lapset

Kesänviettoa Holma-Saarijärvellä

Kesänviettoa Holma-Saarijärvellä

9-10.6.2019

Holma-Saarijärven leiripaikka on esikoiseni mielestäni erityisen hieno. Eikä hän ole mielipiteineen yksin. Tämä kaunis saari on kesäviikonloppuisin varmasti yksi Nuuksion suosituimpia ja samalla rauhattomimpia kohteita.

Holma-Saarijärven saaren profiili

Retken ajoittaminen arkiyölle auttaa välttämään suurimmat ruuhkat. Otinkin maanantain vapaaksi ja pakkasin rinkkaan lasten toiveiden mukaiset eväät: makkaraa, vaahtokarkkeja, voileipää, suolakeksejä, puuro-, kiisseli- ja lättyainekset sekä pussipastaa. Yksi rasia tomaattejakin sentään mahtui mukaan.

Lisäksi lapset saivat vielä itse käydä lähikaupassa ostamassa telttaherkkuja. Tarkoitus oli, että he ostaisivat pienet, helposti rinkkaan mahtuvat karkkipussit. Tai ainakin minun tarkoitukseni. Kuopus tuli kauppareissulta onnellisena kotiin ja kertoi, että hänen rahansa olivat riittäneet paketilliseen pakastedonitseja.

Polku Siikaniemestä Holma-Saarijärvelle

Aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä lähdimme matkaan. Minä, molemmat lapset sekä esikoisen paras ystävä. Pojat ovat jo niin isoja, että jaksavat kantaa omia tavaroitaan enkä minäkään siis täysin lyyhistynyt rinkkani painon alle, vaikka olinkin yksin kolmen lapsen kanssa. Lisäksi olin vihdoin saanut hankittua vedensuodattimen, joten juomavettä ei tarvinnut kantaa mukana.

10-vuotias esikoinen kantoi omassa, itse pakatussa, rinkassaan kaiken tarvitsemansa ruokia ja telttaa lukuun ottamatta. Poika kantoi lastinsa sinnikkäästi, mutta luulen että seuraavalla kerralla hän punnitsee tarkemmin, mitä kaikkea tarvitsee mukaan.

6-vuotiaan kuopuksen repussa oli menomatkan eväiden (ja donitsien) lisäksi hänen oma makuualustansa, joka piti ehdottomasti kiinnittää repun ulkopuolelle, kuten minullakin oli.

Kahden kilometrin matka Siikaniemestä Holma-Saarijärvelle sujui hujauksessa tuttuja metsäpolkuja pitkin.

Sorsapoikue

Ethän ruoki linnunpoikasia

Heti telttailualueelle saavuttuamme paikalle ilmestyi emosorsa poikueineen. Sorsat tulivat aivan lähelle kärkkymään ruokaa. Sorsanpoikaset ovat söpöjä ja eläinten ruokkiminen on lapsista ihanaa, mutta silti tulisi jaksaa muistaa ettei poikasia pidä ruokkia. Vääränlainen ruoka voi johtaa kehityshäiriöihin tai siihen etteivät poikaset opi etsimään ruokaansa luonnosta.

Holma-Saarijärven puuvaja

Saarella oli meidän lisäksemme muutama rauhallinen telttaseurue. Myös vastarannan leiripaikalla oli porukkaa, mutta mitään meteliä ei sieltäkään kuulunut.

Ilta kului uiden, herkkuja syöden ja nuotiolla istuen. Tuuli piti itikatkin poissa. Lättyiltapalan ja hammaspesujen jälkeen pojat pelasivat teltassa uunoa myöhään yöhön.

Itse nukahdin ensimmäistä kertaa riippumaton keinuntaan.

Riippumatto tuulessa

En tiennyt etukäteen osaisinko nukkua riippukeinussa, joten en ollut uskaltanut investoida mihinkään oheisvarusteisiin. Mukanani oli vain kevyt riippumatto ja köydet. Käperryin syvälle makuupussiin ja virittelin kasvojeni eteen hyttystakin.

Uni oli hieman katkonaista, ihan kuin ensimmäisinä telttaöinä aikoinaan. Hain hyvää asentoa, makuualusta liukui pois altani ja rapinat olivat vieraita. Erilaisia kuin mitä telttaan kuuluu. Näin unta, että minua pelotti ja heräsin siihen, että aurinko paistoi suoraan silmiini.

Aamulla heitin jalat riippumaton reunan yli ja keinuin maisemia katsellen sekä tuulen huminaa kuunnellen. Kyllä, luulen että hyttysverkollinen riippumatto alushuopineen ja käärmeennahkoineen pääsee ostoslistalleni. Joka tapauksessa toinen matto on ostettava. Lapset omivat tämän niin ettei minulla ollut päiväsaikaan siihen mitään asiaa.

Maisema riippumatosta aamulla

Uunon peluu jatkui poikien teltassa aamullakin kunnes kysyin josko olisi aamupalan aika. Lapset kömpivät ulos teltasta ja ryhtyivät heti suunnittelemaan päivän uinteja. Tuuli oli yltynyt edellisestä päivästä, mutta silti läksimme aamiaisen syötyämme testaamaan järven toisen pään kallioiden uintikelpoisuutta.

Uimisen jälkeen riippumatto oli taas suosiossa. Rento oleilu jatkui lounaaseen saakka, jolloin oli aika laittaa tavarat kasaan ja suunnata takaisin kotiin. Palasimme Siikaniemeen samaa reittiä kuin olimme tulleetkin, mutta matka tuntui pojista paljon pidemmältä ja raskaammalta kuin edellisenä päivänä. Askel ei enää ollut kihelmöivän odotuksen keventämä.

Tämä oli itselleni jotenkin erityisen ihana retki. Yleensä vanhempana olemiseen kuuluu erilaista kasvattamista, motivointia, pienten riitojen ratkomista ja muuta sellaista niin kotona kuin metsässäkin. Tähän kun yhdistää raittiin ulkoilman, niin usein olen ollut lasten kanssa tehtyjen yöretkien jälkeen onnellinen, mutta aika väsynyt. Yhtäkkiä nämä lapset ovat kuitenkin kasvaneet niin, että heidän kanssaan voi retkeillä itsekin oikeasti täysin rentoutuen.

Poika kävelee metsäpolkua pitkin

Edellisen kerran retkeilin Holma-Saarijärvellä kaksi vuotta sitten:

Kevätyö lapsen kanssa Nuuksiossa -mitä mukana?

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments
Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelualue KehäI:n ja Otaniemen kupeessa on yksi Espoon helmistä. Kaislikkoista lahtea ja sen rantaniittyjä voi ihailla kahdesta lintutornista tai pitkospuilta käsin. Alueen pohjoispäässä, Villa Elfvikin ympäristössä, on eri pituisia luontopolkuja ja hienoja rantalehtoja. Parasta on, että Laajalahden saavuttaa jopa viikonloppuisin helposti julkisilla niin Otaniemestä kuin Villa Elfvikin päästä.

Laajalahden luonnonsuojelualueen Infotaulu Otaniemen päässä

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina nousin bussiin 6-vuotiaan kuopuksen ja hänen ystävänsä kanssa. Bussista vielä vaihto metroon ja pian olimmekin Otaniemessä. Metroaseman uloskäynnin luota tuli kävelyä rantapolulle ja luonnonsuojelualueen infotaululle reilut 300 m.

Infotaulun vierestä kulkee Espoon rantaraitti leveänä hiekkatienä jonkinlaisen kanavan vartta pitkin. Pojat aloittivat leikin kanavan rannassa heti. Vesi ja oksankarahkat ovat pettämätön yhdistelmä.

Hetken leikin jälkeen matka jatkui, mutta pitkään ei tarvinnut taivaltaa, kun oltiin jo Otaniemen lintutornilla. Näin keväisenä sunnuntaina torni oli täynnä kaukoputkin, kiikarein ja kameroin varustettua väkeä.

Vaikka meillä ei ollut mukana lintujen tarkkailuun sopivia välineitä, kävmme ylhäällä ihailemassa maisemia. Kaikkein kiinostuneimpia pojat taisivat kuitenkin olla mitä ihmeellisimmistä mielikuvituskaloista, joita he tornin alla olleesta matalasta vedestä onkivat.

Tornin luona leikkiessä olisi vierähtänyt varmaan vaikka koko päivä, mutta olin luvannut että retki päättyisi kahvilan herkkujen äärelle. Niinpä söimme eväät ja jatkoimme matkaa pohjoiseen, kohti Villa Elfvikiä.

Rentukka kukkii

Kevään vehreys puski esiin harmaan ja ruskean seasta. Kuljin hitaasti pysähdellen kuvaamaan kaikkea kaunista, kuten ylläolevia rentukoita.

Pojat juoksivat edellä ja kuulin kuinka kuopus selitti ystävälleen: ”mun äiti ottaa aina valokuvia, kun se tykkää tosi paljon luonnosta.”

Saavuimme rantaniityn laitaan, paikkaan, josta näytti joskus menneen pitkospuupolku. Seikkailunhaluisina läksimme hieman kovia kokeneen näköiselle polulle, mutta aika pian jouduimme palaamaan hiekkatielle, koska polku oli ajoittain tosi märkä eikä pitkoksia ollut.

Onneksi jonkin matkaa kuljettuamme reitti haarautui uudestaan. Toinen haara jatkui hiekkatienä ja toinen pienempänä polkuna. Molempia pitkin olisi päässyt määränpäähämme. Pian pääsimme myös pitkospuille, joita tuntuikin sitten riittävän aivan loputtomasti.

Pitkospuut

Myös virtaa tämän ikäisillä lapsilla riittää melkein loputtomasti, mutta motivaatio meinasi jo hiipua, kun pitkospuita vain riitti eikä kahvilaa näkynyt.

Seuraa johtajaa -leikin voimalla pääsimme etenemään viimeiset muutama sata metriä. Kahvilan vilahtaessa puiden takaa poikien into ja vauhti taas kasvoivat.

Jäätelön ja berliininmunkin jälkeen energiaa riitti myös kahvilan yläkerran leikkihuoneessa, josta löytyi ainakin eläinaiheisia käsinukkeja, rooliasuja ja mäyrän koti.

Villa Elfvikin ympäristössä olisi ollut vielä paljon nähtävää ja leikittävää, mtta meidän oli aika lähteä paluumatkalle. Suuntasimme parkkipaikan ohi Kehän varteen bussipysäkille, jossa ei tarvinnut kauaa odottaa sopivaa kulkuvälinettä.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments