sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kipsi kädessä ulkoilemaan - TSI irtohiha toppaliiviin

Kuopuksen käsi murtui. Kädessä oleva kipsi ei saisi kastua ja ainoa takki, joka mahtui kipsin kanssa pojan päälle oli isoveljen neljä numeroa liian iso talvitakki. Siinä teltassa eivät autoleikit kovin hyvin sujuneet. Sitäpaitsi isoveli tarvitsi takkia itsekin.

Marraskuun kosteassa ja kylmässä viimassa pitäisi kuitenkin päästä ulkoilemaan. Montaa viikkoa ei mitenkään voi sisätiloissa viettää. Päiväkotiakin varten olisi kiva olla ulkoiluvaatteet, jotka suojaavat kipsiä ja mahdollistavat samalla muutkin ulkopuuhat kuin kävelyn.

Kipsi ulottui sormenpäistä aivan olkapään alle ja oli kyynärpään kohdalta niin paksu ettei mitään hihaa pystynyt pujottamaan siitä läpi.

Aikani mietittyäni päätin tehdä kipsiä varten irtohihan. Ensin piti vain hankkia takki, jonka saisi muunnettua toppaliiviksi, ja jossa olisi valmiiksi vetoketjuilla kiinni olevat, irrotettavat hihat.

Kaikkein siistein ratkaisu olisi ollut laittaa vetoketju myös kipsihihaan. Täsmälleen samanpituista ja samanlaisella hammastuksella olevaa vetoketjua kuin takissa oli, ei kuitenkaan löytynyt, joten päätin ratkaista kiinnityksen tarranauhalla.

Kolmas piirtämäni kaava johti toimivaan hihaan, joten jaan sen tässä.

Tarvikkeet:

  • liukaspintaista ulkoilukangasta
  • tarranauhaa hihan kiinnitykseen
  • kuminauhaa hihansuuhun
  • (saumateippiä)

Työn vaiheet:


1. Piirsin alkuperäisen hihan kaavan paperille


2. Mittasin kipsin paksuimman kohdan ympärysmitaksi 37 cm. Levensin hihan kaavaa siten, että sen ympärysmitta tulisi olemaan mahdollisimman suurelta osin 50 cm. Hihan pyöriön mitan tuli pysyä samana, koska takkia en halunnut lähteä muuttamaan.

Tässä mallissa hihan päälle tulee sauma. Jos haluaa hihasta täysin vedenpitävän, sauman voi tiivistää saumateipillä. Itse en tätä tehnyt, koska varsinainen takkikaan ei ole täysin vedenpitävä.


3. Pukemisen helpottamiseksi tein kaavaan vielä vähän tilaa kyynärpään kohdalle.


4. Leikkasin kankaasta hihan kahtena kappaleena. Päällisen saumanvarojen kanssa ja vuorin ilman saumanvaroja. Ompelin kappaleet kiinni toisiinsa sivusaumoistaan.



5. Seuraavaksi pujotin päällisen ja vuorin sisäkkäin oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne kiinni toisiinsa pyöriön kohdalta. Käänsin hihan oikeinpäin ja tein hihansuuhun kuminauhakujan, samalla kiinnittäen vuorin ja päällisen toisiinsa myös hihansuusta. Pujotin kuminauhan kujaan ja ompelin hihan pyöriön reunaan tarranauhan koukkupuolen.




6. Takin hiha-aukkoon ompelin tarranauhan pehmeän puolen. Alla olevassa kuvassa on ensimmäinen kokeiluni, liimattava tarranauha, mutta se ei harmillisesti pysynyt takin pintäkäsitellyssä kankaassa kiinni.   



7. Kiinnitin hihan takkiin ja se oli valmis käyttöön.


Lopuksi pujotin kipsin päälle vielä netistä lukemani vinkin perusteella pätkän mustaa sukkahousua, jolloin kangas liukui kipsin päälle vieläkin helpommin.

Kun sain hihan valmiiksi, ulkolämpötila oli nollan tuntumassa ja taivaalta leijuivat syksyn ensimmäiset valkoiset hiutaleet. Lapsi leikki kipsistä huolimatta monta tuntia pihalla sentin lumikerroksesta riemuiten.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Ruskaretki Teijoon

12-14.10.18

Tämän syksyn todennäköisesti hienoimpana ja poikkeuksellisen lämpimänä ulkoiluviikonloppuna patikoin Teijon kansallispuistossa. Niin teki moni muukin. Kaiken ikäisiä päivä- ja yöretkeilijöitä kulki Teijon poluilla ruskaa ihastelemassa välillä melkein jonoksi saakka. Ties vaikka Reppuretkiä-blogin Merjakin olisi kävellyt vastaan.

Suomaisemaa Teijon kansallispuistossa
Perjantai-iltana poimin auton kyytiin retkiseuraksi ystäväni, perhe jäi tällä kertaa kotiin. Rinkka oli ihmeen kevyt vain yhden hengen tavaroilla lastattuna.

