Täydenkuun valossa Kilpisjärveltä Tsahkaljärvelle

Kilpisjärven kylän koillispuolella olevalle kauniille Tsahkaljärvelle on kylältä vain reilun kilometrin matka.  Kylän ja järven välille on rakenteilla uusi, noin 4 km pituinen rengasreitti, jonka lähtöpisteet ovat Kilpisjärven luontokeskuksella sekä Kilpishallin tuntumassa. Kesäreitti ja rakenteet eivät ole vielä täysin valmiina, mutta talvireitti on jo lanattu. Tein reittiä pitkin öisen hiihtoretken järvelle täydenkuun valaistessa tietäni. Vaikka revontulet jäivät tällä kertaa vain himmeäksi vihreäksi hehkuksi pilvien seassa, niin retkelle lähteminen ei kaduttanut tippaakaan. Talviöinen tunturikoivikko on maaginen kokemus.

Tsahkaljoen ylittävä silta Tsahkaljärven tuntumassa

Olemme jo useana vuonna matkustaneet Lappiin kaamoksen aikaan. Nämä kaamosreissut ovat ihan erilaisia kuin kevättalven hiihtomatkat. Kaamoksen sinisessä hämärässä on lupa nukkua paljon, olla tekemättä mitään ja antaa mielen rauhoittua.

Tänä vuonna kaamosmatkan kohde oli helppo valita. Saana-tunturin valotaideteos Saana Luminous oli nähtävä. Lepäämisen ja yhdessäolon lisäksi matkalle ei oltu tehty mitään suunnitelmia. Sukset ja monot oli kuitenkin pakattu mukaan, jos tulisi sellainen olo, että tekee mieli hiihtää. Ja tulihan se. Saana oli koevalaistu varsinaisia valoteoksen avajaisia edeltävänä iltana, jolloin päätin lähteä pienelle hiihtolenkille.

Saana Luminous -koevalaisu

Kilpisjärven latujen kunnossapito rajoittuu pääasiassa kevätsesonkiin. Keskitalvella hiihtäjän pitää hakea omat reitit. Olin kuitenkin lukenut, että Kilpisjärven kylän tuntumassa olisi revontulipolku, joka lanataan myös keskitalvella. Kellon lähestyessä puolta yötä pilvet väistyivät kuun edestä ja revontulitutkakin näytti edes hieman nollasta poikkeavia lukemia.

Laitoin sukset jalkaan, repun selkään ja kameralaukun vyötärölle ja lähdin etsimään Tsahkaljärvelle vievän revontulipolun päätä. Kesäreittien opaste löytyi helposti Kilpishallin vierestä kulkevalta Urpiaisentieltä. Kesäreittiä oli selvästi kuljettu myös lumikengillä, mutta varsinainen talvireitin lähtö oli hieman eri kohdassa. Hiihdettyäni tietä vajaa sata metriä eteenpäin löysinkin lanatun uran, jota pitkin olisi voinut kävellä vaikka ilman lumikenkiä. Alla olevissa kuvissa näkyy kesäreittien opasteet sekä lanatun uran alkupiste päivänvalossa.

Kalottireitin lähtöpiste Kilpisjärven kylällä
Tsahkaljärvelle lanatun uran lähtöpiste Urpiaisentien varrella

Lähdin kulkemaan uraa pitkin kohti Tsahkaljärveä, samalla ihaillen vasemmalla puolellani olevaa, koevalaistua Saanaa. Kuu valaisi kulkuani kaakon suunnasta, mutta Saana oli osittain pilvien peitossa. Vähän matkaa hiihdettyäni huomasin pohjoisessa taivaanrannassa, pilvien lomassa, vihreää hehkua. Päätin kiivetä reitin vieressä olevan mäen päälle parempien näköalojen toivossa. Revontulet eivät tänä yönä loistaneet parhaimmillaan, mutta näkymät Kilpisjärven kylälle ja Saanalle olivat joka tapauksessa pienen kiipeämisen arvoiset.

Öinen Kilpisjärven kylä
Näkymä Salmivaaran ja Ala-Kilpisjärven suuntaan

Jatkoin matkaa ja maisema muuttui koko ajan vain satumaisemmaksi. Täydenkuun valossa otsalamppua ei tarvinnut, lumi tunturikoivikon juurella loisti valkoista valoa. Hetken kuluttua kuulin virtaavan veden kohinaa. Olin saapunut Tsahkaljoelle. Jutun ensimmäinen kuva on joen ylittävältä sillalta, jonka kohdalle olisin voinut jäädä tunnelmoimaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Tsahkaljoen reunalla
Tsahkaljoki
Tsahkaljärvi

Lopulta ylitin sillan ja lähdin laskettelemaan mäkeä alas kohti luontokeskusta. Tässä vaiheessa en enää pysähtynyt kuvaamaan, vaan nautin loivan alamäen tuomasta vauhdista. Luontokeskukselta hiihtelin kevyen liikenteen väylää pitkin takaisin Kilpishallille ja siitä mökille. Ihmeellinen yöretki oli takana. Mieleen jäi polte päästä vielä joskus hiihtovaellukselle ja tieysti tulla tutustumaan tähän Tsahkaljärveen lasten kanssa kun reitti ja sen rakenteet ovat valmiina.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in hiihto, Kilpisjärvi, oma aika, yö, yöretki, 8 comments

Meloen auringolaskusta auringonnousuun

Vaaleanpunainen horisontti, lokkien huudot, joutsenen siiveniskut tyyntä vedenpintaa vasten. Hiljalleen hiipivä hämärä ja sormet kohmettava viileys sekä yhtäkkinen kirkkaus ja lämpö auringon taas noustessa horisontin yläpuolelle. Aistien avautuminen tuoksuille ja äänille, kun moottorien häly ja ihmisten äänet ovat hiljenneet. Näistä on kesäyön melonta tehty.

Pentala, Suvisaaristo, Espoo

Yhdentoista aikaan illalla saavuimme Kirkkonummella sijaitsevan Espoon kaupungin ulkoilualueen, Väransbyn portille. Paikalla olleen kyltin mukaan portti on suljettuna klo 22-06. Lisäksi kyltissä kerrottiin portin avausmaksun olevan 10€. Portti oli kuitenkin auki, joten ajoimme sisään silläkin uhalla että joku kävisi sen sulkemassa sillä aikaa kun puramme tavaroita rantaan. Onneksi portti oli auki vielä kun mies lähti ajamaan takaisin kotiin.

Väransbyn ulkoilualueesta on todella hankala löytää tietoa. Minulle ei ollut tullut kuitenkaan mieleenkään, ettei sinne pääsisi yöllä ajamaan. Ilmeisesti portin sulkeminen johtuu siitä, että asuntovaunualue halutaan rauhoittaa yöksi. Ajoimme leirintäalueen ohi hiekkatietä eteenpäin kunnes puomi katkaisi tien. Juuri ennen puomia olikin hyvä paikka laskea kajakki vesille. 

Väransby, Kirkkonummi

Aurinko oli ollut horisontin takana puolisen tuntia siinä vaiheessa kun pääsin vesille. Ihan auringonlaskuun en siis ehtinyt. Sen sijaan kuunsirppi näkyi taivaalla meloessani Hirsalan saarten ja Porkkalanniemen välistä koilliseen. Nuotion savu nousi rannasta, joku muukin oli vielä valveilla. Lokit huusivat pienillä luodoilla kuin sanoakseen: ”Mitä sinä täällä teet, tämä yö on meidän.”

Väransby, Kirkkonummi

Yön hämärässä ympäröivistä saarista erotti kauempaa vain isot linjat. Pieniä lahtia ja niemiä ei mitenkään pystynyt hahmottamaan. Hämmentävää kyllä, tämä oikeastaan helpotti suunnistamista. Kartta ja maisema tuntuivat täsmäävän paljon paremmin kuin päiväsaikaan. Sen verran pimeää oli, että otsalamppu oli tarpeen karttaa tutkiessa. Saarten rannoilla välkkyi siellä täällä mökkien pihavaloja sekä valaistuja ikkunoita. Suurin osa asumuksista oli kuitenkin pimeinä. Saatoin kuvitella melovani jossain muualla kuin tiheään rakennetussa Kirkkonummen ja Espoon saaristossa.

