Kirkkonummi

Riippumattoyö Porkkalassa aaltojen kohinaa kuunnellen rauhoitti mielen etätyöviikon jälkeen

Riippumattoyö Porkkalassa aaltojen kohinaa kuunnellen rauhoitti mielen etätyöviikon jälkeen

Laskeva aurinko häikäisi silmiä, kun ajoin Länsiväylää pitkin kohti Kirkkonummea ja Porkkalanniemiä. Olin yrittänyt houkutella lapsia mukaan telttaretkelle, mutta kumpikaan ei ollut halunnut lähteä. Tajusin, että itse asiassa olikin hyvä näin.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Kirkkonummi, oma aika, pimeänpelko, Porkkala, riippumatto, yöretki, 0 comments
Alkuvuoden retkiä Porkkalanniemellä

Alkuvuoden retkiä Porkkalanniemellä

Porkkalanniemi Kirkkonummella on yksi meitä lähimmistä ulkoilualueista, joista löytyy retkeilypalveluja. Tuntuu oikeastaan aika ihmeelliseltä, ettemme ole käyneet siellä kuin muutaman hassun kerran. Tämän alkuvuoden aikana olen hieman korjannut asiaa ja suunnannut Porkkalaan jo kaksi kertaa.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lapset, päiväretki, Porkkala, 0 comments
Talviretki Meikossa

Talviretki Meikossa

On sunnuntai. Edellisenä iltana on satanut lisää lunta, aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Täydellinen ulkoilupäivä. Paitsi että niin on kaikkien muidenkin mielestä.

Hymy korvissa ajan Veikkolasta Kurjolammen parkkipaikalle johtavaa tietä. Lumiset oksat kaartuvat tien ylle ja näen mielessäni miten auringonvalo siivilöityy mäntyjen välistä kävellessämme puronvartta pitkin.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lapset, Meiko, päiväretki, 0 comments

Piipahdus Meikossa — nuku yö ulkona 2018

Vuoden 2018 nuku yö ulkona -kohteeksemme valikoitui Kirkkonummen kaunis Meiko. Tosin heti alkuun täytyy tunnustaa, että vasta pois lähtiessä tutkailin parkkipaikan uutta karttaa kunnolla ja tajusin, että Meikossa leiriytyminen on sallittua vain Korsolammen nuotiopaikan ympäristössä.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Kirkkonummi, lapset, Meiko, nukuyöulkona, 2 comments

Kirkkonummen Linlo marraskuussa

Flunssaisessa ja sateisessa marraskuussa retkeilyt jäivät meidän perheen osalta aika vähälle. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja sisällä nyhjääminen sai riittää. Retkikohteen valinta tuotti aika lailla päänvaivaa, mutta lopulta päätin haluavani merenrantaan.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Kirkkonummi, lapset, Linlo, päiväretki, 4 comments