6-9.10.17
Punaisena hehkuva hiillos autiotuvan takassa, kynttilän liekki pöydällä ja sateen ropina ulkona. Aina ei ehdi lähteä Lappiin saakka ihailemaan ruskaa eikä aina tarvitsekaan. Tämänkertainen retkikohteemme löytyi Länsi-Suomesta, Ulvilan Joutsijärveltä. Tätä hienoa erämaista järveä ympäröi kivikkoinen maaperä ja keltaisina hehkuvat lehtipuut. Melkein kuin jossain pohjoisempana.
Pimeässä Kakkurintien parkkipaikalle ja kuunvalossa Sisälmystenlahteen
Perjantaina töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ajamaan kohti Ulvilaa ja Joutsijärven retkeilyreittiä. Tarkempi määränpäämme oli Kakkurintien parkkipaikka Joutsijärven pohjoispuolella. Lähestyessämme Ulvilaa täysikuu nousi taivaalle upeana suurena pallona. Kuunvalossa käänsin auton pieneltä tieltä vielä pienemmälle. Kakkurintietä ajaessa ymmärsin, miksi tätä parkkipaikkaa ei oltu merkitty karttaan. Neljän kilometrin matkaan meni puoli tuntia ja koko ajan toivoin, että alla olisi ollut maastoauto eikä perhefarmari. Kovin pienellä maavaralla tälle tielle ei olisi ollut asiaa, sen verran isoja ja teräviä kivenmurikoita oli näkyvissä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olimme perillä ja autokin vaikutti vielä ehjältä. Alla kuva parkkipaikalla olleista opastauluista päivänvalossa.
Puolen kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, joka oli onneksi paremmassa kunnossa kuin parkkipaikka. Tähän pieneen autiotupaan mahtuu periaatteessa nukkumaan neljä kulkijaa. Kaksi nukkumapaikoista on tosin sen verran lyhyitä että olisin itsekin joutunut olemaan hieman kippurassa. Kävimme taloksi, lämmitimme tupaa ja ihailimme rannassa kuuta, jonka kirkkaus ihan häikäisi.
Tällä kertaa saimme tuvan kokonaan itsellemme. Juuri ennen nukahtamista ihmettelin kummallista ääntä, kunnes tajusin että se on oman sydämeni lyönti. Mitään muita ääniä ei kuulunut.
Entisajan asumuksia kivikkoisessa erämaassa
Aamulla ehdimme hetken ihailla auringon esiin tuomia värejä ennen kuin sade alkoi. Sateesta huolimatta emme lähteneet heti järven ympäri kulkevalle polulle, vaan kiersimme ylimääräisen 4 km lenkin Kustaan savupirtin sekä Kakkurin korsun kautta.
Kustaan savupirtissä on alkuperäinen hormiton uuni, jolla kahdeksanhenkinen perhe on 1800-luvulla rakennusta lämmittänyt. Lisäksi savupirtin pihassa on kota, jossa voi tulistella. Savupirtiltä korsulle kulkiessa maasto käy koko ajan vaan kivikkoisemmaksi, kunnes näkyviin tulee suurten kivilohkareiden välissä piilossa oleva rakennus. Tämä korsu on entisöity jatkosodan rintamakarkureiden piilopaikka.
Sekä Kustaan savupirtti että Kakkurin korsu ovat periaatteessa autiotupakäytössä, mutta kumpikaan ei olisi itseäni houkutellut yöpymään. Näissä kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaista elämä täällä erämaassa on aikoinaan ollut. Lisäksi tällä reitillä oli polunvarsi puolukoita punaisenaan, ihan jo niidenkin takia kannatti tätä polkua tallata.
Auringon pilkahdus ja saunomista Silokallion kurssikeskuksessa
Kakkurin laavulla pidetyn lounastauon jälkeen jatkoimme myötäpäivään järven ympäri kulkevaa reittiä. Vähitellen sade loppui ja maasto muuttui vähemmän kivikkoiseksi. Ennen Kulhan laavua reitti kulkee ojitetun suon poikki. Tuolle osuudelle on jouduttu rakentamaan silta jos toinenkin ojien yli.
Laavun tienoilla oli käynnissä pitkospuiden uusiminen, mikä hidasti kulkemista. Vanhat pitkospuut oli nimittäin osittain jo poistettu uusien vasta odottaessa asentamista polun vieressä. Itse Kulhan laavu oli todella hienolla paikalla järven rannalla, siellä kelpasi viettää aikaa järvimaisemasta nauttien.
Me emme kuitenkaan jääneet laavulle, vaan jatkoimme matkaa, sillä olimme varanneet seuraavaksi yöksi majapaikan Silokallion kurssikeskuksesta. Vaikka laavullakin olisi ollut tunnelmallista yöpyä, niin täytyy myöntää ettei sisämajoituskaan huono vaihtoehto ollut. Varsinkin kun päällysvaatteet olivat kenkiä myöten märät. Olin jotenkin kuvitellut ettei näin lyhyellä retkellä tarvitsisi esimerkiksi säärystimiä tai korkeavartisia kenkiä, vaikka sataisikin. Maasto oli kuitenkin sen verran heinikkoista että sukat kastuivat nilkoista. Sukista kosteus imeytyi kenkään kastellen sen sisältäpäin.
Parasta oli kuitenkin, että Silokalliossa pääsimme saunomaan ja uimaan. Eipä paljon rentouttavampaa voisi olla patikointipäivän jälkeen.
Taivallus venelosseille ja Tuurunkankaan autiotuvalle
Toisena aamuna taivas oli jälleen pilvessä, mutta onneksemme kunnollinen sade alkoi vasta kun olimme saapumassa seuraavaan yöpymispaikkaan, Tuurunkankaan autiotuvalle. Järven eteläpuolinen osuus reitistä on vähemmän erämainen kuin pohjoispuoli. Etelärannalla on paljon mökkejä ja muita rakennuksia, joita pitää kiertää, joten järveä ei kovin paljon näy. Silokalliosta lähdettäessä reitti kulkee aluksi sähkölinjan aukkoja pitkin ja sen jälkeen vielä aika pitkiä osuuksia myös hiekkateillä. Siellä täällä on kuitenkin edelleen hienoja osuuksia ja onhan syksyinen metsä joka tapauksessa kaunis, vaikkei erityisen erämainen olisikaan.
Erilaisia tulipaikkoja ja laavuja on Joutsijärven ympärillä taajaan, kaikkia ei ole edes merkitty karttaan. Pitkäniemen kohdalle oli merkitty vain tulipaikka, mutta sieltä löytyikin myös laavu. Lounastauolla Pitkäniemessä tapasimme järveä toiseen suuntaan kiertäneen naiskaksikon, ainoat koko retkellä näkemämme muut yöpyjät.
Juuri ennen Tuurunkangasta reitti kulkee Tuurujärven ja Joutsijärven välissä kolmen salmen yli. Yhden salmen yli on rakennettu silta, kahden muun ylitys tapahtuu venelosseilla. Ensimmäinen losseista oli hieman jumissa ja kesti hetken ennen kuin saimme köydet oikeaan asentoon. Muuten tämä Kirkkosuntin lossi oli mukavampi ja vakaampi kuin Isosuntin soutuvenelossi. Hauskaa vaihtelua kävelylle molemmat kuitenkin olivat.
Savua, roskia ja retken päätös
Yön jälkeen oli jäljellä vielä viiden kilometrin matka Sisälmystenlahden kautta takaisin autolle ja kotiin. Tuurunkankaan sotkuisuudesta huolimatta päällimmäiseksi jäi mieleen raikas syksyinen metsä, keltaisten puiden heijastus järven pinnasta, makeat puolukat ja upea kivikkoinen erämaa järven pohjoispuolella.