pimeänpelko

Pimeällä Porkkalanniemellä

Porkkalanniemi on kuulemma parhaita paikkoja pääkaupunkiseudulla, jonne lähteä karkuun valosaastetta. Niinpä kun säätiedotus lupasi pilvetöntä taivasta sekä tuuletonta ilmaa ja avaruusäätiedotus lupaili kohtalaista mahdollisuutta revontuliin täällä etelässäkin, nappasin kameran kyytiin ja lähdin iltasella ajelemaan kohti Porkkalaa.

Auton mittari näyttä -1C, tien pinta oli todennäköisesti pelkkää mustaa jäätä ja  sumu peitti näkyvyyden paikoittain aivan täysin. Nämä olosuhteet ja tietoisuus siitä, että Porkkalanniemellä vaeltaa yksi jos toinenkin kauris ja hirvi, saivat ajelemaan aika hitaasti 20 kilometriä Jorvaksentieltä niemen kärjen parkkipaikalle. Loppua kohden tie kapeni kapenemistaan, radiossa soi Himin Join Me In Death ja muistelin kuinka lapsena ajettiin pois mummulasta kapeaa katuvalotonta tietä, jonka ylle talviset puut kaartuivat. Tuolloin lapsena minua pelotti niin, että ryömin aina takapenkin jalkatilaan piiloon. Nyt vaihdoin kanavaa ja ysäripoppi karkotti moiset ajatukset mielestä. Kun sumu välillä hälveni, Orion loisti kirkkaana edessäni tien yläpuolella.

Niemenkärkeä lähimmällä parkkipaikalla oli kaksi autoa parkissa ja vaikka auton valojen sammuttua tuntui hetken että olisin ollut pimeässä säkissä, mieltä rauhoitti kuitenkin se että tiesin etten ole yksin, vaan paikalla on muitakin retkeilijöitä tai kuvaajia. Laitoin otsalampun vihreän valon päälle ja lähdin etsimään polkua niemenkärkeen. Jostain syystä Porkkala on jäänyt minulta aiemmin käymättä ja olisin tietysti voinut käydä valoisalla katsastamassa paikan, mutta meni se näinkin. Polku niemenkärkeen oli onneksi merkitty täplillä, jotka hehkuivat otsalampun valossa.

Kuten on ehkä jo tullut ilmi, merenrannat ovat minulle tärkeitä paikkoja. Aaltojen ääni kalliota vasten luo turvallista tuntua eikä minua oikeastaan pelottanut yhtään. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta olen varma että vaikka Nuuksion metsässä yhtä pimeässä paikassa olisi mieli ollut paljon levottomampi.

Nautiskelin muutaman tunnin pimeitä rantoja kierrellen ja etsien sopivaa valokuvauspaikkaa. Joka suunnassa merellä tuntui vilkkuvan valoja, jotka toivat pitkällä valotusajalla otettuihin kuviin oman hehkunsa. Jotenkin en tällä kertaa löytänyt kohtaa, jossa olisin saanut mieluisia kuvia, mutta muuten retki oli onnistunut. Vain eväiden puute sai minut lopulta palaamaan autolle ja kotiin.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Kirkkonummi, oma aika, pimeänpelko, Porkkala, 2 comments

Iltasella Kuertunturille

Kuten todettu, pimeä on alkanut kiehtomaan minua viime aikoina. Yhtenä iltana Ylläksen joululomalla kävin yksin hiihtämässä, ihailin revontulia ja jopa nautin pimeässä olosta ilman epämiellyttävää pelkoa. Seuraavaksi rupesin haaveilemaan jonkin tunturin huiputtamisesta pimeässä. Sitä ei rohkeus riittänyt lähteä yksin yrittämään, onneksi mies lähti mielellään mukaan. Mummi jäi nukuttamaan lapsia kun me läksimme kahdestaan kohti Kuertunturin lumikenkäreittiä.

Äkäslompolon kylän valot Kuertunturin päältä nähtynä
Reitille pääsee Äkäslompolon Pyhän Laurin kappelin takaa, tosin pimeässä tuli ensin pieni epäusko, koska reitti lähtee aivan kappelin takana olevan talon nurkalta. Tunsimme itsemme vähän häiritsijöiksi, kun pihan valot rävähtivät päälle. Reitti oli hyvin merkitty ja suurimmaksi osaksi niin tallattu ettei lumikenkiä olisi tarvittukaan. Oikeastaan vasta tunturin päälle päästyä kengistä oli iloa, siellä pystyi sitten helposti liikkkumaan missä halusi. Tietysti myös alaspäin oli paljon hauskempi tulla vauhdilla polun ulkopuolella.

Ylläksen katuvalot sammutetaan kymmeneltä, jotta valosaaste ei haittaisi revontulien ja tähtitaivaan ihailua, mutta totta puhuen ihan hirvää eroa en huomannut näin ylhäältä tuota kylää katsoessa, niin paljon muita valoja siellä oli. Tällä kertaa revontulet eivät muutenkaan loistaneet parhaimmillaan, mutta oli silti hieno tunnelma seistä tunturin päällä pimeässä ja miettiä eri ilmansuunnissa näkyvien keinovalojen lähdettä.

Muita kertomuksiani Ylläkseltä:

Hiihtämisen riemua
Rakastan ja pelkään pimeää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Äkäslompolo, Kuer-tunturi, lumikenkäily, oma aika, päiväretki, pimeänpelko, talvi, Ylläs, 4 comments