Lapsi Meikonkierroksen polulla

6 helppoa retkikohdetta lapsiperheelle Kirkkonummella

Kirkkonummelta löytyy hienoja ja monipuolisia retkeilymaastoja Itämeren rantakallioilta Nuuksion metsiin. Tässä artikkelissa esittelen sinulle kuusi upeaa kohdetta, jotka sopivat lasten kanssa retkeilyyn niin kesällä kuin talvella. Kerron myös missä pääsee liikkumaan lastenvaunuilla ja mihin voit suunnata telttaretkelle.

Mukavia retkiä!

  1. Porkkalanniemi
  2. Högbergetin luola
  3. Meiko
  4. Linlo
  5. Väränsby
  6. Kaarniaispolku

1. Porkkalanniemi

Porkkalanniemen kärki -merisavua

Kuvaus

Kirkkonummen tunnetuin ulkoilualue, eikä suotta. Useita keittokatoksia ja kolme merkittyä reittiä. Upeat rantakalliot, jotka ihastuttavat ympäri vuoden. Viikonloppuisin, hyvällä säällä, parkkipaikat täyttyvät aamupäivän aikana, mutta silti alueelta saattaa löytää rauhallisen kallionkolon ihan vain itselleen, ilman että tarvitsee edes kävellä pitkää matkaa.

Täydellinen kohde niin pienelle piipahdukselle, koko päivän retkelle tai telttailulle.

Varjopuolena koko ajan lisääntyvästä käytöstä ja helposta saavutettavuudesta keittokatosten ympäristöt ovat välillä hyvinkin epäsiistejä ja viikonloppuiltaisin saattaa olla levotonta.

Omasta mielestäni paras aika suunnata Porkkalaan ovatkin joko aikaiset aamut tai kevään ja kesän arki-illat, jolloin valoa riitää ja on rauhallista.

Porkkalan kartta löytyy luontoon.fi -sivustolta.

Äiti ja lapsi katsovat merelle

Erityistä

Yksi niistä paikoista pääkaupunkiseudulla, joissa valosaastetta pääsee ainakin osittain karkuun. Elokuinen telttaretki kirkkaan tähtitaivaan alla on lapsillekin hieno elämys.

Porkkalanniemellä on myös usein aurinkoista, vaikkei muualla lähiseuduilla olisikaan.

Palvelut

Viisi keittokatosta ja 2 avointa nuotiopaikkaa. Keittokatosten lähellä myös pöytiä evästelyyn. Esteettömät näköalatasanne ja huussit Haahkan nuotiopaikan lähellä. Haahkan tulipaikka itsessään ei ole esteetön. Muuten huusseja parkkipaikkojen, keittokatosten ja nuotiopaikkojen läheisyydessä.

Merikotka-keittokatos talvella
Keittokatos Merikotka

Telttailu ja yöpyminen Porkkalanniemellä

Porkkalanniemellä leiriytyminen on sallittua vain keittokatosten välittömässä läheisyydessä. Kaikkien keittokatosten läheltä löytyykin hyviä telttapaikkoja.

Merkityt reitit

Kolme merkittyä reittiä. Kaikki näistä kulkevat kallioilla ja juurakkoisilla poluilla, mutta sopivat silti hyvin pienillekin lapsille. Liukkaiden ja ajoittain jyrkkien rantakallioiden lähellä pitää toki olla tarkkana. Meri ja toisaalta tiet ovat niin lähellä koko ajan, että alueella on helppo kulkea ja löytää ihania paikkoja näiden reittien ulkopuoleltakin ilman vaaraa pahasta eksymisestä.

Pampskatin pisto, 1.4 km (yhteen suuntaan). Porkkalan Portti -pysäköintipaikalta niemen kärkeen. Reitin varrella Merikotka-keittokatos hienolla paikalla, noin 1 km parkkipaikalta.

