Päiväretki Etelä-Suomi

Vuoden 2018 ensimmäinen retki -Inkoon Kopparnäs

Suurin osa joululomasta kului mukavasti sohvan pohjalla akkuja ladatessa. Märkä ja pimeä sää ei paljon houkutellut retkeilemään. Uudenvuodenpäivänä sain kuitenkin puhuttua koko perheen pienelle retkelle Kopparnäsiin, Inkooseen. Lupasin sohvaan jo tottuneille lapsille, että tällä retkellä ei tarvitse kävellä kuin ihan vähän.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Päiväretki Etelä-Suomi, Päiväretki lasten kanssa, 4 comments

Kirkkonummen Linlo marraskuussa

Flunssaisessa ja sateisessa marraskuussa retkeilyt jäivät meidän perheen osalta aika vähälle. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja sisällä nyhjääminen sai riittää. Retkikohteen valinta tuotti aika lailla päänvaivaa, mutta lopulta päätin haluavani merenrantaan.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Päiväretki Etelä-Suomi, Päiväretki lasten kanssa, Patikointi, 4 comments

Punaisen sulan salaisuus -Nuuksion pienten lasten luontopolku

Nuuksiosta, aivan Haltian luontokeskuksen kupeesta löytyy pienille lapsille suunnattu luontopolku. Punaisen sulan salaisuus -niminen polku on oiva lisä luontokeskuskäyntiin, jos ei ehdi tai halua lähteä pidemmille poluille.

Punaisen sulan salaisuus -luontopolku

  • 2oo m pitkä.
Lue lisää
Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Päiväretki Etelä-Suomi, Päiväretki lasten kanssa, Retkeily Nuuksiossa, 2 comments

Meloen auringolaskusta auringonnousuun

Vaaleanpunainen horisontti, lokkien huudot, joutsenen siiveniskut tyyntä vedenpintaa vasten. Hiljalleen hiipivä hämärä ja sormet kohmettava viileys sekä yhtäkkinen kirkkaus ja lämpö auringon taas noustessa horisontin yläpuolelle. Aistien avautuminen tuoksuille ja äänille, kun moottorien häly ja ihmisten äänet ovat hiljenneet.… Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Melonta, Päiväretki Etelä-Suomi, Yöllä ulkoilemassa, 8 comments

Klassarinkierros lasten kanssa

Klassarinkierros Nuuksion länsiosassa kutsuu lapset seikkailuun. Kallion päälle on helppo kiivetä ja puron yli kaatuneet puut houkuttelevat tasapainoilemaan. Reitti on hyvin merkitty violeteilla vinoneliöillä. Myös reitistä hieman sivussa olevalle Saarilammen nuotiopaikalle on selkeä viitoitus.Lue lisää

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in Päiväretki Etelä-Suomi, Päiväretki lasten kanssa, partio, Patikointi, Retkeily Nuuksiossa, 2 comments