Muonio

Lumikengillä kevyesti Palkaskerolle

Palkaskero on helpoiten saavutettava Pallaksen keroista. Se kohoaa aivan Pallaksen luontokeskuksen takana 705 metrin korkeuteen. Nousua luontokeskukselta tulee n. 250 m ja matkaa huipulle suorinta reittiä n. 1600 m. Tämä on oivallinen lumikenkäilykohde vaikkei aiempaa kokemusta lumikengistä olisi.

Palkastunturi, Pallas, Muonio

Arvelimme, että 8-vuotiaskin jaksaisi kiivetä tämän tunturin päälle joten koitimme houkutella lumikengistä innostunutta esikoista retkelle mukaan. Poika jäi kuitenkin mieluummin mökille leikkimään ja kävimme sitten miehen kanssa kahdestaan Palkaskeron huipulla.

Vuokramökin varastosta löytyi toiset lumikengät, toisen parin vuokrasimme luontokeskuksesta. Kävelemään lähtiessämme aurinko lämmitti ja tuuli puhalsi selän takaa. Nousu Palkaskeron päälle oli helppo, jyrkkiä kohtia ei ollut ja alusta oli suurelta osin kovaa. Tunturin rinteellä näkyi useita lumikenkien, suksien ja lumilautojen jälkiä. Tunnin kuluttua olimme jo huipulla ja ihailimme joka puolella kohoavia tuntureita.

Erämaatunnelmiin ei tällä tunturilla oikein pääse, mutta hienot maisemat huipulta silti aukeavat. Etelän suunnalla näkyvät Ylläksen seitsemän huippua ja idässä avautuu huiman kaunis Pallasjärvi.

Vieressä ovat muut Pallaksen kerot ja laskettelurinteet, joissa olimme edellispäivänä laskeneet. Pallaksen laskettelukeskus on pieni ja sympaattinen. Siellä on vain kaksi ankkurihissia, jotka sulautuvat aika hyvin ympäristöön. Takimmaisen hissin vieressä laskiessa tuntuu, että ympärillä on vain valkeutta.

Taivas meni harmillisesti pilveen juuri kun pääsimme tunturin päälle ja tuuli viilensi meitä nopeasti. Pidimme pienen evätauon ja laskeuduimme takaisin alas hieman etelän kautta kiertäen, maisemista nauttien.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lumikenkäily, Muonio, oma aika, Palkaskero, Pallas, 2 comments

Keimiöniemen kalapirtit

Olimme olleet Muoniossa aiemminkin, mutta jostain syystä Keimiöniemen kalapirtit olivat vielä jääneet näkemättä. Jerisjärven rannalla rivissa olevat kalapirtit ja -aitat sekä kalojen kuivaustelineet muodostavat hienon kokonaisuuden. Vanhimmat kalapirteistä ovat 1700-luvulta, osa on uudempia. Kalapirtit ovat edelleen käytössä, eikä niihin siksi pääse sisälle, mutta ulkoapäin niitä voi ja kannattaa käydä ihailemassa.

Tällä kertaa olimme vuokranneet mökin Keimiöniemestä, joten Kalapirteillä oli helppo piipahtaa hiihtäen. Autollakin pirtteihin olisi voinut tulla tutustumaan. Auratulle parkkipaikalle oli opastus Jerisjärventieltä. Parkkipaikalta johti hyvin tallautunut polku kalapirteille. Karttalinkki kalapirteille.

Lähdimme äitini kanssa hiihtämään heti aamusta mökin pihasta kohti kalapirttejä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, hanki kimalsi eikä tuulenvirettäkään tuntunut. Hiihdimme järven rantaa kulkevaa latua noin kilometrin verran täydellisessä talvisäässä, vasta ajetulla ladulla. Saavuimme mökkien kohdalle hujauksessa, oikeastaan aivan liian nopeasti. Auringonvalo siivilöityi puiden välistä mökkien pihaan kun käännyimme pois ladulta ihailemaan pirttien rivistöä.

Kuljimme kalapirttien editse, pysähtyen aina välillä tarkastelemaan kauniita yksityiskohtia ja miettimään minkälaista täällä on ollut kalastaa silloin kun ensimmäiset rakennukset on pystytetty. Paikallahan on ollut kalapirttejä jo 1500-luvulla eli paljon ennen näitä nykyisiä rakennuksia.
Aikamme Kalapirttejä ihailtuamme lähdimme takaisin mökille. Hanki kantoi metsässäkin niin, että siellä pääsi latusuksilla etenemään. Niinpä oikaisimme puiden lomitse takaisin Keimiöniemen toiselle puolelle.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in hiihto, Keimiöjärven kalapirtit, Muonio, 0 comments