Lofooteilla on toinen toistaan hienompia vaellusreittejä, jotka vievät kulkijan ylös vuorten rinteitä, upeiden maisemien äärelle. Mutta mille näistä huipuista uskaltaisin lasten kanssa?
Tjeldbergtind Svolværin kaupungin kupeessa on Lofoottien mittakaavassa helppo reitti, joka sopii hyvin ainakin alakouluikäisille. Mahdollisesti nuoremmillekin, lapsesta riippuen. Pitää kuitenkin muistaa, että Norjassa myös lapsille sopiviksi luokitelluilla reiteillä on tärkeää pysytellä merkityillä poluilla, sillä polkujen ulkopuolella rinteet voivat olla hyvin jyrkkiä.
Tällä retkellä minä ylitin itseni ja korkeanpaikankammoni. Esikoinen tutki alhaalla näkyvän kaupungin yksityiskohtia ja kuopus nautti sitä enemmän mitä jyrkempää sai kiivetä.
Tjeldbergtindetin polku on Lofoottien mittakaavassa helppo vaellus
Tjeldbergtindet kohoaa noin 360 metrin korkeuteen. Huipulta avautuvat käsittämättömän hienot näköalat alas kaupunkiin ja ympäröiville vuorille. Reitin pituus on noin 4 km ja sen voi kulkea joko osittaisena rengasreittinä tai samaa polkua edestakaisin. Meillä kului retkeen 9- ja 13-vuotiaiden lasten kanssa n. 3 tuntia.
Reittikartta ja englanninkielinen selostus reitistä löytyvät täältä. Polun varrella (ainakin puurajan yläpuolella) oli siellä täällä kiviin maalattuja punaisia ja sinivalkoisia täpliä.
Ylläolevassa linkissä mainittu reitin lähtöpiste kartalla. Me jätimme auton tähän, tilaa oli muutamalle autolle. Auton olisi voinut pysäköidä myös parinsadan metrin päähän huoltoaseman tai ruokakaupan pihaan.
Myöhemmin huomasin, että Tjeldbergtindenin olisi vienyt muitakin polkuja. Googlen karttaan on merkitty kaksi lähtöpistettä. Toinen lähellä meidän lähtöpaikkaa ja toinen huipun luoteispuolella. Luoteispuolen reitti on hieman lyhyempi, mutta merkitty ainakin googlen karttaan vaikeammaksi.
Reitin alkuosa on hiekkatietä, metsän puolella polku jyrkkenee nopeasti
Meidän lähtöpaikalta reitti alkoi hiekkatienä, joka vie radiomastolle. Tien alussa onkin kyltti ”Linken”. Tässä ei vielä näkynyt mitään opastusta Tjeldbergtindenin polulle.
Varsinainen polku alkaa vähän ennen mastoa. Tien oikealla puolella on iso kivenlohkare ja sen vieressä pieni kyltti, joka johtaa polulle.
Pian alkaa reitin hankalin osuus: kivikkoinen jyrkkä polku tunturikoivikossa. Aikuisten oli pakko pysähtyä useamman kerran tasaamaan hengitystä. Seurueen nuorin sen sijaan melkein hyppeli rinteen ylös ja ihmetteli miksi vanhemmat ovat niin hitaita.
Puurajan yläpuolella reitti on loivenee ja maisemat mykistävät
Pelkään korkeita paikkoja eikä pelko tietenkään yhtään helpota, kun lapset ovat mukana. Reitin kulkiessa jyrkän reunalla minun teki mieli pitää molempia lapsia koko ajan kädestä kiinni, vaikka he eivät edes enää ole kovin pieniä. Puristavasta tunteesta huolimatta annoin heidän valita omat askeleensa ja kuljin vain perässä. Onneksi oma pelkoni ei ole tarttunut heihin.
Alaspäin tullessa huomasin että pelottavimmassa kohdassa olisi voinut valita myös vasemmalla, hieman kauempana jyrkästä pudotuksesta kulkevan reitin. Loivempi reitti kuitenkin kulki kivikossa, joten se ei erottunut niin hyvin kuin lähempänä jyrkkää kulkeva. Kiviin maalatut reittimerkit näkyivät paljon paremmin toisesta suunnasta.
Aivan huipulle voi kiivetä köydestä kiinni pitäen tai loivempaa reittiä
Kun korkeanpaikankammoiselle pelottavin osuus on ohitettu, tullaan huipun juurelle. Myös huipulle johtaa tästä suunnasta kaksi reittiä. Jyrkempi menee kallionhalkeamassa, johon on kiinnitetty köysi helpottamaan kiipeämistä. Toinen, loivempi reitti kiertää huippua sen eteläpuolelta. Jos katsot vasemmalle juuri ennen kuin köysiosuus alkaa, näet kiviin punaisilla merkityn loivemman reitin.
Koska köysireitteihin ei Suomessa kovin usein törmää, menimme siitä. Tässä kohtaa minustakaan ei tuntunut pahalta, koska näkymä ei enää ollut satoja metrejä alaspäin.
Huipulla teki mieli vain istua ja katsella. Vuoria ja niiden heijastuksia järvissä. Kaupunkia alhaalla, vuorijonoa kaukana horisontissa. Kaikkea. Vain istua ja ihailla.
Alaspäin voi valita toisen polun
Alaspäin tullessa voi kahden huipun väliseltä tasanteelta valita rengasreitin toisen puolen. Näin me teimme. Tosin näin juhannuksen aikaan ei välttämättä olisi kannattanut. Puurajan alapuolella reitti oli samanlaista kivikkoa kuin ylöspäin kulkemamme polku, mutta paljon märempi. Maa kivien välissä oli monin paikoin hyvin mutainen ja liukas.
Myös Offersøykammen (444 m) Leknesin lähellä sopii lasten kanssa huiputettavaksi.
Offersøykammenilla ovat lasten kanssa vierailleet ainakin:
Lapsille sopiviksi luokiteltuja vaellusreittejä Lofooteilla voit etsiä (englanniksi) myös täältä:
Oletko retkeillyt lasten kanssa Lofooteilla? Vinkkaa alle suosikkireittisi.
