retkeily

Haaveilua K-retkistä

Talvi on lempivuodenaikani ja olenkin vähän hidas päästämään siitä irti. Eilisaamuisen lumisateen perusteella luonnollakaan ei ole niin kiirettä kesään. Kevät taitaa kuitenkin jo olla täällä, sillä aamuöisin herään linnunlauluun, joka kuuluu ulkoa eikä herätyskellosta. On siis aika miettiä tulevan kesäkauden retkiä. Toivottavasti ainakin osaan seuraavista paikoista päädyn tänä kesänä ja loppuihin sitten joskus myöhemmin.

Haukilahden ranta, Mellsten

KolKoloveden kansallispuisto

Koloveden kansallispuisto

Viime kesänä en käynyt kertaakaan melomassa. En yksin enkä lasten kanssa. Vielä kymmenen vuotta sitten tällainen olisi ollut ihan mahdoton ajatus. Aloitin retkeilytaipaleeni melontaseurassa ja jossain vaiheessa olin jopa seuran hallituksessa. Kaipuu vesille ja saaristoluontoon on vieläkin kova, mutta lasten kanssa on ollut pienempi kynnys lähteä metsään kävelemään kuin merelle melomaan.  

Kolovesi tuntuisi oivalliselta paikalta lapsiperheen tehdä leppoisa muutaman yön melontaretki. Olisi suojaisia lahtia, kirkasta vettä, hyviä retkeilyrakenteita. Ei tarvitsisi ahnehtia kilometrejä koska olisi koko ajan upeissa maisemissa. Hyvällä tuurilla voisi nähdä saimaannorpan.

Kaartjoen melontareitti

Päiväretki jollain pienellä joella olisi lapsille hieno seikkailu. Tähän sopivia jokia on varmasti monia, jos vaan onnistuu saamaan tietoa niistä. Raija Hentmanin mainiosta Etelä-Suomen retkeilyoppaasta löytyi Kaartjoen melontareitti Lopella. Eri lähteiden perusteella kyseessä on joko sympaattinen pieni joki, jota meloessa voi nauttia idyllisen rauhallisesta tunnelmasta, tai hankalasti melottava, mutkainen ja kivikkoinen ojanpahanen. Tekisi mieli heti lähteä tutkimaan itse.

Karnaistenkorpi

Lohjalla, Kisakallion urheiluopiston vieressä sijaitseva Karnaistenkorpi houkuttelee yhden yön retkikohteena. Toiveena edes hieman Nuuksiota rauhallisempi paikka, johon uskaltaisi lähteä viikonloppunakin. Karnaistenkorvessa luvataan olevan yli satavuotiasta metsää, kallioita ja metsälampia. Sekä paljon pitkospuita, joista ainakin meidän lapset jaksavat innostua aina vaan uudestaan.

Kiikalan kultalähde

Sekä Karnaistenkorven että Kiikalan kultalähteen bongasin talven aikana Saappaat sammalessa -blogista ja laitoin itselleni ylös kiinnostavien retkikohteiden listaan. Kultalähde on ilmeisesti yksi Etelä-Suomen merkittävimmistä lähteistä. Toinen hieno ja varmasti käymisen arvoinen lähde Etelä-Suomessa on Vaihda vapaalle -blogin esittelemä Kiikunlähde Hollolassa.

Kairessuon luontopolku

Yleensä löydän itseni suolta vain Lapin vaelluksilla ja iltarasteilla. Tämän asian voisi korjata vaikka seuraavalla mummilareissulla. Kairessuon-Mieliäissuon luontopolku Orimattilassa on 3.5 km pituinen polku, joka kiertelee Natura-alueella ja esittelee erilaisa suotyyppejä. Polun varrelta löytyy myös lintutorni ja levähdyspaikkoja.

Koli 

Kolia ei tarvinne esitellä. Itse en ole siellä vielä päässyt vierailemaan. Monta vuotta on jo puhuttu, että tämä aukko sivistyksessä pitäisi paikata ja vihdoin tänä kesänä on tarkoitus suunnata Suomen kansallismaisemiin. Kolilla riittää kallioita kiivettäväksi ja rantoja vaellettaviksi. Varsinkin Pielisen hiekkasaarista uskon lastenkin haltioituvan.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lapset, retkeily, 4 comments

Harmaa Karhunkierros

18-23.11.16

Karhunkierrokselle? Tähän aikaan vuodesta?
Joo.
Hiljaisuus… okei.
Uusi hiljaisuus… siellä on varmaan pimeää ja kylmää.
Joo 🙂

Kynttilän hehku näkyy Siilastuvan ikkunastaSesonkiaikoina Suomen suosituimmilla vaellusreiteillä riittää retkeilijöitä. Karhunkierros Kuusamossa on yksi näistä kohteista, joista kaikki ovat kuulleet ja moni on itsekin käynyt ainakin päiväseltään. Maisemat ovat jylhät ja retkeilyrakenteet kunnossa. Kuitenkin, jos on valmis hieman tinkimään ajankohdasta ja sääoloista, niin on mahdollista että näissä upeissa puitteissa saa vaeltaa ihan yksin.

Googletin etukäteen ”Karhunkierros marraskuussa” ja huomasin kyllä, että tällä haulla tuli paljon vähemmän relevantteja osumia kuin vaikkapa ”Karhunkierros syyskuussa”. Silti olin yllättynyt, ettei yhdessäkään tuvassa ollut muita yöpyjiä. Oikeastaan ainoat näkemämme ihmiset koko aikana olivat lauantaina pientä Karhunkierrosta kiertäneet päiväretkeilijät sekä yksi pariskunta Kiutakönkään lähellä. Lisäksi ensimmäisenä yönä puolenyön jälkeen joku kävi Siilastuvan terassilla, kurkisti sisään, sanoi: ”On siellä porukkaa” ja jatkoi matkaa.

Jussinkämpän vieraskirjasta selvisi, että olimme neljännet tuvassa marraskuun aikana yöpyneet. Myönnän, että tuntui melkein pahalta lämmittää kahdenkymmenen hengen hirsilukaalia kahdelle hengelle yhtä yötä varten. Vieläpä vähän märillä puilla. Samaisessa vieraskirjassa luki, että syyskuun toisella viikolla paikalla oli ollut 40-50 henkeä. Suora lainaus: ”Ihan sikana porukkaa.”

Taivalköngäs

Ihka ensimmäinen autiotupiin perustuva vaellus on siis nyt takana. Koska olin vieläpä liikkeellä ilman lapsia, niin rinkka painoi ihmeellisen vähän, puuttuihan sieltä teltta sekä lasten varusteita ja ruokia. Olo oli muutenkin vapaa, kun ei ollut vastuussa kenestäkään. Tuntui siltä, että voisi juosta ja hyppiä koko Karhunkierroksen läpi.

Oikeastaan ihmeellistä onkin miten tuohon samaan rinkkaan saa niin paljon enemmän tavaraa ahdettua ja kiinnitettyä, jos vain oikein yrittää. Varsinkin niillä retkillä, jotka olen tehnyt yksin lapsen/lasten kanssa, on kantamus ollut ihan kesäkelilläkin aika paljon painavampi.

Näkymä harmaalle joelle Jussinkämpän rannasta

Kävelimme Juuma-Ristikallio -välin sekä poikkesimme ilman rinkkoja Kallioportissa ja Oulangan kanjonilla. Vuodenajasta huolimatta matka pääkaupunkiseudulta reitin varteen ja takaisin sujui täysin julkisilla. Ei toki kovin nopeasti tai helposti, menomatkalla istuin yhteensä seitsemässä eri junassa, bussissa tai pikkubussissa ja matka kesti yli 20h suuntaansa. Siinä ehti mieli rauhoittua kiireisen työviikon jälkeen.

Karhunkierroksen varrella riittää jyrkkiä rinteitä ja hienoja koskia. Vastapainona on sitten myös hieman jopa tylsää kangasmetsää. Oulangan kanjoni (alla), oli minusta ehdottomasti yksi hienoimmista reissulla näkemistämme paikoista. Kuva ei mitenkään tee oikeutta paikalle, joka oli minusta jopa vaikuttavampi kuin reitin varsinainen päänähtävyys, Kiutaköngäs.
  Näkymä alas Oulangan kanjoniin

Reissun aikana oli, kuten odotettu, märkää ja pimeää. Satoi vettä, räntää ja lunta. Jos ei satanut, niin kosteus tuntui tiivistyvän suoraan ilmasta ja kastelevan kaiken. Kenkäni olivat joka ilta aivan litimärät. Sitten yhtenä päivänä näimme häivähdyksen auringosta. Hetken verran maisemassa oli muitakin värejä kuin musta ja valkoinen.

Jäätynyt Oulankajoki

Jäkälän hauskasti kuvioima kivi Hiiret tuntuivat joillakin tuvilla olevan varsinainen ongelma. Joka paikassa on tietysti hyvä ripustaa ruoat yöksi seinälle ja koittaa olla murustelematta kovasti, mutta Taivalkönkään tuvassa oli erityisen rohkeita otuksia sekä erityisen paljon niiden jätöksiä. Juttelimme pöydän ääressä ja toinen rinkka oli metrin päässä oli tuvan lattialla, suuaukko auki. Sinne vaan vilahti pieni ravinnonetsijä. Yö kuluikin sitten kuunnellessa rapinoita joka puolelta ja miettiessä koska jokin vilistäjistä pyyhältää naaman yli. Ei kiva. Enpä ollut etukäteen ajatellut, että teltta pitäisi olla mukana eläinten varalta.

Taivalkönkään autiotupa sisältä

Marraskuussa päivät ovat lyhyitä ja osa maisemista jäikin meiltä näkemättä. Oma viehätyksensä on kuitenkin kulkea pimeää polkua pitkin kuunnellen könkäiden pauhua jossain alhaalla. Voi vaan arvailla kuinka lähellä tai kaukana vesi oikeastaan onkaan.

Retken paras hetki oli kun kuljimme pilkkopimeässä metsässä, oransseja reittimerkkejä tarkkaillen. Yhtäkkiä pimeyden keskeltä ilmestyivät näkyviin satumaiset, täydellisesti rinteeseen sopivat, lumen peittämät portaat, joita kukaan ei ollut kulkenut viimeisen lumisateen jälkeen. Mäen päällä istahdin kivelle ja ajattelin: metsä on lempeä, metsä on turvallinen. Kaikki on hyvin.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Karhunkierros, Kuusamo, marraskuu, oma aika, Oulangan kansallispuisto, retkeily, retki, vaellus, 2 comments