiin. Nälkäisimmät syövät vielä voileipää ennen nukkumaanmenoa. Saattaapa sängyistä kuulua karkkipussien rapinaakin. Ennen pitkää otsalamppu toisensa jälkeen sammuu ja ainoa ääni on tasainen tuhina.

Aamulla tuvassa on rauhallinen tunnelma. Yksi lukee kirjaa, toiset vahtivat takkatulta ja osa makoilee sängyissä. Lipunnostoon lähdettäessä yhdellä jos toisellakin on vielä pyjamanhousut jalassa. Aamupalan jälkeen onkin jo hyvä laittaa ulkovaatteet päälle ja lähteä opettelemaan uusia asioita.

Kuusitupa sisältä

Ennen lounasta lapset ehtivät harjoitella lipunnostoa ja -laskua, vuolla kiehisiä, sytyttää nuotiota, testata kuinka eri kangasmateriaalit palavat ja tehdä trangialla lämmintä mehua. Lounaan jälkeen tiskataan sekä omat että yhteiset astiat, pidetään pieni ruokalepo ja ryhdytään pakkailemaan tavaroita. Tuvan ja nuotiopaikan siistimisen jälkeen jää vielä aikaa leikille ja keppien vuolemiselle.

Kiehisiä

Melkein valmis makkaratikku

Kun kysyin lapsilta retken päätteeksi, mitä he haluaisivat tehdä seuraavalla yöretkellä, niin sain vastaukseksi: paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja sekä vuolla makkartikkuja. Mitä sitä sen monimutkaisempaa.


Aikaisempia partioaiheisia kirjoituksia blogissa:

Eräs partioretki aikuisen ja lapsen silmin
Pinkissä oli kivaa (ja raskasta)
Meidän ensimmäinen partioretkemme

Ehkä sinua kiinnostaa myös:

Kolmen vuodenajan makuupussi lapselle 
Rinkka lapselle tai nuorelle




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti