ruska

Syysviikonloppu Isojärven kansallispuistossa

Syysviikonloppu Isojärven kansallispuistossa

12-14.10.2019

Eteläisen Suomen ruska on kauneimmillaan lokakuun ensimmäisinä viikkoina. Parhaimmillaan aurinko saa keltaisen ja punaisen hehkumaan kirpeässä syysilmassa. Usein kuitenkin ruskan värit kietoutuvat harmaan sävyihin kuten kävi viime viikonloppuna retkeillessäni ystäväni kanssa Isojärven kansallispuistossa.

Koko matkan Espoosta Kuhmoisiin sateli vettä. Ilma tuntui kostean kolealta kun astuimme Heretyn parkkipaikalla ulos autosta. Ensimmäiseksi suuntasimmekin sisätiloihin nauttimaan Heretyn kahvilan antimista. Teetä siemaillessa ja sienipiirakkaa mutustaessa tutkailimme karttaa ja koitimme tehdä suunnitelmia seuraavan kahden vuorokauden ajalle.

Heretyn kämppäkahvila

Lauantai: Heretyn luontopolulta Latokuusikon kautta Vahterjärvelle

Lopulta suunnitelmaksi muotoutui vain, että ensimmäinen yöpymispaikkamme tulisi olemaan Vahterjärvi. Nostimme rinkat selkään ja painuimme metsään. Sadekin oli lakannut.

Päivä oli vasta kääntynyt iltapäivän puolelle eivätkä matkat Isojärvellä ole kovin pitkiä. Kiersimme ensimmäiseksi Heretyn luontopolun kokonaan ja lähdimme sen jälkeen Vahterjärven suuntaan.

Luontopolulla pääsimme heti tutustumaan Isojärven kansallispuistolle tunnusomaisiin kivikkoisiin polkuihin, ihanaan sammalpeitteiseen metsään ja siirtolohkareisiin. Ihastelimme näkemäämme tietämättä, että seuraavan päivän kohde, Lortikan luontopolku, olisi vielä kauniimpi.

Kivoikkoista polkua sammalpeitteisessä metsässä
Siirtolohkare Heretyn luontopolun varrella

Luontopolun jälkeen valitsimme Latokuusikon kautta Vahterjärvelle kulkevan reitin. Alkuun piti kävellä jonkin matkaa metsäautotietä pitkin, mutta pian reitti onneksi kääntyi Hevosjärven rantaa kulkevalle polulle ja siitä eteenpäin kulki pieniä polkuja pitkin.

Hevosjärvi

Isojärven kansallispuistossa näkyy monin paikoin majavien jättämiä jälkiä ja hyvällä tuurilla voisi itse eläimeenkin törmätä. Me emme kuulleet edes hännän loiskahdusta, mutta polkujen varsilla oli useampi majavan pesä, jyrsittyjä puita ja alueita, joissa vesi oli noussut majavien tekemien patojen takia.

Majavan kaatama iso puu

Saavuimme Vahterjärven laavulle hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Tasaisia telttapaikkoja oli tarjolla useampikin, mutta maa oli aika märkää. Niinpä ystäväni päätti viedä yhden hengen telttansa mäen päälle ja itse ripustin riippumattoni pienen suolammen rannalle. Illan aikana paikalle kerääntyi yhteensä viisi seuruetta. Laavussakin taisivat olla kaikki nukkumapaikat käytössä.

Riippumatto ja tarppi suolammen rannalla

Pimeä tuli aikaisin. Kömmin makuupussiini jo reilusti ennen yhdeksää. Mielessä ollut retkipäiväkirjan kirjoittaminen unohtui silmien painuessa nopeasti kiinni. Uusi riippumaton aluspeitto Cumulus Selva 300 ja vanha Joutsenen talvimakuupussi pitivät minut lämpimänä kun ilman lämpötila painui yön aikana lähelle nollaa. Ohuemmallakin makuupussilla olisin varmasti yön pärjännyt, mutta oli aika ihana aamulla kuoriutua osittain pois makuupussista, katsella lammelle, kuunnella sateen ropinaa ja pysyä silti täysin lämpimänä.

ruskaa Vahterjärvellä

Sunnuntai: Lortikan luontopolku ja Huhtalan torppa

Aamupalaa laittaessa pohdimme tulevaa päivää. Märkien majoitteiden pakkaaminen ei houkutellut kumpaakaan, joten päätimme nukkua toisenkin yön samalla paikalla ja tutustua kansallispuistoon ilman rinkkoja.

Aamupäivällä kiersimme jo mainitun Lortikan luontopolun. Ensimmäisenä Vahterjärven rannasta lähdettyämme huomion kiinnitti kaiken peittävien sammalten luoma pehmeä äänimaisema. Seuraavaksi vastaan tuli taas majavien tekosia. Lammen vesi oli noussut paikkaan, jossa luontopolku oli ennen kulkenut. Kiertoreitti oli merkitty punaisin siimoin, mutta taisimme ihastella maisemaa niin innokkaasti, että huomasimme sen vasta, kun seuraavana päivänä kävelimme tästä toistamiseen ohi.

Majavien padot ovat nostaneet veden pintaa

Jotenkin onnistuimme puikkelehtimaan tästä ohi kuivin jaloin. Seuraavaksi suunnistimme kohti virtaavan veden solinaa ja jäimme ihastelemaan kaunista pientä puroa.

Lammelta valuva puro kivikossa saniaisten keskellä

Pian puron jälkeen alkoi kipuaminen Lortikanvuorille. Mäen rinteessä makaavat sammalpeitteiset kivenjärkäleet loivat vaikuttavan tunnelman polulle. Tämä oli minusta ehkä hienoin paikka koko Isojärven kansallispuistossa.

Sammaleisia kivenjärkäleitä Lortikanvuoren luontopolulla

Mäen (tai vuoren) päällä äänimaisema muuttui taas, tuuli humisi puiden latvoissa. Puut myös peittivät näkymät kauas, mutta mäellä pystyi silti aistimaan olevansa korkealla.

Vuoren päältä laskeuduttiin Lortikan kämpän läheisyyteen, minkä jälkeen polku kääntyi takaisinpäin kohti Vahterjärveä. Hienoin osuus oli takana.

Luontopolulta palasimme Vahterjärvelle lounastamaan. Laavulla kävi tasaiseen tahtiin päiväretkeilijöitä paistamassa makkaraa. Tuuli oli noussut ja ilman lämpötilakin huomaamatta tippunut entisestään. Me tutkailimme taas karttaa ja lähdimme patikoimaan kohti Huhtalan torppaa. Läksimme matkaan samoilla vaatteeilla kuin aamupäivällä, ja saimmekin painella aika vauhtia pysäksemme lämpimänä. Maisematkaan eivät tosin Lortikan luontopolun jälkeen oikein enää tuntuneet miltään.

Viimeinen pätkä reitistä Kalalahden parkkipaikalta Huhtalan torpalle piti kävellä hiekkatietä pitkin. Onneksi kuitenkin menimme Huhtalaan saakka. Vaikka rakennuksiin ei päässytkään sisälle, saattoi mäellä aistia entisajan elämän tunnelman.

Huhtalan torpan aittoja

Kovin pitkäksi aikaa ei pystynyt pysähtymään, ennen kuin vilu pakotti jatkamaan matkaa. Pienen tauon pidimme kuitenkin vielä Kalalahden uudehkolla laavulla. Sen jälkeen jatkoimme vauhdikasta matkantekoa ja palasimme Vahterjärvelle juuri ennen pimeän laskeutumista.

Syyslomasta huolimatta toisena yönä Vahterjärvellä oli meidän lisäksemme vain yksi yöpyjä. Ilta kului mukavasti nuotion äärellä rupatellessa ja ruokaa laittaessa. Uni tuli taas aikaisin ja riippumatto keinutti nopeasti uneen. Yöllä lämpötila oli ilmeisesti painunut juuri ja juuri pakkasen puolelle, vesipisarat tarpin päällä olivat muuttuneet jääksi. Makuupussi ja aluspeite olivat ensimmäisen yön jäjliltä jo hieman kostuneet, mutta pitivät silti lämpimänä. Aamulla sumu oli kietonut Vahterjärven vaippaansa.

Maanantai: Kuorejärven kautta takaisin Herettyyn

Vahterjärven laavu

Kolmannelle päivälle jäi enää paluu takaisin Herettyyn. Katsoimme haikeina Vahterjärven laavua ja päätimme olla kulkematta takaisin suorinta mahdollista reittiä. Sen sijaan koukkasimme Kuorejärven laavulle pitämään viimeistä taukoa sekä vielä lopuksi vilkaisemaan Kannuslahden esteetöntä tulistelukatosta. Hienoja paikkoja molemmat.

Kuorejärven rantaa

Bonuskohde: Kuhmoisten linnavuori

Kun pääsimme takaisin autolle, oli valoisaa aikaa vielä jäljellä useampi tunti. Edellisenä iltana olimme saaneet vinkin paikallisesta nähtävyydestä, Kuhmoisten linnavuoresta. Niinpä Kuhmoisissa huoltoasemalla nautitun lounaan jälkeen käänsimme auton nokan takaisin pohjoiseen.

Koukkaus kannatti. Vaikka olimme ehtineet illalla vilkaista Retkipaikan jutun linnavuoresta, emme silti ihan täysin tienneet mitä odottaa. Vuoren päälle kavuttiin Linnavuorentien varresta, mäen ainoaa loivaa sivua myöten. Opasteet olivat vanhoja, mutta näytti siltä että paikalle olisi tulossa portaat ja ehkä muitakin uusia rakenteita. Vielä mäen päälläkään ei paikan hienoutta heti pystynyt hahmottamaan. Vasta kun pääsimme jyrkänteen reunalle ja tajusin minkälainen pudotus alas oli ja kuinka jyrkänne jatkui kolmella puolella mäkeä, lähti mielikuvitus laukkamaan. Ei voinut olla miettimättä minkälaisia taisteluja täällä oli käyty tuhat vuotta aiemmin.

Näkymä Linnavuoren päältä alas järvelle

Eteläisen Suomen ruskaretkien kohteiksi voin lämpimästi suositella myös näitä:

Ruskaretki Teijoon

Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 2 comments
Ruskaretki Teijoon

Ruskaretki Teijoon

12-14.10.18

Tämän syksyn todennäköisesti hienoimpana ja poikkeuksellisen lämpimänä ulkoiluviikonloppuna patikoin Teijon kansallispuistossa. Niin teki moni muukin. Kaiken ikäisiä päivä- ja yöretkeilijöitä kulki Teijon poluilla ruskaa ihastelemassa välillä melkein jonoksi saakka. Ties vaikka Reppuretkiä-bloginMerjakin olisi kävellyt vastaan.

Perjantai-iltana poimin auton kyytiin retkiseuraksi ystäväni, perhe jäi tällä kertaa kotiin. Rinkka oli ihmeen kevyt vain yhden hengen tavaroilla lastattuna.

Lokakuussa aurinko laskee aikaisin, joten otsalamppu tuli tarpeeseen jo puolen kilometrin matkalla Mikkossuon parkkipaikalta Vicksbäckinlahden laavulle. Muutama teltta tuolla leiripaikalla oli jo pystyssä. Silti meillekin löytyi vielä hyvin tilaa. Työviikon jälkeen uni tuli nopeasti. Yölläkään en tainnut herätä kuin kerran, silloinkin kauniiseen hiljaiseen musiikkiin, joka kuului Matildanjärven toiselta puolelta. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan.

Lauantaina oli hauska kömpiä teltasta ulos katsomaan minkä näköistä leirin ympäristössä oikeastaan olikaan. Otsalampun pienessä valokiilassa en ollut mitenkään hahmottanut kaksiosaista niemeä, vaikka sen rannalta olimme telttapaikkaa hakeneetkin.

Teijossa on monta päiväretkille sopivaa rengasreittiä, mutta kahden yön retkellä joutuu väkisinkin kävelemään samoja polkuja edestakaisin tai kulkemaan osan matkaa teitä pitkin. Omia polkuja tallatessa tulee nopeasti vastaan suo tai muuten vaan hankalakulkuinen maasto.

Päätimme yrittää vältellä pahinta ruuhkaa poistumalla Matildanjärven tienoolta kohti Punassuota. Seurailimme kuitenkin Matildanjärven kierrosta Roosinniemeen saakka. Polku kulki järven rannassa, jossa oli toinen toistaan kauniinpia taukopaikkoja.

Mäntymetsää Matildanjärven rannalla
Ruskaa Väliojan tienoilla

Roosinniemestä patikoimme polkuja ja teitä pitkin Punassuolle. Matkalle osui kaunis puro ja hienoa maalaismaisemaa.

Pieni puro Teijossa
Vanhan talon kivijalka, jonka kivet hohtavat vihreinä

Itse Punassuo ei vielä lokakuun puolessa välissä ollut kauneimmassa ruska-asussaan, mutta kaunis yhtä kaikki. Suon laidassa, pienellä näköalalevikkeellä oli hyvä pitää lounastaukoa.

Punassuo lokakuisessa asussa

Suot ovat yksi lempikohteistani, olisin voinut kulkea Punassuollakin vaikka kuinka pitkään, mutta ymmärrettävästi pitkospuita ei oltu rakennettu ihan koko suon läpi. Pohjoisosassa reitti oli linjattu kuivemmalle maalle. Onneksi suomaisemaa oli viikonlopun aikana tiedossa vielä lisää.

Punassuon jälkeen päädyimme Sahajärven kierrokselle, jossa kanssaretkeilijöitä näkyi taas enemmän. Viikarivartin kuvien perusteella Sahajärven kierroksen varrelle mahtuu varsin monipuolisia maisemia. Me näimme kuitenkin reitistä lähinnä sen osan, joka ei varsinaisesti hivele silmää. Onneksi metsäautotietä ja ryteikköä seurasi näköalapaikka kallion päällä, juuri ennen Kalasuntin saaren rantaan laskeutumista.

Maisemakallio Sahajärven eteläpuolella
Kalasuntin lossi

Kauniiseen Kalasuntin saaren pääsee köysilossilla, jonka kiskomiseen tarvitaan reilusti käsivoimia. Jostain syystä köysi on asennettu niin alas, että sitä joutuu vetämään kyyristyneessä asennossa, mikä ei helpota hommaa laisinkaan.

Mieluusti lossia kyllä kiskoo, kun sillä pääsee näin upeaan saareen. Melkein kuin Kalasuntti olisi varta vasten luotu retkeilijöiden yöpymispaikaksi. Saaressa olikin jo monta telttaa pystyssä ja yksi riippumatto viritettynä. Laavullakin aikoi yksi seurue yöpyä. Silti ilta oli hyvin rauhallinen ja saari näytti siistiltä, vaikka retkeilijöitä varmasti riittää muulloinkin.

Auringonlasku sahajärvellä

Rantakalliolla ja laavulla vietetyn illan ja toisen telttayön jälkeen jäljellä oli vielä kuuden kilometrin patikointi takaisin autolle. Tuntui, että erityisen kaunis sunnuntai oli saanut kaikki ihmiset liikkeelle. Nuotiopaikat olivat täysiä ja pitkospuilla sai väistellä vastaantulijoita. Ihan kuin Nuuksiossa konsanaan.

Ihastelimme sammalmetsiä, soita ja ruskaa. Teerisaaren laavulle pysähdyimme vielä kokkaamaan lounasta. Laavu on hienolla paikalla suon laidalla, järven rannassa.

Ruskan kauneutta Kalasuntin vastarannalla
Sammalmättäitä Endalin laavun lähellä

Retki päättyi Mikkossuon parkkipaikalle, mistä se oli alkanutkin. Sen jälkeen pyörähdimme vielä Mathildedalin satamakahvilassa syömässä marjapiirakat ennen automatkaa kotiin.

Tällainen viikonlopun mittainen ruskaretki ei ainakaan laannuta kaipuutani pidemmille vaelluksille. Sellaista ei ole tiedossa, mutta ruskan värejä on mukava muistella tulevassa marraskuun pimeydessä.

Viime syksynä ihastelimme Joutsijärven ruskaa pidennetyllä viikonloppuretkellä: Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle 

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in kansallispuisto, oma aika, retkeily, Teijo, yöretki, 7 comments