Muurahaisten poluilla

Lapsiperheen retkeilyblogi
Tipasojan luontopolulku Sotkamossa -mäntykangasta ja geokätköjä

Tipasojan luontopolulku Sotkamossa -mäntykangasta ja geokätköjä

Ennen kesälomaa olin katsellut geotkätköilysovelluksesta Sotkamon karttaa ja huomannut mielenkiintoisen näköisen lenkin Tipasojan suunnalla. Tarkemmalla tutkailulla lenkki osoittautui Tipasojan luontopoluksi, jonka uudistamistyö on saanut vuonna 2018 Kainuun vuoden maisemateko -palkinnon.

4 km pituinen, helppokulkuinen polku, jonka varrella on 13 helpohkoa geotkätköä. Eihän sellaista voi mitenkään jättää väliin, olin ajatellut.

Jotenkin kuitenkin kävi niin, että kesälomareissun viimeinen päivä oli jo kääntynyt iltaan, kun seisoimme luontopolun opastaulun luona. Onneksi kesällä valoa riittää.

Tipasojan luontopolun opastaulu

Luontopolun opastaulu löytyy Lontantien varresta. Aivan taulun vieressä on tilaa muutamalle autolle ja lisää parkkipaikkoja löytyy kun ajaa pientä hiekkatietä eteenpäin. Luontopolun esite ja polkuun liittyvä materiaali on ladattavissa Sotkamon kunnan sivuilla sekä lainattavissa opastaulun luona olevassa postilaatikossa. Perinteisiä tietotauluja polun varrella ei ole, vaan ne on korvattu numeroiduilla rastitolpilla, joiden kuvaukset voi lukea polun esitteestä.

Opastaulun luota selkeät nuolet osoittavat luontopolun alkuun muutaman sadan metrin päähän. Polku kääntyy hiekkatieltä kauniiseen mäntymetsään. Tässä kohtaa huomion kiinnitti tulentekokielto, joka on varsin ymmärrettävä rutikuivassa kangasmaastossa.

Tipasojan luontopolun alkupiste

Mäntymetsän lisäksi polun varrella on kauniita soita ja lampia. Polut ovat helppoja kulkea ja soveltuvat myös maastopyörällä kierrettäväksi. Osittain reitti kulkee myös metsäautoteitä pitkin.

Kuvaustensa mukaisesti polun varrella olevat geokätköt ovat suurimmaksi osaksi helppoja. Useimmat niistä myös sijaitsevat luontopolun rastitolppien läheisyydessä. Tästä huolimatta jotkut kätköistä jäivät meiltä löytämättä. Osa siksi, että lapset painelivat menemään kovaa vauhtia ohi kätköjen, osaa emme löytäneet etsinnästä huolimatta.

Kolmannen ja neljännen rastitolpan välillä, hieman luontopolusta sivussa, on laavu, joka maastoutuu kauniisti ympäristöönsä. Tulenteko on täälläkin erikseen kyltillä kielletty.

Laavu vaikutti sisäpuolelta jotenkin keskeneräiseltä, vaikka se ei selvästi ollutkaan kovin uusi. Laavun takana oli myös huussi, mutta siitäkin oli vaikea sanoa, oliko se huollettu.

Tipasojan luontopolun laavu

Pysähdyimme laavulle hetkeksi. Varsinaisen evästauon pidimme vasta polun puolenvälin tienoilla, upeiden Telkkälampien luona. Telkkälampien vesi on pohjavettä, joten se on erityisen kirkasta ja vähäravinteista. Luontopolku ei kuitenkaan mene lampien rantaan, vaan kulkee ylhäällä harjun päällä.

Istahdimme parrupenkille syömään voileipiä, ihailemaan alhaalla näkyviä lampia ja ihmettelemään vanhassa kannossa kasvanutta pientä männyntainta.

Tauon jälkeen lapset eivät enää jaksaneet kovin paljon kiinnostua geokätköistä, vaan keksivät oman juoksuleikin, joka jatkui loppumatkan ajan. Etsimme siis polun toiselta puoliskolta vain superhelpot kätköt, ja jätimme loput seuraavaa kertaa varten.

Kuva: Harri Vartiainen

Jälkimmäinen puolisko luontopolusta tarjosi suomaisemia, jotka saivat minut huokailemaan ihastuksesta, mutta toisaalta myös hieman tylsiä ja vähemmän kauniita metsätiepätkiä.

Kokonaisuudessaan Tipasojan luontopolku on mukava rengasreitti, jonka varrelta löytyy kauniita yksityiskohtia ja joka sopii hyvin lasten kanssa kierrettäväksi.

Tosin täytyy myöntää, että tämä retki meni omalta osalta vähän liikaa ruutujen katseluksi. Kurkin sekä geokätköjen sijainteja että luontopolun opasta puhelimelta ja lisäksi vielä kameran ruutua.

Lasten kanssa kulkiessa myös perinteiset opastaulut ovat mielestäni toimivampia kuin sähköiset tai tulostetut versiot, mutta ymmärrän kyllä tämän ratkaisun polun ylläpitäjien näkökulmasta.

Numerotolppa suolla

Sotkamossa voi yhdistää luontopolut ja geotkätköilyn myös vaikka Hiukanharjun luontopolulla.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments
Syysviikonloppu Isojärven kansallispuistossa

Syysviikonloppu Isojärven kansallispuistossa

12-14.10.2019

Eteläisen Suomen ruska on kauneimmillaan lokakuun ensimmäisinä viikkoina. Parhaimmillaan aurinko saa keltaisen ja punaisen hehkumaan kirpeässä syysilmassa. Usein kuitenkin ruskan värit kietoutuvat harmaan sävyihin kuten kävi viime viikonloppuna retkeillessäni ystäväni kanssa Isojärven kansallispuistossa.

Koko matkan Espoosta Kuhmoisiin sateli vettä. Ilma tuntui kostean kolealta kun astuimme Heretyn parkkipaikalla ulos autosta. Ensimmäiseksi suuntasimmekin sisätiloihin nauttimaan Heretyn kahvilan antimista. Teetä siemaillessa ja sienipiirakkaa mutustaessa tutkailimme karttaa ja koitimme tehdä suunnitelmia seuraavan kahden vuorokauden ajalle.

Heretyn kämppäkahvila

Lauantai: Heretyn luontopolulta Latokuusikon kautta Vahterjärvelle

Lopulta suunnitelmaksi muotoutui vain, että ensimmäinen yöpymispaikkamme tulisi olemaan Vahterjärvi. Nostimme rinkat selkään ja painuimme metsään. Sadekin oli lakannut.

Päivä oli vasta kääntynyt iltapäivän puolelle eivätkä matkat Isojärvellä ole kovin pitkiä. Kiersimme ensimmäiseksi Heretyn luontopolun kokonaan ja lähdimme sen jälkeen Vahterjärven suuntaan.

Luontopolulla pääsimme heti tutustumaan Isojärven kansallispuistolle tunnusomaisiin kivikkoisiin polkuihin, ihanaan sammalpeitteiseen metsään ja siirtolohkareisiin. Ihastelimme näkemäämme tietämättä, että seuraavan päivän kohde, Lortikan luontopolku, olisi vielä kauniimpi.

Kivoikkoista polkua sammalpeitteisessä metsässä
Siirtolohkare Heretyn luontopolun varrella

Luontopolun jälkeen valitsimme Latokuusikon kautta Vahterjärvelle kulkevan reitin. Alkuun piti kävellä jonkin matkaa metsäautotietä pitkin, mutta pian reitti onneksi kääntyi Hevosjärven rantaa kulkevalle polulle ja siitä eteenpäin kulki pieniä polkuja pitkin.

Hevosjärvi

Isojärven kansallispuistossa näkyy monin paikoin majavien jättämiä jälkiä ja hyvällä tuurilla voisi itse eläimeenkin törmätä. Me emme kuulleet edes hännän loiskahdusta, mutta polkujen varsilla oli useampi majavan pesä, jyrsittyjä puita ja alueita, joissa vesi oli noussut majavien tekemien patojen takia.

Majavan kaatama iso puu

Saavuimme Vahterjärven laavulle hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Tasaisia telttapaikkoja oli tarjolla useampikin, mutta maa oli aika märkää. Niinpä ystäväni päätti viedä yhden hengen telttansa mäen päälle ja itse ripustin riippumattoni pienen suolammen rannalle. Illan aikana paikalle kerääntyi yhteensä viisi seuruetta. Laavussakin taisivat olla kaikki nukkumapaikat käytössä.

Riippumatto ja tarppi suolammen rannalla

Pimeä tuli aikaisin. Kömmin makuupussiini jo reilusti ennen yhdeksää. Mielessä ollut retkipäiväkirjan kirjoittaminen unohtui silmien painuessa nopeasti kiinni. Uusi riippumaton aluspeitto Cumulus Selva 300 ja vanha Joutsenen talvimakuupussi pitivät minut lämpimänä kun ilman lämpötila painui yön aikana lähelle nollaa. Ohuemmallakin makuupussilla olisin varmasti yön pärjännyt, mutta oli aika ihana aamulla kuoriutua osittain pois makuupussista, katsella lammelle, kuunnella sateen ropinaa ja pysyä silti täysin lämpimänä.

ruskaa Vahterjärvellä

Sunnuntai: Lortikan luontopolku ja Huhtalan torppa

Aamupalaa laittaessa pohdimme tulevaa päivää. Märkien majoitteiden pakkaaminen ei houkutellut kumpaakaan, joten päätimme nukkua toisenkin yön samalla paikalla ja tutustua kansallispuistoon ilman rinkkoja.

Aamupäivällä kiersimme jo mainitun Lortikan luontopolun. Ensimmäisenä Vahterjärven rannasta lähdettyämme huomion kiinnitti kaiken peittävien sammalten luoma pehmeä äänimaisema. Seuraavaksi vastaan tuli taas majavien tekosia. Lammen vesi oli noussut paikkaan, jossa luontopolku oli ennen kulkenut. Kiertoreitti oli merkitty punaisin siimoin, mutta taisimme ihastella maisemaa niin innokkaasti, että huomasimme sen vasta, kun seuraavana päivänä kävelimme tästä toistamiseen ohi.

Majavien padot ovat nostaneet veden pintaa

Jotenkin onnistuimme puikkelehtimaan tästä ohi kuivin jaloin. Seuraavaksi suunnistimme kohti virtaavan veden solinaa ja jäimme ihastelemaan kaunista pientä puroa.

Lammelta valuva puro kivikossa saniaisten keskellä

Pian puron jälkeen alkoi kipuaminen Lortikanvuorille. Mäen rinteessä makaavat sammalpeitteiset kivenjärkäleet loivat vaikuttavan tunnelman polulle. Tämä oli minusta ehkä hienoin paikka koko Isojärven kansallispuistossa.

Sammaleisia kivenjärkäleitä Lortikanvuoren luontopolulla

Mäen (tai vuoren) päällä äänimaisema muuttui taas, tuuli humisi puiden latvoissa. Puut myös peittivät näkymät kauas, mutta mäellä pystyi silti aistimaan olevansa korkealla.

Vuoren päältä laskeuduttiin Lortikan kämpän läheisyyteen, minkä jälkeen polku kääntyi takaisinpäin kohti Vahterjärveä. Hienoin osuus oli takana.

Luontopolulta palasimme Vahterjärvelle lounastamaan. Laavulla kävi tasaiseen tahtiin päiväretkeilijöitä paistamassa makkaraa. Tuuli oli noussut ja ilman lämpötilakin huomaamatta tippunut entisestään. Me tutkailimme taas karttaa ja lähdimme patikoimaan kohti Huhtalan torppaa. Läksimme matkaan samoilla vaatteeilla kuin aamupäivällä, ja saimmekin painella aika vauhtia pysäksemme lämpimänä. Maisematkaan eivät tosin Lortikan luontopolun jälkeen oikein enää tuntuneet miltään.

Viimeinen pätkä reitistä Kalalahden parkkipaikalta Huhtalan torpalle piti kävellä hiekkatietä pitkin. Onneksi kuitenkin menimme Huhtalaan saakka. Vaikka rakennuksiin ei päässytkään sisälle, saattoi mäellä aistia entisajan elämän tunnelman.

Huhtalan torpan aittoja

Kovin pitkäksi aikaa ei pystynyt pysähtymään, ennen kuin vilu pakotti jatkamaan matkaa. Pienen tauon pidimme kuitenkin vielä Kalalahden uudehkolla laavulla. Sen jälkeen jatkoimme vauhdikasta matkantekoa ja palasimme Vahterjärvelle juuri ennen pimeän laskeutumista.

Syyslomasta huolimatta toisena yönä Vahterjärvellä oli meidän lisäksemme vain yksi yöpyjä. Ilta kului mukavasti nuotion äärellä rupatellessa ja ruokaa laittaessa. Uni tuli taas aikaisin ja riippumatto keinutti nopeasti uneen. Yöllä lämpötila oli ilmeisesti painunut juuri ja juuri pakkasen puolelle, vesipisarat tarpin päällä olivat muuttuneet jääksi. Makuupussi ja aluspeite olivat ensimmäisen yön jäjliltä jo hieman kostuneet, mutta pitivät silti lämpimänä. Aamulla sumu oli kietonut Vahterjärven vaippaansa.

Maanantai: Kuorejärven kautta takaisin Herettyyn

Vahterjärven laavu

Kolmannelle päivälle jäi enää paluu takaisin Herettyyn. Katsoimme haikeina Vahterjärven laavua ja päätimme olla kulkematta takaisin suorinta mahdollista reittiä. Sen sijaan koukkasimme Kuorejärven laavulle pitämään viimeistä taukoa sekä vielä lopuksi vilkaisemaan Kannuslahden esteetöntä tulistelukatosta. Hienoja paikkoja molemmat.

Kuorejärven rantaa

Bonuskohde: Kuhmoisten linnavuori

Kun pääsimme takaisin autolle, oli valoisaa aikaa vielä jäljellä useampi tunti. Edellisenä iltana olimme saaneet vinkin paikallisesta nähtävyydestä, Kuhmoisten linnavuoresta. Niinpä Kuhmoisissa huoltoasemalla nautitun lounaan jälkeen käänsimme auton nokan takaisin pohjoiseen.

Koukkaus kannatti. Vaikka olimme ehtineet illalla vilkaista Retkipaikan jutun linnavuoresta, emme silti ihan täysin tienneet mitä odottaa. Vuoren päälle kavuttiin Linnavuorentien varresta, mäen ainoaa loivaa sivua myöten. Opasteet olivat vanhoja, mutta näytti siltä että paikalle olisi tulossa portaat ja ehkä muitakin uusia rakenteita. Vielä mäen päälläkään ei paikan hienoutta heti pystynyt hahmottamaan. Vasta kun pääsimme jyrkänteen reunalle ja tajusin minkälainen pudotus alas oli ja kuinka jyrkänne jatkui kolmella puolella mäkeä, lähti mielikuvitus laukkamaan. Ei voinut olla miettimättä minkälaisia taisteluja täällä oli käyty tuhat vuotta aiemmin.

Näkymä Linnavuoren päältä alas järvelle

Eteläisen Suomen ruskaretkien kohteiksi voin lämpimästi suositella myös näitä:

Ruskaretki Teijoon

Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 2 comments