torstai 13. syyskuuta 2018

Piipahdus Meikossa — nuku yö ulkona 2018

Vuoden 2018 nuku yö ulkona -kohteeksemme valikoitui Kirkkonummen kaunis Meiko. Tosin heti alkuun täytyy tunnustaa, että vasta pois lähtiessä tutkailin parkkipaikan uutta karttaa kunnolla ja tajusin, että Meikossa leiriytyminen on sallittua vain Korsolammen nuotiopaikan ympäristössä. Meiko on luonnonsuojelualuetta, ja muut alueen tulipaikat on tarkoitettu vain päiväretkeilyyn.

Meikojärven rantaa Ribergetin niemen kupeessa



On aina yhtä palkitsevaa, kun ajatus retkelle lähtemisestä tulee lapselta. Olin maininnut tämänvuotisesta nuku yö ulkona -tapahtumasta jo pari viikkoa ennen määräpäivää, mutta silloin kumpikaan lapsista ei innostunut ajatuksesta. En myöskään ruvennut lapsia houkuttelemaan juuri täksi yöksi metsään, sillä voihan yönsä nukkua ulkona koska tahansa.

Yllättäen ajankohdan lähestyessä, nuorempi lapsista ilmoittikin haluavansa lähteä yöksi ulos. Asiaan saattoi vaikuttaa keittiön seinällä roikkuvaan Suomen ladun kalenteriin painettu teksti aiheesta. Kirjoitetulla sanalla on valtava voima.

Hiekkatie kohti parkkipaikkaa
Me kävimme vain nukkumassa ulkona, sen pidempää retkeä tekemättä. Kun säätiedotus vielä lupasi, että tulossa olisi lämmin ja sateeton yö, pakkaaminen sujui nopeasti ja helposti. Kerrankin.

Kun kaikki oli pakattu ja iltapala-aikakin alkoi jo lähestyä, oli legojen rakennus vielä pahasti kesken. Lopulta pääsimme lähtemään, mutta auringonlaskua saimme ihailla vain auton ikkunasta. Kaikki retken kuvat ovatkin sunnuntaiaamulta.

Paluumatkalla polkua pitkin
Yöpymispaikallamme Ribergetin niemelle oli vain kilometrin matka hämärän metsän läpi. Paikalla oli kaksi muutakin seuruetta, mikä vähensi pimeän tuomaa jännitystä lapsen mielessä. Mitä enemmän ihmisiä tavallisissa puuhissa, sitä turvallisempi olo lapsella on.

Ihmisten lisäksi teltta ja otsalamppu tuovat turvallisuuden tunnetta lapselle. Vaikka itse kuuntelisin teltassa ulkoa kuuluvia rasahduksia välillä hätkähtäenkin, niin lapsi mieltää teltan seinät turvallisiksi rajoiksi, varsinkin kun oma vanhempi on vieressä.

Ihmisen tuottamiin ääniin tottunut lapsi myös valitti ettei pysty nukkumaan kun linnut (kurjet) pitivät niin kovaa ääntä. Sen sijaan järven toiselta puolelta kuuluvia mopojen kiihdytysääniä hän ei edes huomannut.

Parkkipaikalla olevaan karttaan on Ribergetin kohdalle merkitty keittokatos, mutta sellaista emme löytäneet. Rannalla oli vanha muurattu grilli, uudelta vaikuttanut puuvaja kuivine puineen sekä huussi.

Yöpyä Ribergetillä ei tosiaan olisi saanut. Eri luonnonsuojelualueilla on erilaisia rajoituksia liikkumisen ja yöpymiseen eikä näistä ole aina helppoa löytää tietoa. Seuraavalla kerralla Meikoon tullessani osaan pystyttää telttani Korsolammelle. 
 
Riberget -niemen rantaa
Aamulla poika löysi teltan läheisyydestä kaatuneen puun tasapainoiluleikkeihin ja kallioita kiipeilyyn. Olisi ollut aika ihana jäädä vielä päiväksi tutkimaan aluetta tarkemmin. Meillä oli kuitenkin loppupäiväksi muita suunnitelmia, joten keräsimme tavarat kasaan ja lähdimme takaisin.

Kävellessämme takaisinpäin vastaantulijoita riitti. Periltä löysimmekin ääriään myöten pullistelevan parkkipaikan, josta vapautimme paikan ainakin yhdelle seurueelle.

Kaunis puro Meikonkierroksen varrella
Viime vuonna osallistuimme nuku yö ulkona tapahtumaan mökin takapihalla seikkailtuamme ensin Lauhanvuoren kansallispuistossa:

Lauhanvuoren huipulta yöksi pellonlaitaan



2 kommenttia:

  1. Mukavan näköisiä maastoja. :) Itse en ole tainnut osallistua kertaakaan Nuku yö ulkona -haasteeseen, koska haasteen ajankohta on aina ollut huono muiden suunnitelmieni osalta. Usein olen nukkunut sekä sitä edeltävänä että seuraavana viikonloppuna ulkona, mutta en juuri sinä "oikeana" yönä. :D Tuttu tilanne myös toi väärässä paikassa telttailu. Jotenkin sitä on niin tottunut siihen, että kansallispuistoissa ja suojelualueilla muutenkin telttailu on luvallista siellä missä tulentekokin. Pitäisi aina selvittää ennakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän hassua ajoittaa ulkona nukkuminen juuri tuohon yöhön, mutta toisaalta ihan hauskaa. Minäkään en ole vielä pidempään retkeen onnistunut tapahtumaa yhdistämään, kaksi edellistä kertaa teltta on pystytetty pihalle :)

      Poista