melonta

Stora Herrö ja Pentala – melontaretkeilyä ja historiaa

Espoon saaristossa on kesäisin upeat mahdollisuudet retkeilyyn niin omalla veneellä, meloen, kuin saaristoveneelläkin. Telttailualueita ja tulipaikkoja on monessa ulkoilusaaressa. Kaikissa saarissa ei saa yöpyä, mutta päiväretkien kohteeksi niistä sopii jokainen.

Ilta-auringossa Stora Herrön rantakalliolla

Endorfiininmetsästäjän blogissa on hyvät kuvaukset Espoon ulkoilusaarista retkeilijän näkökulmasta. Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo tuo hienon lisän saaristoretkeilyyn. Pentalassa ei tarvitse olla yksin, mutta pienemmissä saarissa on ruuhkaa paljon vähemmän kuin vaikkapa Nuuksiossa. Jopa heinäkuun helteillä saaristosta on mahdollista löytää ihan oma rantakaistale.

Meidän melontaretkemme kohteeksi valikoitui Stora Herrö, jonne on lasten kanssa helppo meloa suojaista reittiä pitkin.

Mahtuvatko kaikki tavarat kajakkien kyytiin?

Takakontti täynnä tavaraa

Edessä oli kahden yön melontaretki saaristoon. Vaikka sää oli helteinen, tuntui että mukaan otettavaa tavaraa kertyi taas yllin kyllin. Kävipä mielessä, että miten ihmeessä koko takakontillinen varusteita saadaan sullottua kahden kaksikkokajakin kyytiin. Hyvinhän ne sinne upposivat, kahden aikuisen ja kahden lapsen varusteet, ruoat ja ja vedet. Jäipä vielä tilaa ylikin.

Kuinka paljon puhdasta vettä tarvitaan?

Kaikkein hankalinta oli arvioida tarvittavan veden määrää. Stora Herrössä on kaivo, mutta sen kunto ei ollut etukäteen tiedossa. Lisäksi tiesimme, että merivedessä on ainakin jonkin verran sinilevää, joten siitä ei saisi puhdasta edes keittämällä.

Niinpä pakkasimme mukaan 16 L puhdasta vettä, eikä siinä ollut mitenkään liikaa 2 vrk helleretkelle. Stora Herrön kaivo löytyi, mäen päältä saaristovenelaiturin ja uimarannan väliltä. Kaivo toimi ja sen luona olleen kyltin mukaan kaivovettä saattoi keitettynä käyttää. Koska mukana tuodut vedet riittivät, me käytimme kaivovettä kuitenkin vain tiskaukseen, keittämättä.

Menomatka Suomenojalta Stora Herröhön

Lapsi meloo kaksikkokajakin etumelojana

Kajakkien saamiseen vesille menee helposti hetki jos toinenkin, vaikka valjastaisi lapsetkin mukaan kantamiseen ja pakkaamiseen. Lähdimme retkelle suosiolla ravintolan kautta, jottei nälkä yllättäisi ennen laiturista lähtöä. Vatsa täynnä on kaikilla mukavampaa. 

Neljän aikaan iltapäivällä olimme lopulta valmiita työntämään alukset vesille. Kauniina heinäkuun päivänä veneliikenne oli vilkasta, joten meloimme rantoja seuraillen ja veneväyliä vältellen. Yhden aikuisen meloma kaksikkokajakki ei ole kovin ketterä alus, vaikka peräsimen avulla varsin helposti ohjautuukin.

Esikoinen osaa ja jaksaa jo meloa itse, mutta joutuu melomaan isoa kaksikkokajakkia pelkillä käsivoimilla, jalat kun eivät millään yllä jalkatuille. Ei voi siis mitenkään vaatia, että lapsi meloisi koko matkaa.

Kuopukselle laitoin melaan karkuremmin, mutta sitä ei tarvittu kertaakaan. Viisivuotias piti melastaan hyvää huolta, vaikka varsinainen melominen jäikin vähemmälle. 