Lokakuussa aurinko laskee aikaisin, joten otsalamppu tuli tarpeeseen jo puolen kilometrin matkalla Mikkossuon parkkipaikalta Vicksbäckinlahden laavulle. Muutama teltta tuolla leiripaikalla oli jo pystyssä. Silti meillekin löytyi vielä hyvin tilaa. Työviikon jälkeen uni tuli nopeasti. Yölläkään en tainnut herätä kuin kerran, silloinkin kauniiseen hiljaiseen musiikkiin, joka kuului Matildanjärven toiselta puolelta. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Lauantaina oli hauska kömpiä teltasta ulos katsomaan minkä näköistä leirin ympäristössä oikeastaan olikaan. Otsalampun pienessä valokiilassa en ollut mitenkään hahmottanut kaksiosaista niemeä, vaikka sen rannalta olimme telttapaikkaa hakeneetkin.


Ruskaa Matildanjärvellä






Teijossa on monta päiväretkille sopivaa rengasreittiä, mutta kahden yön retkellä joutuu väkisinkin kävelemään samoja polkuja edestakaisin tai kulkemaan osan matkaa teitä pitkin. Omia polkuja tallatessa tulee nopeasti vastaan suo tai muuten vaan hankalakulkuinen maasto.

Päätimme yrittää vältellä pahinta ruuhkaa poistumalla Matildanjärven tienoolta kohti Punassuota. Seurailimme kuitenkin Matildanjärven kierrosta Roosinniemeen saakka. Polku kulki järven rannassa, jossa oli toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja.


Mäntymetsää Matildanjärven rannalla

Ruskaa Väliojan tienoilla

Roosinniemestä patikoimme polkuja ja teitä pitkin Punassuolle. Matkalle osui kaunis puro ja hienoa maalaismaisemaa.

Pieni puro Teijossa

Vanhan talon kivijalka, jonka kivet hohtavat vihreinä



Itse Punassuo ei vielä lokakuun puolessa välissä ollut kauneimmassa ruska-asussaan, mutta kaunis yhtä kaikki. Suon laidassa, pienellä näköalalevikkeellä oli hyvä pitää lounastaukoa.

Punassuo lokakuisessa asussa

Suot ovat yksi lempikohteistani, olisin voinut kulkea Punassuollakin vaikka kuinka pitkään, mutta ymmärrettävästi pitkospuita ei oltu rakennettu ihan koko suon läpi. Pohjoisosassa reitti oli linjattu kuivemmalle maalle. Onneksi suomaisemaa oli viikonlopun aikana tiedossa vielä lisää.

Punassuon jälkeen päädyimme Sahajärven kierrokselle, jossa kanssaretkeilijöitä näkyi taas enemmän. Viikarivartin kuvien perusteella Sahajärven kierroksen varrelle mahtuu varsin monipuolisia maisemia. Me näimme kuitenkin reitistä lähinnä sen osan, joka ei varsinaisesti hivele silmää. Onneksi metsäautotietä ja ryteikköä seurasi näköalapaikka kallion päällä, juuri ennen Kalasuntin saaren rantaan laskeutumista.

Maisemakallio Sahajärven eteläpuolella

Kalasuntin lossi

Kauniiseen Kalasuntin saaren pääsee köysilossilla, jonka kiskomiseen tarvitaan reilusti käsivoimia. Jostain syystä köysi on asennettu niin alas, että sitä joutuu vetämään kyyristyneessä asennossa, mikä ei helpota hommaa laisinkaan.

Mieluusti lossia kyllä kiskoo, kun sillä pääsee näin upeaan saareen. Melkein kuin Kalasuntti olisi varta vasten luotu retkeilijöiden yöpymispaikaksi. Saaressa olikin jo monta telttaa pystyssä ja yksi riippumatto viritettynä. Laavullakin aikoi yksi seurue yöpyä. Silti ilta oli hyvin rauhallinen ja saari näytti siistiltä, vaikka retkeilijöitä varmasti riittää muulloinkin. 

Auringonlasku Sahajärvellä
Rantakalliolla ja laavulla vietetyn illan ja toisen telttayön jälkeen jäljellä oli vielä kuuden kilometrin patikointi takaisin autolle. Tuntui, että erityisen kaunis sunnuntai oli saanut kaikki ihmiset liikkeelle. Nuotiopaikat olivat täysiä ja pitkospuilla sai väistellä vastaantulijoita. Ihan kuin Nuuksiossa konsanaan.

Ihastelimme sammalmetsiä, soita ja ruskaa. Teerisaaren laavulle pysähdyimme vielä kokkaamaan lounasta. Laavu on hienolla paikalla suon laidalla, järven rannassa.



Ruskan kauneutta Kalasuntin vastarannalla


Sammalmättäitä Endalin laavun lähellä


Retki päättyi Mikkossuon parkkipaikalle, mistä se oli alkanutkin. Sen jälkeen pyörähdimme vielä Mathildedalin satamakahvilassa syömässä marjapiirakat ennen automatkaa kotiin.

Tällainen viikonlopun mittainen ruskaretki ei ainakaan laannuta kaipuutani pidemmille vaelluksille. Sellaista ei ole tiedossa, mutta ruskan värejä on mukava muistella tulevassa marraskuun pimeydessä.

Viime syksynä ihastelimme Joutsijärven ruskaa pidennetyllä viikonloppuretkellä: Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle