Pallas

Pieni talvinen yöretki Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Pieni talvinen yöretki Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Haaveilen joulusta autiotuvassa erämaan keskellä. Takana olisi raskas hiihtopäivä ja pakkanen paukkuisi nurkissa. Ihan vielä ei ole tuon retken aika, mutta tänä jouluna pääsin pienen askeleen lähemmäksi haavettani.

Joulupäivän iltana laitoimme puolisoni kanssa lumikengät jalkaan ja nostimme rinkat selkään. Edessä oli neljän kilometrin taival yöksi pienelle Montellin majalle, joka lepää kolmen keron välissä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Lähtöpisteemme oli Vuontisjärven rannalla. Puolessa välissä järvenselkää saatoimme sammuttaa otsalamput. Melkein täysi kuu nousi takaamme valaisemaan maisemaa.

Järven yli tasamaata matka taittui helposti, kunnes jään päällä oleva sohjo jäätyi isoiksi kokkareiksi lumikenkien pohjiin ja sauvoihin. Päästyämme järven toiselle puolelle, oli otettava puukko esiin ja hakattava jäälohkareet irti.

Järven vastarannalla oli kyltti, joka osoitti reittiä määränpäähämme. Loppumatka olisikin pelkkää ylämäkeä, Röyninkurun muotoja seuraillen.

Lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin. Jonkinlainen latu-urakin kurussa ilmeisesti kulki, ja puurajassa sen yhytimmekin. Rannan hämärässä metsässä ladun alkupää jäi meiltä huomaamatta.

Moottorikelkan jälki helpotti kulkemista ja suunnistamista, minkäänlaisia reittimerkkejä emme missään vaiheessa huomanneet. Vaikka reittimme kulkikin kurua pitkin ylöspäin, ilman valmista jälkeä olisi kompassin kanssa pitänyt olla tarkkana.

Metsän siimeksessä otsalamppu oli taas tarpeen, varsinkin kun pilviverho peitti vähitellen taivaan. Välillä kuu pilkisti pilvien raosta ja lumiset puut loivat kauniita varjoja ympärillämme.

Olin jo näkeväni kahden rakennuksen kattojen ääriviivat hämärän keskellä. Saatoin tosin vain kuvitellakin, nähdä mitä toivoin näkeväni. Katsoin toisaalle ja kattojen hahmot olivat hävinneet. Jatkoimme matkaa ja kohta olin varma. Tupa oli melkein edessämme.

Montellin maja ja puuvaja joulukuun valossa

Maja oli pimeä, vain takassa hehkui pieni hiillos edellisten kävijöiden jäljiltä. Surullista kyllä, hiilten seassa lojui kolme tölkkiä, jotka siirsimme roskapussiimme.

Montellin majan lavereille mahtuu periaatteessa neljä henkeä, tosin silloin tuvassa on varmasti aika tiivis tunnelma ja jonkun jalat ehkä roikkuvat laverin reunan yli.

Tuvassa on kaunis avotakka, jonka edessä on tunnelmallista istuskella. Kovimmilla pakkasilla tuvan lämmittäminen voi olla haastavaa, silloin kannattanee suunnata vain kilometrin päässä sijaitsevaan uudehkoon Nammalakurun tupaan. Nyt pakkasta oli vain kymmenkunta astetta, joten saimme hyvät yöunet kolmen vuodenajan makuupusseissamme.

Näkymä Montellin majan pihasta Vuontisjärven suuntaan

Aamulla taivas oli taas kirkas ja kuu oli edelleen taivaanrannan yläpuolella. Hiljalleen myös kaamoksen vaaleansiniset ja -punaiset sävyt alkoivat hehkua taivaanrannassa. Katselin viereisiä huippuja ja mietin, koukkaisimmeko paluumatkalla Saivokerolle vai Vuontiskerolle.

Vuontiskero vei voiton. Keron päällä oli lunta vielä vähänlaisesti ja laakealla laella tuuli sen verran ettei sinne tehnyt mieli pysähtyä.

Vuontiskeron päällä tuuli paljastaa kivikon

Suuntasimme takaisin Vuontisjärvelle pitkin kivikkoista rinnettä. Vähitellen kivikko muuttui koivikoksi ja näin mielessäni kuinka kesällä puro solisee vehreässä kurussa. Puikkelehdimme puiden välistä alaspäin kunnes yhytimme saman moottorikelkan jäljen, jota pitkin olimme edellisenä iltana taivaltaneet. Pian olimme taas järven rannassa.

Tunturikoivikkio Röyninkurussa

Tämän pienen retken lisäksi pystytin joululomalla telttani mökin läheisyyteen, suon laitaan ja kokeilin makuupussieni lämpimyyttä talvitelttailua ajatellen. Reilun viidentoista asteen pakkasessa laitoin kaksi kolmen vuodenajan makuupussia sisäkkäin ja heräsin yöllä siihen, että oli minulla oli kuuma. Oli niin hiljaista, että kuulin oman sydämeni lyönnin korvissani.

Jonain talvena tulee vielä minunkin aikani vetää ahkiota itäkairassa.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lumikenkäily, oma aika, Pallas, talvi, yöretki, 2 comments

Lumikengillä kevyesti Palkaskerolle

Palkaskero on helpoiten saavutettava Pallaksen keroista. Se kohoaa aivan Pallaksen luontokeskuksen takana 705 metrin korkeuteen. Nousua luontokeskukselta tulee n. 250 m ja matkaa huipulle suorinta reittiä n. 1600 m. Tämä on oivallinen lumikenkäilykohde vaikkei aiempaa kokemusta lumikengistä olisi.

Palkastunturi, Pallas, Muonio

Arvelimme, että 8-vuotiaskin jaksaisi kiivetä tämän tunturin päälle joten koitimme houkutella lumikengistä innostunutta esikoista retkelle mukaan. Poika jäi kuitenkin mieluummin mökille leikkimään ja kävimme sitten miehen kanssa kahdestaan Palkaskeron huipulla.

Vuokramökin varastosta löytyi toiset lumikengät, toisen parin vuokrasimme luontokeskuksesta. Kävelemään lähtiessämme aurinko lämmitti ja tuuli puhalsi selän takaa. Nousu Palkaskeron päälle oli helppo, jyrkkiä kohtia ei ollut ja alusta oli suurelta osin kovaa. Tunturin rinteellä näkyi useita lumikenkien, suksien ja lumilautojen jälkiä. Tunnin kuluttua olimme jo huipulla ja ihailimme joka puolella kohoavia tuntureita.

Erämaatunnelmiin ei tällä tunturilla oikein pääse, mutta hienot maisemat huipulta silti aukeavat. Etelän suunnalla näkyvät Ylläksen seitsemän huippua ja idässä avautuu huiman kaunis Pallasjärvi.

Vieressä ovat muut Pallaksen kerot ja laskettelurinteet, joissa olimme edellispäivänä laskeneet. Pallaksen laskettelukeskus on pieni ja sympaattinen. Siellä on vain kaksi ankkurihissia, jotka sulautuvat aika hyvin ympäristöön. Takimmaisen hissin vieressä laskiessa tuntuu, että ympärillä on vain valkeutta.

Taivas meni harmillisesti pilveen juuri kun pääsimme tunturin päälle ja tuuli viilensi meitä nopeasti. Pidimme pienen evätauon ja laskeuduimme takaisin alas hieman etelän kautta kiertäen, maisemista nauttien.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lumikenkäily, Muonio, oma aika, Palkaskero, Pallas, 2 comments