päiväretki

Tipasojan luontopolulku Sotkamossa -mäntykangasta ja geokätköjä

Tipasojan luontopolulku Sotkamossa -mäntykangasta ja geokätköjä

Ennen kesälomaa olin katsellut geotkätköilysovelluksesta Sotkamon karttaa ja huomannut mielenkiintoisen näköisen lenkin Tipasojan suunnalla. Tarkemmalla tutkailulla lenkki osoittautui Tipasojan luontopoluksi, jonka uudistamistyö on saanut vuonna 2018 Kainuun vuoden maisemateko -palkinnon.

4 km pituinen, helppokulkuinen polku, jonka varrella on 13 helpohkoa geotkätköä. Eihän sellaista voi mitenkään jättää väliin, olin ajatellut.

Jotenkin kuitenkin kävi niin, että kesälomareissun viimeinen päivä oli jo kääntynyt iltaan, kun seisoimme luontopolun opastaulun luona. Onneksi kesällä valoa riittää.

Tipasojan luontopolun opastaulu

Luontopolun opastaulu löytyy Lontantien varresta. Aivan taulun vieressä on tilaa muutamalle autolle ja lisää parkkipaikkoja löytyy kun ajaa pientä hiekkatietä eteenpäin. Luontopolun esite ja polkuun liittyvä materiaali on ladattavissa Sotkamon kunnan sivuilla sekä lainattavissa opastaulun luona olevassa postilaatikossa. Perinteisiä tietotauluja polun varrella ei ole, vaan ne on korvattu numeroiduilla rastitolpilla, joiden kuvaukset voi lukea polun esitteestä.

Opastaulun luota selkeät nuolet osoittavat luontopolun alkuun muutaman sadan metrin päähän. Polku kääntyy hiekkatieltä kauniiseen mäntymetsään. Tässä kohtaa huomion kiinnitti tulentekokielto, joka on varsin ymmärrettävä rutikuivassa kangasmaastossa.

Tipasojan luontopolun alkupiste

Mäntymetsän lisäksi polun varrella on kauniita soita ja lampia. Polut ovat helppoja kulkea ja soveltuvat myös maastopyörällä kierrettäväksi. Osittain reitti kulkee myös metsäautoteitä pitkin.

Kuvaustensa mukaisesti polun varrella olevat geokätköt ovat suurimmaksi osaksi helppoja. Useimmat niistä myös sijaitsevat luontopolun rastitolppien läheisyydessä. Tästä huolimatta jotkut kätköistä jäivät meiltä löytämättä. Osa siksi, että lapset painelivat menemään kovaa vauhtia ohi kätköjen, osaa emme löytäneet etsinnästä huolimatta.

Kolmannen ja neljännen rastitolpan välillä, hieman luontopolusta sivussa, on laavu, joka maastoutuu kauniisti ympäristöönsä. Tulenteko on täälläkin erikseen kyltillä kielletty.

Laavu vaikutti sisäpuolelta jotenkin keskeneräiseltä, vaikka se ei selvästi ollutkaan kovin uusi. Laavun takana oli myös huussi, mutta siitäkin oli vaikea sanoa, oliko se huollettu.

Tipasojan luontopolun laavu

Pysähdyimme laavulle hetkeksi. Varsinaisen evästauon pidimme vasta polun puolenvälin tienoilla, upeiden Telkkälampien luona. Telkkälampien vesi on pohjavettä, joten se on erityisen kirkasta ja vähäravinteista. Luontopolku ei kuitenkaan mene lampien rantaan, vaan kulkee ylhäällä harjun päällä.

Istahdimme parrupenkille syömään voileipiä, ihailemaan alhaalla näkyviä lampia ja ihmettelemään vanhassa kannossa kasvanutta pientä männyntainta.

Tauon jälkeen lapset eivät enää jaksaneet kovin paljon kiinnostua geokätköistä, vaan keksivät oman juoksuleikin, joka jatkui loppumatkan ajan. Etsimme siis polun toiselta puoliskolta vain superhelpot kätköt, ja jätimme loput seuraavaa kertaa varten.

Kuva: Harri Vartiainen

Jälkimmäinen puolisko luontopolusta tarjosi suomaisemia, jotka saivat minut huokailemaan ihastuksesta, mutta toisaalta myös hieman tylsiä ja vähemmän kauniita metsätiepätkiä.

Kokonaisuudessaan Tipasojan luontopolku on mukava rengasreitti, jonka varrelta löytyy kauniita yksityiskohtia ja joka sopii hyvin lasten kanssa kierrettäväksi.

Tosin täytyy myöntää, että tämä retki meni omalta osalta vähän liikaa ruutujen katseluksi. Kurkin sekä geokätköjen sijainteja että luontopolun opasta puhelimelta ja lisäksi vielä kameran ruutua.

Lasten kanssa kulkiessa myös perinteiset opastaulut ovat mielestäni toimivampia kuin sähköiset tai tulostetut versiot, mutta ymmärrän kyllä tämän ratkaisun polun ylläpitäjien näkökulmasta.

Numerotolppa suolla

Sotkamossa voi yhdistää luontopolut ja geotkätköilyn myös vaikka Hiukanharjun luontopolulla.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments
Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelue on helposti saavutettava luontokohde

Laajalahden luonnonsuojelualue KehäI:n ja Otaniemen kupeessa on yksi Espoon helmistä. Kaislikkoista lahtea ja sen rantaniittyjä voi ihailla kahdesta lintutornista tai pitkospuilta käsin. Alueen pohjoispäässä, Villa Elfvikin ympäristössä, on eri pituisia luontopolkuja ja hienoja rantalehtoja. Parasta on, että Laajalahden saavuttaa jopa viikonloppuisin helposti julkisilla niin Otaniemestä kuin Villa Elfvikin päästä.

Laajalahden luonnonsuojelualueen Infotaulu Otaniemen päässä

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina nousin bussiin 6-vuotiaan kuopuksen ja hänen ystävänsä kanssa. Bussista vielä vaihto metroon ja pian olimmekin Otaniemessä. Metroaseman uloskäynnin luota tuli kävelyä rantapolulle ja luonnonsuojelualueen infotaululle reilut 300 m.

Infotaulun vierestä kulkee Espoon rantaraitti leveänä hiekkatienä jonkinlaisen kanavan vartta pitkin. Pojat aloittivat leikin kanavan rannassa heti. Vesi ja oksankarahkat ovat pettämätön yhdistelmä.

Hetken leikin jälkeen matka jatkui, mutta pitkään ei tarvinnut taivaltaa, kun oltiin jo Otaniemen lintutornilla. Näin keväisenä sunnuntaina torni oli täynnä kaukoputkin, kiikarein ja kameroin varustettua väkeä.

Vaikka meillä ei ollut mukana lintujen tarkkailuun sopivia välineitä, kävmme ylhäällä ihailemassa maisemia. Kaikkein kiinostuneimpia pojat taisivat kuitenkin olla mitä ihmeellisimmistä mielikuvituskaloista, joita he tornin alla olleesta matalasta vedestä onkivat.

Tornin luona leikkiessä olisi vierähtänyt varmaan vaikka koko päivä, mutta olin luvannut että retki päättyisi kahvilan herkkujen äärelle. Niinpä söimme eväät ja jatkoimme matkaa pohjoiseen, kohti Villa Elfvikiä.

Rentukka kukkii

Kevään vehreys puski esiin harmaan ja ruskean seasta. Kuljin hitaasti pysähdellen kuvaamaan kaikkea kaunista, kuten ylläolevia rentukoita.

Pojat juoksivat edellä ja kuulin kuinka kuopus selitti ystävälleen: ”mun äiti ottaa aina valokuvia, kun se tykkää tosi paljon luonnosta.”

Saavuimme rantaniityn laitaan, paikkaan, josta näytti joskus menneen pitkospuupolku. Seikkailunhaluisina läksimme hieman kovia kokeneen näköiselle polulle, mutta aika pian jouduimme palaamaan hiekkatielle, koska polku oli ajoittain tosi märkä eikä pitkoksia ollut.

Onneksi jonkin matkaa kuljettuamme reitti haarautui uudestaan. Toinen haara jatkui hiekkatienä ja toinen pienempänä polkuna. Molempia pitkin olisi päässyt määränpäähämme. Pian pääsimme myös pitkospuille, joita tuntuikin sitten riittävän aivan loputtomasti.

Pitkospuut

Myös virtaa tämän ikäisillä lapsilla riittää melkein loputtomasti, mutta motivaatio meinasi jo hiipua, kun pitkospuita vain riitti eikä kahvilaa näkynyt.

Seuraa johtajaa -leikin voimalla pääsimme etenemään viimeiset muutama sata metriä. Kahvilan vilahtaessa puiden takaa poikien into ja vauhti taas kasvoivat.

Jäätelön ja berliininmunkin jälkeen energiaa riitti myös kahvilan yläkerran leikkihuoneessa, josta löytyi ainakin eläinaiheisia käsinukkeja, rooliasuja ja mäyrän koti.

Villa Elfvikin ympäristössä olisi ollut vielä paljon nähtävää ja leikittävää, mtta meidän oli aika lähteä paluumatkalle. Suuntasimme parkkipaikan ohi Kehän varteen bussipysäkille, jossa ei tarvinnut kauaa odottaa sopivaa kulkuvälinettä.

Posted by Eija / Muurahaistenpoluilla, 0 comments