Äkäslompolo

Iltasella Kuertunturille

Kuten todettu, pimeä on alkanut kiehtomaan minua viime aikoina. Yhtenä iltana Ylläksen joululomalla kävin yksin hiihtämässä, ihailin revontulia ja jopa nautin pimeässä olosta ilman epämiellyttävää pelkoa. Seuraavaksi rupesin haaveilemaan jonkin tunturin huiputtamisesta pimeässä. Sitä ei rohkeus riittänyt lähteä yksin yrittämään, onneksi mies lähti mielellään mukaan. Mummi jäi nukuttamaan lapsia kun me läksimme kahdestaan kohti Kuertunturin lumikenkäreittiä.

Äkäslompolon kylän valot Kuertunturin päältä nähtynä
Reitille pääsee Äkäslompolon Pyhän Laurin kappelin takaa, tosin pimeässä tuli ensin pieni epäusko, koska reitti lähtee aivan kappelin takana olevan talon nurkalta. Tunsimme itsemme vähän häiritsijöiksi, kun pihan valot rävähtivät päälle. Reitti oli hyvin merkitty ja suurimmaksi osaksi niin tallattu ettei lumikenkiä olisi tarvittukaan. Oikeastaan vasta tunturin päälle päästyä kengistä oli iloa, siellä pystyi sitten helposti liikkkumaan missä halusi. Tietysti myös alaspäin oli paljon hauskempi tulla vauhdilla polun ulkopuolella.

Ylläksen katuvalot sammutetaan kymmeneltä, jotta valosaaste ei haittaisi revontulien ja tähtitaivaan ihailua, mutta totta puhuen ihan hirvää eroa en huomannut näin ylhäältä tuota kylää katsoessa, niin paljon muita valoja siellä oli. Tällä kertaa revontulet eivät muutenkaan loistaneet parhaimmillaan, mutta oli silti hieno tunnelma seistä tunturin päällä pimeässä ja miettiä eri ilmansuunnissa näkyvien keinovalojen lähdettä.

Muita kertomuksiani Ylläkseltä:

Hiihtämisen riemua
Rakastan ja pelkään pimeää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Äkäslompolo, Kuer-tunturi, lumikenkäily, oma aika, päiväretki, pimeänpelko, talvi, Ylläs, 4 comments

Rakastan ja pelkään pimeää

Jo useampana vuonna olemme löytäneet itsemme marras-joulukuussa napapiirin pohjoispuolelta. Kun toiset suuntaavat etelän aurinkoon, niin me lähdemme pohjoisen siniseen hämärään. Jos meri oli ensirakkauteni, niin luminen kaamos saa tällä hetkellä sydämeni sykkimään. Rakastan sitä kuinka pimeys antaa luvan nukkua kellon ympäri ja häivyttää taustalle tunteen siitä, että lomallakin pitäisi olla tehokas. Normaalistihan tällaisen aamuihmisen päivä on täysin pilalla, jos puolenpäivän aikaan vielä vetelehditään sisällä. Kaamoslomalla mieli rauhoittuu ja päivän ulkoiluksi riittää vaikka ihan lyhyt kävelylenkki. Sen ajankohdallakaan ei ole niin väliä, koska melkein koko ajan on kuitenkin pimeää. Ja sitten ei kuitenkaan ole, koska lumi valaisee maiseman.

Rakastan pimeää ja hämärää, mutta samalla pelkään niitä. Oikeastaan vasta tänä syksynä olen uskaltanut valaistujen alueiden ulkopuolelle yksin. Uskaltauduin jopa hiihtelemään Oittaalla valaisemattomilla laduilla, vaikka näin Espoossa syntyneenä ja kasvaneena Bodominjärven ympäristö saa mielikuvituksen erityisen hyvin laukkaamaan.
 

Uuden järkkärirungon myötä sain taas kipinän valokuvaamiseen ja huomasin, että kameran kanssa säätäminen auttaa työntämään pelot taka-alalle. Ilman kameraa, yksin ollessa kaikki puut ja niiden varjot näyttävät ihan erilaisilta kuin valoisaan aikaan. Onneksi ihan korvessa pelottaa vähemmän kuin kaupunkimetsissä tai ainakin silloin on helpompi vakuuttaa itselle, ettei lähettyvillä todennäköisesti ole ketään tai mitään mistä voisi oikeasti olla vaaraa.

Rinkkaputken Annen uudenvuodenlupaus on selättää pimeänpelko täysin vuonna 2017. Itse en usko ihan niin pitkälle pääseväni, mutta koitan ainakin antaa pelon olla rajoittamatta ulkoiluani kovin paljoa. Viime viikolla Ylläksellä lähdin yksin hiihtämään ja kuvaamaan vasta kymmenen aikaan illalla, mikä on ollut aiemmin itselle täysin vieras ajatus. Puolenyön jälkeen mökille palatessa tiesin, että olen löytänyt uuden tavan nauttia ulkoilusta ja aion lähteä yksin pimeyteeen uudestaankin. Jonain päivänä ehkä vielä jonnekin, missä ainoat valonlähteet ovat kuu ja tähdet.

Yleensä olemme olleet kaamosaikaan liikkeellä oman perheen kesken, mutta tänä vuonna vietimme joulua Ylläksellä isommalla porukalla. Ihan samanlaiseen kaamoshorrokseen ei siis päästy vaipumaan kuin aiempina vuosina, mutta rauhoittumaan pystyin ja yhtä lailla raastavalta tuntui palata lumettomaan kotikaupunkiin. Onneksi joulukiireet ovat kuitenkin jo takana ja lomaakin vielä viikko jäljellä. Ehkä lähden vielä jonakin kirkkaana yönä kuvaamaan täällä kotiseudullakin.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Äkäslompolo, kaamos, pimeänpelko, Ylläs, 4 comments