Pentalan hiekkarannan lahti oli vihreänä sinilevästä

Pentalan hiekkarannalla saimme ensituntuman sinilevän määrään. Koko lahti lainehti vihreänä noustessamme rantaan. Pentalan hiekkaranta on kaunis ja ainutlaatuinen, oli surullista katsoa vihreää puuroa vedessä. Vielä surullisempaa oli tosin haistella rannan vieressä olevaa pusikkoa. Vessojen puute tuntui selvästi nenässä. Tällaista en ollut huomannut pysähtyessäni rannalla viime kesän yömelontaretkelläni.

Merelle päivän katsoessa vesi lainehtii sinisenä eikä sinilevää huomaa

Eväs- ja etenkin juoksutauko teki kuitenkin lapsille hyvää, vaikka lopullinen kohteemme, Stora Herrö, oli enää pienen matkan päässä.

Perillä ilta-auringon aikaan

Rantauduimme Stora Herrön itäpuolelle suojaisaan lahteen. Aurinko ei enää tälle puolelle saarta paistanut, joten otimme eväät matkaan ja lähdimme etsimään sopivaa illanviettopaikkaa saaren toiselta puolelta. Stora Herrössä on monta hormillista tulistelupaikkaa eri puolilla saarta. Kannattaa tosin muistaa, että pahimman metsäpalovaaran aikana noiden hormillistenkin tulipaikkojen käyttö on kielletty.

Päivän viimeinen saaristovene oli lähtenyt jo aikoja sitten. Saaristovenelaiturin vieressä, kalliolla, odotti meille sopiva paikka tyhjänä ilta-auringossa kylpien. Taisi mennä melkein puoleen yöhön ennen kuin teltat olivat pystyssä ja pienet retkeilijät unten mailla.

Saaaristovenelaituri ilta-auringossa

Stora Herrössä on tekemistä, vaikka ei uimaan päästäisikään

Alkukesästä tätä retkeä suunnitellessani olin haaveillut Pentalan ja Stora Herrön hiekkarannoista. Siitä, kuinka lapset leikkivät rantavedessä ja itse istun varjossa vahtimassa. Käyn uimassa ehkä aamulla tai vielä myöhään illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa. 
Sinileväpuuro esti kuitenkin tehokkaasti kaikki vesileikit. Jos mietit, päästäisitkö lapset leikkimään sinilevää sisältävään veteen, kannattaa käydä lukaisemassa Retkipaikan loistava artikkeli aiheesta.

Osa Stora Herröstä on yksityisaluetta. Retkeilykäytössä olevallakin alueella riittää kuitenkin kuljettavaa koko päiväksi. Saarella on muun muassa kiintorasteja, joita kävimme etsimässä geotkätkön hakemisen lisäksi. Samalla tuli napsittua aika monta mustikkaa polkujen varsilta.

Mustikkametsää Stora Herrössä
Sinileväinen lahti ja rantakalliota
Näkymä Stora Herrön näkötornista merelle

Rantakallioilla kiipeilystä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Retkellä tiskauskin on lasten mielestä hauska ohjelmanumero, toisin kuin kotona. Päivään kuului myös vierailu naapurisaarella, sumopainia rantahiekalla ja näkötorniin kiipeäminen. Iltapalaa syömään siirryimme taas tutulle paikalle saaren länsipuolelle.

Paluumatkalla pysähdyimme jälleen Pentalassa, tällä kertaa saaristomuseoon tutustuen

Aamulla pakkasimme leirin kasaan, söimme aamupalan ja lähdimme jälleen kohti Pentalaa.

Tänä kesänä avattu Pentalan saaristomuseo on kaunis ja mielenkiintoinen käyntikohde, joka esittelee saariston historiaa. Yksityiskohtainen retkikuvaus kauniine kuvineen Pentalan saaresta löytyy Maisemaonnellinen -blogista, kannattaa käydä lukemassa.

Pentala on suurelta osin yksityisomistuksessa ja luonnonsuojelualuetta. Saaren luonto on herkkää ja erityisesti luonnonsuojelualueella liikkuessa pitää muistaa pysyä valmiilla poluilla. Telttailu on Pentalassa kielletty.
Saaristovene pysähtyy museon rantaan monta kertaa päivässä, Alueella on kahvilan lisäksi Lilla Villan -rakennus, jossa voi syödä omia eväitä sisätiloissa. Myös puhdasta juomavettä on saatavilla. Pentalaan on helppo tulla päiväretkelle lasten kanssa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa aukioloajat museon sivuilta.

Museoalueelta pääsee kävelemään luontopolkua pitkin niin saaren keskellä olevalle järvelle kuin eteläpuolen hiekkarannalle. 

Museoalueen vieressä on  myös venekerhon ravintola, josta saa lämmintä ruokaa. Meidän kokemuksemme ravintolan buffetista ei tosin ollut kovin hyvä. Viereiseen pöytään kannetut lista-annokset toisaalta näyttivät herkullisilta. Kuopuksen juostessa ympärillä tartuimme vain helpoimpaan vaihtoehtoon, emmekä tilatessa edes huomanneet ettei seisovan pöydän lisäksi olisi ollut muutakin tarjolla.

Pentalan saaristomuseon rakennuksia

Pentalan saaristomuseon kartta
Ranta-aitta

Meidän matkamme jatkui Pentalasta takaisin melontaseuran rantaan purkamaan tavaroita ja puhdistamaan kajakkeja, jotka pääsivät saman tien takaisin vesille seuraavien aikuinen-lapsi -melontaparien käsissä.

Viime kesänä meloimme lasten kanssa Kolovedellä, silloin ei sää ollut yhtä aurinkoinen:

Retkimelontaa Kolovedellä koululaisen ja leikki-ikäisen kanssa

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Espoo, lapset, melonta, retkeily, yöretki, 4 comments

Retkimelontaa Kolovedellä koululaisen ja leikki-ikäisen kanssa

Minkälaisen melontaretken pystyy toteuttamaan 4- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa? Kuinka pitkän matkan 8-vuotias jaksaa meloa itse ja mitä sitten kun hän ei jaksakaan? Kuinka kauan vilkas 4-vuotias viihtyy paikallaan kanootissa ja kuinka hänet pidetään lämpimänä kun sataa vettä? Näihin kysymyksiin haimme vastauksia kolmen yön melontaretkellä Koloveden kansallispuistossa elokuun alussa.

Melonnan opettelun lisäksi meidän retkeemme mahtui kaksi kaunista iltaa ja yksi kokonainen vuorokausi sadetta. Oli hermoja raastavaa riehuntaa ja kinastelua teltassa, pohjaan palaneita popcorneja ja iso kasa märkiä vaatteita. Oli myös itse kerättyjä mustikoita puuron seassa ja lättyjen päällä, sekä 8-vuotiaan käsin kosteltavaa riemua omasta melontataidosta.

Lapsen kanssa avokanootissa Koloveden kansallispuistossa

Koloveden kansallispuisto Enonkoskella on oiva paikka perhemelontaan:

  • Paljon huollettuja leiripaikkoja, joissa on kanooteille tehdyt laiturit
  • (Poltto)moottorikäyttöisten veneiden yms. käyttö on kiellettyä
  • Mahdollisuus vuokrata kaikki tarvittavat varusteet paikan päältä
Muutama miinuskin löytyy:

