Nuuksio

Nuuksion luonnonladuilla

Nuuksion maasto mäkineen ja rotkoineen on kuin luotu lumikenkäilyyn, mutta tiesitkö, että Nuuksion keväthangista voi nauttia helposti myös hiihtäen? Vaikka kansallispuiston alueella ei ole koneella ajettuja latuja, niin soita ja järviä seuraileville luonnollisille kulkuväylille muodostuu luonnonlatuja, joita pitkin voi hiihtää tavallisilla latusuksilla.

Latu kulkee suon poikki

Tänä vuonna meidän perheen aikuiset eivät viettäneet hiihtolomaa, vaan lapset lomailivat isovanhempien kanssa. Lomaviikon viikonlopulle sattui täydellinen hiihtoretkipäivä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lämpömittarin näyttäessä alle viittätoista astetta pakkasta. Lapset eivät olleet vielä palanneet lomalta kotiin, joten lähdin yksin hiihtoretkelle Nuuksioon.

Lähdin liikkeelle Solvallan urheiluopiston vierestä, suunnaten ensin Solvallan kuntorataa kiertävälle ladulle. Latu oli loistavassa kunnossa, ja sitä pitkin olisi voinut hiihtää vauhdikkaasti vaikka Pirttimäen kahvilaan. Minun teki kuitenkin mieli rauhallisemmalle hiihtolenkille. Niinpä käännyin aika nopeasti pois ladulta kuntoradan pohjoispuolella olevalle Punjonsuolle. Vaikka Solvallan laskettelurinne ja kuntorata ovat aivan vieressä, niin tällä pienellä suolla tavoittaa jo sellaista erämaisuutta, kuin pääkaupunkiseudun liepeillä vain voi.

Punjonsuo

Suota pitkin kulki latu, jota lähdin seuraamaan. Lunta oli juuri sopivasti, latusuksilla olisi päässyt etenemään vaivatta, vaikka valmista latua ei olisi ollutkaan. Ihastelin lumen kuorruttamia suon muotoja sekä auringon kimmellystä hangella. Silmiini osui toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja, joista valitsin auringon lämmittämän Ruuhijärven rantakivikon. Evästelyn jälkeen kiipesin vielä kallion päälle katselemaan jään yli järven toiselle puolen, missä olin syksyllä juossut suunnistuskengät jalassa, hirvikärpäsiä hiuksiini keräillen.

Hiihtelin pieneltä järveltä toiselle hiljaisuudesta ja upeasta talvipäivästä nauttien. Lopulta päädyin tutulle Urja-järven tulipaikalle. Jäljistä päätellen tänne oli kulkenut useamman muunkin retkeilijän reitti sekä Solvallan että Kolmperän suunnasta.

Paljon jälkiä jäällä Urjan tulipaikan edustalla

Urjalta suuntasin itsekin vielä Kolmperä-järven poikki koneladulle ja sitä pitkin takaisin Solvallaan. Kiireetön retki oli ollut juuri sitä, mitä olin kaivannutkin.

Jos sopiva hetki tulee, niin ota sinäkin kartta käteen ja lähde ihastumaan talviseen Nuuksioon.

Jos kuitenkin haluat nauttia koneella ajetuista laduista ja mäkien vauhdista, niin niitä löytyy kansallispuiston vierestä, Solvallasta sekä Pirttimäen ulkoilualueelta. Samoja latuja pitkin pääsee myös Oittaalle ja Luukin ulkoilualueelle tai vaikka pidemmällekin. Kaikkien pääkaupunkiseudun hoidettujen latujen kunnon voit tarkistaa ulkoliikunta.fi -palvelusta.

Viime talvena tein itsekin retken valmiita latureittejä pitkin Solvasta Espoon keskuspuistoon. Kertomuksen retkestä löydät täältä.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in hiihto, kansallispuisto, Nuuksio, oma aika, päiväretki, 0 comments

Punaisen sulan salaisuus -Nuuksion pienten lasten luontopolku

Aivan Haltian luontokeskuksen kupeesta löytyy pienille lapsille suunnattu luontopolku. Keväällä 2017 avattu, Punaisen sulan salaisuus -niminen polku on lapsille mukava lisä luontokeskuskäyntiin, jos ei ehdi tai halua lähteä varsinaisille luontopoluille. Pelkästään tämän polun takia en kuitenkaan Nuuksioon lähtisi.

Metsämörri-aiheinen polku on rakennettu luontokeskuksen viereiseen metsikköön. Sen alkupiste on Haltian tapahtumakentän takanurkassa. Tapahtumakentällä on kaikille avoin kota, jossa voi tulistella. Polttopuita kotaan saa luontokeskuksen infosta. Kentällä, polun lähtöpisteen vieressä, on myös katokseton tulipaikka sekä pöytä ja polun varrelta löytyy pieni eväidensyöntipaikka.

Lorut ohjaavat tehtäviä Punaisen sulan salaisuus -polulla

Kävin kuopuksen kanssa tutustumassa Metsämörri-aiheiseen polkuun harmaana marraskuisena maanantaina. Polku oli kivasti toteutettu, mutta sijainti hiekkakentän ja parkkipaikan välissä hieman häiritsi aikuista. Tulistelemaankin menisin mieluummin metsään hiekkakentän sijasta. Näin läheltä luontokeskusta ei tosin taida parempaakaan paikkaa löytyä.

Itse polulla oli paljon kauniita yksityiskohtia ja sen tehtävät upposivat 4-vuotiaaseen täysillä. Leppäkertuiksi maalatut kivet ohjasivat kulkijaa oikeaan suuntaan tehtävätaulujen kehottaesa niin kuuntelemaan, katselemaan kuin tunnustelemaan luontoa. Lapsi ei myöskään edes osannut odottaa isompaa metsää ympärille.

Punaisen sulan salaisuus -polun lähtöportti
Vanerista tehty lintu polun varrella
Näkymä polulta Haltian tapahtumakentälle
Toukan luukuista löytyy eläinten kuvia

Mielelläni olisin piipahtanut myös sisällä Haltiassa, mutten ollut tajunnut tarkistaa sen aukioloaikoja. Luontokeskus on näin talvikaudella maanantaisin kiinni. Niinpä lähdimme evästelyn jälkeen takaisin bussipysäkille.

Mieleen muistui vuoden takainen marraskuinen reissu Nuuksioon, Silloin olimme menossa Takalan laavulle, mutta aamulla tajusin ettei bussi kuljekaan sinne asti kuin tähän aikaan vuodesta, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja suuntaamaan Sorlammen keittokatokselle. Joskus on vaikea muistaa, että luontokohteisiin ei välttämättä ole kävijöitä vuoden pimeimpänä aikana eivätkä kulkuyhteydetkään tietenkään pelaa yhtä hyvin kuin suosituimpina kausina.

Leppäkerttukivet ohjaavat oikeaan suuntaan polulla
Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Espoo, kansallispuisto, lapset, luontopolku, Nuuksio, päiväretki, 2 comments