Muurahaisten poluilla

Lapsiperheen retkeilyblogi
Kevätillan retki Espoon korkeimmalle kohdalle ja sitä ympäröivään metsään

Kevätillan retki Espoon korkeimmalle kohdalle ja sitä ympäröivään metsään

Valitsen yleensäkin retkieni kohteet tai ajankohdat siten, että saan kulkea suhteellisen rauhassa. Koronakevään helatorstairetken kohdetta piti kuitenkin hetki miettiä. Lähimetsät on tullut koluttua eikä tehnyt mieli ajaa kovin kauas päiväretkeä varten.

Päätimme lähteä retkelle vasta alkuillasta, kuten monta kertaa aikaisemmin tänä keväänä. Siksi uskalsimme valita kohteeksi Mustakorvenkallion, Espoon korkeimman kohdan. Alueella ei ole merkittyjä reittejä eikä suuria ruuhkia, mutta toisaalta parkkipaikka on sen verran pieni, että se täyttyy nopeasti.

Mustakorvenkallio sijaitsee Nuuksion itäosassa, lähellä Vihdintietä. Lähin parkkipaikka on normaalisti Vihdintieltä lähtevän Takkulantien päässä, Yli-Takkulan tilan pihapiirissä. Tästä on matkaa Espoon korkeimmalle kohdalle reilut puolitoista kilometriä. Nyt Takkulantie oli niin huonossa kunnossa, ettei sitä pitkin saanut ajaa, vaan auto piti jättää väliaikaiselle parkkipaikalle tien alkuun. Tämä lisäsi kävelymatkaamme kilometrin molempiin suuntiin. Peltojen välissä kiemurtelevaa tietä oli oikeastaan ihan mukava kävellä ja onneksi lapsetkin ovat jo sen verran isoja, ettei ylimääräinen matka haitannut.

Yli-Takkulan pihapiiristä kuljetaan ensin puolisen kilometriä pientä tietä pitkin Saarijärven rantaan, missä siirrytään polulle. Reitti Mustakorvenkalliolle on periaatteessa aika suoraviivainen, mutta koska erilaisia polkuja risteilee metsässä enemmänkin, eikä itse kallio näy kauas, ilman karttaa ei tähän kohteeseen kannata lähteä.

Saarijärvi pilkottaa puiden välistä

Me valitsimme polun, joka johti hetkeksi pois rannasta, mutta vain hetkeksi. Pian järvi taas kimalteli puiden välistä. Tuli ihan kesäinen fiilis ja eväitäkin jo kyseltiin. Evästelyyn sopivia paikkoja löytyisi rannasta varmasti useampiakin, mutta erityisen kaunis oli pieni kallioinen niemi, jonka kuvaus löytyy Espoon luontokohteiden listalta, nimellä Saarijärven silokallio.

Saarijärven silokalliolta on hieno näkymä järvelle

Tänään tosin tuuli puhalsi suoraan pohjoisesta yli järven, mutta toisenlaisella säällä tässä olisi ihana makoilla kalliolla auringosta nauttien. Nyt istahdimme kallion juurelle, suojaan tuulelta. Samantien alkoi myös leikki ja kuopus kysyikin, että eihän meidän tarvitse heti syömisen jälkeen jatkaa matkaa.

Jossain vaiheessa matka kuitenkin jatkui ja lähdettiin kiipeämään varsinaiseen kohteeseen. Järven rannasta tulee nousua Espoon korkeimmalle kohdalle vähän yli neljäkymmentä metriä. Mustakorvenkallion huippu on 114 metriä merenpinnan yläpuolella eikä näköala huipulta ole kovin ihmeellinen. Samanlaista metsää kuin muuallakin ympärillä. Mäen päällä on kuitenkin kivikasa merkkinä siitä, että nähtävyys on saavutettu eikä tässäkään olisi huono paikka pitää taukoa.

Kivikasa Espoon korkeimmalla kohdalla

Lapset olisivat halunneet palata takaisin samaa reittiä kuin tulimme, mutta onnistuin kuitenkin houkuttelemaan perheen hieman pidempää kautta paluumatkalle. Jatkoimmekin Ison Majaslammen rantaan, missä käännyimme sen rantaa pitkin itäänpäin kulkevalle polulle, Polku oli lammen päässä osin aika mutainen, kulkihan se suon poikki.

