maanantai 23. heinäkuuta 2018

Stora Herrö ja Pentala - melontaretkeilyä ja historiaa

Espoon saaristossa on kesäisin upeat mahdollisuudet retkeilyyn niin omalla veneellä, meloen, kuin saaristoveneelläkin. Telttailualueita ja tulipaikkoja on monessa ulkoilusaaressa. Kaikissa saarissa ei saa yöpyä, mutta päiväretkien kohteeksi niistä sopii jokainen.

Ilta-auringossa Stora Herrön rantakalliolla


Endorfiininmetsästäjän blogissa on hyvät kuvaukset Espoon ulkoilusaarista retkeilijän näkökulmasta. Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo tuo hienon lisän saaristoretkeilyyn. Pentalassa ei tarvitse olla yksin, mutta pienemmissä saarissa on ruuhkaa paljon vähemmän kuin vaikkapa Nuuksiossa. Jopa heinäkuun helteillä saaristosta on mahdollista löytää ihan oma rantakaistale.

Meidän melontaretkemme kohteeksi valikoitui Stora Herrö, jonne on lasten kanssa helppo meloa suojaista reittiä pitkin.

Mahtuvatko kaikki tavarat kajakkien kyytiin?


Takakontti täynnä tavaraa


Edessä oli kahden yön melontaretki saaristoon. Vaikka sää oli helteinen, tuntui että mukaan otettavaa tavaraa kertyi taas yllin kyllin. Kävipä mielessä, että miten ihmeessä koko takakontillinen varusteita saadaan sullottua kahden kaksikkokajakin kyytiin. Hyvinhän ne sinne upposivat, kahden aikuisen ja kahden lapsen varusteet, ruoat ja ja vedet. Jäipä vielä tilaa ylikin.



Kuinka paljon puhdasta vettä tarvitaan?


Kaikkein hankalinta oli arvioida tarvittavan veden määrää. Stora Herrössä on kaivo, mutta sen kunto ei ollut etukäteen tiedossa. Lisäksi tiesimme, että merivedessä on ainakin jonkin verran sinilevää, joten siitä ei saisi puhdasta edes keittämällä.

Niinpä pakkasimme mukaan 16 L puhdasta vettä, eikä siinä ollut mitenkään liikaa 2 vrk helleretkelle. Stora Herrön kaivo löytyi, mäen päältä saaristovenelaiturin ja uimarannan väliltä. Kaivo toimi ja sen luona olleen kyltin mukaan kaivovettä saattoi keitettynä käyttää. Koska mukana tuodut vedet riittivät, me käytimme kaivovettä kuitenkin vain tiskaukseen, keittämättä.



Menomatka Suomenojalta Stora Herröhön


Lapsi meloo kaksikkokajakin etumelojana


Kajakkien saamiseen vesille menee helposti hetki jos toinenkin, vaikka valjastaisi lapsetkin mukaan kantamiseen ja pakkaamiseen. Lähdimme retkelle suosiolla ravintolan kautta, jottei nälkä yllättäisi ennen laiturista lähtöä. Vatsa täynnä on kaikilla mukavampaa. 

Neljän aikaan iltapäivällä olimme lopulta valmiita työntämään alukset vesille. Kauniina heinäkuun päivänä veneliikenne oli vilkasta, joten meloimme rantoja seuraillen ja veneväyliä vältellen. Yhden aikuisen meloma kaksikkokajakki ei ole kovin ketterä alus, vaikka peräsimen avulla varsin helposti ohjautuukin.

Esikoinen osaa ja jaksaa jo meloa itse, mutta joutuu melomaan isoa kaksikkokajakkia pelkillä käsivoimilla, jalat kun eivät millään yllä jalkatuille. Ei voi siis mitenkään vaatia, että lapsi meloisi koko matkaa.

Kuopukselle laitoin melaan karkuremmin, mutta sitä ei tarvittu kertaakaan. Viisivuotias piti melastaan hyvää huolta, vaikka varsinainen melominen jäikin vähemmälle. 

Pentalan hiekkarannan lahti oli vihreänä sinilevästä
Pentalan hiekkarannalla saimme ensituntuman sinilevän määrään. Koko lahti lainehti vihreänä noustessamme rantaan. Pentalan hiekkaranta on kaunis ja ainutlaatuinen, oli surullista katsoa vihreää puuroa vedessä. Vielä surullisempaa oli tosin haistella rannan vieressä olevaa pusikkoa. Vessojen puute tuntui selvästi nenässä. Tällaista en ollut huomannut pysähtyessäni rannalla viime kesän yömelontaretkelläni.

