oma aika

Pieni talvinen yöretki Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Pieni talvinen yöretki Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Haaveilen joulusta autiotuvassa erämaan keskellä. Takana olisi raskas hiihtopäivä ja pakkanen paukkuisi nurkissa. Ihan vielä ei ole tuon retken aika, mutta tänä jouluna pääsin pienen askeleen lähemmäksi haavettani.

Joulupäivän iltana laitoimme puolisoni kanssa lumikengät jalkaan ja nostimme rinkat selkään. Edessä oli neljän kilometrin taival yöksi pienelle Montellin majalle, joka lepää kolmen keron välissä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Lähtöpisteemme oli Vuontisjärven rannalla. Puolessa välissä järvenselkää saatoimme sammuttaa otsalamput. Melkein täysi kuu nousi takaamme valaisemaan maisemaa.

Järven yli tasamaata matka taittui helposti, kunnes jään päällä oleva sohjo jäätyi isoiksi kokkareiksi lumikenkien pohjiin ja sauvoihin. Päästyämme järven toiselle puolelle, oli otettava puukko esiin ja hakattava jäälohkareet irti.

Järven vastarannalla oli kyltti, joka osoitti reittiä määränpäähämme. Loppumatka olisikin pelkkää ylämäkeä, Röyninkurun muotoja seuraillen.

Lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin. Jonkinlainen latu-urakin kurussa ilmeisesti kulki, ja puurajassa sen yhytimmekin. Rannan hämärässä metsässä ladun alkupää jäi meiltä huomaamatta.

Moottorikelkan jälki helpotti kulkemista ja suunnistamista, minkäänlaisia reittimerkkejä emme missään vaiheessa huomanneet. Vaikka reittimme kulkikin kurua pitkin ylöspäin, ilman valmista jälkeä olisi kompassin kanssa pitänyt olla tarkkana.

Metsän siimeksessä otsalamppu oli taas tarpeen, varsinkin kun pilviverho peitti vähitellen taivaan. Välillä kuu pilkisti pilvien raosta ja lumiset puut loivat kauniita varjoja ympärillämme.

Olin jo näkeväni kahden rakennuksen kattojen ääriviivat hämärän keskellä. Saatoin tosin vain kuvitellakin, nähdä mitä toivoin näkeväni. Katsoin toisaalle ja kattojen hahmot olivat hävinneet. Jatkoimme matkaa ja kohta olin varma. Tupa oli melkein edessämme.

Montellin maja ja puuvaja joulukuun valossa

Maja oli pimeä, vain takassa hehkui pieni hiillos edellisten kävijöiden jäljiltä. Surullista kyllä, hiilten seassa lojui kolme tölkkiä, jotka siirsimme roskapussiimme.

Montellin majan lavereille mahtuu periaatteessa neljä henkeä, tosin silloin tuvassa on varmasti aika tiivis tunnelma ja jonkun jalat ehkä roikkuvat laverin reunan yli.

Tuvassa on kaunis avotakka, jonka edessä on tunnelmallista istuskella. Kovimmilla pakkasilla tuvan lämmittäminen voi olla haastavaa, silloin kannattanee suunnata vain kilometrin päässä sijaitsevaan uudehkoon Nammalakurun tupaan. Nyt pakkasta oli vain kymmenkunta astetta, joten saimme hyvät yöunet kolmen vuodenajan makuupusseissamme.

Näkymä Montellin majan pihasta Vuontisjärven suuntaan

Aamulla taivas oli taas kirkas ja kuu oli edelleen taivaanrannan yläpuolella. Hiljalleen myös kaamoksen vaaleansiniset ja -punaiset sävyt alkoivat hehkua taivaanrannassa. Katselin viereisiä huippuja ja mietin, koukkaisimmeko paluumatkalla Saivokerolle vai Vuontiskerolle.

Vuontiskero vei voiton. Keron päällä oli lunta vielä vähänlaisesti ja laakealla laella tuuli sen verran ettei sinne tehnyt mieli pysähtyä.

Vuontiskeron päällä tuuli paljastaa kivikon

Suuntasimme takaisin Vuontisjärvelle pitkin kivikkoista rinnettä. Vähitellen kivikko muuttui koivikoksi ja näin mielessäni kuinka kesällä puro solisee vehreässä kurussa. Puikkelehdimme puiden välistä alaspäin kunnes yhytimme saman moottorikelkan jäljen, jota pitkin olimme edellisenä iltana taivaltaneet. Pian olimme taas järven rannassa.

Tunturikoivikkio Röyninkurussa

Tämän pienen retken lisäksi pystytin joululomalla telttani mökin läheisyyteen, suon laitaan ja kokeilin makuupussieni lämpimyyttä talvitelttailua ajatellen. Reilun viidentoista asteen pakkasessa laitoin kaksi kolmen vuodenajan makuupussia sisäkkäin ja heräsin yöllä siihen, että oli minulla oli kuuma. Oli niin hiljaista, että kuulin oman sydämeni lyönnin korvissani.

Jonain talvena tulee vielä minunkin aikani vetää ahkiota itäkairassa.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lumikenkäily, oma aika, Pallas, talvi, yöretki, 2 comments
Ruskaretki Teijoon

Ruskaretki Teijoon

12-14.10.18

Tämän syksyn todennäköisesti hienoimpana ja poikkeuksellisen lämpimänä ulkoiluviikonloppuna patikoin Teijon kansallispuistossa. Niin teki moni muukin. Kaiken ikäisiä päivä- ja yöretkeilijöitä kulki Teijon poluilla ruskaa ihastelemassa välillä melkein jonoksi saakka. Ties vaikka Reppuretkiä-bloginMerjakin olisi kävellyt vastaan.

Perjantai-iltana poimin auton kyytiin retkiseuraksi ystäväni, perhe jäi tällä kertaa kotiin. Rinkka oli ihmeen kevyt vain yhden hengen tavaroilla lastattuna.

Lokakuussa aurinko laskee aikaisin, joten otsalamppu tuli tarpeeseen jo puolen kilometrin matkalla Mikkossuon parkkipaikalta Vicksbäckinlahden laavulle. Muutama teltta tuolla leiripaikalla oli jo pystyssä. Silti meillekin löytyi vielä hyvin tilaa. Työviikon jälkeen uni tuli nopeasti. Yölläkään en tainnut herätä kuin kerran, silloinkin kauniiseen hiljaiseen musiikkiin, joka kuului Matildanjärven toiselta puolelta. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Lauantaina oli hauska kömpiä teltasta ulos katsomaan minkä näköistä leirin ympäristössä oikeastaan olikaan. Otsalampun pienessä valokiilassa en ollut mitenkään hahmottanut kaksiosaista niemeä, vaikka sen rannalta olimme telttapaikkaa hakeneetkin.

Teijossa on monta päiväretkille sopivaa rengasreittiä, mutta kahden yön retkellä joutuu väkisinkin kävelemään samoja polkuja edestakaisin tai kulkemaan osan matkaa teitä pitkin. Omia polkuja tallatessa tulee nopeasti vastaan suo tai muuten vaan hankalakulkuinen maasto.

Päätimme yrittää vältellä pahinta ruuhkaa poistumalla Matildanjärven tienoolta kohti Punassuota. Seurailimme kuitenkin Matildanjärven kierrosta Roosinniemeen saakka. Polku kulki järven rannassa, jossa oli toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja.

Mäntymetsää Matildanjärven rannalla
Ruskaa Väliojan tienoilla

Roosinniemestä patikoimme polkuja ja teitä pitkin Punassuolle. Matkalle osui kaunis puro ja hienoa maalaismaisemaa.

Pieni puro Teijossa
Vanhan talon kivijalka, jonka kivet hohtavat vihreinä

Itse Punassuo ei vielä lokakuun puolessa välissä ollut kauneimmassa ruska-asussaan, mutta kaunis yhtä kaikki. Suon laidassa, pienellä näköalalevikkeellä oli hyvä pitää lounastaukoa.

Punassuo lokakuisessa asussa

Suot ovat yksi lempikohteistani, olisin voinut kulkea Punassuollakin vaikka kuinka pitkään, mutta ymmärrettävästi pitkospuita ei oltu rakennettu ihan koko suon läpi. Pohjoisosassa reitti oli linjattu kuivemmalle maalle. Onneksi suomaisemaa oli viikonlopun aikana tiedossa vielä lisää.

Punassuon jälkeen päädyimme Sahajärven kierrokselle, jossa kanssaretkeilijöitä näkyi taas enemmän. Viikarivartin kuvien perusteella Sahajärven kierroksen varrelle mahtuu varsin monipuolisia maisemia. Me näimme kuitenkin reitistä lähinnä sen osan, joka ei varsinaisesti hivele silmää. Onneksi metsäautotietä ja ryteikköä seurasi näköalapaikka kallion päällä, juuri ennen Kalasuntin saaren rantaan laskeutumista.

Maisemakallio Sahajärven eteläpuolella
Kalasuntin lossi

Kauniiseen Kalasuntin saaren pääsee köysilossilla, jonka kiskomiseen tarvitaan reilusti käsivoimia. Jostain syystä köysi on asennettu niin alas, että sitä joutuu vetämään kyyristyneessä asennossa, mikä ei helpota hommaa laisinkaan.

Mieluusti lossia kyllä kiskoo, kun sillä pääsee näin upeaan saareen. Melkein kuin Kalasuntti olisi varta vasten luotu retkeilijöiden yöpymispaikaksi. Saaressa olikin jo monta telttaa pystyssä ja yksi riippumatto viritettynä. Laavullakin aikoi yksi seurue yöpyä. Silti ilta oli hyvin rauhallinen ja saari näytti siistiltä, vaikka retkeilijöitä varmasti riittää muulloinkin.

Auringonlasku sahajärvellä

Rantakalliolla ja laavulla vietetyn illan ja toisen telttayön jälkeen jäljellä oli vielä kuuden kilometrin patikointi takaisin autolle. Tuntui, että erityisen kaunis sunnuntai oli saanut kaikki ihmiset liikkeelle. Nuotiopaikat olivat täysiä ja pitkospuilla sai väistellä vastaantulijoita. Ihan kuin Nuuksiossa konsanaan.

Ihastelimme sammalmetsiä, soita ja ruskaa. Teerisaaren laavulle pysähdyimme vielä kokkaamaan lounasta. Laavu on hienolla paikalla suon laidalla, järven rannassa.

Ruskan kauneutta Kalasuntin vastarannalla
Sammalmättäitä Endalin laavun lähellä

Retki päättyi Mikkossuon parkkipaikalle, mistä se oli alkanutkin. Sen jälkeen pyörähdimme vielä Mathildedalin satamakahvilassa syömässä marjapiirakat ennen automatkaa kotiin.

Tällainen viikonlopun mittainen ruskaretki ei ainakaan laannuta kaipuutani pidemmille vaelluksille. Sellaista ei ole tiedossa, mutta ruskan värejä on mukava muistella tulevassa marraskuun pimeydessä.

Viime syksynä ihastelimme Joutsijärven ruskaa pidennetyllä viikonloppuretkellä: Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle 

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in kansallispuisto, oma aika, retkeily, Teijo, yöretki, 7 comments