Kämmenlammen laavu

Talvinen Vaakkoi ja Kämmenlampi – pääkaupunkiseudun kaunein laavu

Talvinen, lumen kuorruttama metsä, helppokulkuiset polut ja kauniit maisemat. Mitä muuta voisi ihminen retkeltä toivoa? Vaakkoista löytyy lisäksi pääkaupunkiseudulla harvinaisempi rakennus: laavu ja vieläpä erityisen kaunis ja siisti sellainen.

Kahden kilometrin matkan Kämmenlammen laavulle voisi hyvin kävellä pienempienkin lasten kanssa, heidän tahtiaan, niin kesällä kuin talvella. Tai voisi taivaltaa vielä lyhyemmän matkan Väärä Mustan tai Saaren Mustan rannalle ja kallioille ja silti tunnelma olisi jo melkein kuin erämaassa.

Vaakkoi ja Kämmenlampi pähkinänkuoressa

  • Helsingin kaupungin ulkoilualue Espoon ja Vihdin rajalla, Nuuksion itäpuolella.
  • Kaunista metsää ja pieniä erämaisia järviä ja lampia.
  • Ei merkittyjä reittejä, mutta paljon hyviä polkuja, joita on helppo seurata, kun pitää samalla puhelimesta kartan auki. Monet poluista näkyvät Retkikartassa ja vielä useampi Open street map -kartoissa. Pieniä polkuja on lukuisia, joten sähköinen tai paperinen kartta (esim. Karttakeskuksen Nuuksio-Luukki) ja kompassi ovat tarpeelliset täällä liikkuessa.
  • Leiriytyminen ja tulenteko on kielletty. Poikkeuksena Kämmenlammen laavu, jonka edustalla on nuotiopaikka ja johon mahtuu nukkumaan noin kuusi ihmistä.
  • Kämmenlammen laavulle on matkaa Saarijärven parkkipaikalta n. 2 km. helpohkoa polkua pitkin. Lumiseen aikaan pienimpiä voi vetää pulkassa.
  • Kämmenlammella on laavun lisäksi laituri ja portaat veteen, siisti huussi ja puuvaja. Meidän retkemme aikaan puuvaja oli tyhjä ja vieressä oli kasa märkiä rankoja. Kannattaa ottaa omat puut mukaan, jos haluaa varmistaa tulistelun.
  • Pysäköinti: Saarijärventie 1 (uimarannan osoite, tilava parkkipaikka ja polut löytyvät Vihdintien toiselta puolelta).
  • Bussipysäkki pari sataa metriä parkkipaikan jälkeen. Linja U346 (Helsinki-Karkkila/Vihti) kulkee tosin vain arkisin eikä silloinkaan päiväretkeä mahdollistaen.

Talvinen polku läpi Vaakkoin Kämmenlammen laavulle

Tammikuinen iltapäivä Vaakkoissa

Kauniin, lumen kuorruttaman metsän läpi vie kaunis polku, jota on helppo kävellä. Tästä on selvästi kulkenut muitakin edellisen yön lumisateen jälkeen, muttemme silti näe metsässä kuin pari vastaantulijaa. Kahden kilometrin matkalla Kämmenlammen laavulle etsimme yhden geokätkön, ihailemme rauhassa uinuvaa Saaren Musta -järveä ja hengitämme syvään lumen raikastamaa ilmaa.

Saaren Musta talviasussa

Edellisen, täysin mustan talven jälkeen nautin täysillä jokaisesta askeleesta, lumen narskahduksesta kengän alla ja jokaisesta niskaani puista putoavasta lumiryöpystä. Tai no, ehken ihan täysillä viimeisestä, mutta lumi tuntuu ja näyttää ihan satumaiselta.

Kun Kämmenlammen laavu tulee näkyviin puiden lomasta, hengähdän ihastuksesta. Miten kauniisti se sopii paikallensa. Kävelen suoraan lammen rantaan unelmoiden jo hetken kesästä ja uimisesta.

Kämmenlammen laavun tulee näkyviin puiden lomasta

Laituri Kämmenlammen laavun rannassa

Kaivan repusta kuivat pikkupuut ja ryhdyn tekemään tulia. Kaupasta evääksi napatut pasteijat eivät vaadi kovin suurta nuotiota ja kaakaokin on pysynyt termospullossa lämpimänä.

Tulisijan reunoille on aseteltu puita kuivumaan, mutta ne ovat yhä niin litimärkiä etteivät ilman pienemmäksi pilkkomista pala kunnolla, kunhan vain savuavat. Puuvaja on tyhjä, sen vieressä on kasa rankoja ja vajan seinällä sahoja. Olisiko nämä puut ehkä sahattu noista rangoista eikä ehkä vielä edes tarkoitettu poltettaviksi. Puuvajan seinällä kun on kyltti: ota polttopuut tästä.

Kämmenlammen tyhjä puuvaja sekä kasa rankoja vieressä

Lähdemme paluumatkalle kiertäen Saaren Mustan toiselta puolelta kuin tullessa. Myös itäpuolella on helppo seurata polkuja muiden jälkiä pitkin.

Paluureitillä kävelemme pätkän matkaa Reitti 2000 -polkua, joka kulkee Vaakkoin läpi sen pohjoisosasta. Tässä kohtaa tuo reitti ei eroa alueen muista poluista mitenkään muuten, kuin että se on merkitty puihin sinivalkoisin neliöin. Toisin paikoin tuo sama reitti kulkee leveitä ulkoiluväyliä pitkin.

Koko aikana laavulla ei ollut ketään muita kuin me. Hämmentävää. Oli toki arkipäivä, mutta kuitenkin vielä koululaisten joululoma.

Vaakkoille on helppo antaa lämpimät suositukset retkikohteena, laavun kanssa tai ilman ja ihan mihin vuodenaikaan tahansa.

Toinen ihana talviretken kohde pääkaupunkiseudulla on Kirkkonummen Meiko. Lue täältä kirjoitukseni Meikosta talvikohteena.

Saaren Musta vielä kerran

4 comments

Hei,
Jokamiehenoikeudella saa yöpyä myös muualla kuin laavun alueella😊

Jokamiesoikeus ei päde ihan missä vaan. Esim. Luonnonsuojelualueet. Nuuksiossa voi yöpyä merkatuilla leiriytymisalueilla , laavuilla tai vuokratussa mökissä. Eipä ihme että Nuuksiossa laittomia tulipaikkoja, eikä ees tulipalo varoituksista välitetä.. pelkkä tulentekopaikkakaan ei silloin riitä, pitää olla hormi

Kyseessä kun vain ei ole luonnonsuojelualue – se ei erotu Maanmittauslaitoksen kartalla tavallisesta metsästä mitenkään, kunnes sitten paikan päällä tulee vastaan maanomistajan (Helsingin kaupunki) kylttejä, jotka kieltävät leiriytymisen. Nuo ohjeet ovat kuitenkin käytännössä aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä niille ei ole laillista perustetta. Helsinki vain tykkää isotella ja mieltää laajat ulkoilualueensa luultavasti puistoiksi, joissa jokaisenoikeudet eivät enää täysin toimi kaupungissa. Tästäkin löytyy paljon artikkeleita ja keskustelua netistä, ja oikeusoppineetkin ovat sitä mieltä, ettei Helsinki voi noin vain näin toimia (poislukien tietysti kaupungin juristit, joilla kumma kyllä ei ole lakitekstiä siteerattavaksi, kun sitä pyydetään).
Luvattoman tulenteon suhteen olet kyllä täysin oikeassa. On todella kurjaa ja vaarallista, kun sitä tapahtuu niin laajasti. Sikäli siis myös ymmärrän nämä laittomat leiriytymiskiellot, kun ei haluta kaiken maailman häiriköitä pilaamaan luontoa ja muiden retkeilyelämyksiä.

Eija / Muurahaistenpoluilla

Olen itse ajatellut tämän juurikin niin, että täällä ruuhka-Suomessa leiriytymistä halutaan ohjata paikkoihin, joissa on sitä varten toimivat retkeilyrakenteet, kuten huussit. Juurikin Nuuksiossa näkee valitettavan hyvin suurten massojen kuluttavan vaikutuksen luontoon. Se on hyvä ohjata valmiille poluille ja leiriytymispaikkohin.

Vastaa