Vetokangaksen taival, 2.1 km (yhteen suuntaan). Vetokankaaan ja Telebergetin pysäköintipaikkojen välillä kulkeva polku, jonka varrella/läheisyydessä 3 keittokatosta ja nuotiopaikka. Seurailee niemen länsirantaa ja reitin varrella on useita hienoja rantakallioita. Metsäosuudella muinaishautoja.

Telebergetin lenkki, 2.2 km (rengasreitti, osittain päällekkäinen Vetokankaan taipaleen kanssa). Reitin hienoimmat kohdat ovat näköalat Telegrafbergetiltä ja rantakallioilta. Reitin varrella on Lokki-keittokatos sekä Haahka-nuotiopaikka. Reitille pääsee Hirviniityn ja Haahkan parkkipaikoilta. Näistä Hirviniitty on isompi ja vähemmän ruuhkainen.

Juurakkoinen polku Telebergetin lenkillä
Telebergetin lenkki / Pampskatin pisto

Pääseekö Porkkalassa kulkemaan lastenvaunuilla?

Porkkalanniemen virkistysalueen polut ovat pääsääntöisesti pieniä ja juurakkoisia, mutta keittokatosten viereen pääsee autolla.

Haahkan nuotipaikan lähellä on esteetön katselulava, noin 100 metriä parkkipaikalta. Myös Haahkan parkkipaikan vessa on esteetön. Itse tulipaikka taas ei ole.

Myös eteläisimmälle, Merikotkan keittokatokselle, voi halutessaan mennä maastokelpoisimmilla rattailla, ainakin jos varautuu joissain kohdissa kantamaan rattaita pienen matkaa.

Porkkalanniemen virkistysalueen tuntumassa on Helsingin kaupungin ulkoilualue, Lähteelä, jonne pääsee lastenvaunujen kanssa hiekkatietä pitkin lintutornin parkkipaikalta. Lähteelästä löytyy vierasvenesatama, grillauspaikkoja, vuokrattava sauna ja telttailupaikkoja. Parkkipaikalta rantaan on matkaa kilometrin verran.

Lue lisää Lähteelästä Outdoor familyn blogista.

Kuinka pääset Porkkalaan

Osoite: Tullandintie.

Bussilla

Linjat 902 ja 902K Kirkkonummen matkakeskuksesta (juna-aseman vierestä) Porkkalaan. Bussit kulkevat arkisin (koulupäivinä) päiväsaikaan muutamia kertoja päivissä. Bussien aikataulu on päiväretkeä ajatellen aika tiukka, mutta yöretkelle pääsee bussillakin mainiosti. Porkkalan päätepysäkiltä (Ki0901) matkaa lähimmälle keittokatokselle (Tiira) 1.3 km (karttalinkki).

Lähteelän lintutornille mennessä kannattaa jäädä pois yhtä pysäkkiä aiemmin (Källvikintie Ki0903). Pysäkiltä matkaa lintutornille n. 700 m (karttalinkki)

Autolla

Useita parkkipaikkoja. Silti viikonloppuisin kannattaa olla liikkeellä aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä, jos haluaa varmistaa paikan autolleen.

Lue myös retkikertomuksiani Porkkalanniemeltä:

Alkuvuoden retkiä Porkkalanniemellä

Riippumattoyö Porkkalassa

2. Högbergetin luola

Högbergetin luola sisältä

Kuvaus

Erikoinen hieno luola Porkkalantien varrella, Högbergetin kallion rinteessä. Luola tuli tunnetuksi Retkipaikan jutun jälkeen. Tällöin luolalle ei ollut vielä opasteita eikä oikein hyvää paikkaa, johon jättää auto.

Luola sijaitsee ratsutila Wiknerin mailla ja täällä käydessä onkin hyvä ottaa huomioon, että Högbergetin ympärillä kulkevat reitit ovat tilan ratsastusmaastoa. Varmistaakseen sekä retkeilijöiden että ratsastajien turvallisuuden, ratsutilan omistaja rakennutti vuonna 2020 retkeilijöille pienen parkkipaikan ja merkitsi luolalle vievän polun maastoon.

Kuljethan siis hevostilan toimintaa kunnoittaen. Högbergetin päällä kannattaa kuitenkin hieman poiketa luolalle vievältä polulta ja ihastella näköaloja mäen päältä, jyrkänteet toki huomioiden.

Erityistä

Luolan kaunis muoto. Högbergetin luola on vaakasuora hiidenkirnu, jonka jäämassat ovat sulaessaan kovertaneet kallioon.

Näköala Högbergetiltä itään

Palvelut

Yksityisen ylläpitämä, pieni (maksullinen) parkkipaikka. Merkitty reitti luolalle.

Telttailu ja yöpyminen Högbergetin luolan lähellä

Högbergetin luola on päiväretkikohde. Yöpymään kannattaa suunnata Porkkalan virkistysalueille.

Merkityt reitit

Reitti parkkipaikalta luolalle on merkitty pienin ruskein ”luola” -viitoin. Kuljethan luolalle nimenomaan tästä suunnasta ja annat rauhan viereiselle hevostilalle.

Luola sijaitsee vastakkaisella puolella Högbergetiä kuin parkkipaikka ja polku kulkee käytännössä mäen yli, hieman mutkitellen. Matkaa parkkipaikalta luolalle on noin 500 metriä. Varsinkin loppuosa polusta on jyrkkää ja kiemurtelee enemmänkin, reittimerkkejä kannattaa seurata tarkasti, sillä luolaa ei näy ennen kuin on aivan sen lähellä. Erityisesti sateisella ja jäisellä kelillä kannattaa myös laittaa hyvin pitävät kengät jalkaan ja varautua asettamaan askeleensa tarkasti.

Högbergetin päällä kannattaa pienten lasten kanssa olla tarkkana, mäen rinteillä on jyrkänteitä moneen suuntaan.

Katso myös tarkempi esittelyni ja Högbergetin alueen kartta: Högbergetin luola, Kirkkonummi -ainutlaatuinen retkikohde

Högbergetin luola -viitoitus

Pääseekö Högbergetin luolalle lastenvaunujen kanssa?

Polku luolalle ei ole lastenvaunukelpoinen.

Kuinka pääset Högbergetin luolalle

Osoite: Peuramaantie n. 160. Parkkipaikan, bussipysäkkien, polkujen ja luolan sijainti kartalla.

Tien varressa pieni parkkipaikka, josta lähtee viitoitettu polku luolalle. Ainakin googlen kartta löytää paikan, kun laitat osoitteeksi ”Högbergetin luola pysäköinti” Jos laitat osoitteeksi pelkän luolan, ilman pysäköinti-sanaa, navigaattori saattaa ohjata sinut viereiselle ratsutilalle. Ethän pysäköi tilan alueelle.

Bussilla

Linjat 902 ja 902K. Kirkkonummen matkakeskuksesta (juna-aseman vierestä) Porkkalan suuntaan. Bussit kulkevat arkisin (koulupäivinä) päiväsaikaan muutamia kertoja päivissä. Lähin pysäkki Ki0606 Peuramaantie, josta kuljetaan takaisinpäin Porkkalantien vierustaa noin 300 m parkkipaikalle ja polun alkuun.

Autolla

Parkkipaikka on yksityisen perustama ja ylläpitämä, pysäköintimaksu 5€. Maksun voi suorittaa MobilePay:lla tai tilille, ohjeet löytyvät parkkipaikalla olevasta kyltistä. Parkkipaikka on talvella aurattu.

3. Meiko

Korsolammen tulipaikka talvella
Korsolammen tulipaikka

Kuvaus

Upea erämainen ulkoilu- ja luonnonsuojelualue Kirkkonummen keskustan luoteispuolella. Nuotiopaikat lyhyen etäisyyden päässä parkkipaikalta. Vaikka parkkipaikka on usein viikonloppuisin täynnä, varsinkin pohjoispuolen metsässä saa kulkea rauhassa. Myös Meikojärven eteläpuolella on hyviä polkuja ja hienoja alueita; kallioita, lampia ja Slätmossenin suo, joihin kannattaa tutustua siinä vaiheessa, kun lapset jaksavat jo kulkea pidempiä matkoja.

Kirkkonummen kunnan sivuilta löytyy kartta Meikosta ja sen reiteistä.

Erityistä

Kirkasvetinen Meikojärvi on kesällä ihana uimapaikka etenkin isompien lasten kanssa.

Meiköjärvi
Meikojärven rantaan Ribergetin nuotiopaikan edustalla. Vielä parempia uimapaikkoja löytyy viereisestä Näseudden-niemestä.

Palvelut

Kolme nuotiopaikkaa, 3 huussia. Telttailu sallittu ainoastaan Korsolammen nuotiopaikalla. Kaikilla nuotiopaikoilla on puuvaja, mutta oman oman kokemuksen mukaan puita ei useinkaan ole. Kulutus on varmasti suuri, joten täällä(kin) kannattaa varautua muutamalla omalla kuivalla puulla.

Rigbergetin tulipaikka Meikojärven rannalla
Ribergetin tulipaikka Meikojärven rannalla

Telttailu ja yöpyminen Meikossa

Meiko on luonnonsuojelualuetta ja telttailu on sallittu ainoastaan Korsolammen nuotiopaikan läheisyydessä.

Merkityt reitit

  • Kuikankierros 3.2 km. Parkkipaikalta Meikojärven rantaan ja Näseuddenin niemen ympäri. Syksyllä 2020 rakennettu nuotiopaikka Näseuddenin itäisessä tyvessä, noin 800 m parkkipaikalta. Näsuddenin rantakallioilta voi myös helposti pulahtaa uimaan.
  • Kotokierros 4.4 km. Parkkipaikan pohjoispuolen metsissä kulkeva kierros, jonka varrella on viisi pientä lampea. Lähimpänä olevan Korsolammen rannalla on nuotiopaikka noin 700 m parkkipaikalta reittiä myötäpäivään kuljettaessa. Kotokierroksen voi halutessaan lyhentää n. 2.5 km pituiseksi neljän lammen kierrokseksi Kotolammen ja Kakarlammen välisellä oikopolulla (ei merkitty, mutta näkyy hyvin maastossa).
  • Meikonkierros 8.3 km kiertää Meikojärven. Kalliota, juurakkoisia polkuja ja pitkospuita. Polut voivat olla ajoittain aika märkiä. Reitin varrella on nuotiopaikka pienessä niemessä noin kilometrin päässä parkkipaikalta reittiä vastapäivään kuljettaessa.
Lapsi Meikonkierroksen polulla
Meikonkierros

Pääseekö Meikossa kulkemaan lastenvaunuilla?

Suurin osa Meikon poluista on pieniä ja juurakkoisia. Korsolammelle pääsee rattaiden kanssa, mutta tiessä on jyrkähkö mäki ja se on paikoin huonokuntoinen.

Kuinka pääset Meikoon

Osoite: Korsolammentie 42

Bussilla

Meikon lähelle ei lasten kanssa pääse järkevästi bussilla, lähin pysäkki on n. 3.5 km päässä.

Autolla

Parkkipaikka on Korsolammentien päässä ennen puomia. Muualle tien varteen ei saa pysäköidä. Viikonloppuisin parkkipaikka täyttyy usein aamupäivän aikana, erityisesti hyvällä säällä. Illalla ja arkisin mahtuu varmemmin.

Lue myös retkikertomuksiani Meikosta:

Talvinen Meiko -ihana retkikohde lapsiperheelle

Piipahdus Meikossa – Nuku yö ulkona

4. Linlo

Valaistu teltta märällä kalliolla
Kallio uimarannan lähellä

Kuvaus

Sympaattinen ulkoilusaari Kirkkonummella. Kauniita kalliorantoja sekä metsää saaren keskellä. Saaren korkein kohta, Högberget, kohoaa noin 25 m merenpinnan yläpuolelle.

Varsinkin kesällä saareen vievällä sillalla ja sen läheisyydessä voi olla päivisin paljonkin kalastajia sekä iltaisin äänekästä porukkaa juhlimassa. Saaren metsissä ja kauemmilla rannoilla on kuitenkin hiljaisempaa ja nuotiopaikkoja on niin monta, että yleensä löytyy myös rauhallinen kolkka.

Oma suosikkini on saaren länsiosan muodostava iso niemi rantakallioineen ja lukuisine nuotio- ja taukopaikkoineen.

Nuotiopaikka Linlon länsiosassa
Nuotiopaikka Linlon länsiosassa

Erityistä

Saarella on yhteensä 13 virallista nuotiopaikkaa. Ensimmäinen nuotiopaikka heti saareen johtavan sillan jälkeen on esteetön. Esteettömällä tulipaikalla on pöytä, jonka ääreen pääsee pyörätuolilla sekä pieni puukatos, joka on tarkoitettu esteettömäksi. Vierestä löytyy myös isompi puukatos muiden käyttöön.

Tämän pidemmälle ei pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa harmillisesti pääse.

Esteetön tulipaikka heti Linlon sillan jälkeen.

Palvelut

  • Grillikota, kolme keittokatosta ja paljon nuotiopaikkoja.
  • Pieni uimaranta. Uimarannan lähellä olevat kopit ja huussi tosi huonossa kunnossa. Isompien lasten kanssa voi olla kivempi etsiä sopiva matala kallio, josta pulahtaa uimaan.
  • Hyväkuntoisia huusseja löytyy keittokatosten luota sekä satamasta, parkkipaikan vierestä.

Kartta ja hyvät kuvaukset kaikista Linlon nuotiopaikoista löytyy Eräirman blogista.

Huom! Ainakin talvella Linloon kannattaa varautua omilla nuotiopuilla. Puita on eri tulipaikoilla hyvin vaihtelevasti.

Telttailu ja yöpyminen Linlossa

Linlossa saa yöpyä jokamiehenoikeudella. Saarella ei ole luonnonsuojelualueita, jotka rajoittaisivat telttailua.

Merkityt reitit

Lisäys 6.7.22: Linloon on tehty kesän 2022 aikana merkittyjä reittejä. Uusi kartta reiteistä ja tulipaikoista löytyy saarelle johtavan sillan kupeesta, parkkipaikan päästä.

Saarella risteilee paljon polkuja eikä varsinaista eksymisen vaaraa ole, mutta varsinkin saaren keskiosissa suuntavaisto menee helposti sekaisin. Kaikki tulipaikat löytyvät kyllä periaatteessa rantoja seurailemalla, mutta parkkipaikan kartasta on hyvä napata kuva, jotta ei tule tehtyä montaa turhaa lenkkiä tai kuljettua vahingossa tulipaikkojen ohi.

Saaren korkeimmalle kohdalle, Högbergetille, ei ole viitoitusta ja siitä käveleekin helposti ohi. Mäen päälle kannattaa kuitenkin kiivetä. Vaikka puut peittävät suurimman osan näköaloista merelle, niin kalliot ja kivet mäen päällä kutsuvat seikkailuun. Högberget löytyy noin puoli kilometria sillalta etelään. Sen päälle on helpoin kiivetä länsipuolelta, saaren keskellä kulkevalta polulta, missä rinne on loivin.

Keittokatos Linlon länsiosassa
Keittokatos Linlon länsiosassa

Pääseekö Linlossa kulkemaan lastenvaunuilla?

Ainoastaan sillan viereiselle esteettömälle tulipaikalle pääsee rattailla (katso kuva ylempänä)

Kuinka pääset Linloon

Osoite: Linlontie 112.

Bussilla

Linja 903 (Kirkkonummen matkakeskus-Hila) arkisin koulupäivinä, päiväsaikaan. Lähin pysäkki (ki0801) 1.5 km päässä Linlosta.

Autolla

Pysäköinti Linlon satamassa,  Parkkipaikka täyttyy helposti viikonloppuisin.

Lue myös retkikertomukseni Linlosta:

Kirkkonummen Linlo Marraskuussa

5. Väransby

Keittokatos Väransby
Väransbyn pohjoisin keittokatos

Kuvaus

Helppo retkikohde meren rannalla. Tänne voi tulla ihan vaan uimaan ja tulistelemaan rannan tuntumaan. Tai sitten seikkailla kallioilla ja metsässä pieniä (merkitsemättömiä) polkuja pitkin.

Väransby on Espoon kaupungin ulkoilualue, jonka toisessa päässä on rajattu asuntovaunualue. Suurin osa ulkoilualueesta on kuitenkin vapaassa käytössä.

Erityistä

Helppo tapa päästä luonnon ja meren äärelle. Kaikkien keittokatosten ja uimarannan lähelle pääsee hiekkatietä pitkin. Tulistelemaan voi tulla vaikka lastenvaunujen kanssa.

Talvella rauhallinen lumikenkäilykohde.

Väransbyn uimaranta talvella
Väransbyn uimaranta talvella

Palvelut

Uimaranta ja kolme isoa keittokatosta, joiden yhteydessä puuvajat ja huussit. Yksi keittokatoksista uimarannan läheisyydessä. Lisäksi monta pientä telttailuun tarkoitettua paikkaa. Parkkipaikalla infotaulu.

Aiemmin alueella on ollut myös kaivoja, mutta ainakaan talvella 2020 ne eivät olleet käytössä.

Väransbyn kartta
Väransbyn infokartta

Telttailu ja yöpyminen Väransbyssa

Väransbyn portilta löytyy yllä oleva kartta, johon on merkitty telttailuun osoitetut paikat.

Merkityt reitit

Ei merkittyjä reittejä. Alueen läpi kulkee hiekkatie, jota voi kävellä (tai ajaa autolla). Portilta matkaa tien päähän tulee noin puolitoista kilometriä. Osan matkaa voi kulkea myös rannan tuntumassa polkua pitkin.

Pääseekö Väransbyssa kulkemaan lastenvaunuilla?

Väransbyn läpi kulkee hiekkatie, jota pitkin pääsee kaikkien keittokatosten viereen ja uimarannan läheisyyteen.

Kuinka pääset Väransbyhyn

Osoite: Ankarlaxintie 200.

Bussilla

Ei erityisen hyvin saavutettavissa bussilla. Lähin pysäkki Hirsala (Ki1103). Tältä bussin 901 (Luoma-Masala-Hirsala) päätepysäkiltä on matkaa Väransbyn lähimmälle keittokatokselle 2.5 km ja uimarannalle 3 km tietä pitkin. Bussi kulkee vain arkisin koulupäivinä eivätkä sen aikataulut mahdollista mukavaa päiväretkeä.

Autolla

Tie kiertää koko alueen läpi ja sen varrella on useampi paikka, johon voi lumettomaan aikaan jättää auton lähelle keittokatoksia. Talvella aurataan ainoastaan tie, joten auto kannattaa silloin jättää puomin ulkopuolella olevalle merkitylle parkkipaikalle. Huomioi myös, että puomi saattaa olla yöllä (22-06) suljettuna.

6. Kaarniaispolku

Kaarnaispolku talvella

Kuvaus

2.7 km mittainen helpohko rengasreitti Nuuksion kansallispuiston läntisellä reunalla. Kansallispuiston puolella reitin varrella on kaunista metsää ja kallioita sekä pieni pätkä ainakin meidän lasten suosikkeja eli pitkospuita. Toisaalta reitin alku-ja loppupäässä maisemaa hallitsee vanha kaatopaikka, joka on keskikesän vehreyttä lukuun ottamatta varsin karu.

Koska polku kulkee lähellä Turunväylää, moottoritien melua ei pääse metsässäkään kokonaan pakoon.  Jos sen ei anna häiritä, ja kaipaa nimeomaan merkittyä reittiä, on Kaarniaispolku oiva vaihtoehto Nuuksion ruuhkaisemmille reiteille. Kannattaa kuitenkin ehkä välttää Turunväylän pahimpia ruuhka-aikoja eli arki-iltojen ja aamujen työmatka- ja sunnuntai-iltojen mökiltäpaluuliikennettä.