  • Paljon kivikkoisia ja jyrkkiä rantoja, ihan joka kohdasta ei pysty rantautumaan
  • Leiripaikoilla voi olla loma-aikoina ruuhkaa ja silloin telttapaikoista voi olla pulaa
Laajakaarteen tulipaikka Koloveden kansallispuistossa
Saavuimme Koloveden Kirkkorantaan täydellisen aurinkoisena iltapäivänä. Rannassa meitä odottivat Oravin melontakeskuksesta varatut avokanootti sekä kajakkikaksikko. Myös melontaliivit, kuivapussit sekä kartta kuuluivat mukaan pakettiin. Lapsille meillä oli mukana omat pelastusliivit. Pakkausurakan jälkeen suuntasimme kanootit pohjoiseen kohti Ukonvuorta. Minä meloin avokanoottia verkkaiseen tahtiin pieneen vastatuuleen kuopus kyydissäni. Esikoinen pääsi miehen kaveriksi kajakkiin.
Ukonvuorella jalkauduimme etsimään ihmishahmoista kalliomaalausta. Kovasta yrityksestä huolimatta emme onnistuneet maalausta näkemään. Paikalla oli kyllä ohje kuvan sijainnista, mutta ehkä silti tiirailimme väärästä paikasta, tiedä häntä.
Lapset tutkimassa Ukonvuoren kallioseinämiä

Ukonvuorelta jatkoimme matkaa Laajakaarteen leiripaikalle. Leiripaikalla oli saapuessamme vain yksi telttaseurue eikä enempää ihmisiä näkynyt koko iltana. Onneksi näin, sillä paikka oli niin kivikkoinen, ettei telttapaikkoja ollut montaa. Paikalla oli kolme puulavaa, joiden päälle pystyi teltan pystyttämään. Näiden lisäksi löysin vain yhden teltalle sopivan paikan, ellei sitten lasketa vähemmän houkuttelevia puuvajan edustaa ja vessan vierustaa. Täällä, jos jossain riippumatto olisi loistava majoite.

Teltta puulavan päällä kivikkoisella Laajakaarteen leiripaikalla Kolovedellä

Kauniin illan jälkeen heräsimme pilviseen aamuun. Illaksi oli luvattu sadetta, joten päätimme jättää leirin pystyyn ja käydä tekemässä päiväretken lähistöllä. Juuri kun olimme päässeet kanootteihin, alkoikin jo tihuttaa vettä. Sitä sadetta kestikin sitten seuraavaan aamupäivään saakka. Lähdimme joka tapauksessa suunnitellulle lenkille, ehkä vähän liian kevyellä sadevarustuksella, olihan kuitenkin kesä. Tällä kertaa esikoinen oli inkkarissa etumelojana ja matka taittui selvästi nopeammin kuin minun meloessani kanoottia yksin.

Sadepäivän melontaa avokanootilla 8-vuotiaan lapsen kanssaSadepäivän melontamatka jäi samaan kuin ensimmäisen päivän kokonaismatka, noin neljään kilometriin. Takaisin käännyttiin kun esikoinen rupesi valittelemaan käsien väsymistä ja kuopus kylmyyttä. Aukkopeitteestä huolimatta sateella melottaessa on hankala pitää lämpimänä lasta, joka ei vielä itse melo. Aukkopeite vuotaa aina jonkin verran, ja kun lapsi vielä leikkiessään roikuttaa käsiään kyynärpäitä myöten vedessä, niin hanskatkaan eivät pidä käsiä lämpiminä. Näin jälkikäteen ajatellen paksut villavaatteet ja kurahousut olisivat olleet hyvä ratkaisu, mutta niitä ei ollut tullut pakattua kesälomareissulle mukaan. Mies pystyi onneksi melomaan kuopuksen kanssa ripeästi takaisin leiriin lämmittelemään minun ja esikoisen tullessa perässä rauhassa ja taukoja pitäen.

Esikoinen meloi hienosti, mutta toinen peräkkäinen melontapäivä tuntui hänestä raskaalta. Kokemus oli kuitenkin mieleenpainuva, jälkeenpäin juteltiin itsensä ylittämisestä. Muisteltiin sitä kuinka hän jaksoi paluumatkallakin meloa, vaikkei olisi välttämättä tarvinnut, ja vaikka monta kertaa hänestä tuntui että voimat olisivat täysin loppu, niin jotenkin niitä kuitenkin riitti.

Kolovesi kajakista käsinLoppupäivä meni teltassa. Olisi ihana kirjoittaa, että loikoilimme makuupusseissa ja kuuntelimme sateen ropinaa. Aktiivisen 4-vuotiaan kanssa sellainen on kuitenkin toiveajattelua. Vaikka kovasti koitimme keksiä tekemistä, hermot olivat monta kertaa kireällä ja telttakangas koetuksella. Mukavinta oli kun pelasimme uunoa ja keksimme itse satuja. Välillä myös ulkoilimme sateesta huolimatta, tosin kun leiripaikan ympärillä oli lähinnä kivikkoa ja jyrkkää rinnettä, niin pitkäksi aikaa ei sielläkään tekemistä riittänyt. Päivästä kuitenkin selvittiin ja telttakin säilyi ehjänä.

Kivikkoa Laajakaarten leiripaikan välittömässä läheisyydessä
Aamulla emme pitäneet kiirettä, vaan odottelimme sateen loppumista sekä kuulostelimme mihin suuntaan kauempana jyrisevä ukkonen on menossa. Lopulta pakkasimme tavarat ja meloimme myötätuulessa takaisin Kirkkorantaan. Jätimme kanootit rantaan ja lähdimme autolla lounaalle Kermankeitaaseen. Matkalla ravintolaan sade alkoi uudestaan, mutta palatessamme hyvin ravittuina takaisin aurinko oli jo tullut esiin.

Melomassa kohti Hirviniemen tulipaikkaa
Jälleen lähdimme melomaan Kirkkorannasta, tällä kertaa etelään päin, Hirviniemen telttailupaikalle. Vajaan kolmen kilometrin leppoisan melonnan jälkeen olimme perillä. Ilta oli jälleen upea ja tälläkin kertaa paikalla oli vain yksi seurue meidän lisäksemme. Hirviniemessä maasto oli tasaista ja telttapaikkoja sekä mustikoita löytyi helposti. Nuotiopaikkoja täällä oli kaksin kappalein ja muutenkin tilaa juosta ja purkaa energiaa. Vietimme Hirviniemessä ihanan illan ja seuraavana aamuna palasimme rauhassa takaisin Kirkkorantaan, josta ajoimme illaksi mummolaan saunomaan.

Hirviniemen telttailupaikka

Pohdiskelin etukäteen pitkään retken kalustovalintaa. Omat taitoni ja voimani huomioon ottaen kaksi kaksikkokajakkia olisi ollut sikäli hyvä valinta, että olisimme voineet edetä nopeammin ja siten nähneet isomman osan järvestä. Tällä reissulla matkan pituus oli kuitenkin aika epäolennainen asia. Nyt esikoinen pääsi kokeilemaan rauhassa sekä avokanootilla että kajakilla melomista.

Esikoinen ei ollut tätä ennen oikeastaan melonut. Soutaminen on sujunut jo pari kesää ja toki hän on kanootin kyydissä ollut sekä melaa pidellyt. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen vuosi kun motivaatio riitti oikeasti melomaan itse. Tämän retken jälkeen kävimme hänen kanssaan kokeilemassa myös yksikkökajakilla melomista merenrannassa, mutta pienenkin aikuisten kajakin melominen on vielä vähän hankalaa 8-vuotiaalle. Todennäköisesti ensi vuonnakin mennään vielä kaksikolla, ainakin pidemmät retket.

Pienempi melontaretki lapsen kanssa:

Testimelonta 4-vuotiaan kanssa

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Enonkoski, kansallispuisto, kesä, Kolovesi, lapset, melonta, yöretki, 2 comments