päiväretki

Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelualue KehäI:n ja Otaniemen kupeessa on yksi Espoon helmistä. Kaislikkoista lahtea ja sen rantaniittyjä voi ihailla kahdesta lintutornista tai pitkospuilta käsin. Alueen pohjoispäässä, Villa Elfvikin ympäristössä, on eri pituisia luontopolkuja ja hienoja rantalehtoja. Parasta on, että Laajalahden saavuttaa jopa viikonloppuisin helposti julkisilla niin Otaniemestä kuin Villa Elfvikin päästä.

Laajalahden luonnonsuojelualueen Infotaulu Otaniemen päässä

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina nousin bussiin 6-vuotiaan kuopuksen ja hänen ystävänsä kanssa. Bussista vielä vaihto metroon ja pian olimmekin Otaniemessä. Metroaseman uloskäynnin luota tuli kävelyä rantapolulle ja luonnonsuojelualueen infotaululle reilut 300 m.

Infotaulun vierestä kulkee Espoon rantaraitti leveänä hiekkatienä jonkinlaisen kanavan vartta pitkin. Pojat aloittivat leikin kanavan rannassa heti. Vesi ja oksankarahkat ovat pettämätön yhdistelmä.

Hetken leikin jälkeen matka jatkui, mutta pitkään ei tarvinnut taivaltaa, kun oltiin jo Otaniemen lintutornilla. Näin keväisenä sunnuntaina torni oli täynnä kaukoputkin, kiikarein ja kameroin varustettua väkeä.

Vaikka meillä ei ollut mukana lintujen tarkkailuun sopivia välineitä, kävmme ylhäällä ihailemassa maisemia. Kaikkein kiinostuneimpia pojat taisivat kuitenkin olla mitä ihmeellisimmistä mielikuvituskaloista, joita he tornin alla olleesta matalasta vedestä onkivat.

Tornin luona leikkiessä olisi vierähtänyt varmaan vaikka koko päivä, mutta olin luvannut että retki päättyisi kahvilan herkkujen äärelle. Niinpä söimme eväät ja jatkoimme matkaa pohjoiseen, kohti Villa Elfvikiä.

Rentukka kukkii

Kevään vehreys puski esiin harmaan ja ruskean seasta. Kuljin hitaasti pysähdellen kuvaamaan kaikkea kaunista, kuten ylläolevia rentukoita.

Pojat juoksivat edellä ja kuulin kuinka kuopus selitti ystävälleen: ”mun äiti ottaa aina valokuvia, kun se tykkää tosi paljon luonnosta.”

Saavuimme rantaniityn laitaan, paikkaan, josta näytti joskus menneen pitkospuupolku. Seikkailunhaluisina läksimme hieman kovia kokeneen näköiselle polulle, mutta aika pian jouduimme palaamaan hiekkatielle, koska polku oli ajoittain tosi märkä eikä pitkoksia ollut.

Onneksi jonkin matkaa kuljettuamme reitti haarautui uudestaan. Toinen haara jatkui hiekkatienä ja toinen pienempänä polkuna. Molempia pitkin olisi päässyt määränpäähämme. Pian pääsimme myös pitkospuille, joita tuntuikin sitten riittävän aivan loputtomasti.

Pitkospuut

Myös virtaa tämän ikäisillä lapsilla riittää melkein loputtomasti, mutta motivaatio meinasi jo hiipua, kun pitkospuita vain riitti eikä kahvilaa näkynyt.

Seuraa johtajaa -leikin voimalla pääsimme etenemään viimeiset muutama sata metriä. Kahvilan vilahtaessa puiden takaa poikien into ja vauhti taas kasvoivat.

Jäätelön ja berliininmunkin jälkeen energiaa riitti myös kahvilan yläkerran leikkihuoneessa, josta löytyi ainakin eläinaiheisia käsinukkeja, rooliasuja ja mäyrän koti.

Villa Elfvikin ympäristössä olisi ollut vielä paljon nähtävää ja leikittävää, mtta meidän oli aika lähteä paluumatkalle. Suuntasimme parkkipaikan ohi Kehän varteen bussipysäkille, jossa ei tarvinnut kauaa odottaa sopivaa kulkuvälinettä.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments
Alkuvuoden retkiä Porkkalanniemellä

Alkuvuoden retkiä Porkkalanniemellä

Porkkalanniemi Kirkkonummella on yksi meitä lähimmistä ulkoilualueista, joista löytyy retkeilypalveluja. Tuntuu oikeastaan aika ihmeelliseltä, ettemme ole käyneet siellä kuin muutaman hassun kerran. Tämän alkuvuoden aikana olen hieman korjannut asiaa ja suunnannut Porkkalaan jo kaksi kertaa.

Hoitovapailla ollessani kuljin lasten kanssa retkille julkisilla kulkuvälineillä. Jostain syystä kuvittelin, että Porkkalaan olisi pienten lasten kanssa liian hankalaa lähteä bussilla. Hidastahan sinne pääseminen toki onkin, jopa Länsi-Espoosta, mutta busseja kyllä kulkee arkipäivisin Porkkalaan kohtalaisin väliajoin.

Eräänä tammikuun alun sunnuntaina houkuttelin esikoiseni mukaani  ulkoilemaan Porkkalaan. Läksimme tosin autolla, sillä viikonloppuisin bussit eivät Porkkalaan kulje. Oli harmaa iltapäivä, taikatalvi ei ollut vielä saapunut ja merikin oli aivan auki. 

Jätimme auton ensimmäiselle vastaantulleelle parkkipaikalle, josta kävelimme hetkessä Vetokannaksen keittokatokselle. Minulla oli mukana sekä tikkupullataikina, että tarpeet appelsiinikuoressa paistettaviin suklaamuffinsseihin. Ensimmäinen oli lapsen pyynnöstä ja jälkimmäiset otin kokeillakseni josko tällä kertaa onnistuisin niiden paistamisessa paremmin kuin ensiyrityksellä. 9-vuotiaan lapsen kanssa retkievääksi voi jo suunnitella kaksi kärsivällisyyttä vaativaa ruokaa.

Johtuikohan harmaasta säästä, omasta mielialasta vai mistä, mutta minulle ei jäänyt sellainen tunne, että tänne tullaan uudestaan. Keittokatos tuntui erityisen nuhjuiselta ja kävelemämme lyhyt reitti katokselle tylsältä. Loppujen lopuksi oma kärsivällisyyteni ei riittänyt tälläkään kertaa paistamaan appelsiinimuffinsseja kypsiksi. 

Vetokannaksen keittokatos räntäsateessa

Rannassa koitin rauhoittua hiljaisuuteen ja katsella ulapalle. Jostain syystä en tällä kertaa kuitenkaan osannut nauttia olemisestani, vaan haikailin kauniinpaa säätä tai komeampia maisemia. Aina ei luontokaan pysty ihmeisiin.

Maaliskuussa aurinko jo paistoi. Sain uudemmalle retkelle seurakseni kuopukseni sekä kaksi ystävääni ja heidän lapsensa.

Polku Porkkalanniemellä

Tällä kertaa kaikki näytti kauniilta. Joka puolella oli loistavia leikkipaikkoja lapsille. Oli kiviä, kalloita ja puita kiipeiltäviksi, lammikoiden jäitä rikottaviksi ja vaikka mitä muuta. Merituuli oli kylmä, mutta aurinko lämmitti poskia.

Merenrantakallio

Aika hujahti kuin siivillä lasten touhuja katsellessa, jutellessa ja eväitä syödessä. Porkkalanniemi sopii loistavasti juuri tällaiselle retkelle, jossa ei ole tarkoituskaan kävellä tiettyä reittiä tiettyyn paikkaan. Voi lähteä melkein mihin suuntaan vain, niin kohta löytyy paikka, johon pysähtyä ihan vaan olemaan.

Kiipeilyä puussa

Porkkalanniemelle kannattaa lähteä myös öiseen aikaan:
Pimeällä Porkkalanniemellä

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla in lapset, päiväretki, Porkkala, 0 comments