Emme tienneet etukäteen oikeastaan mitään Nuorgamista, saati sitten Pulmankijärvestä. Yhden kesäpäivän aikana tämän Suomen pohjoisimman kylän eteläpuolella levittäytyvä erämaa jätti lähtemättömän jäljen sydämiimme. Siitä huolimatta, että näimme siitä vain pienen ripauksen.
Olimme saapuneet Norjan puolella sijaitsevaan Pulmangin kylään edellisenä iltana. Matkan varrella olimme ihailleet Tenon jylhiä maisemia sekä Inarin saamelaismuseo Siidassa olleessa Pertti Turusen upeassa valokuvanäyttelyssä, että auton ikkunasta ajaessamme Utsjoelta Nuorgamin läpi Pulmankiin.
Loikoilimme mökissä koko pilvisen aamupäivän, söimme rauhassa myöhäisen lounaan ja lähdimme liikenteeseen vasta iltapäivällä, kun aurinko tuli esiin. Valoa riittäisi läpi yön, joten kiire ei ollut.
Tie Pulmankijärvelle lähtee Nuorgamin kylältä, nousten Tenojoen varresta suoraan tunturiin. Reilun kahden kilometrin päässä ollaan jo 200 m kylää korkeammalla, Isonkivenvaaran päällä. Täältä avautuvat huimat näkymät sekä ympäröivään erämaahan että Norjan tuntureille.
Pysäytämme auton levikkeelle tien viereen. Aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta. Tuulee kevyesti. Laitan silti takin päälle ja vedän pipon päähän. Keho muistelee vielä viikon takaista hellettä ja viisitoista astetta tuntuu viileältä.
Isonkivenvaaralle voisi pysähtyä vain näiden maisemien takia. Kun malttaa siirtää katseen horisontista lähemmäksi, täältä löytyy muutakin.
Aivan tien vieressä ihastuttavat jokivenettä esittävä ympäristötaideteos, sekä kivinen pöytä. Hieman kauempaa löytyy istumakivi, jonka luona ovat matkalaiset aikoinaan levähtäneet. Kivessä oleva laatta kertoo myös Maanmittauslaitoksen Suomen digitaalisen kartoituksen saadun valmiiksi täällä.
Vaaran päältä kulkee myös retkeilyreitti Skaidijärven polku. Koko reitillä on pituutta 5.8 km ja sen varrella, Skaidijärven rannalla on tulisteluun sopiva kota. Tunnelmia polun varrelta pääset kurkkaamaan vaikka täältä.
Me emme lähteneet Skaidijärvelle, Pulmankijärvi kutkutti mieltä enemmän. Niinpä aikamme maisemia ihailtuamme ja jätettyämme puumerkkimme paikalla olleeseen geokätköön, hyppäsimme takaisin autoon jatkaaksemme matkaa.
Erämaa levittäytyy karun kauniina Pulmankijärvelle menevän tien molemmin puolin. Kun itse järvi tulee näkyviin, katse hakeutuu vuorotellen veteen ja järven takana kohoaviin tuntureihin. Voi helposti ymmärtää, että Pulmankijärvi on joskus ollut Jäämeren vuono. Sen maisema sai pauloihinsa niin, että valokuvaaminenkin unohtui.
Kun saavumme järvelle, ensimmäisenä kiinnittävät huomion järveen laskevat pienet ja kauniit joet, kuten alla oleva Jääräjoki.
Seuraavaksi katse hakeutuu karkeasta hiekasta muodostuvaan hiekkarantaan. Tuohon kelpaisi pysähtyä ja sinne onkin leiriytynyt isohko seurua piknikille. Hiekkaranta on reilun kilometrin pituinen, joten sieltä olisi löytynyt meillekin oma paikka, mutta jatkamme silti edelleen matkaa, mikä osoittautuu loistavaksi valinnaksi.
Hiekkarannan jälkeen tie nousee ylemmäs rinteeseen, eikä aivan veden ääreen olisi enää helppo päästä. Järven eteläpäässä tiet näyttävät vievän vain mökkien pihoihin sekä vaellusreittien lähtöpisteen parkkipaikalle eikä vettä enää näy. Kun nousemme autosta katsomaan infokarttaa, miljoona öttiäistä on kimpussamme.
Palaamme autoon ja mietimme vaihtoehtoja. Katsomme vielä maastokarttaa hieman tarkemmin huomataksemme, että parkkipaikan ohi vievän tien päässä ei olekaan mökkejä, vaan se päättyy Pulmankijärveen laskevalle Pulmankijoelle, missä näyttäisi myös olevan hiekkaranta. Päätämme vielä käydä katsomassa tuon rannan.
Jätämme auton tien päässä olevalle pienelle aukealle, johon on pysäköinyt asuntoautonsa jo toinen lapsiperhe. Joki ja hiekkaranta tai oikeammin hiekkasärkkä, näkyy aukealle, mutta vasta kun kurkkaamme puiden taakse, tajuamme miten hienon paikan olemme löytäneet.
Kengät ja sukat lentävät nopeasti jaloista. Vesi on kirkasta ja kylmää ja rannan hiekka upottavaa, mikä aiheuttaa hämmästyksen ja riemun kiljahduksia. Itikoista ei ole enää tietoakaan ja aurinko lämmittää. Tähän me jäädään.
En osaa sanoa kauanko tällä rannalla vierähti, mutta sen tiedän, että se oli yksi meidän kesälomareissun hienoimmista paikoista.
