Uncategorized

Talviretki Meikossa

Talviretki Meikossa

On sunnuntai. Edellisenä iltana on satanut lisää lunta, aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Täydellinen ulkoilupäivä. Paitsi että niin on kaikkien muidenkin mielestä.

Hymy korvissa ajan Veikkolasta Kurjolammen parkkipaikalle johtavaa tietä. Lumiset oksat kaartuvat tien ylle ja näen mielessäni miten auringonvalo siivilöityy mäntyjen välistä kävellessämme puronvartta pitkin. Ohjaan auton pienelle parkkipaikalle vain huomatakseni, ettei siellä ole meille tilaa. 

Autoradiosta soiva lasten äänikirja pelastaa tilanteen. Lapsi ei edes huomaa miten epäröin ja punnitsen vaihtoehtoja. Olisiko tuossa sittenkin sopiva kolo autolleni vai lähtisimmekö takaisin kotiin. Missä muualla täällä lähellä olisi mahdollista päästä nuotion ääreen. Voi kuinka kaipaan arkivapaita.

Asetan navigaattoriin uuden kohteen. Meikon ulkoilualueella olisi todennäköisesti tilaa, eikä sieltä olisi kotiin kovin pitkä matka. Navigaattori ohjaa meidät läpi Kirkkonummen kauniiden maalaismaisemien. Äänikirjakin on vielä kesken, kun ohitamme tutun vesilaitoksen. 

Purkaessamme takakontista tavaroita muistelemme syyskuista telttayötä täällä. Kurkkaamme vielä opastustaululla olevaa karttaa ja lähdemme kohti Ribergetin nuotiopaikkaa. Lapsi työntää innoissaan kuorma-autoaan pitkin polkua ja minä tallaan rauhassa perässä.

Meikon polkuja talvella

Matkaa tulipaikalle on vajaa kilometri, kävellen olisimme hujauksessa perillä. Kuorma-auton työntäminen hieman hidastaa menoa ja pian alkaakin kysely: ”onko vielä pitkä matka?”

Ei tullut otettua narua mukaan, mutta lopulta keksin: irrotan kaulassani roikkuvasta kamerasta hihnan ja sidon sen vetonaruksi rekkaan. Matka jatkuu sen jälkeen paljon joutuisammin. Ensi kerralla ehkä muistan, että talviretkelle kannattaa aina ottaa pulkka mukaan. Se kulkee kevyesti perässä ja alamäkien laskeminen tekee matkasta kaksin verroin hauskempaa. 

Lapsi ja kuorma-auto

Pian saavumme tulipaikalle. Ihmettelen miksei täällä ole ketään, vaikka parkkipaikalla oli autoja paljon. Pian syy selviää. Puuvaja on melkein tyhjä ja vähätkin puut ovat litimärkiä. Ihan toista oli syksyllä.

Pilkon retkikirveellä puita pienemmiksi, toinen paikalle tuonut seurue kerää maasta kuolleita oksia sytykkeiksi. Kaivan ensiapupussukasta myös valmiin sytytyspalan avuksi ja puhaltelen kytevää nuotiota. Savu kirvelee silmiä ja vesi sihisee höyrytessään märistä puista. Minulla on aina auton takakontissa muutama kuiva puu juuri näitä hetkiä varten, mutta eivätpä ne siellä takakontissa paljon auta.

Meikojärven ulappa jäässä

Eväät saadaan lämpimiksi, termoksessa on lämmintä kaakaota eikä vaahtokarkkien paahtaminen kummoista tulta vaadi. Onneksi.

Paluumatkalla tarjoudun kantamaan lapsen rekkaa, mutta en saa lupaa. Poika juoksee edellä ja kiskoo rekkaa perässä. Nauramme yhdessä aina kun rekka suistuu polulta milloin mihinkin onnettomuuten joutuen.

Autossa huokaisen: ”huh huh, olipa retki.” Ennen kuin ehdin avata suutani uudestaan, poika jatkaa: ”mutta tosi kiva.”

Follow my blog with Bloglovin

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments

Retkimelontaa Kolovedellä koululaisen ja leikki-ikäisen kanssa

Minkälaisen melontaretken pystyy toteuttamaan 4- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa? Kuinka pitkän matkan 8-vuotias jaksaa meloa itse ja mitä sitten kun hän ei jaksakaan? Kuinka kauan vilkas 4-vuotias viihtyy paikallaan kanootissa ja kuinka hänet pidetään lämpimänä kun sataa vettä? Näihin kysymyksiin haimme vastauksia kolmen yön melontaretkellä Koloveden kansallispuistossa elokuun alussa.

Melonnan opettelun lisäksi meidän retkeemme mahtui kaksi kaunista iltaa ja yksi kokonainen vuorokausi sadetta. Oli hermoja raastavaa riehuntaa ja kinastelua teltassa, pohjaan palaneita popcorneja ja iso kasa märkiä vaatteita. Oli myös itse kerättyjä mustikoita puuron seassa ja lättyjen päällä, sekä 8-vuotiaan käsin kosteltavaa riemua omasta melontataidosta.

Lapsen kanssa avokanootissa Koloveden kansallispuistossa

Koloveden kansallispuisto Enonkoskella on oiva paikka perhemelontaan:

  • Paljon huollettuja leiripaikkoja, joissa on kanooteille tehdyt laiturit
  • (Poltto)moottorikäyttöisten veneiden yms. käyttö on kiellettyä
  • Mahdollisuus vuokrata kaikki tarvittavat varusteet paikan päältä
Muutama miinuskin löytyy:

  • Paljon kivikkoisia ja jyrkkiä rantoja, ihan joka kohdasta ei pysty rantautumaan
  • Leiripaikoilla voi olla loma-aikoina ruuhkaa ja silloin telttapaikoista voi olla pulaa
Laajakaarteen tulipaikka Koloveden kansallispuistossa
Saavuimme Koloveden Kirkkorantaan täydellisen aurinkoisena iltapäivänä. Rannassa meitä odottivat Oravin melontakeskuksesta varatut avokanootti sekä kajakkikaksikko. Myös melontaliivit, kuivapussit sekä kartta kuuluivat mukaan pakettiin. Lapsille meillä oli mukana omat pelastusliivit. Pakkausurakan jälkeen suuntasimme kanootit pohjoiseen kohti Ukonvuorta. Minä meloin avokanoottia verkkaiseen tahtiin pieneen vastatuuleen kuopus kyydissäni. Esikoinen pääsi miehen kaveriksi kajakkiin.
Ukonvuorella jalkauduimme etsimään ihmishahmoista kalliomaalausta. Kovasta yrityksestä huolimatta emme onnistuneet maalausta näkemään. Paikalla oli kyllä ohje kuvan sijainnista, mutta ehkä silti tiirailimme väärästä paikasta, tiedä häntä.
Lapset tutkimassa Ukonvuoren kallioseinämiä

Ukonvuorelta jatkoimme matkaa Laajakaarteen leiripaikalle. Leiripaikalla oli saapuessamme vain yksi telttaseurue eikä enempää ihmisiä näkynyt koko iltana. Onneksi näin, sillä paikka oli niin kivikkoinen, ettei telttapaikkoja ollut montaa. Paikalla oli kolme puulavaa, joiden päälle pystyi teltan pystyttämään. Näiden lisäksi löysin vain yhden teltalle sopivan paikan, ellei sitten lasketa vähemmän houkuttelevia puuvajan edustaa ja vessan vierustaa. Täällä, jos jossain riippumatto olisi loistava majoite.

Teltta puulavan päällä kivikkoisella Laajakaarteen leiripaikalla Kolovedellä

Kauniin illan jälkeen heräsimme pilviseen aamuun. Illaksi oli luvattu sadetta, joten päätimme jättää leirin pystyyn ja käydä tekemässä päiväretken lähistöllä. Juuri kun olimme päässeet kanootteihin, alkoikin jo tihuttaa vettä. Sitä sadetta kestikin sitten seuraavaan aamupäivään saakka. Lähdimme joka tapauksessa suunnitellulle lenkille, ehkä vähän liian kevyellä sadevarustuksella, olihan kuitenkin kesä. Tällä kertaa esikoinen oli inkkarissa etumelojana ja matka taittui selvästi nopeammin kuin minun meloessani kanoottia yksin.

Sadepäivän melontaa avokanootilla 8-vuotiaan lapsen kanssaSadepäivän melontamatka jäi samaan kuin ensimmäisen päivän kokonaismatka, noin neljään kilometriin. Takaisin käännyttiin kun esikoinen rupesi valittelemaan käsien väsymistä ja kuopus kylmyyttä. Aukkopeitteestä huolimatta sateella melottaessa on hankala pitää lämpimänä lasta, joka ei vielä itse melo. Aukkopeite vuotaa aina jonkin verran, ja kun lapsi vielä leikkiessään roikuttaa käsiään kyynärpäitä myöten vedessä, niin hanskatkaan eivät pidä käsiä lämpiminä. Näin jälkikäteen ajatellen paksut villavaatteet ja kurahousut olisivat olleet hyvä ratkaisu, mutta niitä ei ollut tullut pakattua kesälomareissulle mukaan. Mies pystyi onneksi melomaan kuopuksen kanssa ripeästi takaisin leiriin lämmittelemään minun ja esikoisen tullessa perässä rauhassa ja taukoja pitäen.

Esikoinen meloi hienosti, mutta toinen peräkkäinen melontapäivä tuntui hänestä raskaalta. Kokemus oli kuitenkin mieleenpainuva, jälkeenpäin juteltiin itsensä ylittämisestä. Muisteltiin sitä kuinka hän jaksoi paluumatkallakin meloa, vaikkei olisi välttämättä tarvinnut, ja vaikka monta kertaa hänestä tuntui että voimat olisivat täysin loppu, niin jotenkin niitä kuitenkin riitti.

Kolovesi kajakista käsinLoppupäivä meni teltassa. Olisi ihana kirjoittaa, että loikoilimme makuupusseissa ja kuuntelimme sateen ropinaa. Aktiivisen 4-vuotiaan kanssa sellainen on kuitenkin toiveajattelua. Vaikka kovasti koitimme keksiä tekemistä, hermot olivat monta kertaa kireällä ja telttakangas koetuksella. Mukavinta oli kun pelasimme uunoa ja keksimme itse satuja. Välillä myös ulkoilimme sateesta huolimatta, tosin kun leiripaikan ympärillä oli lähinnä kivikkoa ja jyrkkää rinnettä, niin pitkäksi aikaa ei sielläkään tekemistä riittänyt. Päivästä kuitenkin selvittiin ja telttakin säilyi ehjänä.

Kivikkoa Laajakaarten leiripaikan välittömässä läheisyydessä
Aamulla emme pitäneet kiirettä, vaan odottelimme sateen loppumista sekä kuulostelimme mihin suuntaan kauempana jyrisevä ukkonen on menossa. Lopulta pakkasimme tavarat ja meloimme myötätuulessa takaisin Kirkkorantaan. Jätimme kanootit rantaan ja lähdimme autolla lounaalle Kermankeitaaseen. Matkalla ravintolaan sade alkoi uudestaan, mutta palatessamme hyvin ravittuina takaisin aurinko oli jo tullut esiin.

Melomassa kohti Hirviniemen tulipaikkaa
Jälleen lähdimme melomaan Kirkkorannasta, tällä kertaa etelään päin, Hirviniemen telttailupaikalle. Vajaan kolmen kilometrin leppoisan melonnan jälkeen olimme perillä. Ilta oli jälleen upea ja tälläkin kertaa paikalla oli vain yksi seurue meidän lisäksemme. Hirviniemessä maasto oli tasaista ja telttapaikkoja sekä mustikoita löytyi helposti. Nuotiopaikkoja täällä oli kaksin kappalein ja muutenkin tilaa juosta ja purkaa energiaa. Vietimme Hirviniemessä ihanan illan ja seuraavana aamuna palasimme rauhassa takaisin Kirkkorantaan, josta ajoimme illaksi mummolaan saunomaan.

Hirviniemen telttailupaikka

Pohdiskelin etukäteen pitkään retken kalustovalintaa. Omat taitoni ja voimani huomioon ottaen kaksi kaksikkokajakkia olisi ollut sikäli hyvä valinta, että olisimme voineet edetä nopeammin ja siten nähneet isomman osan järvestä. Tällä reissulla matkan pituus oli kuitenkin aika epäolennainen asia. Nyt esikoinen pääsi kokeilemaan rauhassa sekä avokanootilla että kajakilla melomista.

Esikoinen ei ollut tätä ennen oikeastaan melonut. Soutaminen on sujunut jo pari kesää ja toki hän on kanootin kyydissä ollut sekä melaa pidellyt. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen vuosi kun motivaatio riitti oikeasti melomaan itse. Tämän retken jälkeen kävimme hänen kanssaan kokeilemassa myös yksikkökajakilla melomista merenrannassa, mutta pienenkin aikuisten kajakin melominen on vielä vähän hankalaa 8-vuotiaalle. Todennäköisesti ensi vuonnakin mennään vielä kaksikolla, ainakin pidemmät retket.

Pienempi melontaretki lapsen kanssa:

Testimelonta 4-vuotiaan kanssa

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments