Hiihtämisen riemua

Kannattako lapsille hankkia joka vuosi murtomaahiihtovälineet, vaikka tietää että niiden käyttö jää ihan muutamaan kertaan joko lumen- tai motivaationpuutteen vuoksi? En tiedä, mutten osaa olla hankkimattakaan. Sen tiedän, ettei lapsia voi pakottaa pitämään samoista asioista kuin vanhempansa, mutta toivon silti, että saisin jakaa lasteni kanssa elämyksiä, jotka ovat itselle tärkeitä.

Tämän joulun Ylläksen reissulla esikoinen kävi laskettelukurssin sekä pari kertaa muutenkin rinteessä, mutta sain kuin sainkin houkuteltua pojan kerran myös ladulle. Ensimmäiset sata metriä liukkaalla latupohjalla, jossa ei ollut latu-uraa, saivat jo äidinkin miettimään oliko tässä nyt mitään järkeä. Latu-uralla päästiin jo paremmin eteenpäin, mutta valitus ei tauonnut hetkeksikään. Sitten äkkäsin, että mehän olemme ihan väärällä ladulla, oikaistaanpa tuosta umpihangen läpi oikealle uralle. Metsässä oli muutama kymmenen senttiä puuterilunta eli aivan loistava hiihtokeli. Samantien kun oli käännytty ladulta pois, lapsen silmät alkoivat loistaa. Tämähän on sitä oikeaa hiihtoa! Kaatumisetkaan eivät enää haitanneet, saivat vaan suupielet nousemaan enemmän ylöspäin.

Jossain vaiheessa ohjasin meidät takaisin valmiille ladulle ja yhtäkkiä sielläkin hiihtäminen oli kivaa ja tuntui helpolta. Yhteensä puolentoista kilometrin hiihdon jälkeen olimme perillä Kahvikeitaan taukopaikalla, jossa pidimme ihan kunnon lepotauon. Onneksi oli vaatetta kunnolla päällä, sillä tuuli puhalsi nuotionkin kylmäksi. Onneksi myös ystävällinen pariskunta lainasi meille makkaratikkujaan, muuten olisimme saaneet popsia kylmiä makkaroita, koska ritilää ei millään saanut tarpeeksi lähelle hiillosta. Paluumatka sujui ihan hujauksessa ja loppujen lopuksi poika lupasi viimeistään kevään Lapinreissulla lähteä kanssani pidemmällekin hiihtoretkelle.

Kun muistelen omia lapsuuden hiihtokokemuksia, niin päällimmäisenä tulevat mieleen mummulan pellot ja metsät, jonne tehtiin oma latu. Oli jännää, kun latu-ura kulki polvensyvyydessä ja jos siltä poikkesi, suksi katosi jonnekin lumen sisälle. Pellon reunaa sai mennä omassa rauhassa ja täysin omissa ajatuksissaan. Pääni sisällä olin usein jossain ihan muualla, syvällä mielikuvitusmaailmassa. Parasta kuitenkin oli, kun isoveli vei retkelle vähän pidemmälle metsän siimekseen. Siellä oli aivan erityinen tunnelma, joka varmasti osaltaan opetti minut kunnioittamaan luontoa.

6 comments

Mun mielestä, ellei lapsille tarjoa kunnon välineitä ja mahdollisuutta kokeiluun, ei hiihtämisestäkään voi saada sitä nautinnon tunnetta 🙂 Ja joskus tosiaan siellä ladun ulkopuolella on paljon mukavampaa!

No niinhän se on, joskus vaan mietin että pitäisikö vaan itse toimia esimerkkinä siitä miten kivaa hiihtäminen on. Odottaa, että lapset itse pyytäisivät päästä mukaan ja vasta sitten hankkia niille välineet. Tosin sekin saattaisi tulla sitten aika kalliiksi kun nyt olen bongaillut noita käytettyinä ja alennusmyynneistä 🙂

Meillä on ihan kunnon monot ja pitopohjasukset jo 2-vuotiaallekin, koska surkeilla välineillä ei liikunnan ilo löydy. Toki asumme Pohjoisessa, jossa voi ajatella hiihtokelejä löytyvän ainakin muutaman kuukauden ajan. Tuo omaan tahtiin ja ajoittain omalla ladullakin liikkuminen on lapsista parasta ja kunnon eväät kruunaa pienenkin retken. Ja onneksi lapset oppivat ihan hyviksi hiihtäjiksi jo ihan muutamalla harjoituskerralla / vuosi. Toivottavasti pääsette harjoituksia jatkamaan kotonakin!

Toivotaan tosiaan, että täälläkin olisi hiihtokelejä mahdollisimman paljon. Ja totta, pitäisi aina jaksaa pakata eväät mukaan, ne tuovat juhlan tuntua ihan tuolla takapihan metsässäkin 🙂

Kiva lukea teidän perheretkeilyjuttuja! Syksyllä tehtiin monta päiväretkeä täällä Kainuussa ja löytyi hienoja kohteita. Ja meilläkin on päästy nyt taas siihen pisteeseen, että vanhemmat voivat käydä kahdestaankin hiihtämässä metsässä – luksusta. Ehkä keväällä päästään jo yöretkille koko porukalla. 🙂

No moi 🙂 Koko porukalla retkeily on kivaa, mutta mä tykkään myös tehdä niin että lähden kahdestaan jommankumman lapsen kanssa. Silloin pystyy keskittymään siihen yhteen lapseen kunnolla ja on kuitenkin itselläkin aika rauhallista.

Jos löysitte jonkin erityisen kivan kohteen sieltä teiltä päin, niin vinkkaa. Mekin voitaisiin kesällä käydä tutustumassa.

Vastaa