Muurahaisten poluilla

Lapsiperheen retkeilyblogi
Olarin terveysluontopolku yllätti tunnelmallaan

Olarin terveysluontopolku yllätti tunnelmallaan

Eräänä toukokuisena torstai-iltana lähdin esikoisen kanssa tutustumaan Olarin terveysluontopolkuun Espoon keskuspuistossa. Tämä kesällä 2019 avautunut polku on syntynyt paikallisen Olari-seuran aloitteesta.

Olin törmännyt luontopolun merkintöihin ihan vahingossa jo viime kesänä, kun retkeilin täällä ystäväperheen kanssa. Olin myös tänä keväänä painellut polkua pitkin juoksulenkkarit jalassa. Nyt halusin nähdä koko polun ihan rauhassa. Olin kiinnostunut ymmärtämään mikä tekisi juuri tästä polusta terveysluontopolun.

Luontopolun lähtöpisteeseen pääsee helpoiten Olarinkadun ja Ylismäentien kulmassa olevalta parkkipaikalta. Itse luontopolku on vajaan kahden kilometrin mittainen, parkkipaikalta laskien kierrokselle tulee mittaa 2.4 km. Ylismäentien varresta löytyy vielä toinen parkkipaikka eikä lähimmältä bussipysäkiltäkään ole kovin pitkä matka. Terveysluontopolun kartta ja lisää tietoa löytyy Espoon kaupungin esitteestä.

Olarin terveysluontopolun kartta

Ulkoilutien alussa oleva kyltti opastaa laskeutumaan ensin mäkeä alas ja sitten risteyksen jälkeen toista ylös. Pian tien oikealla puolella tuleekin vastaan terveysluontopolun kartta.

Terveysluontopolku on merkitty hyvin maastoon sinisillä sydämillä eikä eksymisen vaaraa ole. Tosin reitin lopussa merkinnät loppuvat hieman kesken. Viimeiset merkit ovat ison ulkoilutien varrella, jota jatkamalla päästään takaisin alkupisteeseen. Risteyksessä, johon merkinnät loppuvat, on myös kartta koko ulkoilualueesta. Siitä voi tarkistaa olinpaikkansa, jos tuntuu epävarmalta.

Luontopolun varrella on kahdeksan rastia, jotka paitsi kertovat alueen luonnosta, myös kutsuvat käyttämään kaikkia aisteja.

Polku sukeltaa metsään

Heti polulle käännyttyä tunnen kuinka kevään heleä vihreys ja yllemme kaartuvat puiden oksat kutsuvat metsään. Tästä tunnelmasta olisi ihana nauttia pidempäänkin. Pian saavumme kuitenkin aukealle, josta löytyy ensimmäinen rasti. Näyttää siltä, että jättiläinen olisi viskonut kiviä ympäriinsä ihan varta vasten lasten kiivettäviksi.

Saavutaan lohkareille

Tämä on meille tuttu paikka, joten ihan jokaiselle kivelle ei kiivetä, vaan jatkamme matkaa ulkoilutien yli polkua pitkin eteenpäin. Päivän aikana on sadellut vettä joten metsä tuoksuu ihanan raikkaalta.

Polun yksi parhaista rasteista on aistipysäkki. Tässä kannustetaan tutustumaan metsään silmät kiinni. Pyörin ympyrää, astun askeleen ja lasken käteni maahan. Tunnen pehmeän sammaleen, pistelevät neulaset ja sileät mustikanlehdet. Tunnen metsän.

Aistipysäkki
Aistipysäkki

Aistipysäkin jälkeen tulemme aukealle, jota ympäröivät korkea puut. Yksi tässä olevan rastin tauluista kehottaa valitsemaan mieluisan puun, nojaamaan sitä vasten vasten, painamaan jalat tiukasti maahan ja nostamaan katseen kohti latvaa. Ihan kuin olisi osa metsää. Sen jälkeen on hyvä laittaa silmät kiinni ja hengittää syvään isojen mäntyjen tuoksua.

Katse kohti puun latvaa, selkä vasten runkoa

Reitin puoleen väliin, kallion päälle, on tehty taukopaikka. Istumme siinä eväitä mutustaen ja niitä näitä jutellen, kunnes vilu saa meidät jatkamaan matkaa. Ohi kulkee harvakseltaan niin sauvakävelijöitä kuin maastopyöräilijöitä.

Eväspöytä luontopolun puolessa välissä

Jäljellä on enää kaksi rastia, joista ensimmäisen ohi taidamme pyyhältää pahemmin pysähtymättä. Viimeinen rasti, haapaneuvoston helmassa, saa kuitenkin hidastamaan askelta. Maata pitkin kiemurtelevat, toisiinsa kietoutuneet isojen puiden juuret luovat paikkaan ihan omanlaisensa tunnelman.

Haapojen juurakko kiemurtelee

Kun tupsahdamme metsän siimeksestä takaisin ulkoilutielle, tulee myös aurinko esiin. Upeä kevätillan aurinko, joka saa unohtamaan pitkän, märän ja pimeän talven.

Aurinko tuli esiin pilvien takaa

Olarin terveysluontopolku yllätti minut kolmannella kohtaamisella. Polku on lyhyt ja reippaasti kävellen tai juosten se on nopeasti kierretty. Kun sille antaa aikaa, pysähtyy kuuntelemaan, tunnustelemaan ja katsomaan ympärilleen, se saa ihan eri tavalla pauloihinsa. Polun varrella olevat kauniit rastitaulut kutsuvat käyttämään kaikkia aisteja sekä miettimään miltä täällä on näyttänyt vuosisatoja sitten. Kyllä tätä voi terveysluontopoluksi kutsua.

Espoon keskuspuistossa on myös toinen luontopolku, Tikankierros. Sen varrelta löytyy muun muassa helppoja geokätköjä:

Geokätköilyä lasten kanssa Espoon keskuspuiston luontopolulla

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Espoo, Espoon keskuspuisto, lapset, luontopolku, päiväretki, 0 comments
Kevätillan retki Espoon korkeimmalle kohdalle ja sitä ympäröivään metsään

Kevätillan retki Espoon korkeimmalle kohdalle ja sitä ympäröivään metsään

Valitsen yleensäkin retkieni kohteet tai ajankohdat siten, että saan kulkea suhteellisen rauhassa. Koronakevään helatorstairetken kohdetta piti kuitenkin hetki miettiä. Lähimetsät on tullut koluttua eikä tehnyt mieli ajaa kovin kauas päiväretkeä varten.

Päätimme lähteä retkelle vasta alkuillasta, kuten monta kertaa aikaisemmin tänä keväänä. Siksi uskalsimme valita kohteeksi Mustakorvenkallion, Espoon korkeimman kohdan. Alueella ei ole merkittyjä reittejä eikä suuria ruuhkia, mutta toisaalta parkkipaikka on sen verran pieni, että se täyttyy nopeasti.

Mustakorvenkallio sijaitsee Nuuksion itäosassa, lähellä Vihdintietä. Lähin parkkipaikka on normaalisti Vihdintieltä lähtevän Takkulantien päässä, Yli-Takkulan tilan pihapiirissä. Tästä on matkaa Espoon korkeimmalle kohdalle reilut puolitoista kilometriä. Nyt Takkulantie oli niin huonossa kunnossa, ettei sitä pitkin saanut ajaa, vaan auto piti jättää väliaikaiselle parkkipaikalle tien alkuun. Tämä lisäsi kävelymatkaamme kilometrin molempiin suuntiin. Peltojen välissä kiemurtelevaa tietä oli oikeastaan ihan mukava kävellä ja onneksi lapsetkin ovat jo sen verran isoja, ettei ylimääräinen matka haitannut.

Yli-Takkulan pihapiiristä kuljetaan ensin puolisen kilometriä pientä tietä pitkin Saarijärven rantaan, missä siirrytään polulle. Reitti Mustakorvenkalliolle on periaatteessa aika suoraviivainen, mutta koska erilaisia polkuja risteilee metsässä enemmänkin, eikä itse kallio näy kauas, ilman karttaa ei tähän kohteeseen kannata lähteä.

Saarijärvi pilkottaa puiden välistä

Me valitsimme polun, joka johti hetkeksi pois rannasta, mutta vain hetkeksi. Pian järvi taas kimalteli puiden välistä. Tuli ihan kesäinen fiilis ja eväitäkin jo kyseltiin. Evästelyyn sopivia paikkoja löytyisi rannasta varmasti useampiakin, mutta erityisen kaunis oli pieni kallioinen niemi, jonka kuvaus löytyy Espoon luontokohteiden listalta, nimellä Saarijärven silokallio.

Saarijärven silokalliolta on hieno näkymä järvelle

Tänään tosin tuuli puhalsi suoraan pohjoisesta yli järven, mutta toisenlaisella säällä tässä olisi ihana makoilla kalliolla auringosta nauttien. Nyt istahdimme kallion juurelle, suojaan tuulelta. Samantien alkoi myös leikki ja kuopus kysyikin, että eihän meidän tarvitse heti syömisen jälkeen jatkaa matkaa.

Jossain vaiheessa matka kuitenkin jatkui ja lähdettiin kiipeämään varsinaiseen kohteeseen. Järven rannasta tulee nousua Espoon korkeimmalle kohdalle vähän yli neljäkymmentä metriä. Mustakorvenkallion huippu on 114 metriä merenpinnan yläpuolella eikä näköala huipulta ole kovin ihmeellinen. Samanlaista metsää kuin muuallakin ympärillä. Mäen päällä on kuitenkin kivikasa merkkinä siitä, että nähtävyys on saavutettu eikä tässäkään olisi huono paikka pitää taukoa.

Kivikasa Espoon korkeimmalla kohdalla

Lapset olisivat halunneet palata takaisin samaa reittiä kuin tulimme, mutta onnistuin kuitenkin houkuttelemaan perheen hieman pidempää kautta paluumatkalle. Jatkoimmekin Ison Majaslammen rantaan, missä käännyimme sen rantaa pitkin itäänpäin kulkevalle polulle, Polku oli lammen päässä osin aika mutainen, kulkihan se suon poikki.

Iso Majaslampi

Lammen rannalta ja pieneltä suolta jatkettiin hetki metsäpolkua pitkin, kunnes oltiin jälleen suolla. Tämän suon laidalla oli hurjan kaunis koivikko, jossa kevään vehreys ei vielä näkynyt kuin pieninä pilkahduksina aluskasvillisuudessa.

Koivikkoa Mustakorven suon laidalla

Tämän toisen suon ja mitä hienompien ojanylityshyppyjen jälkeen matka jatkui metsän poikki takaisin Saarijärven rantaan ja tietä pitkin autolle. Kello taisi jo lähennellä puoli kymmentä, kun viimein olimme kotona. Ihania nämä valoisat illat.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 2 comments