Huom! Parkkipaikka on runsaslumisina talvina lumenkaatopaikkana. Tällöin polun alkuun mahtuu vain muutama auto.

Erityistä

Suunniteltu erityisesti koululaisia ajatellen.  Polun varrella on seitsemän rastia, joihin  liittyvän materiaalin voit tulostaa mukaan Suomen luonto- ja ympäristökoulujen materiaalipankista. Materiaalista löytyy erilaisia tarinoita, tehtäviä ja leikkejä, joita voi soveltaa pienemmillekin lapsille.

Palvelut

Infotaulu reitin alussa, hyvät reittimerkinnät.

Nuotiopaikkaa Kaarniaispolun varrella ei ole, joten kannattaa varautua eväillä, jotka eivät vaadi lämmitystä.

Kaarniaispolun reittimerkki -valkopäinen tolppa, joss ruskea käpy

Telttailu ja yöpyminen Kaarniaispolun varrella

Nuuksion kansallispuistossa yöpyminen on sallittua vain erikseen telttailualueiksi merkityillä paikoilla. Kaarniaispolkua lähin telttailualue löytyy Holma-Saarijärveltä, noin 5 kilometrin päässä Kaarniaispolusta. Kansallispuiston ulkopuolella telttailu on sallittua jokamiehenoikeudella, mutta Kaarniaispolun varrella ei oikein ole sillä osuudella sopivia paikkoja.

Merkityt reitit

2.7 km pituinen rengasreitti on merkitty maastoon ruskeapohjaisilla käpymerkeillä. Luontopolun rasteilla on numerotolpat, joissa on kaarniaisen kuvat.

Pääseekö Kaarniaispolulla kulkemaan lastenvaunuilla?

Kaarniaispolku ei sovellu rattaille. Suurin osa polusta kulkee juurakkoisilla poluilla, kallioilla ja pitkospuilla.

Kuinka pääset Kaarniaispolulle

Osoite: Soidentaantie, Veikkola.

Kaarniaispolun lähtöpiste on Veikkolan taajaman itäpuolen pienteollisuusalueella, aivan Turunväylän kupeessa. Reitti alittaakin heti ensimmäiseksi moottoritien ja sukeltaa vasta sen jälkeen metsän puolelle.

Bussilla

Linja 243 (Espoon asema – Veikkola). Lähin pysäkki ki1705 (Tuulensuunraitti), josta noin 400 m luontopolun alkuun.

Autolla

Pysäköintipaikka Soidentaantien päässä, aivan Turunväylän vieressä. Huom! Lumiseen aikaan tilaa vain muutamalle autolle.

Lue myös retkikertomukseni Kaarniaispolulta

Nuuksion Kaarniaispolku talvella

Kaarniainen rastitolpassa

Lue blogista myös kivikaudelle kuljettavasta hienosta retkikohteesta, Vitträskin kalliomaalauksista. Maalauksia pääsee ihailemaan Vitträsk-järvestä kohoavan kallion keskellä olevalta tasanteelta ja nekin ovat lapsiperheelle sopiva kohde, erityistä varovaisuutta jyrkänteillä noudattaen.

Kiitos, kun jaat tämän artikkelin!

2 comments

Mira – Luontohetkiblogi

Olipas tämä varsin mukava kooste ja iso tietopaketti! Kiitos hyödyllisestä jutusta. Tosi kiva kun bussireitit on mukana. Kirkkonummella on paljon hienoja paikkoja, tunnetuimmat varmaan juuri Meiko, Linlo ja Högbergetin luola! Toivotaan ettei kesä aja paikkoja ihan ryysikseen. 🙂

Eija / Muurahaistenpoluilla

Taitaa olla aika turha toivo, että ryysistä ei tulisi, nytkin on vissiin viikonloppuisin parkkipaikat tupaten täynnä 😊 Moniin näistä paikoista on vielä hieman haastavaa mennä julkisilla, mutta ei kaikkiin onneksi.

Vastaa