Kajakki lipui kevyesti eteenpäin lähes tyynessä vedessä. Niinpä päätin pidentää reittiä alkuperäisestä suunnitelmasta ja lähdin kiertämään Medvastön saarta. Medvastö on molemmista päistään melkein kiinni mantereessa. Saaren mantereesta erottavien salmien veneväylät oli onneksi hyvin merkitty, niihin oli helppo osua pimeässäkin. Hieman aavemaiselta kyllä tuntui meloa eteläpään Blindsundissa hiljaisen, valonheittimillä valaistun sataman ohi, aivan laiturissa uinuvien veneiden vierestä. Kuvissa alla Blindsundin siltä sekä näkymä pohjoisen Medvastösundin päästä kohti Espoonlahtea. Meloin ulos Medvastö-salmesta puoli kahden aikaan eli juuri yön pimeimpänä hetkenä.

Medvästsundet, Espoo

Reilun kahden ja puolen tunnin melonnan jälkeen pysähdyin tauolle Pentalan uimarannalle. Pentalankin rannoista suuri osa on yksityisomistuksessa, mutta kaakkoisosan upea hiekkaranta sekä saaren keskiosat ovat kaupungin omistamia ulkoilu- ja luonnonsuojealueita. Pentalan erikoisuus on saaressa sijaitsevassa järvessä sijaitseva saari. Tällä hetkellä Pentalaan päästäkseen tarvitsee oman veneen. Espoon kaupunki suunnittelee kuitenkin avaavansa Pentalaan saaristomuseon kesällä 2018 ja sitä myötä saaressa alkaa ilmeisesti pysähtyä myös yhteysvene. Itseä hieman mietityttää miten saaren herkkä luonto kestää lisääntyvän retkeilijämäärän.

Pentalassa ei saa leiriytyä, joten ei ollut vaaraa että olisin säikäyttänyt jonkun pahaa-aavistamattoman telttailijan yöllisellä rantautumisellani. Meloessa oli ollut lämmin, mutta heti kajakista noustua meinasi tulla vilu. Kävi mielessä, että termospullollinen lämmintä kaakaota olisi ehkä ollut parempi retkieväs kuin tuoreet mansikat, joita olin päivän lämmössä tullut ostaneeksi. Vaihdoin kuivaa vaatetta päälle, söin eväitä ja lepäsin. Koitin ottaa valokuvia, mutta jalusta oli kotona. Vähän harmitti, lähteä nyt kesäyöhön melomaan ja ottaa järkkäri mukaan, mutta ei jalustaa.

Kun aamu valkeni hieman, kävelin Pentalanjärvelle. Metsäpolulla kuuntelin lintujen laulua ja ihmettelin yöperhosten lentoa. Metsän keskeltä takaisin merenrannalle tultuani valo tuntui ihmeelliseltä. Siltä hetkeltä on tämän jutun ensimmäinen kuva.

Pakkasin tavarat ja kellon lyödessä neljä olin taas vesillä. Käännyin niemenkärjen ympäri juuri kun aurinko alkoi nousta Suvisaariston takaa. Järkkäri oli visusti kuivapussissa kannen alla ja käsillä oli vain vedenpitävä pokkari. Muistin samalla vedenpitävän kameran ärsyttävyyden. Juuri kun pitäisi ottaa nopeasti kuvia, linssi on huurteessa tai siinä on vedestä roiskuneita pisaroita. Vaikka kuinka koittaa huuhdella niitä pois, aina joku jää pilaamaan kuvaa. Yhden onnistuneen otoksen sentään ehdin saada.

Suvisaaristo, Espoo

Loppumatkan hidastelin minkä pystyin, en olisi millään malttanut lähteä pois. Siristelin silmiäni auringossa ja ihmettelin mikä sileältä kiveltä näyttävä möhkäle liikkui lähelläni kohti rantaa. Sen vieressä oli pienempi muoto, joka liikkui samassa tahdissa kiven kanssa. Yhtäkkiä kivi sukelsi ja tajusin, että se oli ollut hylje. Hetken kuluttua hylkeen selkä tuli uudestaan pinnalle painuakseen nopeasti takaisin veden alle. Sen jälkeen en sitä enää nähnyt, vaikka tovin odottelin.

Vähän ennen kuutta, yhteensä 22 km melonnan jälkeen nostin kajakin laiturille. Huolsin seuran varusteet kuiviksi ja paikoilleen, omat tavarat pakkasin reppuun. Sitten hyppäsin pyörän selkään ja ajoin kotiin. Olin nukkumassa samaan aikaan kuin normaalisti aloitan työpäivän.

Suinonsalmi, Suvisaaristo, Espoo
Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in melonta, oma aika, Suvisaaristo, Väransby, yö, yöretki, 8 comments