Näköala Mallusjärvelle

Karkkulan luontopolku Orimattilassa

Viettäessämme pääsiäistä 2019 Orimattilassa päätimme lähteä tutustumaan johonkin kaupungin seitsemästä luontopolusta. Kairessuo-Mieliässuon luontopolulla olimme vierailleet jo aiemmin ja tiesimme sen hienoksi kevätkohteeksi, mutta tällä kertaa suuntasimme meille ennestään tuntemattomalle Karkkulan luontopolulle.

1.5 k m pituinen Karkkulan luontopolku kiemurtelee peltojen ja järven välissä olevalla pienellä metsäalueella noin kymmenen kilometrin päässä Orimattilan kirkolta. Se nousee jyrkänteiden päälle ja lasketuu välillä aivan järven rantaan. Polun varrella on levähdyspenkki, jolla voi nauttia eväitä ja katsella järvelle.

Karkkulan luontopolun parkkipaikan osoite on Karkkulantie 557 (karttalinkki). Parkkipaikka sijaitsee pellon reunassa, joten se saattaa olla ajoittain hieman mutainen. Parkkipaikalta löytyy opaskartta ja varoitus jyrkänteistä.

Karkkulan luontopolun opastaulu

Ennen lasten syntymää en ollut kovin innostunut retkeilystä merkityillä reiteillä. Varsinkaan lyhyet luontopolut eivät herättäneet minussa minkäänlaista intohimoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tajunnut, että Suomi on täynnä erilaisia luontopolkuja, joihin todellakin kannattaa tutustua. Jos luontopolut kiinnostavat, kannattaa käydä kurkkaamassa Luontopolkumiehen blogia.

Moni luontopolku on kyläyhdistyksen perustama tai ylläpitämä. Näin on Karkkulan luontopolunkin kohdalla. Polun perustamisesta lienee kulunut jo jonkin aikaa ja rakenteet ovat päässeet paikoin huonoon kuntoon.

Rikkinäiset portaat

Kevään vihreys ei ollut vielä vallannut luontoa ja taivaskin oli pilvessä. Lisäksi polun alkuosan varrelta oli kaadettu metsää. Ensiaskelilla mietinkin, olinko tehnyt huonon valinnan retkikohteeksi ja -päiväksi.

Metsätöitä

Polku metsässä

Polkua on kahtena lenkkinä yhteensä reilun puolitoista kilometriä. Ei siis kovin pitkä matka, mutta meillä vierähti retkellä hyvin pari tuntia. Kiersimme reitin vastapäivään ja etsiskelimme polun varrella olleita geokätköjä. Kuopuksen riemu oli suuri, kun viimeisestä kätköstä löytyi mieluinen vaihtoesine. Toivottavasti tilalle jättämme pikkutavara tuottaa jollekin muulle yhtä suurta iloa.

Retkemme aikana aurinko pilkahteli välillä pilvien raosta ja ulkoilun jälkeen oli iloinen mieli. Ei kai luonnonkaan aina tarvitse tarjota huippuelämyksiä. Rauhallinen, tavallinen ja vähän rumakin voi olla ihan riittävän hyvä.

Koivikko

Retki Karkkulan luontopolulle tehty 5/2019

Artikkeli päivitetty 5/2023

4 comments

”Rauhallinen, tavallinen ja vähän rumakin voi olla ihan riittävän hyvä.” Niinpä! 🙂

Eija / Muurahaistenpoluilla

Joskus on vaan vaikea muistaa, kun joka puolelta tulvii kuvia mitä hienoimmista paikoista ja itsekin sellaisia tulee kameran kanssa metsästettyä.

Jenni / Out in the Nature

Mäkin olen hurahtanut luontopolkuihin. On mahtavaa, ettei tarvitse aina lähteä kansallispuistoon satojen muiden ihmisten kanssa, kun voi valita pienemmän luontokohteen päiväretkipaikaksi.

Eija / Muurahaistenpoluilla

On kyllä hienoa, että tällaisia tehdään talkoovoimin.

Vastaa