Meidän perheen retkeilyvarusteet osa 2 –keittiö

Tämä kirjoitus on toinen osa sarjasta, jossa esittelen meidän perheen retkeilyvarusteet ja kerron miten ne ovat toimineet erityisesti lasten kanssa retkeillessä. Tässä esittelyssä on keittiö eli retkikeitin, astiat ja vedensuodatin.

Tämä kirjoitus on toinen osa sarjasta, jossa esittelen meidän perheen retkeilyvarusteet ja kerron miten ne ovat toimineet erityisesti lasten kanssa retkeillessä. Tässä esittelyssä on keittiö eli retkikeitin, vedensuodatin ja astiat.

Ensimmäinen osa: Teltat, makuupussit ja makuualustat.

Vedensuodatin -Sawyer Mini

Vedensuodatin on ollut yksi eniten mukavuutta lisänneitä hankintojani retkikeittiöön.

Etelä-Suomessa retkeillessä luonnonvesiä ei yleensä kannata juoda sellaisenaan. Siksi juomavesi pitää joko kantaa mukana tai puhdistaa.

Jos kaikki vedet kantaa mukana, se lisää rinkan painoa ihan hurjan paljon. Ruokiin tulevaa vettä en kanna mukana vaan puhdistan sen aina keittämällä luonnonvesistä. Juotavaksi tulevan veden keittäminen on kuitenkin lasten kanssa hankalampaa, erityisesti kesähelteillä. On aika haastavaa keittää vettä useammalle hengelle niin, että sitä olisi aina sopiva määrä, sopivaan aikaan ja sopivasti jäähtyneenä. Sillloin vedensuodatin on helpotus.

Oma vedenpuhdistimeni on pikkuinen Sawyer Mini (myyty joskus myös Care Plus -merkillä). Suodatin on ollut minulla käytössä nyt kaksi vuotta. Ensimmäisen kesän jälkeen vaihdoin suodattimen mukana tuleen vesipussin parempaan (2L vetoionen Cnoc, joka näkyy alla olevassa kuvassa). Alkuperäinen suodattimen mukana tullut pussi kun oli tuskastuttavan hankala ja hidas täyttää luonnonvesistä.

Sawyer Mini -suodatin, Cnocin 2 L vesipussi ja 0.5 L vesipullo painovoimaisena suodattimena. Sopivan ripustuspaikan löytämiseen auttaisi pussin kahvaan kiinnitetty naru, mutta se oli tällä kertaa jäänyt kotiin.

Olen käyttänyt suodatinta sekä niin, että puristan vettä vesipussista suodattimen läpi, sekä painovoimaisena kuten kuvassa. Sillä aikaa kun vesi valuu suodattimen läpi pulloon, voi puuhastella muita leiriaskareita.

Vedensuodattimien isoimpana ongelmana on niiden tukkeutuminen. Monesti itsekin suodatan vettä pienehköistä suolammista tai humuspitoisista järvistä. Sawyerin suodattimien hyvä puoli on, että ne pystyy puhdistamaan tukkeumista. Kaikissa vedensuodattimissa ei tällaista mahdollisuutta ole.

Suodatin tuleekin aina retken jälkeen huuhdella ”väärään suuntaan” puhtaalla vedellä, käyttäen mukana tulevaa ruiskua. Näin toiminkin joka kerta. Se mitä en itse tajunnut (=lukenut ohjetta kunnolla), on että suodatin voi tukkeutua myös, jos se on liian pitkään käyttämättä. Hanavedessä on aina jonkin verran kalkkia, ja kun vesi kuivuu, kalkki tukkii suodattimen huokoset.

Kun otin suodattimen toisen talven jälkeen käyttöön, puolen litran suodatukseen meni melkein kymmenen minuuttia. Onneksi kalkin saa liuotettua pois suodattimesta samalla tavoin kuin vaikka vedenkeittimestä, eli etikalla. Minun suodattimeni tosin vaati useamman lämpimän etikkakylvyn ja välihuuhtelut runsaalla vedellä ennen kuin se oli puhdistunut kunnolla.

Seuraavan kerran ennen pidempää säilytystä teen viimeisen huuhtelun laimennetulla etikalla tai tislatulla vedellä. Näin kalkki ei enää pääse tukkimaan suodatinta.

Ostaisinko uudestaan

Ostaisin ehdottomasti, mutta valitsisin ennemmin Sawyerin hieman isomman mallin, Sawyer Squeezen. Paino- ja kokoero tähän Miniin on pieni (65 g vs 85 g mutta suodatusnopeus on Squeezessä kaikkien löytämieni arvostelujen mukaan selvästi parempi. Useamman hengen vesiä suodattaessa tästä olisi varmasti etua.

Käyttäjäkokemusten mukaan Squeeze ei myöskään mene yhtä helposti tukkoon kuin Mini. Lisäksi Squeezen (SP131 paketti) mukana tulee adapteri (cleaning coupler), jonka avulla suodattimen puhtaan veden pään saa kiinni tavalliseen limupulloon. Näin suodattimen käyttö painovoimaisena on helpompaa ja lisäksi suodattimen saa helposti huuhdeltua vaikka kesken retken.

Sawyer Mini ja Squeeze valmistajan sivuilla.

Retkikeitin -Trangia ja Clikstand

Trangia
Vasemmalta oikealle: Trangia Triangle, 27-sarja ja 25-sarja

Vanha kunnon trangia. Meillä on tästä kolme versiota. Pienen (27-sarja) olen saanut veljeltäni lainaan yli kaksikymmentä vuotta sitten. Se on niin vanha, ettei siinä ollut alunperin edes mahdollisuutta käyttää kaasupoltinta. Sittemmin uusin siihen alimmaisen tuulisuojan, jotta se toimii myös kaasupolttimen kanssa. Vaihdoin myös alkuperäisen paistinpannun pinnoitettuun. Isomman trangia-version (25-sarja) olen ostanut itse kaasupolttimen kera.

Kaikkein eniten käytän kuitenkin nykyään trangian kaasupoltinta pikkuisen triangle -tuulisuojan/telineen ja joko 25- tai 27 -sarjan kattilan kanssa. Tuo triangle-teline on hieman rimpula koota, mutta muuten se on näppärä ja painaa vain reilut 100 g. Trianglesta on keväällä 2022 tullut myyntiin uudistettu versio, joka on helpompi koota ja muutenkin vakaampi.

Trangia Trianglesta olen kirjoittanut erillisen postauksen, käy lukemassa se täältä: Muurahaistenpoluilla/Trangia-Triangle

Meillä on myös vastaava amerikkalainen Clikstand mutta senkin saatavuus Euroopasta on hieman heikkoa.

Päivitys 6/23. Clickstandin valmistus on lopetettu.

Trangia triangle
Trangia Triangle
Vasemmalla Trangia Triangle, oikealla Clikstand S-2/S-2G

Triangle vs. Clikstand

Trangia Triangle ja Clikstand S-2/S-2G ovat tosi samanoloisia ja menevät yhtä pieneen tilaan. Molemmat sopivat Trangian kaasu- tai nestepolttimelle ja korvaavat näin alkuperäisen trangian tuulisuojat (sekä alemman että ylemmän).

Triangle on hitusen isompi ja selvästi epävakaampi. Sen kokoaminen raastaa välillä hermoja, kun polttimoa kannatteleva rengas irtoaa paikoiltaan, kun käännät polttimoa hyvään asentoon. Kattila istuu telineen päälle, muttei erityisen tukevasti. Ei välttämättä kaikkein paras, jos taapero hyörii ympärillä.

Clikstand on helppo koota ja pysyy vakaasti pystyssä myös ruoanlaiton aikana, vaikka alusta olisikin epätasainen. Molemmat telineet toimivat hyvin trangian kattiloiden kanssa. Oman kokemuksen mukaan Clikstandia ei kuitenkaan ole suunniteltu paistinpannun kanssa käytettäväksi. Polttimo tulee Clikstandissa selvästi lähemmäs kattilan/pannun pohjaa kuin Triangle-telineessä ja pannu kuumenee keskeltä helposti todella paljon, reunojen jäädessä viileämmiksi. Ainakin lättyjä paistaessa saa olla tosi tarkkana etteivät ne pala keskeltä ja jää raaoiksi reunoilta.

Vasemmalla Trianglella ja oikealla Clikstandillä paistettu lätty
Vasemmalla Triangle, oikealla Clikstand. Jos oikein tarkkaan katsoo, näkee että Clikstandissä poltin istuu korkeammalla (polttimen kaari näkyy pannun ja telineen väliin jäävästä raosta). Myös kannakkeet ovat Clikstandissä hieman matalammat. Kokonaisuutena pannun ja polttimen väliin jäävä tila on selvästi pienempi Clikstandissä. Clikstandissa on polttimen telineelle kaksi tasoa, mutta alempi niistä toimii vain nestepolttimen kanssa.

Ostaisinko uudestaan

Kyllä, varsinkin perheretkille. Erityisesti koko perheen retkillä Trangia on varma valinta eikä painokaan silloin ole kohtuuttoman iso henkilöä kohden. Ihan pienten kanssa keittimen vakaus on myös plussaa.

Jos vielä onnistuu jostain löytämään erillisen Triangle tai Clikstand -telineen, niin sen kanssa Trangia on myös joustava vaihtoehto, koska mukaan voi napata vain ne osat, joita kulloinkin tarvitsee retkikohde ja mukana olijat huomioon ottaen. Clikstandia käyttäessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ettei se toimi hyvin paistinpannun kanssa.

Trangia Triangle valmistajan sivuilla

Astiat

Retkiastioina meillä on aika sekalainen kokoelma vuosien varrella kertyneitä juttuja. Suurimmasta osasta en oikeastaan muista, mistä ne on hankittu tai miksi olen päätynyt juuri näihin. Tämä on kuitenkin osoittautunut meille sopivaksi setiksi.

Useimmiten pakkaan mukaan:

  • jokaiselle samanlainen muovilautanen (menee pinoon)
  • muovimukit ja/tai juomapullot (mukit vaan kylmään aikaan)
  • sporkit (lusikka-veitsi-haarukka)
  • mahdollisesti ylimääräinen muovilusikka varalle (sporkit menevät aika herkästi rikki) ja kauhan virkaa toimittamaan
  • pieni retkilasta, jos on jotain paistettavaa
  • pikkuinen vispilä
  • puinen voiveitsi
  • lasten puukko tai puukot
  • kevyt tiskiharja ja biohajoavaa tiskiainetta pienessä pullossa
  • Kylmään vuodenaikaan päiväretkille termospullo(t)
  • Ruokatermos (aika harvoin viitsin lasten kanssa retkeillessä kantaa)

Vastaa