Iso Majaslampi

Lammen rannalta ja pieneltä suolta jatkettiin hetki metsäpolkua pitkin, kunnes oltiin jälleen suolla. Tämän suon laidalla oli hurjan kaunis koivikko, jossa kevään vehreys ei vielä näkynyt kuin pieninä pilkahduksina aluskasvillisuudessa.

Koivikkoa Mustakorven suon laidalla

Tämän toisen suon ja mitä hienompien ojanylityshyppyjen jälkeen matka jatkui metsän poikki takaisin Saarijärven rantaan ja tietä pitkin autolle. Kello taisi jo lähennellä puoli kymmentä, kun viimein olimme kotona. Ihania nämä valoisat illat.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 2 comments
Lasten kanssa yötä Peikkometsän laavulla

Lasten kanssa yötä Peikkometsän laavulla

Meidän piti tänä vuonna viettää talvilomaa Ylläksen keväthangilla. Suunnitelmat menivät uusiksi, kuten monella muullakin, niin monessa asiassa. Mies piti lomansa alkuperäisenä ajankohtana, oma lomani siirtyi vappuviikolle.

Koko talvi oli mennyt ohi ilman yhtään telttayötä lasten kanssa, joten oli aika selvää että nyt olisi yöretken paikka. Pyysin esikoiselle etäkoulusta päivän vapaaksi, jotta päästäisiin retkelle keskellä viikkoa, eikä tarvitsisi miettiä koronaruuhkia.

Kohteeksi valitsin Tammisaaressa sijaitsevan Västerbyn ulkoilualueen ja sieltä noin viiden kilometrin pituisen Peikkometsän kierroksen, jonka puolessa välissä olisi laavu järven rannalla.

Aamupäivällä esikoinen teki kouluhommia ja minä pakkailin tavaroita lämpömittaria ja säätiedotusta vilkuillen. Yöksi luvattiin nollaa ja iltapäiväksi pientä tihkua. Jonkinlaiset sadevaatteet olisi siis pakattava mukaan. Telttakin oli jo otettu esiin kun tajusin ettei sitä tarvittaisikaan. Voisimme yöpyä laavussa, se olisi varmasti vapaana.

Iltapäivällä lähdimme matkaan Espoosta kohti Tammisaarta. Räntää vihmoi tuulilasiin ja myönnän miettineeni, että mitähän tästä tulee. Lapset eivät huomanneet säässä mitään erityistä.

Tammisaaren keskustan jälkeen käännyimme ensin Tenholantielle ja siitä moottoriradan jälkeen hiekkatielle, jossa ensin tuli vastaan Ekenäs port opastaulu. Jatkoimme tästä vielä eteenpäin seuraavalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta oli hyvä viitoitus Peikkometsän kierrokselle, joka oli merkitty puihin keltaisin viivoin.

Metsä oli tosiaan peikkometsä, kauniita kallioita ja sammalen peittämää maata. Muutama peikkokin matkan varrella bongattiin.

Kaunista metsää Peikkometsän kierroksen varrella

Lapset painelivat edellä kovaa vauhtia. Yritin välillä ehdotetella taukoa, mutta varsinkin kuopuksella oli kova kiire perille, laavulle. Välillä sentään malttoi pysähtyä katsomaan matkan etenemistä omasta, 7-vuotislahjaksi saadusta puhelimesta.

Pian olimmekin jo Grabbskog Storträsket -järven rannalla ja rantaa kallioiden päällä seuraileva polku johdatti meidät yöpymispaikalle. Matkalla näimme tai kuulimme ihan kourallisen muita retkeilijöitä tai lenkkeilijöitä. Viikonloppuisin ja aurinkoisella säällä täällä on varmasti enemmänkin ihmisiä.

Grabbskog Storträsket Peikkometsän polulta nähtynä

Reitti kulki kuusenkäpyjen alta

Laavulle päästyä lapset ottivat paikan nopeasti haltuun, kiipeilivät kallioilla ja heittelivät käpyjä veteen. Itsellä oli jo niin kova nälkä, että tein voileivän ja istahdin laavun reunalle sitä mutustamaan ennen varsinaisen ruoan laittamista. Sadekin oli tässä vaiheessa lakannut.

Ilta kului nopeasti, ilman suuria sattumuksia. Lukuun ottamatta yhtä märkää kenkää, joka hoidettiin villasukalla ja muovipussilla kengän ja sukan välissä (”äiti, miksi sulla oli muovipusseja mukana”, kysyi lapsi seuraavana päivänä).

Kohta olikin jo aika levitellä makuualustat ja -pussit paikoilleen. Tässä vaiheessa kuopuksen väsymys ja jännitys purkautuivat haluna lähteä kotiin tai ainakin hän olisi halunnut nukkua teltassa, jossa voi painautua kahisevaa seinää vasten. Ripustin tarpin laavun suuaukolle ja laitoin otsalampun kattoon roikkumaan, tuomaan telttamaista tunnelmaa. Lapsi makuupussiin, riippumaton alushuopa vielä lisäpeitteeksi, iltahalit ja iltasadun jälkeen ei kestänyt kauaa että laavusta kuului tasainen tuhina.

Yöllä ja aamulla unta riitti ja makuupusseistaan kömpi ulos kaksi iloista lasta. Itsellä meinasi varpaista tulla kylmä, oltiinhan makuupussini mukavuuslämpötilan rajoilla. Yllättävän hyvin kuitenkin nukuin itsekin, ottaen vielä huomioon keväisen aamuöisen lintukonsertin.

Peikkometsän kierroksen laavu

Lapset makuupusseissaan

Aamulla oli ohjelmassa puuron keittoa ja geokätkön etsintää. Riippumattokin ripustettiin laavun viereen. Lasten leikit jatkuivat siitä, mihin olivat illalla jääneet.

Lounaaksi paistoimme nuotiolla lättyjä. Näitä oli odotettu, ovat kuulemma niin paljon parempia kuin kotona. Onneksi viimeisten viikkojen ruohikkopalovaroitus oli poistunut sateiden mukana.

Kuten yleensä, ensimmäiset tekeleet olivat nimenomaan tekeleitä ja vaatteet vahvalla savunhajulla kyllästettyjä. Taikinan vähetessä hiilos ja paistotulos muuttuivat lähes täydellisiksi. Miten odottaminen onkin joka kerta yhtä vaikeaa.

Siinä nuotiota sytytellessä vähän matkan päästä alkoi kuulua vaimeaa musiikkia ja huomasimme että joku ui järvessä kuivapuku päällä. Erikoista, ajattelin. Jonkin ajan kuluttua erikoisuus sai selityksen, kun ohi marssi joukko varusmiehiä, jotka riisuituivat kalsareilleen, nostivat rinkan olalle ja kahlasivat järven yli. Joukkoja tuli useampi porukka pidemmän ajan kuluessa. Hieman hassulta kyllä tuntui paistella lättyjä untuvatakki päällä, kun toiset kahlasivat jääkylmässä vedessä, välillä raekuuroja niskaansa saaden. Välillä sentään aurinkokin pilkahti esiin.

Laavun vastaranta

Kello läheni jo neljää, kun lopulta laitoimme tavarat kasaan. Vielä tässäkään vaiheessa laavulle ei ollut muita tulijoita. Reilun parin kilometrin paluumatkalla sää vaihteli kuten aamupäivälläkin. Hetken oli maailman kaunein auringonpaiste, mutta kohta tulikin niskaan räntää ja rakeita. Parkkipaikalle päästyämme olimme jo aika märkiä.

Peikkometsän polku

Alla vielä kuva siitä, mitä kaikkea meillä oli mukana. Kuvaa klikkaamalla pääset tarkempaan listaukseen ja selviää muun muassa eväiden terveellisyys.

Vaikka retkeilemme paljon, emme ole kauheasti hankkineet erityisesti lapsille sopivia retkeilyvarusteita. Suurimmaksi osaksi mennään samoilla kamoilla kuin arjessakin.

Lighterpack_lasten kanssa laavulla

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments