Itsetehdyt vaahtokarkit nuotiolla

Itsetehdyt limevaahtokarkit – suussasulava nuotioherkku

Nuotiovaahtokarkit eivät paljon esittelyjä kaipaa: rapea kuori yhdistetynä suussasulavan pehmeään sisältöön. Tämän helpon retkiherkun tuntee melkein jokainen.

Mutta tiesitkö, että vaahtokarkkeja voi tehdä myös itse eikä se ole ollenkaan vaikeaa? Itsetehdyt vaahtokarkit ovat unelmanpehmeitä ja ne voi maustaa haluamallaan tavalla.

Alta löydät ohjeen limevaahtokarkkeihin, joilla hurmaat retkiseurasi. Voi myös olla ettet suostu tämän jälkeen kaupan vaahtokarkkeihin koskemaan.

Tämä resepti pitää sisällään vain muutaman aineksen ja työvaiheen. Nämä vaahtokarkit valmistuvat ilman kananmunaa, joten ne myös säilyvät pitkään. Ohjeen pohjana on käytetty Jauhoton taikina -blogin perusvaahtokarkkireseptiä.

Valmiit limevaahtokarkit

Ainekset

  • 4.5 dl sokeria
  • 2 limetin mehu + vettä yhteensä 1.5 dl
  • 5-6 tl liivatejauhetta + 1 dl vettä
  • hyppysellinen suolaa
  • öljyä
  • perunajauhoja ja tomusokeria

Ohje

  1. Voitele vuoka kevyesti öljyllä
  2. Laita vatkain valmiiksi ja mittaa kuumaa kestävään vatkauskulhoon 1 dl vettä ja liivatejauhe. Liivatejauheen määrä vaikuttaa vaahtokarkkien kimmoisuuteen. Jos käytät 5 tl, saat pehmeitä, suussasulavia karkkeja. Jos laitat 6 tl, rakenne muistuttaa enemmän kaupan vaahtokarkkeja.
  3. Purista limeteistä mehu kattilaan ja lisää vettä siten, että nestettä on yhteensä 1.5 dl. Lisää sokeri ja hyppysellinen suolaa.
  4. Kuumenna sokerilientä kunnes sen lämpötila on 121-125 °C.
    •  Jos sinulla ei ole mittaria, voit arvoida sokerin lämpötilaa (vesipitoisuutta) tiputtamalla kuumaa lientä kylmään veteen. Kun sokerista muodostuu kiinteä pallo, lämpötila on sopiva näille limevaahtokarkeille.
    • Tässä vaiheessa sokerin lämpötila nousee nopeasti, joten ota kattila pois levyltä, kun testaat lämpötilaa.
    • Jos lämpötila pääsee liian korkeaksi, voit aloittaa alusta lisäämällä hieman vettä liemeen.
  5. Kaada kuuma sokeriliemi ohuena nauhana turvonneen liivatteen joukkoon, samalla sekoittaen matalalla teholla.
  6.  Kun sokeriliemi ja liivate ovat sekoittuneet, nosta vatkaimen tehoa asteittain täysille. Varo kuuman sokerin roiskumista!
  7. Vatkaa massaa kunnes se muodostaa kovan vaahdon, joka ei valu kulhosta sitä kallistaessa. Tähän menee noin 5 minuuttia.
  8. Levitä massa heti voideltuun vuokaan ja anna kuivua vähintään 7 tuntia tai mieluiten yön yli.
  9. Leikkaa kuivunut massa paloiksi kuumaan veteen tai öljyyn kostutetulla veitsellä.
  10. Kierittele palat perunajauhon ja tomusokerin seoksessa (1/3 perunajauhoa + 2/3 tomusokeria).
  11. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa ja syö sellaisenaan tai paahda nuotiolla.

Valmiit vaahtokarkit pinossa

Lisävinkkejä reseptiin

  • Limetin happo pilkkoo liivatetta, siksi sitä tarvitaan enemmän kuin perusvaahtokarkeissa.
  • Happo pilkkoo agaria vielä enemmän kuin liivatetta. Jos haluat vegaanisia vaahtokarkkeja, voit kokeilla liivatteen korvaamista agarilla (muista keittää) ja vaahdotetulla kikherneiden liemellä, mutta tällöin rakenteesta tulee enemmän lohkeava kuin kimmoisa.
  • Jos haluat tehdä vaahtokarkkeja ilman limeä, laita seokseen silti n. 1tl jotain hapanta mehua. Tämä estää sokerin kiteytymisen jäähtymisen aikana. Lisäksi kannattaa laskea liivatteen määrää hieman sekä keittää sokeri vain n. 116-119 °C:ksi. Tässä vaiheessa sokerista muodostuu kylmässä vedessä pehmeä pallo, joka litistyy helposti sormien välissä.
  • Täältä löytyy hyvä taulukko sokerin lämpötilan arvioimiseen.
  • Massan joukkoon voit halutessasi raastaa limen kuorta tai tipauttaa hieman vihreää karamelliväriä.

Kuvalliset ohjeet

Laita liivate turpoamaan siksi aikaa, että keität lime-sokeriliemen.

Turvonnut liivatejauhe -Limevaahtokarkit

Keitä lime-sokerilientä kunnes sen lämpötila on 121-125 °C.

Sokeriliemen lämpötila on sopiva

Valuta sokeriliemi kulhon reunaa pitkin turvonneen liivatteen joukkoon samalla alhaisella teholla vatkaten.

Sokeriliemen kaataminen liivatteen joukkoon

Vaahto on valmista, kun se ei enää valu yhtään.

Valmis vaahtokarkkivaahto on jämäkkäää.

Vaahto kannattaa levittää valmiiksi öljyttyyn vuokaan mahdollisimman nopeasti. Käytä apuna kuumaan veteen kasteltua lastaa tai nuolijaa.

Vaahtomassa kuivumassa

Anna kuivua ainakin 7 tuntia, mieluiten yön yli. Leikkaa paloiksi öljyyn tai kuumaan veteen kastetulla veitsellä. Voit ripotella myös perunajauho-tomusokeriseosta massan päälle ennen leikkaamista.

Leikattu massa

Irroittele palaset varovasti toisistaan ja kieritä perunajauho-tomusokeriseoksessa. Paloja irrottaessa kannattaa jauhottaa myös sormet.

Limevaahtokarkit perunajauho-tomusokeriseoksessa

Sinua voisi kiinnostaa myös: Popcornia trangialla.

 

Arvostan paljon, että jaat tämän reseptin muillekin ⤵️

Vastaa