Merelle päivän katsoessa vesi lainehtii sinisenä eikä sinilevää huomaa
Eväs- ja etenkin juoksutauko teki kuitenkin lapsille hyvää, vaikka lopullinen kohteemme, Stora Herrö, oli enää pienen matkan päässä.

Perillä ilta-auringon aikaan


Rantauduimme Stora Herrön itäpuolelle suojaisaan lahteen. Aurinko ei enää tälle puolelle saarta paistanut, joten otimme eväät matkaan ja lähdimme etsimään sopivaa illanviettopaikkaa saaren toiselta puolelta. Stora Herrössä on monta hormillista tulistelupaikkaa eri puolilla saarta. Kannattaa tosin muistaa, että pahimman metsäpalovaaran aikana noiden hormillistenkin tulipaikkojen käyttö on kielletty.

Päivän viimeinen saaristovene oli lähtenyt jo aikoja sitten. Saaristovenelaiturin vieressä, kalliolla, odotti meille sopiva paikka tyhjänä ilta-auringossa kylpien. Taisi mennä melkein puoleen yöhön ennen kuin teltat olivat pystyssä ja pienet retkeilijät unten mailla.

Saaaristovenelaituri ilta-auringossa



Stora Herrössä on tekemistä, vaikka ei uimaan päästäisikään


Alkukesästä tätä retkeä suunnitellessani olin haaveillut Pentalan ja Stora Herrön hiekkarannoista. Siitä, kuinka lapset leikkivät rantavedessä ja itse istun varjossa vahtimassa. Käyn uimassa ehkä aamulla tai vielä myöhään illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa. 

Sinileväpuuro esti kuitenkin tehokkaasti kaikki vesileikit. Jos mietit, päästäisitkö lapset leikkimään sinilevää sisältävään veteen, kannattaa käydä lukaisemassa Retkipaikan loistava artikkeli aiheesta.

Osa Stora Herröstä on yksityisaluetta. Retkeilykäytössä olevallakin alueella riittää kuitenkin kuljettavaa koko päiväksi. Saarella on muun muassa kiintorasteja, joita kävimme etsimässä geotkätkön hakemisen lisäksi. Samalla tuli napsittua aika monta mustikkaa polkujen varsilta.

Mustikkametsää Stora Herrössä

Sinileväinen lahti ja rantakalliota

Näkymä Stora Herrön näkötornista merelle


Rantakallioilla kiipeilystä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Retkellä tiskauskin on lasten mielestä hauska ohjelmanumero, toisin kuin kotona. Päivään kuului myös vierailu naapurisaarella, sumopainia rantahiekalla ja näkötorniin kiipeäminen. Iltapalaa syömään siirryimme taas tutulle paikalle saaren länsipuolelle.

Paluumatkalla pysähdyimme jälleen Pentalassa, tällä kertaa saaristomuseoon tutustuen


Aamulla pakkasimme leirin kasaan, söimme aamupalan ja lähdimme jälleen kohti Pentalaa.

Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo on kaunis ja mielenkiintoinen käyntikohde, joka esittelee saariston historiaa. Yksityiskohtainen retkikuvaus kauniine kuvineen Pentalan saaresta löytyy Maisemaonnellinen -blogista, kannattaa käydä lukemassa.
Pentala on suurelta osin yksityisomistuksessa ja luonnonsuojelualuetta. Saaren luonto on herkkää ja erityisesti luonnonsuojelualueella liikkuessa pitää muistaa pysyä valmiilla poluilla. Telttailu on Pentalassa kielletty.

Saaristovene pysähtyy museon rantaan monta kertaa päivässä, Alueella on kahvilan lisäksi Lilla Villan -rakennus, jossa voi syödä omia eväitä sisätiloissa. Myös puhdasta juomavettä on saatavilla. Pentalaan on helppo tulla päiväretkelle lasten kanssa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa aukioloajat museon sivuilta.

Museoalueelta pääsee kävelemään luontopolkua pitkin niin saaren keskellä olevalle järvelle kuin eteläpuolen hiekkarannalle. 

Museoalueen vieressä on  myös venekerhon ravintola, josta saa lämmintä ruokaa. Meidän kokemuksemme ravintolan buffetista ei tosin ollut kovin hyvä. Viereiseen pöytään kannetut lista-annokset toisaalta näyttivät herkullisilta. Kuopuksen juostessa ympärillä tartuimme vain helpoimpaan vaihtoehtoon, emmekä tilatessa edes huomanneet ettei seisovan pöydän lisäksi olisi ollut muutakin tarjolla.

Pentalan saaristomuseon rakennuksia


Pentalan saaristomuseon kartta


Ranta-aitta


Meidän matkamme jatkui Pentalasta takaisin melontaseuran rantaan purkamaan tavaroita ja puhdistamaan kajakkeja, jotka pääsivät saman tien takaisin vesille seuraavien aikuinen-lapsi -melontaparien käsissä.



Viime kesänä meloimme lasten kanssa Kolovedellä, silloin ei sää ollut yhtä aurinkoinen:

Retkimelontaa Kolovedellä koululaisen ja leikki-ikäisen kanssa

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kirkkaassa ilta-auringossa Kaihuanvaaran Juhannuskalliolle

Juhannussunnuntaina, kahden sateisen lomapäivän jälkeen, aurinko tuli vihdoin esiin. Houkuttelin kuopukseni mukaan iltakävelylle Kaihuanvaaran Juhannuskallion näköalapolulle.

Hieno kelo Kaihuanvaaran kangasmetsässä

Kaihuanvaara on pieni ja sympaattinen retkeilyalue, joka sijaitsee Rovaniemen itäosassa, Kemijoen varressa. Vaaran rinteillä risteilee eri pituisia retkeilypolkuja sekä luontopolku, joka esittelee ruokasieniä. Lisäksi alueelta löytyy päivätupa, kaksi laavua sekä kaksi näkötornia.

Lyhyin Kaihuanvaaran reiteistä on 3 km pituinen Juhannuskallion näköalapolku, jonka varrella on toinen näkötorneista sekä laavu.

Kaihuanvaaran näkötorni

Meidän oli ollut tarkoitus kiivetä Kaihuanvaaralle jo edellisenä iltana ihailemaan yötöntä yötä koko perheen voimin. Flunssa ja vesisade olivat kuitenkin sotkeneet suunnitelmat. Nyt aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, kun ajoimme Kemijoen vartta kohti Kaihuanvaaraa.

Näköalapolun lähtöpiste sijaitsee Kaihuanvaaran rengastien varrella. Parkkipaikalta johtaa ensin leveä tie radiomaston ohi. Maston jälkeenkään maisemat eivät heti hivelleet silmää, vaan avarassa maastossa näkyi paljon koneiden jälkiä. Jostain kaukaa kuului koirien haukuntaa ja pyssyjen pauketta. Mietin jo hetken, oliko tullut tehtyä huono kohdevalinta tälle illalle.

Karua maisemaa näköalapolun alkupuolella

Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja vähitellen näkymä ympärillämme muuttui hienoksi, kumpuilevaksi kangasmetsäksi. Mitä ylemmäs rinnettä kiipesimme, sitä erikoisemman näköisiä, monihaaraisia, vänkkyröitä ja vinoon kasvaneita puita tuli vastaan.

Kaatunut kelo pehmeällä sammalmättäällä

Vinoon kasvaneita puita

Väkkyröitä puita luontotornin alla


Saavutimme pian näkötornin, jonne kipusimme ihailemaan puiden latvojen välistä pilkottavaa Kemijokea. Vaaran päällä huokui rauhallinen tunnelma. Olisin mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa viettämään iltaa näkötornin vieressä olevalle laavulle. Mieli olisi myös tehnyt jatkaa matkaa pidemmälle reitille, kohti toista näkötornia. Palasimme kuitenkin takaisin autolle samaa reittiä kuin olimme tulleetkin.

Loput Kaihuanvaaran poluista jäivät meidän osaltamme seuraavaan kertaan. Tunnelmia alueen muista reiteistä voit käydä lukemassa vaikkapa Pää pilvissä ja Arctic spell- blogeista.

Kemijoki pilkottaa puiden takaa

Juhannuskallion laavu

Lapsi kävelee polkua pitkin


25 km päässä Kaihuanvaarasta sijaitsee Auttikönkään luontopolku, jossa kannattaa ehdottomasti poiketa, jos on liikkeellä tällä suunnalla.

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Auttikönkään luontopolku Rovaniemellä - huippukohde lapsiperheelle

Sopiva sekoitus erilaisia luontotyyppejä, veden kuohua, upeita kivenlohkareita ja historiaa. Helpohko, mutta mäkinen, 3.5 km:n pituinen ympyräreitti, jonka hankalimmissa kohdissa on portaita, kävelysiltoja ja pitkospuita. Lisäksi riippusilta joen yli, laavu nuotiopaikkoineen, näkötorni sekä sympaattinen kahvila. Tällainen on Auttikönkään luontopolku Rovaniemellä, Posion rajan tuntumassa.

Auttijoki virtaa kauniina ja tyynenä

Vaikka Auttikönkään luontopolku kulkee osittain haastavassa maastossa, niin se ei ole varsinaiseti hankalakulkuinen. Reitti oli juuri sopivan vaihteleva 5- ja 9-vuotialle retkeilijöille. Polulla riittää kuitenkin mäkiä ja portaita kiivettäväksi, joten pienempien lasten kanssa retkeillessä voi olla hyvä ottaa mukaan jonkinlainen kantoväline jyrkimpiä mäkiä varten. Itse Auttiköngästä pääsee  katsomaan esteetöntä polkua pitkin könkään ylittävältä sillalta sekä parkkipaikan ja kahvilan läheisyydessä olevalta katselupaikalta, vaikka lastenrattaiden kanssa.

Uittoränni Auttikönkäällä

Patokoneistoa Auttikönkäällä

Uittoränni Auttikönkäällä



Könkäälle on aikoinaan rakennettu tukkien uiton mahdollistava uittoränni. Rännin jäänteitä, korkeita kallioita ja veden kuohumista katsellessa on helppo tuntea syvää kunnioitusta sekä entisajan työmiehiä että luontoa kohtaan. 

Näkymä Auttijoen rotkolaaksoon


Heti könkään jälkeen noustaan portaita pitkin korkealle mäen päälle. Pian laskeudutaan kuruun, jossa lojuu valtavia kivenlohkareita sikin sokin. Kivet ovat kuin pilviä, jokainen näkee niissä erilaisia muotoja ja kuvia. Toinen lapsista bongasi jostain kurun pohjalta kivisen sydämen, jota ei harmikseen saanut kameralla vangittua.

Ensimmäisten metalliportaiden sivuun on tehty puinen baana koiria varten. Myös kurun porrasreitin voi kiertää hieman pidempää, portaatonta reittiä pitkin.

Kivikkoinen kuru Auttijoen tuntumassa

Kurun jälkeen luontopolku kulkee joen suuntaisesti vaihtelevassa metsämaastossa esitellen alueen historiaa ja luontoa. Aluksi puiden välistä vilahtaa vielä Auttiköngäs ja sen alajuoksua, mutta sen jälkeen joki jää piiloon vähäksi aikaa.

Pitkospuita metsäpolulla

Onnellinen retkeilijä





Noin puolessa välissä reittiä vastaan tulee Auttijoen ylittävä silta sekä joen rannalla oleva laavu. Joen törmällä on portaat, joten laavulle voi tulla pitämään taukoa myös melontaretkellä. Hiljaa virtaava joki ja ympärillä oleva vehreys tekee paikasta mieltä rauhoittavan.


Riippusilta Auttijoen yli

Laavu ja nuotiopaikka Auttijoen rannalla


Tyyni joki riippusilan alla


Riippusillan jälkeen alkaa nousu Könkäänvaaralle. Joen tuntumassa kasvillisuus on rehevää.  Silmä löytää metsästä toisen toistaan kauniinpia yksityiskohtia. Mitä ylemmäs noustaan, sen karummaksi maasto muuttuu, kunnes ollaan vaaran päällä, kallioisella mäntykankaalla.

Meidän retkipäivämme, juhannuspäivä, oli sateinen. Sade oli pitänyt taukoa retkemme ajan, kunnes juuri ennen Könkäänvaaran lakea taivaan vesihanat avautuivat uudestaan. Nostimme huput päähän ja jatkoimme verkkaisesti matkaa antaen kanssaretkeilijöiden juosta ohi. Kiipesimme näkötorniin ja etsimme geokätkön kenenkään häiritsemättä. Esikoinen nautti tornin räystäältä kämmenselälle putoavista sadepisaroista, kuopuksella taas oli jo kahvilan herkut mielessä ja kova halu jatkaa polkua pitkin eteenpäin muiden perässä.

Sadepisarat tippuvat kämmenelle luontotornin räystäältä


Matka vaaran päältä takaisin parkkipaikalle ja kahvilalle sujui joutuisasti alamäkeen. Kun autojen äänet jo kuuluivat hiekkatieltä, polulla tuli vastaan vielä yksi erityisen kaunis kosteikkopaikka. Sadesää sai luonnon hehkumaan syvän vihreän eri sävyissä valoisana keskikesän päivänä.

Hieno vehreä kosteikko luontopolun lopussa